sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

Elävää valoa


Elävää valoa
Originally uploaded by InaRuo.
En ole mikään kynttiläihminen, mutta viime tapaninpäivän hyökyaallon jälkeen olen halunnut muistaa siinä menehtyneitä ystäviä elävillä tulilla. Ei ihme, että jouluinen käynti hautausmailla on suomalaisille niin tärkeä. Pimeän keskellä lepattavissa liekeissä on jotain hyvin symbolista.

lauantaina, joulukuuta 24, 2005

Joulurauhaa


Joulurauhaa
Originally uploaded by InaRuo.
Meidän joulurauhamme alkoi jo isomummun hautajaisilla toissapäivänä. Kauniimpaa pakkaspäivää on harvoin nähty; koko talvinen maisema kylpi ensin väreissä, sitten auringonsäteissä. Paluumatkalla illalla saimme vielä ihailla auton valoissa kimaltavia kiteitä.

Turun tuomiokirkon kellot löivät juuri kaksitoista. Joulurauhaa kaikille!

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Luistimilla Vesijärvellä

Avasimme miehen kanssa tänään retkiluistelukauden, tosin hyvin varovaisesti. Ensiksikin jää on vasta viikon vanhaa, toiseksi miehen toinen käsi on paketissa pyöräilyonnettomuuden jäljiltä.

Mutta pakkaspäivä oli niin upea, että pakko oli kaivaa esiin monot, retkiluistinterät, jäänaskalit ja sauvat. Ehdimme Vesijärven rantaan noin kahdelta iltapäivällä, jolloin auringon säteet vielä värittivät maisemaa keltaiseksi ja vähitellen punaiseksi.

Tökimme jäätä sauvoilla ensin laiturilta, sitten uskaltauduimme kokeilemaan koputtelua sen päälle. Vähitellen vakuutuimme, että jää kestää matalalla lahdella oikein hyvin. Vähän rosoistahan se oli, mutta lunta ei ollut haitaksi asti. Yhdessä vaaleassa kohdassa miehen luistin meni läpi, mutta silloinkin vain seuraavaan jääkerrokseen asti. Koko ajan pysyttelimme kuitenkin rannan tuntumassa, jottei mahdollisen mulahduksen jälkeen ole turhan pitkä matka lämpimään.

Mäyräkoira nautti juoksusta jäällä täysillä, meille ihmisille varovainen taaperrus oli enemmän kokeilua kuin liikuntaa. Reilun puolen tunnin jälkeen aurinko painui Tiirismaan taakse, ja pakkanen alkoi tuntua sormissa ja varpaissa.

Ehkei ensimmäinen luistelumme ollut varsinaisesti retki, mutta hauska kosketus luontoon kuitenkin. Harmi, että lähtökiireessä kamera jäi kotiin. Ei kuva elämystä olisi välittänyt, mutta ehkä kuitenkin kertonut jonkin vivahteen siitä.

lauantaina, joulukuuta 17, 2005

Joulusilakat purkissa


Joulusilakat purkissa
Originally uploaded by InaRuo.
Perheessämme on jo pelkästään joulukuun aikana tapahtunut niin paljon ylimääräistä, että päätimme jättää jouluvalmistelut väliin. Tyttären ylioppilasjuhlia järjestäessä luulin myös jo käyttäneeni loppuun kaikki hyvät ruokaideat.

Vaan eihän sille mitään voi, että lehtien joulureseptit vaikuttavat. Ihan ohi mennen pistin talteen Feminan punajuurisilakan ohjeen ja satuinpa vielä kauppaan lähtiessä vilkaisemaan Hesarin piparjuurisilakkareseptiä. Ja kas kummaa, kaupasta tarttui mukaan juuri tarvittavia ruoka-aineita.

Kokeilut ovat nyt purkissa maustumassa, joten silakoiden mausta ei ole vielä kokemuksia. Punajuurisilakan maustekastike (aika paksu tahna) kuitenkin maistui niin hyvältä jo sellaisenaan, että laitan sen tähän: 4 keskikokoista säilykepunajuurta muusataan tahnaksi, johon lisätään 2 dl crème fraichea, 3 ruokalusikallista pieniksi hakattuja kapriksia, pieni punasipuli silppuna sekä maun mukaan mustapippuria ja suolaa (minä jätän aina suolan pois, kun käytän säilöttyjä aineksia, tässä tapauksessa siis punajuuria ja kapriksia). Tämä seos siis maustaa noin puolta kiloa silakkafileitä, joita on ensin liotettu kuusi tuntia liemessä, jossa on 5 dl vettä ja 1 dl väkiviinaetikkaa sekä ruokalusikallinen suolaa.

Samainen ruotsalainen naistenlehti Femina muuten neuvoo tekemään sienillä maustettua maksapasteijaa lisäämällä valmiiseen (levite-)maksapasteijaan pienet määrät kermaa, vahvaa sienilientä, viiniglögiä ja desilitran tuoreita, pieniksi hakattuja kantarelleja, suppilovahveroita tai herkkusieniä. Perheessämme on aika monena jouluna valmistettu broilerinmaksapasteijaa, jota on maustettu milloin vihanneksilla, milloin sienillä. Tänä vuonna kokeilen joko suppilovahveroita tai torvisieniä mausteena.

Mutta, kuten sanoin, stressiä ei oteta! Näitä on hauska tehdä vain siksi, että nyt lehdissä on vilisemällä mielenkiintoisen näköisiä ohjeita. Jotkut niistä jäävät elämään, toiset todetaan yhdellä maistamisella kertakäyttöisiksi. Eikä kaikkea ruokaa tarvitse valmistaa aatoksi. Luulen, että me syömme joulukaloja jo etukäteen pitkin ensi viikkoa.

tiistaina, joulukuuta 06, 2005

Spraymaalattua joulutunnelmaa


Spraymaalattua joulutunnelmaa
Originally uploaded by InaRuo.
En ole vuosikausiin askarrellut mitään, mutta jostain kumman syystä tänään iski into tarttua romahtamispisteessä olevaan joulukranssinpohjaan, syksyllä innostuksen puuskassa keräämiini lehtikuusenkäpyihin ja spraymaalipurkkeihin, jotka löysin kesän siivouksen yhteydessä. (Mies harrasti parikymmentä vuotta sitten ihan luvallista taiteentekoa suihkuttelemalla kuvia aaltopahville, ja osassa niistä purkeista oli yllättäen vielä väriä ja ponnekaasua sisällä.)

Mutta siis tämä "joulukranssi": sen pohjana on vähintään kymmenen vuotta vanha raato, josta ystävän joskus liimaamat pullonkorkit, simpukat ja muut koristeet olivat vähitellen karisseet moninaisissa sääoloissa. Maalla kun ei siivota turhan usein...

Muotopuolihan se on, ja siksi niin hellyttävä. Täydellisen roskan (lue: kierrätysmateriaalin) jalostaminen on kuitenkin rentouttavaa, sillä epäonnistuminen ei pahemmin harmita. Erityisen inspiroivaa oli kokeilla käpyihin useita värejä (vihreä, violetti, punainen, kulta ja valkoinen), jotka silmissäni vetävät vertoja vähintään halpahallien myymille jouluvalosarjoille. Tervetuloa joulunaika!

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2005

Elämyksiä ja kuvia pohjoisesta

Jo muutama viikko sitten sain ystäväni, valokuvaaja Antti Sarajan, kirjan Kämppä pohjoisessa. Sen kuvat ovat jo aiemmin houkuttaneet selaamaan, mutta vasta tänä viikonloppuna ehdin kunnolla lukea myös tekstit läpi.

Kirja on kaunis ja ennen kaikkea elämyksellinen. Kuvien ja tekstien kautta Antti kertoo, millä lailla Savukosken korkeudella ja siitä ylöspäin voi vielä elää luonnon ehdoilla, jos osaa ja haluaa. Tuohon elämään kuuluvat sienestys, marjastus, metsästys, poronhoito ja kalastus. Siihen kuuluvat myös lepo kaamoksen aikaan ja öinen luonnon tarkkailu silloin, kun kesän valo sallii. Antti on elänyt vuoden kaikki vaiheet omalla kämpällään.

Toki kirja on romanttinen Lapin ja pohjoisen kuvauksessaan. Sen tarinat kuvaavat mahdollisuuksia, eivät puutetta tai asukkaita menettävien kuntien ongelmia. Teksti on sillä tavoin levollista ja hieman vanhahtavaa, että on helppo arvata kirjoittajan lukeneen poikavuosista lähtien menneiden aikojen Lapin-kävijöiden kuvauksia.

Kuvat ovat pohdittuja ja parhaimmillaan huikean kauniita ja oivaltavia. Jopa metsästys on saatu näyttämään siltä, etten heti käännä sivua. Romanttinen, mutta jälleen looginen valinta. Sitä paitsi metsästys kuuluu pohjoiseen kulttuuriin, joten sillä ei tässä kirjassa ole mitään syytä shokeerata meitä, joille eläinten tappaminen on vierasta.

Sienistä kuvaan ovat päässeet pohjoisen runsaat korvasienisadot, vaaleanpunaisina hehkuvat karvalaukut ja syksyn jo repimä punainen kärpässieni. Marjoista pääosassa on tietysti hilla, myös toinen pohjoisen marja, kaarnikka, on päässyt kuvaan.

Linnut ja kalat Antti tuntee hyvin lintuharrastajana ja kaloihin erikoistuneena, ammattimaisena eläinten täyttäjänä. Minua puhutteli eniten kuuden kuvan sarja ja tarina Telkkä pihalintuna. Linnunpojat ovat hellyttäviä, mutta tekstistä huokui myös luonnon ymmärtäminen, jossa ihmisen söpöyskäsitykset eivät paljon paina.

Ainoa asia, joka minua kauniissa kirjasssa tökkii, on sen typografia. Teksteissä on käytetty kahta erilaista fonttia, ja otsikkofontti on suorastaan kamala. Onneksi upeat kuvat ja taitto vievät huomion pääosin muualle.

lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Pikkujoulukuuset


Pikkujoulukuuset
Originally uploaded by InaRuo.
En malta olla näyttämättä vielä näitäkin, aitoja pikkujoulukuusia. Juuri sellaisia, joiden alle vein alle kouluikäisiä tyttäriäni viitisentoista vuotta sitten juomaan talvella kaakaota hiihtolenkkien virkistykseksi. Nuorempi tyttäreni puhuu niistä retkistä vieläkin. Se elämys syntyi aika pienellä vaivalla...

Tänä vuonna oli aika hilkulla, etten osallistuisi yksiinkään pikkujouluihin. Maanantaiksi on kuitenkin luvassa illanvietto uuden työpaikkani hallituksen jäsenten kanssa heti kokouksen jälkeen. Hieman harmittelen, kun joudun jättämään Työväenopiston syyskauden viimeisen tanssitunnin väliin. Toisaalta on kiva tutustua paremmin ihmisiin, joita näen kuitenkin vain silloin tällöin.

Sininen aamu


PB260135
Originally uploaded by InaRuo.
Eipä tullut aamulla kovin monta ulkoilijaa vastaan Messilän maastoissa, kun ensimmäinen kunnon tuisku alkoi peittää maisemaa lumella. Jälkiä oli kuitenkin enemmän kuin eläviä havaintoja.

Puolentoista tunnin lenkkini aikana maisema muuttui vihreästä sinivalkoiseksi. Loppuvaiheessa kulku oli jo hiukan vaivalloista, kun tarvoin kohti Tiirismaan tv-tornia nilkkaan asti ulottuvassa lumessa. Talvi tuli.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

Siiri ja sauvakävelyn pandemia

Kuten monien keski-ikäisten pariskuntien kohdalla, mieheni nimittää sauvakävelyä vähättelevillä ilmaisuilla. Pandemia lienee positiivisimmasta päästä, siinähän myönnetään lajin laaja levinneisyys.

Ei kannattaisi vähätellä, totesin taas tänä aamuna, kun lähes parin kuukauden tauon jälkeen otin sauvat ja suuntasin Urheilukeskukseen. Ensin ohitin Siiri Rantasen hiihtäjäpatsaan, puolen kilometrin päässä vastaan tuli itse olympiavoittaja, jonka tyyli, vauhti ja ilme ovat edelleen, lähes 81-vuotiaana, tinkimättömiä ihan pelkkien sauvojenkin kanssa. Perässä tuli sitten hitaampaa porukkaa, joka koko ajan lisääntyi sitä mukaa, kun sunnuntaiaamu vanheni.

Oma sauvailuni on nykyään välikausiurheilua sienestyksen ja hiihdon lomassa, mutta olen kuudessa vuodessa kuitenkin ehtinyt kuluttaa puhki aika monet tassut kaksista sauvoistani. Pari kertaa Suomen Ladun Sirpa Arvosen opastuksissa olleena myös tiedän, että hommaa voisi huomattavasti kehittää. Etenkin venyttelyt sauvojen kanssa ja ilman kannattaisi muistaa - jotenkin en vain ikinä saa niihin yksin sellaista tehoa kuin ohjatuissa oloissa.

lauantaina, marraskuuta 19, 2005

Ilotulitus


Ilotulitus
Originally uploaded by InaRuo.
Olen oppinut vihaamaan ilotulituksia, jotka ovat tehneet useimmat koiristamme hysteerisiksi. Illansuun toriräiskyttely oli kuitenkin paikallinen ja lapsille lyhennetty, joten mäyräkoirankaan sydän ei ehtinyt ihan pakahtua.

Torilla onkin tapahtunut tänään paljon kaupallisen joulunaloituksen nimissä. Aamupäivän kauppareissulla ehdin juuri ja juuri puikkelehtia myyjien välistä kotiin ennen helikopteria ja joulupukkia. Lyhyellä koiranlenkillä ehdin heikosti havaita, että ulkona tuulee. Muuten on päivä kulunut sisällä, töitä tehden.

Ikkunasta katsottuna kaupungin tapahtumat ovat melkein kuin tv-ohjelmia. Olohuoneen lampun loisteessa ei tarvitse pohtia, tarvitseeko talvisaappaita tai korvalappuja. Siksi haluankin huomenna metsään, aistimaan myös iholla tuulen ja tihkun.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2005

Marraskuun ruusut


Marraskuun ruusut
Originally uploaded by InaRuo.
Pakko ihmetellä vielä tätäkin. Isänpäivää juhlistivat anoppilan ruusut, jotka kai yleensä kukkivat alkukesästä. Tuuli oli kova, mutta lounaasta ja siksi leppeä.

Jättikanttarelli ja serkut


Jättikanttarelli ja serkut
Originally uploaded by InaRuo.
Taas jäi kamera kotiin, enkä saanut kasvupaikalla kuvaa suurimmasta koskaan löytämästäni kanttarellista. Kaunishan se siellä oli vihreän sammalen sylissä, hieman syrjässä serkuistaan suppilovahveroista, joista niistäkin moni oli päässyt kasvamaan ihan kunnollisen kokoiseksi.

Meillä ei ole keittiövaakaa, mutta perheenemännän näppituntumalla keltainen kaunotar saattoi painaa puolisen kiloa. Suppilovahveroita tuli seitsemän litraa, ihan hyvä marraskuinen reissu siis.

maanantaina, marraskuuta 07, 2005

Piilokuva marraskuun hämärässä


Piilokuva
Originally uploaded by InaRuo.
Melkein häkellyin, kun Kirsi oman postauksensa kommentissa kehui kuviani "kuin tauluiksi". Tämä ei kyllä sellainen ole, sillä metsässä oli eilen amatöörikuvaajalle aivan liian pimeää.

Liian pimeää oli yli 45-vuotiaalle aktiivisienestäjällekin. Tunsin darwinilaisen luonnonvalinnan todeksi, kun en tahtonut yhdentoista maissa aamulla erottaa suppilovahveroita roskien seasta. Sienisilmässäni ei ole mitään vikaa, kyse on ihan yleiskäytössä olevien silmälihasteni rappeumasta. Ei ole luonto tarkoittanut, että tällaiset jo lapsensa synnyttäneet ja kasvattaneet (miten kuten) yksilöt pysyisivät hengissä marraskuisessa metsässä syömällä mättäältä suppilovahveroita.

Muutenkin tihku ja hämärä ottivat tavallista enemmän voimille eilen. Metsästä toki palasin virkeänä ja iho kirkkaana, mutta jo heti iltapäivästä alkoi vireys laskea. Illan syvävenyttelyssä tuli melkein itkuinen olo, kun musiikki, lievä kipu ja monotoniset venyttelyohjeet nostivat vain surullisia asioita mieleen.

Taitaisi olla aika laskeutua talvilepoon. Mutta ottaako työelämä sitä huomioon? Sen päätöksen jo perheessä teimme - jälleen Kirsin avustuksella - että todella karsimme joulusta lahjakiireet ja lahjoitamme rahaa katastrofien uhreille.

perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Talviaurinkoa lokakuussa


talviaamu lokakuussa
Originally uploaded by InaRuo.
Nyt sataa vettä, mutta aamulla oli vielä näin kaunista. Valo aivan kuin keskellä upeinta kevättalvea!

Lumi yllätti...


Lumi yllätti
Originally uploaded by InaRuo.
Keliä ja säätä usein syytetään, kun syksyn ensimmäisen lumisateen jälkeen joku ajaa ojaan tai kaatuu liukkaalla pihalla. Meidät lumi yllättää joka vuosi omenasadon kanssa. Yhden puumme omenat kypsyvät niin myöhään, etteivät ne ehdi edes suurimmaksi osaksi pudota maahan ennen talvea. Ja muutaman pakkaspäivän jälkeen on jo myöhäistä - ensi viikolla saamme katsella ruskeaksi mätäneviä omenoita.

Olen kyllä kerännyt sen, minkä säilömiseen tänä vuonna oli aikaa, voimia ja tilaa. Pakastimessa on varmaan parikymmentä purkillista omenasosetta, jääkaapin vihanneslokerossa vielä muutama kokonainenkin omena odottamassa pääsyä joko piirakkaan tai johonkin pääruokaan antamaan kirpeyttä.

Itse asiassa olen varsin tyytyväinen siihen, millaisia värejä, makuja ja vitamiineja ehdin talven varalle tallettaa. Aamuisin syön viilin päällä joko pakastettuja mustaherukoita tai jotain keittämistäni hilloista, omenaa, vadelmaa, kirsikkaa tai mustaviinimarjaa. Lounaspadassamme oli tänään sekä anopin papuja että itse kerättyjä suppilovahveroita. Ohessa maistuivat omat, aika mausteiset etikkakurkut. Usein teen myös sienisalaattia tai kaivan jääkaapin perukoilta etikkasienipurkin. Jonkun aikaa meillä oli myös omaa omenamehua, herukkamehua on edelleen pakastimessa.
Pieniä kirveli- ja persiljapussejakin olen säilönyt.
Publish Post

Vanhanaikaisissa säilykkeissämme on käytetty sokeria ja suolaakin, mutta vastapainoksi niissä on taatusti paljon flavonoideja. Toistaiseksi olen säästynyt syksyn flunssilta. Se voi olla enemmän liikunnan kuin ravinnon ansiota, mutta ainakin kauniista ja maittavista hillo-, kurkku- ja pikkelssipurkeista tulee ylpeän hyvä mieli.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Räntäpäivän hyvästit


Pilkkuja
Originally uploaded by InaRuo.
Päivän Hesarissa on kuulemma lukija kysynyt Torstilta, miten saisi rumat pilkut pois vaahteranlehdistä. Murheensa kullakin - juuri nyt varmaan pitäisi harmitella räntää, joka taatusti taas yllättää jonkun autoilijan.

Minulla ei ole ollut aikaa sen paremmin lehdenlukuun kuin säiden harmitteluun, sillä aamulla oli ihan pakko päästä metsään parin viikon työ- ja seminaariputken jälkeen. Tuli jopa kehuttua illalla Tallinnan laivalla, että saalistan suppilovahveroita jo aamuyhdeksältä. No, lähtö venyi yhteentoista, mutta metsässä kuluikin sitten melkein kaksi tuntia, jonka aikana putsasin yhden rinteen isoimmista sienistä. Pienimpiä en kohmeisilla sormilla viitsinyt edes taitella, sen verran paljon koriin kertyi muutenkin, melkein kymmenen litraa.

Iltapäivällä oli vuorossa paluu kaupunkiin, jossa piti siivota parveke viimeisistäkin kesäkasveista. Vähän säälitti heittää pois kukkivia ruukkutomaatteja ja yli 20-vuotias jukka, joka ei koskaan toipunut keväisestä leikkausoperaatiostani. Paljon kompostimultaa kertyi myös äitienpäiväruusun ja alkukesän gerberan raadoista sekä kolmesta yrttiruukusta, joiden basilikat kuolivat kylmään jo elokuun lopussa.

Kun olin tyhjentänyt parvekkeen, räntäsade saapui viimeistelemään hautajaistunnelman. Ehkä ostan vielä muutaman erican pikkuruiselle ikkunalaudalle, joka näkyy rappukäytävään. Nyt on rapussa kulkijoille näytillä vain apea tyhjien ruukkujen rivistö.

perjantaina, lokakuuta 21, 2005

Hämärää saalistusta

Kun on pari viikkoa elänyt pelkästään kaupungissa, päivän lyheneminen yllättää. Eilen päätin työmatkan jälkeen, että nyt on päästävä metsään. Jo menomatkalla puoli kuuden aikaan illalla huomasin hämärän uhkaavan reissuani.

Ei auttanut kuin olla järjestelmällinen. Ensin tutulta polulta muutama viikko sitten koluttuun rinteeseen. Ruskeita lehtiä oli paljon sammalen päällä, ja olin jo antaa periksi. Mutta sitten silmä tottui, ja huomasin seisovani melkein suppilovahveroiden päällä. Pieniä olivat, mutta löysin kuitenkin!

Poikkesin vielä toisellekin puolelle, jossa joku muu oli ehtinyt käydä. Silti löysin muutaman aivan tuoreen yksilön ja joitain sammalen sisään käpertyneitä kääryleitä, jotka harvinaisen vähän enää muistuttivat suppiloa.

Hämärä tiheni, mutta päätinpä vielä kurkata aivan polun ja supan väliin. Ja siinähän oli iso esiintymä kunnollisen kokoisia sieniä, joiden keruu onnistui hyvin melkein pimeässäkin.

Reilut puoli tuntia ja kaksi litraa; olin tyytyväinen. Samalla tuli ulkoilutettua mäyräkoira. Kotona vielä tarkistin, ettei pussiin ollut eksynyt muita lajeja, sillä viimeiset sienet keräsin käsikopelolla. Vain vähän roskia ja sammalta, muuten kelpo saalis.

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Suppilovahverokeittoa kylmään syksyyn


Kuru
Originally uploaded by InaRuo.
Lämmin, aurinkoinen ja tyyni syksy on nyt sitten ohi, ja ikkunasta näkyvä vaahterakin on viikonlopun tuulissa melkein menettänyt lehtensä. Tuuli oli eilen illalla lähes pelottava, mutta sateet otan vastaan innolla, sillä viime viikkoina metsässä on ollut liian kuivaa sienille.

Tämä viikonloppu on kuitenkin tupattu täyteen sosiaalista elämää, eivätkä ensi viikon työtkään taida joustaa. Mutta ainakin kerran ennen lumisateita vielä haluan suppilovahverometsään!

Eilinen suppilovahverokeitto maistui vieraille sen verran hyvin, että reseptiäkin kysyttiin. Inspiroidun ruoan kohdalla se on aina hankalaa, mutta yritetään: paista voissa purjoa, valkosipulisilppua ja sienet, älä ruskista. Lisää vettä ja kasvisliemikuutio(ita), mustapippuria, vihreitä papuja, porkkanaraastetta, piparjuurta, hyppysellinen chiliä, silputtua kirveliä ja persiljaa. Anna hautua, maistele välillä. Jos keitto kaipaa suolaa, lisää valintasi mukaan joko kohtuudella soijakastiketta tai jotain yrttisuolaa. Erityisen hyvän loppusilauksen antaa valkoviini, jota viiden litran keittoerään lisäsin puolisen pulloa. Jotta keitto maistuisi aidosti syksyltä, sieniä pitää olla paljon, mikä ei liene vaikeaa tänä syksynä.

Oheinen kuva ei liity mitenkään sienestykseen, pikemminkin juhlimisen jälkeisen aamun tunnelmaan. Parin viikon takaisella Saariselän reissulla tuli vastaan tämäkin kuru sumuineen.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Herkkutateilla Italiaan

Uutinen tattisivulla: kaksi kerääjää on päässyt sienillä Italiaan. Kuulostaa unelmayhdistelmältä. Missään en ole saanut niin hyvää tattikeittoa kuin Ai Gondolieri -ravintolassa Venetsiassa kaksi syksyä sitten. Sienet saattoivat hyvinkin olla Suomesta rahdattuja, mutta keittotaito ihan sikäläistä.

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Tekeekö mieli sukeltaa?


Lehtikasa
Originally uploaded by InaRuo.
Perheessämme oli aikanaan englanninbulldoggi, jonka suurinta huvia syksyisin oli hyppiä vastaharavoituihin lehtikasoihin ja heitellä lehtiä ilmaan kauhamaisella alaleuallaan. Jopa puistotyöntekijät näyttivät kestävän moisen irrottelun. Pitäisikö kokeilla?

sunnuntaina, lokakuuta 09, 2005

Muistin hengittää

Viikonloppuseminaarit pitäisi laissa kieltää, ainakin sellaisina päivinä kuin eilen. Kuuden tunnin aikana ehdin keksiä ainakin tusinan askareita, jotka odottivat maalla. Kun puoli viiden aikaan iltapäivällä vihdoin kurvasin maalaiskotimme pihaan, oli jäljellä enää yksi mahdollisuus. Vein nopeasti ruuat sisälle ja lähdin koirien kanssa kiertämään hitaasti pihaa. Vedin sisään iltapäivän viimeisiä aurinkoisia hetkiä ja lämmintä syystuulta. Ja hengitin.

Harakat yrittivät kovaäänisesti ajaa pois pihasta paria närheä. Keltaiset haavat pitivät omaa havinaansa tuulessa. Ruukkutomaatit olivat innostuneet tekemään vielä uusia hedelmiä, jotka tuskin enää ehtivät punastua edes tontin kuumimmalla seinustalla. Nurmikko oli lähes kokonaan keltaisten koivunlehtien, ruskeaksi muuttuneiden haavanleihtien ja tummien ja käpristyneiden pihlajanlehtien peitossa. Vaan eipä tullut mieleenkään ottaa esille sen paremmin haravaa kuin ruohonleikkuria.

Sen verran annoin hommille periksi, että keräsin maasta korillisen omenoita, vain kauneimmat ja terveimmät. Pimeän tultua porailin ja leikkelin niistä omenarenkaita, jotka asettelin ritilälle kuivumaan. Lopun iltaa lueskelin lehteä ja kuuntelin radiota viinilasi kädessä. Onneksi salama rikkoi kakkoskotimme television jo vuosi sitten.

Tänään oli taas sosiaalista ohjelmaa, mutta paljon eilistä mieluisampaa, ystävän tohtorinväitöksen jälkeiset juhlat. Jopa automatka ensin Hollolasta Lahteen ja sieltä Kuusankoskelle ja takaisin meni kivuttomasti, sen verran kaunis syksyinen maisema on nyt tarjolla myös auton ikkunan lävitse. Illalla rentouduin vielä syvävenyttelyssä - ja muistin hengittää. Ehkä sen työviikon taas jaksaa.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Väriterapiaa


Väriterapiaa
Originally uploaded by InaRuo.
Tänään oli ainakin Etelä-Suomessa juuri sellainen päivä, jolloin suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi ymmärtää pistää työpaikat ja koulut kiinni ja heittää ihmiset puistoihin, metsiin ja toreille keräämään auringonvaloa ja värejä ihoon ja aivon muistilokeroihin seuraavaa talvea varten. Onneksi Lahdessa oli edes markkinat, jotka keräsivät ihmisiä ulkoilmaan.

Ihan vapaata päivää en pystynyt järjestämään, mutta aamun ja illan työrupeamien välillä ajoin koirien kanssa maalle, jossa hyvin laiskasti keräsimme muutaman jo hieman kuivahtaneen suppilovahveron metsästä ja joitakin omenoita pihapuiden alta. Sato ei ollut tänään pääasia.

Ehkei hämäläinen ruska aivan vedä vertoja Lapin väreille, mutta auringossa sekin leimusi kotoisan lämpimästi. Vertailun vuoksi kuva viime viikolta Sallasta. Silkkaa väriterapiaa sielläkin, lisäksi varvuista löytyi paljon syömäkelpoisia puolukoita ja kaarnikoita.

maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Omakuva suolla


Omakuva suolla
Originally uploaded by InaRuo.
Kun viikossa on kertynyt yli kaksituhatta kilometriä kulkuvälineillä ja satakunta omin jaloin, on vähän vaikea keksiä, mistä alottaisi bloggauksen. En kuitenkaan aio siirtää vanhanaikaisen päiväkirjan tekstejäni tänne.

Yksin ja jopa perheen kanssa kulkiessa käy usein niin, etten muista pyytää kuvia itsestäni. Luonnonolosuhteet Sallassa hoitivat homman oma-alotteisesti. Olin jo rajata varjon pois digiruudulta, kunnes tajusin...

perjantaina, syyskuuta 23, 2005

Maastoutumisen tarpeessa


Lanu maastoutuu
Originally uploaded by InaRuo.
Vuodenaikaan nähden lämmin sää ja muut kuluneet sanonnat eivät ole juuri saaneet mielessäni positiivista sisältöä tällä viikolla. Oma barometri mittaa nyt niin alhaisia lukemia, että oheinen hahmokin vaikuttaa tuntemuksen symbolina turhan hilpeältä. Olavi Lanun töiden yksi voima on tässä, suomalaisen melankolian, jopa masennuksen kuvauksessa.

Onneksi ensi viikolla on mahdolisuus maastoutua, ensin Sallassa ja sitten Saariselällä. Sienikori jää nyt kotiin, mutta kameralla aion poimia milloin mitäkin. Ja kirjoja aion lukea.

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005

Uusi kangasmalli?


Omena päivässä...
Originally uploaded by InaRuo.
Vaikka on design-viikko ja kaikkea, niin en silti ole ryhtynyt suunnittelemaan kangasmalleja. Omenarenkaiden leikkaaminen ja kuivumaan asettelu on enemmänkin käsityötä, tosin nautin myös esteettisistä elämyksistä, joita täydet sieni-, marja- ja omenakorit, puuhellan päällä ritilällä kuivuvat suppilovahverot ja omenat tai rivi eri värisiä hillopurkkeja tarjoavat. Taitaa olla vähän sellaista hamsterin estetiikkaa...

Mikä järki on sitten kuivata omenoita, joita saa kaupasta ympäri vuoden? (Ei tietenkään suomalaisia omenoita, joita tällaisena ylituotantovuonnakin saa turhaan etsiä normaaleista ruokamerketeista. Torillakin niitä myydään käsittämättömän kalliilla hinnalla ja kaiken lisäksi vain muutaman viikon.)

No, se järki, että tuloksena syntyy makeankirpeää naposteltavaa, jossa ei ole mitään lisäaineita. Kun joskus talvipimeillä avaa omenarengaspussin, voi hetken nuuhkia syksyn tuoksua juuri meidän puutarhastamme.

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Ehdinkö ennen hallaa?


Mintut
Originally uploaded by InaRuo.
Kuluneen viikon sateet tekivät hyvää sekä puutarhan kasveille että metsän sienille, mutta kylmät yöt eivät. Onneksi pieni puutarhaplänttini on suojassa aurinkoisella seinustalla, jonne halla ei heti ulotu. Tänä aamuna mintut vielä näyttivät terhakkailta, samoin aika vähiin käyneet kirvelit, sitruunamelissat, ruohosipulit ja persiljat. Sadonkorjuuseen ei kuitenkaan ollut aikaa, kun sieniretken lisäksi piti tehdä pientä siivousta maalla.

Metsässä edellisviikon kuivuus ja tuuli sekä viime viikon kylmät yöt olivat tehneet enemmän vahinkoa. Ainakin 90 prosenttia periaatteessa syötävistä sienistä oli mustunut. Pilalla olivat melkein kaikki mustarouskut, sen sijaan kauniita uusia karvarouskuja oli noussut jonkin verran. Ja onneksi suppilovahvero kestää kylmää, sillä yhdeltä varmalta paikalta löysin isoja yksilöitä, jotka olivat saaneet kasvaa rauhassa varmasti kauemmin kuin kuluneen viikon. Aiemmin en ole tänä syksynä paikalle ehtinyt, sen verran vaikeasti saavutettavissa se on hakkuuaukkojen puristuksessa.

Karvalaukkujen ohella ilahduttivat rusko-orakkaat, jotka laikuttivat metsää iloisesti oranssiksi. Kuva vaan ei onnistunut, linssin eteen osui myös osa kohmeista kouraa...

lauantaina, syyskuuta 17, 2005

Kalat ja sienet ne yhteen sopii...

...voisi luulla, mutta ei se Lahden kalamarkkinoilla näkynyt umpimähkäisen kierroksen perusteella kuin tässä yhdessä kojussa, jossa Salpausselän Savukala tarjosi suppilovahverotäytteisiä lohirullia. Ihan hyvä yritys, vaikka maku olisikin saanut olla vahvempi.

Muuten kyllä oli kalatuotteiden ohella tarjolla mm. tyrniä, valkosipulia, etnisiä ja muita perinneleipiä, hunajaa, riistaruokia, makeita leivonnaisia ja sikä iänikuista metrilakua. Kyllä minusta metsän sienisato jalostettuna tai tuoreena sopii kala-aterian lisukkeeksi paljon luontevammin kuin osa listan tuotteista. No, hyvä sentään, että kala oli markkinoilla pääosassa.

Huomenna on onneksi taas tiedossa sienipäivä maalla. Toivottavasti viikon sateet ovat nostaneet pinnalle kerättävää.

maanantaina, syyskuuta 12, 2005

Keijuja?


Keijuja?
Originally uploaded by InaRuo.
Kylmää on öisin ja aamuisin. Jos hämähäkinverkot eivät muuten ilahduta, niin ainakin niinä aamuina, kun koko luonto näyttää lumotulta.

Aamun kosteus kuivuu kuitenkin nopeasti. Viikossa sienimetsäni olivat kuivuneet niin pahasti, että kaikki sunnuntaina vastaan tulleet suppilovahverot olivat ehtineet näivettyä sijoilleen. Sammalikosta löytyi kuitenkin kohtuullisesti lampaankääpiä ja vaaleita orakkaita ja ilahduttavan runsaasti pieniä mustarouskuja. Seuralainen noukki mukaan myös sievät viinihaperot.

Rouskut ovat nyt painon alla maustumassa viinimarjanlehtien, valkosipulisilpun ja karkean suolan kanssa. Odotan jännityksellä.

Pyhä pihlaja


Pyhä pihlaja
Originally uploaded by InaRuo.
En ihmettele esi-isiä, joiden mielestä pihlaja on pyhä puu. Ilman symbolisia pohdintojakin punaiset verimarjat kaunistavat ihmeesti pihaa, samoin tilhiparvet, joita toivottavasti ehdin nähdä jossain vaiheessa syksyä tai talvea. Pari puuta maalta oli jo tyhjennetty, ketkä lienevät olleet asialla.

Juuri tämä pihlaja on arvokas siksikin, että se pitää huolta omenoidemme hyvinvoinnista. Tänä vuonna ei taas ole huolta pihlajanmarjakoin syömistä hedelmistä. Äitini ystävät ovat onneksi järjestäneet runsaalle sadolle ajan mehustusasemalle. Harva juoma pystyy kilpailemaan raikkaassa maussa omenatuoremehun kanssa!

No, aika hyvää tuli myös viinimarjamehusta, jota lauantai-iltana keitin puuhellalla puutarhamme punaherukoista lämmittääkseni samalla viikon kylmenneitä huoneita. Vieläkin pensaissa olisi satoa, vaikka niistäkin pelmahtaa aina joku siivekäs karkuun, kun koirat spurttaavat puutarhaan.

torstaina, syyskuuta 08, 2005

Säilöntää sienestyksen puutteessa


Anopin pavut ja kurkut
Originally uploaded by InaRuo.
Anoppi ilahdutti perhettämme lähettämällä kassillisen papuja ja toisen avomaan kurkkuja. Todellakin ilahdutti, sillä hän jopa aina kysyy ennalta, ehdimmekö säilöä. Kurkut ovat nyt suolavedessä liossa, pavut ryöpättyinä muovipusseissa odottamassa pakastimeen pääsyä.

Pienen osan pavuista keitin jo salaattiin sopivan pehmeiksi, pilkoin ja lisäsin tomaattia, etikkatilkassa haudutettua sipulia, ohuenohueksi viipaloitua valkosipulia, hetken keitettyjä porkkanaviipaleita, omenaa paloina, rypsiöljyä ja mausteita. Huominen lounassalaatti on siis valmiina, oheen voi vaikka keittää kananmunia.

Kapa kertoi tehneensä kangasrouskuista etikkasäilykkeitä, joita minäkin olen puuhannut muutaman kerran tänä syksynä. Tosin chilejä en vielä ole lisännyt mausteliemeen, pitäisi varmaan kokeilla. Omat mausteeni viittaavat enemmän itään ja piparkakkuihin: kuorimattomia kardemummansiemeniä, kanelitanko, neilikoita, valkosipulia, inkivääriä. Ja tietysti aina etikkaa, sokeria ja mustaherukanlehtiä. Joskus muutakin.

Jos ensi viikonvaihteessa löydän rouskuja, aion kokeilla säilöntätapaa, jossa ryöpätyt sienet ladotaan purkkiin karkean suolan, valkosipulisilpun ja mustaherukanlehtien (tai tillin) kanssa kerroksittain. Koko ihanuus puristetaan kiven tai erityisen säilytyspurkin männän alle niin tiiviiksi massaksi, että aineista irtoava liemi peittää pinnan. Muutaman viikon kuluttua sienet ovat maustuneet, ja niitä voi syödä joko sellaisenaan lisukkeina tai vaikkapa kermaviilin kanssa salaattina. Luulen silti, että suolaa täytyy vähän liottaa pois. En ole kokeillut, ainoastaan kuullut ihastuneita kommentteja. Kanttarellitkin kuulemma sopivat tämänkaltaiseen säilöntään.

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005

Syksyn kaunein sunnuntai

Syyskuu on vasta alussa, mutta veikkaanpa kuluneen viikonlopun olleen säiltään yksi parhaista. Tänään sienestys tuppasi jäämään lähes sivuosaan, vaikka kaksi ja puoli tuntia metsässä vietinkin ja lisäksi perkasin ja säilöin rouskut, suppilovahverot, metsäherkkusienet, herkkutatit ja muutamat muut satunnaiset sienet.

Iltapäivällä aurinkoinen ja kohtalaisen tyyni Vesijärvi houkutti miehen ja minut melomaan. Homma on kesän aikana jäänyt tosi vähiin, mikä sitten tuntuikin sekä selässä että käsissä. Mutta onneksi illansuussa oli syvävenyttely, jonka jälkeen kroppa oli ihanan raukea. Kun kylvyn jälkeen nautin vielä lasillisen valkoviiniä paistettujen sienten kanssa, oli kiusaus jättää jopa blogi hunningolle. Mutta tässä tämä merkintä nyt kuitenkin on - ilman kuvaa.

lauantaina, syyskuuta 03, 2005

Sieniä nämäkin


Sieniä nämäkin
Originally uploaded by InaRuo.
Upea syyspäivä kului sienestyksen sijasta retkellä Loviisassa, Wanhassa wara parempi -tapahtumassa eli valtakunnallisilla perinne- ja korjausrakentamisen päivillä.

Toivottavasti vanhoissa taloissa ei kasva kovin paljon homesieniä - nämä käävät tulivat vastaan puistossa.

perjantaina, syyskuuta 02, 2005

Orvokki uhmaa syksyä kaupungissa


Orvokki uhmaa syksyä kaupungissa
Originally uploaded by InaRuo.
Luonto jaksaa puskea elämää vielä muuallakin kuin metsässä. Ihmettelen vuosi vuodelta orvokkeja, jotka jaksavat kukkia läpi pitkän kesän keskustakerrostalomme pihasoralla aivan pyörätelineiden vieressä.

Värimuunnelmiakin on nähty useita valkoisista kirjaviin. Lienevätkö ensimmäiset tippuneet jostain parvekelaatikosta?

Mäyräkoira mustikassa


Mäyräkoira mustikassa
Originally uploaded by InaRuo.
Mäyräkoiralla ja minulla ei ole aina samat ajatukset sienestyksestä. Etenkin hyvässä suppilovahveropaikassa se ehtii kietoa hihnansa parin kolmen puun tai näreen ympärille rempoessaan turhautuneena eteenpäin. Tämänpäiväisellä retkellä Tiirismaan maastoissa onneksi tuli vastaan hyvä mustikkapaikka, jonka vieressä kasvoi sekä suppiksia että rouskuja.

Saalis: suppilovahveroita, kangas-, haapa-, musta ja karvarouskuja, yksi mustavahakas ja yksi musta torvisieni. Ja runsaasti iltapäivän aurinkoa! Haperot jätin tällä kertaa metsään, samoin jo vähän huonoon kuntoon päässeet kehnäsienet.

torstaina, syyskuuta 01, 2005

Kokeilu


Raskas omenapuu
Originally uploaded by InaRuo.
Lähetän tämän kuvan kokeeksi blogiini, sillä jostain syystä osa Flickrin kautta lähettämistäni kuvista ei näy tänään.
Omenat kuvasin eilen, puut notkuvat niin raskaan lastinsa alla, että yksi pienistä puista jo romahti.

keskiviikkona, elokuuta 31, 2005

Loppukesän kanttarellisatoa


Loppukesän kanttarellisatoa
Originally uploaded by InaRuo.
Kahden työn välissä oli aikaa piipahtaa maalla pihallamme, jossa kanttarellit ovat tehneet satoa jo kohta kaksi kuukautta. Kovin suuriksihan ne eivät kuivassa hiekkapohjassa kasva, mutta sinnikkäästi nousevat vuosi vuodelta. Tuntuu, kuin ne myös valtaisivat tilaa muilta rihmastoilta, sillä punikkitatit ovat melkein hävinneet - rinnalla pärjäävät lähinnä syömäkelvottomat haisuhaperot. Tosin yllätys oli melkoinen, kun löysin keskeltä hieman ruohottunutta pihapolkua myös ison tupon mustia torvisieniä. Ei valittamista!

Liikuntaharrastuksensa kullakin


Mäkihyppääjät
Originally uploaded by InaRuo.
Yksi Urheilukeskuksessa sienestyksen huveista on seurata, miten monilla eri tavoin ihmiset harrastavat liikuntaa. Eilen illalla bongasin normaalien sauvakävelijöiden ja koiranulkoiluttajien lisäksi ainakin jotain tapahtumaa varten treenaavia juoksijoita ja ryhmän lapsia, jotka ohjaajiensa kanssa harjoittelivat erilaisia hyppyjä.

Mutta hauskinta on tietysti aina seurata nuoria mäkihyppääjiä, joiden hypyistä kuuluu kesäkelillä iloinen suhina. Kuntoilusta tuokin laji käy, sillä pienemmissä puumäissä ei ole ollenkaan hissejä. Kiipeäminen rinteen tikkaita myöten näyttää aika hikiseltä hommalta, ja sen jälkeen pitää vielä pystyä rauhoittamaan mielensä ja sydämensykkeensä ennen hyppyä.

Supanreunoilla keikkumista


Mustat torvisienet supassa
Originally uploaded by InaRuo.
Eilisiltana huomasin, että joku muukin on keksinyt lähteä sieniretkelle Salpausselälle Lahden Urheilukeskuksen maastoihin. Hyvä niin, kerättävää riittää, vaikka vakituinen mustatorvisienipaikkani olikin putsattu. Ei tarvinnut kuin laskeutua ensimmäisen supan rinteitä alas, ja siellähän niitä oli lisää vaikka kuinka. Hieman ylempää löysin pari kaunista esiintymää kehnäsieniä, jotka aiomme syödä tänään. Torvisienet pääsivät kuivauskaappiin.

sunnuntaina, elokuuta 28, 2005

Suppilovahveroiden aika


Suppilovahverot
Originally uploaded by InaRuo.
On se uskottava, nyt tosiaan on suppilovahveroiden aika. Suuriakin ne ovat, siis täysin kerättävässä kunnossa.

Aamupäivän metsäretkemme alkoi rouskujen merkeissä, sillä ensimmäisen tunnin kyykistelimme 95-prosenttisesti kangas-, musta- ja haaparouskujen vuoksi, muutaman kerran myös napataksemme leppärouskun tai herkkutatin. Kunnes mies - ensimmäistä kertaa sienimetsässä tänä vuonna - osui suppilovahveropaikalle. Se näytti kuitenkin olevan metsäläntin ainoa esiintymä, joten päätimme vaihtaa paikkaa.

Toinen kohteemme olikin täysosuma. Harjun laella tuli ensin vastaan pieni rypäs, sen jälkeen itärinteellä yhä uusia suppilovahverokeitaita. Korit loppuivat tietenkin kesken, joten oli pakko turvautua taskussa kulkeviin muovipusseihin. Ja koirat kyllästyivät, kun eteneminen tyssäsi ajoittain kokonaan.

Tiedän, ettei moni sienten tosiharrastaja pidä suppilovahveroiden kahmimista sammalikosta edes sienestyksenä. Eihän laji hyvinä vuosina mitenkään haastava olekaan, mutta toisaalta olen kokenut myös aivan tyhjiä syksyjä.

Suuret saaliit tuottavat mielihyvää, mutta vielä enemmän pidän suppiksen mutkattomasta luonteesta. Kun sienistä leikkaa tyven roskat pois jo metsässä, voi korillisen kaataa vaikka suoraan ritilälle kuivumaan. Kuivat sienet vievät vähän tilaa eivätkä vaadi ruuanlaitolta kummempaa suunnittelua. Vaikka kuivat sienet neuvotaankin edeltä liottamaan, voi kuivan suppiksen ihan hyvin lisätä etenkin keittoihin ja kastikkeisiin aivan sellaisenaan. Maku ja tuoksu heräävät hetkessä, ja sieni jopa näyttää tuoreelta hetken liotuksen jälkeen. Voiko olla mitään helpompaa!

keskiviikkona, elokuuta 24, 2005

Nimikkosienet


Mustarouskut Tapanilassa
Originally uploaded by InaRuo.
Ylen Aamu-tv:stä se jo alkoi, päivän sieniannos. Marttojen sienineuvoja kehotti ihmisiä syömään mustarouskua, joka on hänenkin mielestään maukas sieni.

Millään ei olisi päivän ohjelmaan mahtunut kunnon sienestys, mutta pakkohan se oli käväistä koiran kanssa iltalenkillä Lahden Tapanilan hiihtomajan takana. Vajaan tunnin reissulla tarttui mukaan yhden salaatin verran rouskuja, puolet musta-, loput kangas- ja haaparouskuja. Ohimennen löytyneestä kolmesta isosta herkkutatista saamme juuri sopivan lounaskastikkeen huomiseksi.

maanantaina, elokuuta 22, 2005

Valtakunnallinen sienipäivä ensi lauantaina

Kannattaa pistää muistiin, jos ei muuten tule mentyä sienimetsään; Martat järjestävät valtakunnallisen sienipäivän tilaisuuksia ensi lauantaina eli 28.7. ympäri Suomea. Tiedossa on sekä sieninäyttelyitä että muunlaisia vinkkejä sieniharrastuksen aloittamiseksi tai syventämiseksi.

Olisin varmaan innostunut matkustamaan Hartolaan Sienifestivaalille, jos tiedossa ei olisi perhejuhla. Toisaalta aion tarjota tyttäreni läksiäisjuhlissa ennen Saksan vaihto-oppilasvuotta ainakin neljää erilaista sieniruokaa: mureketta, piirakkaa, salaattia ja etikkasieniä.

sunnuntaina, elokuuta 21, 2005

Surinaa korvissa


Rouskusaalis
Originally uploaded by InaRuo.
Lauantaina maaseutu oli kaikkea muuta kuin hiljainen. Naapuruston maanviljelijät olivat vihdoin päässeet pellolle, minkä ansiosta liikenne oli välillä kovempi kuin samaan aikaan ikkunamme alle keskikaupungilla. Tasainen leikkuupuimurien, traktoreiden ja kuivureiden hurina kuuluu syksyyn ja antaa kaupunkilaisellekin tunteen siitä, että maalla on vielä elämää.

Metsässäkin surisi, hiljempaa mutta silti ikävämpiä väristyksiä aiheuttaen. Vuosikausia elin siinä uskossa, etteivät hirvikärpäset eksy niemeemme, jossa on tähän asti saanut sienestää ilman huppua. Mutta enköhän tänä syksynä ole jo monta kertaa kuunnellut inhottavaa jarrutusääntä, kun eläin on yrittänyt laskeutua hiuksiini. Ja eilen sitten kaivoin ensimmäisen mönkijän niskastani.

Sienisaalis oli sitä, mitä odotinkin, enimmäkseen rouskuja. Uusia, pieniä kangasrouskuja oli metsä täynnään, seassa jokunen mustarousku ja vielä vähän kelvollisia leppärouskuja. Iloisia yllätyksiä oliva vaaleat orakkaat, herkkutatteja löysin jälleen muutaman.

Onnistuin löytämään myös pari viime viikon suppilovahveropaikkaa ja yhden uuden. Sienet eivät olleet juuri kasvaneet, joten jätin ne edelleen kasvamaan.

Siskonlasten kanssa perkasimme jälleen pihan kanttarelleista, joita kertyi nelisen litraa. Jaoimme saaliin: isot siskon perheelle soosia varten, pienet meille etikkasieniksi.

Rouskuistakin olen tänä syksynä tehnyt jo aika monta pikkelssipurkillista, sillä pienet kangasrouskun lakit sopivat kauniina ja hieman kirpeinä etikkaan säilöttäviksi. Vielä parempia tarkoitukseen olisivat karvarouskut, mutta niitä meidän lähimetsistämme löytyy harvoin isoja määriä kerrallaan. Kun pitäisi olla niitä koivuja, jotka eivät taida mahtua hoidettujen talousmetsien ohjelmaan kuusen tai männyn rinnalle.

maanantaina, elokuuta 15, 2005

Myrkkysieniä ja "vaarallinen" mustarousku

Tänään tuli taas vastaan useita valkoisia kärpässieniä. Moni varoo niiden takia kaikkia valkoisia sieniä, ja hyvä niin. Jos ei ole varma, ei kannata riskeerata. Uskallan kyllä kerätä metsästä herkkusieniä, mutta niissähän heltat ovat aina ruskeat tai vähintään muuttuvassa punertavaksi. Mutta monia muita valkoisia sieniä vierastan, vaikka ne eivät valkoiseen kärpässieneen sekoittuisikaan. Yllättävän paljon ihan viattoman ja herkullisen näköisissä lajeissa on todella vaarallisia. Ja sienimyrkyt kannattaa ottaa tosissaan, niistä pahimmat todella tappavat.

Edelliseen postaukseeni tuli kommentti, jossa - aivan syystä - muistutettiin rakastamani mustarouskun (lactarius necator) vaaroista. Useimmat sienikirjat nimittäin nykyään kehottavat välttämään mustarouskua joko sen ympäristömyrkkyjä keräävän ominaisuuden tai mahdollisten mutageenisten vaikutusten takia.

Suurin osa sienikirjoistani on maalla, joten täällä kaupungissa turvaudun Mauri Korhosen klassikkoon, Sienestäjän kirjaan (1978), jossa mustarouskun vaaroista ei vielä mainita mitään. Muistaakseni varoitukset ovat jo seuraavassa kirjassa. Aika tuore WSOY:n käännöskirja Sienet tutuiksi (2004) ei sekään varoittele, vaan vakuuttaa sienen olevan syötävä 10 minuutin keittämisen jälkeen (muuten kirja on luvalla sanoen turha opus Suomessa, sen verran se keskittyy keskieurooppalaisiin lajeihin).

Irma Järvisen, Lasse Kososen ja Marita Joutjärven Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut (2003) ei kerro yhtään mustarouskureseptiä, mutta sanoo lajista seuraavaa: " Mustarousku on meillä perinteinen ruokasieni. Sen on kuitenkin tutkimuksissa todettu sisältävän pieniä määriä voimakkaita aineita, jotka bakteeritesteissä ovat osoittautuneet mutageenisiksi. Tämän seikan ja sienen voimakkaan kirpeän maun vuoksi 5-10 keittäminen eiskäsittelynä on suositeltavaa."

Itse olen noudatttanut sitä linjaa, että kaikki syötävät rouskut leppärouskuja lukuunottamatta pitää keittää, mieluiten tuon 5-10 minuuttia.

Saksalainen Pilze Ensyklopädie ei varoittele mustarouskusta, sen sijaan karvarousku (lactarius torminosus) on sen mukaan yhden ristin verran myrkyllinen. Taitavat olla siis myös kulttuurisia juttuja. Mutta toki luotan suomalaisiin tutkijoihin omien sientemme kohdalla eniten.

Mitä sanoo netti? Helpoimman eli Google-haun avulla löysin lukuisia kaltaisiani harrastajia, joista suurin osa kilpaa kehui mustarouskua yhdeksi maukkaimmista sienistämme. Moni muukin on syönyt lajia kymmeniä vuosia ja on edelleen terveen kirjoissa. Mm. Turun Sieniseuran perustaja, professori, Turun yliopiston Kasvimuseon emeritus museonhoitaja (= museonjohtaja), keruutuotetarkastaja numero 2, Yrjö Mäkinen, väittää 2001 julkaistussa haastattelussa, että puheet mustarouskun ja jopa lakritsirouskun myrkyllisyydestä ovat täyttä puppua.

Mutta korostan, etten usuta ketään riskeeraamaan terveyttään. Jos tarjoan mustarouskusalaattia vieraille, kerron sen sisällöstä heille. En minäkään syö kylässä mustaksi poltettua grillimakkaraa...

Päivän saalis: leppärouskuja, kangasroukuja, herkkutatteja, pienenpieniä suppilovahveroita (jotka jätin metsään), runsaasti erilaisia haperoita, muutama hyvä kehnäsieni, yksi kanttarelli, pari männynpunikkitattia. Ja hurja uupumus, sillä sieniretken ja perkaamisen alle tein ihan täyden työpäivän. Mutta kyllä kannatti vaeltaa metsässä, sen verran komea aurinkopäivä Lahden ja Hollolan metsissä oli, pitkästä aikaa. Nukkumaan!

sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Viikonlopun sieni on kuusenleppärousku

Eiliseen, lauantaihin, mahtui yksi kunnon sienireissu ja pihan putsaus, tähän päivään kaksi metsäpiipahdusta. Maalle lähtiessä kamera unohtui kaupunkiin, joten nyt dokumentoin vain sanoin.

Ensimmäiselle reissulle lähdimme kolmen sukupolven ja yhden koiran voimin takuuvarmaan herkkutattimetsään. Olihan siellä kuusikossa kohtuullisesti niitäkin, mutta sittenkin enemmän monenlaisia haperoita ja kangasrouskuja. Iloisia löytöjä olivat pieni tuppo mustia torvisieniä ja vuoden ensimmäinen mustarousku, jonka löysi tyttäreni. Anoppi ehti ensimmäisenä varoittamaan valkoisesta kärpässienestä, joita onkin tullut runsaasti vastaan myös tänään.

Illansuun pihakierroksella annoin 4- ja 7-vuotiaiden siskonlasten noukkia kanttarellit, joita tuli kolmisen litraa. 4-vuotiasta tyttöä tosin sienet kiinnostavat yleisemminkin, ja sain hänelle perkaamisen lomassa lukea aika monta sivua sienikirjojen lajitietoutta. Ihme ja kumma, selvisimme lauantain molemmista reissuista kohtuullisen kuivina, vaikka koviakin sadekuuroja päivään mahtui.

Sunnuntaiaamun auringossa lähdin liikkeelle ihan yksin, ja sainkin nauttia harvinaisen hiljaisesta ja kauniista harjukävelystä. Tutussa kuusikossa seisoi muutama herkkutatti, suurin osa kuitenkin jo ylikypsiä. Seuraavaksi seurasi rinteessä yllätys, iso tuppo suppilovahveroita! Olin melkein vihainen, sillä eihän suppisten vuoro ole vielä, kun muissa sienissäkin riittää kerättävää. Siksi jätin myös rauhaan toisen esiintymän, jonka sienet olivat mielestäni alamittaisia. Rinnettä kiivetessä löysin myös pari esiintymää ihailtavan tanakoita pieniä kangas- ja mustarouskuja, muutamia vaaleita ja rusko-orakkaita ja toistakymmentä kanttarellia. Toisella puolella mäkeä odotti taas yllätys, pieniä oranssille vivahtavia pisteitä. Osuin kerrankin kuusenleppärouskujen kannalta metsään oikeaan aikaan, sillä yli puolet sienistä oli aivan puhtaita. Yleensähän toukat ovat aina nopeampia.

Iltapäivällä oli vielä pakko tehdä yksi pikku tsekkaus mäyräkoiran kanssa. Pohjoiseen viettävässä metsärinteessä satokausi oli selvästi jäljessä edellisistä kohteista, sillä esimerkiksi kangasrouskuja tai mustia torvisieniä ei näkynyt "varmoissa" paikoissa vielä yhtään. Mutta leppärouskuja löysin jälleen, samoin kanttarelleja ja muutaman orakkaan.

Onneksi lähdin kaikille reissuille kohtuukokoisen korin kanssa, sillä isoin hommahan on aina sienten jälkikäsittely. Nytkin riitti puhdistusta, viipalointia, kuivumaan levittelyä, paistamista, keittämistä ja suolaamista moneksi tunniksi. Tykkään myös tästä keittiöosuudesta, mutta selän päälle se ottaa. Hommassa syntyy myös paljon tiskiä, sillä johonkinhan ne sienet on ennen paistamista tai keittämistä paloiteltava.

Herkkutattien osalta viikonloppu oli siis pieni pettymys, mutta muut yllätykset kallistivat homman ehdottomasti plussan puolelle. Näin metsässä myös useita sellaisia mielenkiintoisia lajeja, joita en kerää, joko myrkyllisinä, tuntemattomina tai muuten vain ei-toivottuina. Esimerkiksi keltahaarakkaat pilkuttivat metsää keltaisellaan tiheämmin kuin koskaan olen nähnyt.

keskiviikkona, elokuuta 10, 2005

Märkä reissu, mutta kannatti!


Torvisienet
Originally uploaded by InaRuo.
Vaikka Lahden seutua sade ja myrsky ei riepottelekaan ihan yhtä pahasti kuin etelärannikkoa, harkitsin kyllä kahteen kertaan lenkille lähtöä. Mäyräkoirakin katseli minua epäuskoisesti, kun kurvasimme lähes kaatosateessa kohti tuttua Salpausselkää.

Mutta kyllä kannatti, sillä siellähän ne olivat. Kesän - tai sään perusteella syksyn - ensimmäiset mustat torvisienet nousivat terhakkaasti ruohon seasta aivan lenkkipolun reunasta. Eivät olleet muut kulkijat niitä löytäneet, jos heitä nyt parina sadepäivänä oli juuri metsään eksynyt. Eipä silti, en minäkään havainnut mitään toissapäivänä, kun kurkistin samaan paikkaan kanttarellien toivossa.

Olisiko melkein kolme litraa torvisieniä noussut todella parin päivän sateissa maan pinnalle? Pikemminkin epäilen, että niitä oli heinän seassa jo maanantaina, mutta vasta sateet saivat sienet kasvamaan niin isoiksi, että ne pistivät silmään.

Torvisieni on ehdottomasti perheemme rankinglistan kärjessä. Mies tosin pitää vielä enemmän mustarouskusta, josta saa tehdä vain ja ainoastaan vahvan makuista sienisalaattia runsaan sipulimäärän kanssa. Minulle musta torvisieni on helposti kuivattavana ja etenkin sen kuivauksen jälkeen keittiötaiteen huippu, aromikas ja vielä helppokäyttöinenkin.

Upea keitto syntyy purjosta, perunasta, kohtuullisesta määrästä kermaa ja kuivatuista torvisienistä - muina mausteina korkeintaan kirveliä, hieman valkopippuria ja aivan hyppysellinen suolaa. Usein myös lisäämme uunivuokaan kuivattuja torvisieniä kalafileen, purjojen tai sipulien kylkeen ja lorautamme kasvislientä ja kermaa päälle, sillä tavoin syntyy itsekseen ihana kastike.

maanantaina, elokuuta 08, 2005

Kirsikoita ja haperoita


kirsikat
Originally uploaded by InaRuo.
Minun puolestani kirsikat olisivat vielä saaneet odottaa puussa, mutta 4-vuotias Noora halusi päästä niitä ehdottomasti keräämään. Niinpä hän sai kurkotella oksilta yhden punaisen muoviämpärillisen täyteen. Maatiaiskirsikkamme ovat turhan happamia sinällään syötäviksi, mutta tulihan luumarjoista sentään kolme pientä purkillista hilloa. Enimmät jätin kuitenkin puuhun, katsotaan ensi viikonvaihteessa, onko saalista vielä jäljellä lintujen ja ampiaisten puraisujen jälkeen.

Viikonvaihteen ohjelma oli hengästyttävän täysi, ja illalla olisikin vain tehnyt mieli lysähtää viinilasillisen kanssa sohvalle. Ristiäisruuat ja -kakut painoivat kuitenkin vatsassa sen verran raskaina, että kroppa suorastaan huusi kevyelle lenkille. Ja löytyihän ulkoiluteiden varsilta sentään joitain itiöemiä, vaikka selvästi nyt muutkin ovat heräilleet sienikauteen. Kanttarellit oli noukittu vakiopaikoilta, mutta löysin kolme ihan uutta esiintymää, yhteensä viitisentoista sientä. Eniten oli kuitenkin aivan pieniä ja puhtaita koivuhaperoita, jotka eivät tunnu kovin monille kelpaavan. En minäkään antaisi lajille aivan sienikirjoissa ehdotettua kolmea tähteä, mutta joka kesä kerään ainakin yhden koivuhaperosatsin. Kehnäsieniä löysin yhden supan reunalta, mutta ne olivat sateessa vettyneitä. Yhtään kunnon tattia en sen sijaan ole vielä löytänyt, vain muutaman muurahaispesässä seisoneen sappitatin.

lauantaina, elokuuta 06, 2005

Remonttia (ja vadelmat uusiksi)


Vadelmat
Originally uploaded by InaRuo.
Viimeisinä päivinä olen kokenut suunnilleen nolla luontoelämystä, sillä perheessämme on käynnissä REMONTTI. Eikä itse asiassa vain yksi remontti, vaan kaikenlaista vellovaa kunnostusta ja siivousta siellä ja täällä. Kylpyhuoneen ehostusta kaupungissa, koukkujen ja verhotankojen kiinnitystä maalla, tuolien maalausta, verhojen ompelua, vinttikomeroiden siivousta...

Homma on sikäli pahasti myöhässä, että oma lomani loppuu jo maanantaina. Piti nimittäin odotella, että mies ehtisi omilta työkiireiltään mitata, sahata, porata, liimailla ja tehdä kaikenlaisia muitakin puusepän hommia. Myönnetään, että tässä suhteessa meillä on vanhanaikainen roolijako. Roudaan, maalaan, putsaan ja teen kaikenlaisia apuhommia, mutta en jaksa opetella erinäisten työkalujen käyttöä.

Vadelmat liitän tähän viestiin siksi, että poistin yhden postauksen. Siinä kokeilin niin isoa kuvaa, että koko blogi näytti muotopuolelta. Enkä sitten osannutkaan enää muuttaa merkinnän koodauksia...

Mutta vattupensaisiin pitäisi vielä ehtiä, vähintään syömään. Voi olla, että jää menemättä, sillä tattihälytyskin on ehditty antaa. Ja eiköhän huomiselle ole kaiken lisäksi tiedossa sukulaisjuhla. Huokaus.

keskiviikkona, elokuuta 03, 2005

Renessanssitaivas


Renessanssitaivas
Originally uploaded by InaRuo.
Vielä toinen kuva parin viikon takaa, jolloin läntisellä taivaalla leimusi iltarusko harvinaisen pitkään. Tyttäreni mielestä näky muistutti renessanssimaalausten taivasta. Aika hyvä havainto.

Taivaalle tuijottelua


Kirkkotaivas
Originally uploaded by InaRuo.
Tänään on taas sellainen ilta, jolloin taivaalle tuijottelu on parempaa viihdettä kuin tv:n katselu tai keskinkertaisen romaanin lukeminen. Liian harvoin muistan katsella yläilmoihin, vaikka parvekkeelta siihen olisi hieno mahdollisuus.

Eilisessä puistojumpassa satoi, minkä vuoksi jäimme paitsi parasta elämystä, pilvien ja puiden yläoksien ihailua vatsalihasliikkeiden ja makuulla tehtävien venyttelyjen aikana. Kun kaikki liikkeet oli pakko tehdä seisten, uusi näkökulma aukesi vain pää alaspäin omien jalkojen välistä...

torstaina, heinäkuuta 21, 2005

Kenen ranta?


Kenen ranta?
Originally uploaded by InaRuo.

Iltapäiväuintimme päättyi odottamattomaan vierailuun. Pitkän kaulan ja vahvan nokan ojentelut sekä tiukkaan tanaan nostetut siivet vain metrin parin päässä laiturista nostivat meidät nopeasti ylös vedestä.
Pulla-noutajan mielestä ranta on edelleen appivanhempien ja heidän vieraidensa, mutta kyhmyjoutsen ei yhtään pitänyt myöskään laiturille katetuista kahveista.
Lintu kävi ärhentelemässä myös toiselle yksilölle, joka ui ehkä sadan metrin päässä. Anoppi kertoi iltayöstä kuuluneen kovaa taistelua järveltä. Mutta eikö näiden lintujen pitäisi olla mykkiä?

maanantaina, heinäkuuta 18, 2005

Ruokamuistoja


Ruokamuistoja
Originally uploaded by InaRuo.
Kirsi haastoi minut listaamaan kuusi tärkeintä ruokamuistoani, jotka kirjasin Kirsin omien muistojen perään. Yksi tärkeimmistä kuitenkin unohtui, kunnes mies tänä iltana ehdotti iltapalaksi friteerattua valkohomejuustoa mansikoiden kera.

Söin ensimmäisen kerran friteerattua camembertia vadelmahillon kanssa Kööpenhaminan Tivolissa 1973, kun kummitätini tarjosi. En tainnut olla kovin kranttu teini, sillä ihastuin ruokalajiin heti.

sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2005

Puunkaatoa ja punikkitatteja

Kun olin saattanut tyttären junaan kohti Rovaniemeä, pääsin lauantai-iltana maalle lapsuudenystävän kanssa. Kyse on maisemista, joissa 35 kesää sitten tapasimme postikopilla ja ryhdyimme ajelemaan pyörillä yhdessä uimaan. Nyt ystävällä on jäljellä kylässä pieni talo, joka ei enää ole asumiskunnossa, minulla puolestaan osa perikunnan talosta, jossa asutaan erilaisilla kokoonpanoilla ympäri vuoden.

Reissumme oli sikäli aika tyypillinen, että illalla joimme viiniä, söimme juustoa ja mansikoita ja puhuimme niistä lukuisista asioista, joista ennenkin. Aamulla heräilimme vähitellen, söimme aamiaista ja lähdimme kumpikin hommiimme. Ystäväni kaatoi talonsa katon päälle kallistuneen nuoren pajun, minä taas ajelin pitkiksi päässeet nurmikot. Iltapäivällä jäinen juoma ja kalaruoka tuntuivat taivaallisilta... Ja koirakin sai liikuntaa, kun yhden pallonpotkijan sijasta oli kaksi.

Palailimme kaupunkiin iltakuuden maissa, minkä jälkeen sain vielä inspiraation lähteä tarkistamaan sienitilanteen Urheilukeskuksessa. Viikonvaihteen sadekuurot tuskin vielä näkyivät, mutta pienten kanttarellien lisäksi löysin kolme kaunista ja puhdasta koivunpunikkitattia. Nyt sataa taas lupaavasti, joten tarkistusmatkoja pitää tihentää.

perjantaina, heinäkuuta 15, 2005

Ja vielä samat sienet lehden päällä...


saalis sanomalehdellä
Originally uploaded by InaRuo.


Jos joku ihmettelee, mihin sienet keräsin, niin selitys on luonnollinen. Koiranulkoiluttajalla on aina mukanaan muutama muovipussi, johon voi kerätä koiran jätökset. Ja fiksulla ulkoiluttajalla tietysti sen verran monta pussia, että jokunen riittää myös sienille...

Iltalenkin osuma


kanttarellit kulhossa
Originally uploaded by InaRuo.

Tytär, koira ja minä lähdimme iltalenkille Lahden urheilukeskuksen maastoihin aivan ilman sienestysajatuksia, sillä en uskonut kuivassa metsässä kasvavan mitään vain tämän päivän pikaisten sateiden ansiosta.

Kääntöpaikalla ajattelin kuitenkin kurkistaa metsän puolelle, jossa ruoho vaikutti tuoreelta - ja olihan siellä keltaista. Mutta todella suuren saaliin löysimme vasta palatessamme omia jälkiämme takaisin, aivan yleisen lenkkipolun varresta, lähes hyppyrimäkien juurelta. Kymmeniä pieniä kanttarelleja, joita kukaan kymmenistä tai sadoista lenkkeilijöistä ei ollut joko huomannut tai huolinut!

Moista sokeutta tai välinpitämättömyyttä ihmettelin jo viime vuonna, sienestyksen superkesänä, jolloin mustat torvisienet kasvoivat samalla tavalla lähes lenkkeilijöiden jaloissa. Aika usein sain kerätä tyhjäksi ihan neitseellisen näköisen esiintymän melkein keskellä kaupunkia.

Eilen ostettu uusi digikamerani ei tietenkään ollut mukana lenkillä, joten pitihän sitä kokeilla kotona. Mielestäni musta kulho taustana sai keltaiset sienet näyttämään värikkäämmiltä kuin valkoinen sanomalehti. Täytynee opetella säätämään sävyjä muullakin tavalla...

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2005

Kaupunkipäivä


parvekepuutarha
Originally uploaded by InaRuo.

Kaupunkipäivälle on aina pitkä lista, kun on viettänyt monta päivää maalla.

Aloitin jo 6.30, minkä jälkeen olen ehtinyt imuroida, hikoilla kuntosalilla ja siistiytyä kampaajalla, laittaa ja syödä pikalounasta, vierailla kirjastossa, ostaa verhokangasta, varustaa leirille lähtevän tyttären käsikauppalääkkeillä apteekissa, piipahtaa jäätelöllä, jättää kellon korjaukseen, auttaa tyttären kirpputoritavaroiden noudossa ja viedä hänet kaverin läksiäisiin.

Vielä pitäisi jaksaa illalla kesärevyyn Miekat kivessä esitykseen. Mutta sitä ennen on onneksi hetki aikaa istahtaa parvekkeella ja ihailla pikku puutarhani punertavia tomaatteja ja uudelleen kasvuun intoutunutta basilikaa. Kesäpäivä kaupungissa olisi aika täydellinen, ellei iskelmätapahtuma Lahden yöt juuri aloittelisi soittoa viereisellä torilla... Ajankohtainen populaarimusiikki ei jaksa innostaa.

tiistaina, heinäkuuta 12, 2005

Luontouintia

Melkein hävettää tunnustaa, että kävin tänään ensimmäistä kertaa uimassa tämän sulan kauden luonnonvesissä. Anoppilan ranta Vesijärven rannalla Hollolassa alkoi ihmeesti houkutella, kun olin nelisen tuntia ahertanut omalla rannattomalla kesäpaikallamme pesten ikkunoita ja imuroiden. Mitään muuta ulkoaktiviteettia kuin uimista en edes yrittänyt, sen verran tukahduttava ja paarmojen saartama pihamme oli.

Vesijärvi oli yleisistä leväuutisista huolimatta aivan kirkas, eikä veden lämmössäkään ollut valittamista. Uin tyttäreni kanssa ainakin puoli tuntia yhteen menoon, ja saimme huijattua veteen myös kesäkuumasta läähättävän mustan mopsin. Mäyräkoirakin kärkkyi laiturin reunalla, mutta puikahti aina ulottumattomiin, kun yritimme saada sitä mukaan.

Hidas uiskentelu olisi houkutellut ehkä pidempäänkin, mutta eivätkös paarmat löytäneet meidät myös rannasta. Pitkän päälle rasittaa pelotella kiusaajia pärskytellen tai sukeltaa piiloon vähän joka välissä. Vaikka vesi tuntui uidessa lämpimältä, jälkikäteen oli ihanan raikas ja samalla raukea olo. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka ovat hurahtaneet nimen omaan luonnonvesissä uintiin. Hyvältä tuntui sekin, ettemme "omassa" rannassa tarvinneet uimapukua.

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2005

Kaupunkisienestystä ja -marjastusta

Aamulenkilläni, paluumatkalla Tapanilan hiihtomajalta, huomasin paluumatkalla pusikossa miehen, joka kysyttäessä kertoi keräävänsä kanttarelleja. Itse olin huomannut muutaman kauniin koivuhaperon, jotka kuitenkin jätin keräämättä. Myös mustikanvarvuissa sinersi jo; ensimmäiset marjat ovat kypsiä.

Sunnuntaiaamu Salpausselän maastoissa tuntuu hiljaisuudessan lähes epätodelliselta. Sadantuhannen asukkaan kaupungissa voi keskustan tuntumassa kävellä kilometrikaupalla, melkein tunnin, tapaamatta ketään. Mutta palatessani urheilukeskukseen huomasin, että kesällä tapahtuu: alkamassa olivat SM-viestit.

maanantaina, heinäkuuta 04, 2005

Ensimmäiset kanttarellit


Ensimmäiset kanttarellit
Originally uploaded by InaRuo.
Pieni kasvimaani nuokkui ja ruoho alkoi kellertää, mutta siellä ne silti olivat, ensimmäiset kanttarellit rutikuivan hiekan päällä ja toiset heinikon seassa. Ehkei saaliin koolla voi kehua, mutta ajoituksella kuitenkin. Tutut paikat eivät petä, vaikka paahde tekee elämän vaikeaksi. Ei +26 vielä mitään, mutta ne paarmat...

Kuinka monta paarmaa mahtuu juuri pestyyn autoon? Väärä kysymys - haluaisin tietää, miten ne saa sieltä pois.

Edes koirat eivät jaksaneet esittää aktiivista, vaan ottivat hyvillä mielin vastaan siivouspäivän maalla. Enimmäkseen sisällä ja varjossa. Autonpesukin meni osittain hukkaan, sillä kaupunkiin tullessa ajoin kymmenen kilometriä leikkuupuimurin takana; pientareelta irtosi uskomaton määrä pölyä.

Päivän päätteeksi raahauduin vielä kaupunkiin ja puistojumppaan. Sykemittari väitti, että maksimisykkeeni olisi ollut 211 - mikä lie jännite sekoittanut lukemat. Hiki kyllä valui, mutta tuskaisen ristiaskelluksen lomassa ehdin rekisteröidä lukeman 187.

lauantaina, heinäkuuta 02, 2005

Kuivaa, mutta kuitenkin...


P7020084
Originally uploaded by InaRuo.

Nurmelta lipputangon juurelta löytyivät myös tämän kesän ensimmäiset haperot. Näitä vaaleita yksilöitä en ole muistaakseni koskaan kerännyt, ne ehtivät yleensä aina kuivua kelvottomiksi jo ennen löytymistään. Ne ovat todennäköisesti suppilohaperoita, russula delica, joka ei kummoinen herkku olisikaan. Mutta toki on toivorikasta nähdä sieniä hellepäivänä rutikuivan nurmen seassa, ehkäpä niitä kohta on enemmän myös metsässä.

Kuka pelkää lupiineja?


Lupinus polyphyllus 2
Originally uploaded by InaRuo.

Ymmärrän, että lupiinit - lupinus polyphyllus - harmittavat puutarhaihmisiä. Nehän tukahduttavat helposti sekä luonnonkasvit että perinteiset perennat. Meillä lupiinit ovat valloittaneet takapihan, josta on äskettäin raivattu pois huonokuntoisia koivuja. Mieluummin katselen sinisen ja violetin sävyistä kukkamerta kuin hakkuujätteitä...

torstaina, kesäkuuta 30, 2005

Doris ja Bessie auringossa


koirat rappusilla 2
Originally uploaded by InaRuo.

Aurinkoa juhannusviikonloppuna


juhannusruusut
Originally uploaded by InaRuo.

Sateen keskellä olen iloinen, että kuvasin maaseutukotimme juhannusruusut komeimmillaan. Nyt terälehdet todennäköisesti makaavat jo maassa.
Vahinko, ettei kuvaan saa mukaan touhukasta ampiaisten ja vielä kovaäänisempien kimalaisten surinaa. Pistiäisten kanssa saa olla tarkkana, jos haluaa syödä viereisellä kuistilla jotain makeaa.

keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2005

Soutuveneellä kotiin

Kateeksi kävi, kun tyttäreni palasi tänään yökylästä kaverinsa luota. Noin kolmen kilometrin matka Jalkarannasta Lahden keskustaan oli kuulemma taittunut soutuveneellä. Piti saada tavarat kuljetettua, eikä perheen auto ollut paikalla, kuului perustelu.

Kuulosti vähän selittelyltä, kulkevathan bussitkin, mutta hyvältä sellaiselta. Kyllähän jokainen tarttuu mieluummin airoihin kuin seisoskelee pysäkillä, jos siihen on vain mahdollisuus! Kesäinen Vesijärvi ei siis ole menettänyt merkitystään kulkuväylänä.

Jalkarannan nimikin viittaa ikumuistoisiin aikoihin, jolloin väki kulki joko veneellä tai kävellen pitkät matkat emäpitäjän Hollolan kirkkoon (maanteitse n. 15 km Lahdesta, vesitse ainakin kaksi kertaa niin paljon Kutajoen niemen ympäri). Nimen alkuperälle on käsittääkseni monta selitystä, yksi niistä viittaa jalkojen vilvoitteluun raskaan kävelymatkan lomassa, toinen kirkkokenkien vaihtoon. Mutta taatusti moni myös souti kirkkoon.

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2005

Ahomansikoita ja kävelemisen taito

Juhannusviikonlopun kolme päivää ehtivät jo tuntua lomalta. Jokaiselle päivälle mahtui tuttu kuuden kilometrin lenkkini, kaksi kertaa koiran kanssa ja kerran ilman, kaksi kertaa vasta- ja kerran myötäpäivään. Vähintään kerran kesässä mies kysyy, miksi aina kierrän samaa reittiä, mutta eihän se sama koskaan ole sama! Tänään ilonamme oli kolme metsäjänistä, jotka hieman kiinnostivat mäyräkoiraa, mutta eivät sittenkään saaneet sitä intoutumaan jahtiin.

Ensimmäiset ahomansikat - fragaria vesca - poimin eilen suuhuni. Keräsin visusti vain kaikkein punaisimmat, ja kyllä maku olikin voimakas.

Vähintään kerran kesässä tulee myös hetki, jolloin on aikaa ryhtyä katsomaan kesäkodin kirjahyllystä, minkä tutun kirjan haluaisin lukea uudelleen. Henry David Thoreaun Kävelemisen taito (1862, suomentanut Markku Envall 1997) tuntui erityisen sopivalta päivinä, jolloin aika tuntui hetkeksi pysähtyneen keskikesään. Ilahduin, kuinka samaa mieltä Thoreau on kanssani villin ja viljellyn luonnon suhteesta:

"Saan enemmän elämää kotikaupunkiani ympäröivistä soista kuin kylän viljelypuutarhoista. Ei ole silmilleni rikkaamppia kukkatarhoja kuin kääpiösuokukkien tiheät laikut, jotka peittävät näitä maanpinnan hentoja paikkoja."

"Yhtä vähän haluaisin jokaisen ihmisen ja ihmisen jokaisen osan kuin maan jokaisen eekkerin olevan kultivoitu, se on viljelty. Osa olkoon viljeltyä, mutta suurempi osa ketoa ja metsää paitsi tyydyttämässä välittömiä tarpeita myös valmistamassa joka vuosi mädäntyvästä kasvillisuudesta ruokamultaa kaukaista tulevaisuutta varten."

En pysty toteuttamaan Thoreaun kirjan alussa antamia neuvoja useiden tuntien päämäärättömistä ja yksinäisistä vaelluksista kuin harvoin. Jotain samaa on kuitenkin loppukesän ja syksyn sieniretkissä, joita selvästi odotan jo malttamattomana.

sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2005

Melontaa ja ruohonleikkuuta

Lauantai oli tämän vuoden melontakauden avaus. Lähtöpaikka oli Kahvisaari, Lahden Vesisamoilijoiden toinen tukikohta, josta jäsenet voivat kalustonkäyttömaksulla hakea sopivan kanootin alleen. Perinteisesti lähdimme liikkeellä kaksikolla, sillä melonta on niitä harvoja lajeja, joita voin miehen kanssa harrastaa kahden - muissa hän on liian ylivoimainen. Jopa tandem-pyöräily on jäänyt...

Ilma oli upea, mutta onneksi tajusimme meloa vain reilun tunnin. Vaikka kuinka yritin vahtia tekniikkaa, heräsin yöllä särkevien käsivarsien vuoksi. Olin tehnyt töitä liian paljon käsillä ja liian vähän selkälihaksilla! Tosin syynä voi olla myös nestevajaus, sillä särky johtui selvästi maitohapoista. Aamun sauvakävelylenkki oli sekin vielä aika tuskaa käsille, mutta iltapäivällä särky alkoi jo sulaa.

Maalla luonto oli viikossa taas ehtinyt melkein peittää kaikki ihmisen tekemät jäljet. Ajoin hieman nurmikkoja, mutta en jaksanut ryhtyä siivoamaan marjapensaiden välejä. Yrttimaa oli säilynyt melko puhtaana rikkaruohoista katteen alla, ja etenkin kirvelit olivat myös kasvaneet. Istutin vielä kaksi ruukkutomaattia ja yhden ruokakaupasta löytyneen ruukkuchilin. Alan ilmeisesti höpsähtää lopullisesti, sillä menomatkalla maalle ostin jopa kasvuturvetta ja lannoitepönikän. Kuvittelenko todellani saavani jotain satoa?

Minkäänlaisista sienistä (kääpiä lukuun ottamatta) ei ole normaaleilla reiteillä mitään havaintoa, mutta se ei nyt haittaa. Töitä on vielä pari viikkoa, joten selviän juuri ja juuri pakollisista piha- ja parvekehommista. Maltoin jopa jättää kirjakauppaan pari esille nostettua sienikirjaa, sillä ne oli tarkoitettu selvästi aloittelijoille. Seuraavaksi haluan ostaa biologeilla näkemäni kunnon tiiliskiven, jossa on aivan toinen määrä lajeja ja etenkin taustatietoja esiintymispaikoista kuin yhdessäkään suuren yleisön kirjassa.

tiistaina, kesäkuuta 14, 2005

Puistojumpassa

Yksi lahtelaiskesän elämyksistä on ehdottomasti puistojumppa Fellmannin puistossa. Jonkun mielestä on ehkä rienausta, että pirteä aerobic-ohjaaja jakelee ohjeitaan ja jumputtavaa musiikkia Erkki Kannoston Punavankimuistomerkin jalustan päältä. Itse en usko, että hiljaiset hahmot pahastuvat liikunnasta, jonka tarkoitus ei ainakaan ole vahingoittaa ketään muuta. Tänään me jumppaajat askelsimme hieman märällä nurmikolla ja siirryimme vasta venyttelyjen ajaksi patjoinemme kivelle. Saa nähdä, kummat tuntuvat huomenna enemmän, kipeät lihakset vai pilvisessä ilmassa viihtyneiden hyttysten ja mäkäräisten pistot.

Upea puisto on peräisin 1950- ja 60-lukujen vaihteesta, mutta Punavankipuistomerkki kertoo 1918 tapahtumista ja vankileiristä, jolle punaiset koottiin August Fellmannin pelloille. Nykyiseen arkeen kuuluvat nykyisin jumppaajien ohella juoksijat ja koiranulkoiluttajat, lukuvuosien aikaan myös läheisten oppilaitosten oppilaat ja opettajat.

maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Seminaariluontoelämyksiä

Alkukesän kaunein viikonloppu kului seminaarissa Helsingin Vuosaaressa, jossa luonto onneksi oli lähellä. Luentojen, keskustelujen ja elokuvan ohella pääsin nauttimaan laivareissusta Kaunissaareen ja saaren äkäisistä hyttysistä pohjoismaisen pesäpallopelin lomassa. Myös sauvakävelyopastuksen yhteydessä oli mahdollisuus altistaa itsensä ulkoilmalle ja verenhimoisille hyönteisille.

Jännittävin luontoelämys jäi kuitenkin osittain puheiden varaan. Aamiaspöydässä huomasin aivan ikkunan ulkopuolella isossa männyssä valtavan pöntön, jonka asukkaista kävin sitten kysymässä hotellin tarjoilijalta. Asunto kuulemma kuuluu lehtopöllöemolle ja viidelle poikaselle, jotka lintuharrastajat olivat käyneet laskemassa aivan äskettäin. Poikaset olivat olleet vielä liian pieniä rengastettaviksi, mutta emolta oli löytynyt rengas ja siitä ikä, kahdeksan vuotta.

Päiväsaikaan pöntöstä ei näkynyt eikä kuulunut mitään liikettä, ja yöllä joko satoi tai olin nukkumassa. Tuntui kuitenkin jänittävältä ajatella, että aivan lähistöllä liitelee iso lintu viemässä ruokaa poikasille.

Viimesyksyisellä reissulla samassa Vuosaaren rannassa näin runsaasti kauniita karva- ja mustarouskuja, joita myös keräsin mukaan autoon. Nyt olin helpottunut, ettei kyseisessä metsätyypissä ole vielä sieniaika, sillä olin liikkeellä julkisilla kulkuneuvoilla, ja kannettavaa oli muutenkin liikaa.

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2005

Kateutta!

Sain toissailtana järkyttävää sähköpostia Sallassa asuvalta ystävältäni. "Korvasienet kasvavat runsaina joka puolella - tulen kohta hulluksi niiden kanssa", hän kirjoitti. Minun teki mieleni huutaa Suomen läpi: kerää ne kaikki heti, kuivata ja lähetä tänne!

Toinen ystäväni kertoi eilisiltaisella lenkillä sieniretkestään kuopiolaisella metsäautotiellä, jossa terhakat ruskeat möykyt kököttivät rivissä odottamassa ottajaa. Onneksi hän oli ne kerännyt.

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden keväänä eräs tuttava kertoi häntä kohdanneesta onnettomuudesta. Hän oli onnistunut kasvattamaan pihassaan korvasieniä tunnetulla sanomalehtitempulla eli kaivamalla kuopan, täyttämällä sen Hesareilla ja lapioimalla maata päälle. Sato oli siis runsas, mutta kertoja ei ollut uskaltanut syödä niitä ydinlaskeuman vuoksi, vaan oli jopa hävittänyt kasvattamansa itiöemät. Olin silloin itse juuri kriittisillä kuukausilla raskaana, mutta huokasin raskaasti. Varmasti olisin uskaltanut käydä käsiksi herkkuihin, jotka joka tapauksessa olisi pitänyt ryöpätä myrkkyjen poistamiseksi.

Saalistajan elämään kateus kuuluu vääjäämättömästi. Suon upeat sienisaaliit ihmisille, jotka osaavat niitä arvostaa. Ymmärtämättömiä en halua edes ajatella. Mutta kunpa kerran osuisin itse kunnon korvasienisaaliin äärelle!

sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2005

Keräilyä vai viljelyä?

Olen puhdasverinen keräilijä, minunkaltaiseni ihmiset eivät koskaan olisi keksineet maanviljelystä. Kaikki pienetkin yritykseni ylläpitää kukkapenkkejä tai perustaa kasvimaata ovat aina olleet tuhoon tuomittuja. Yksi syy voi olla kasvupaikka, sillä kesäpaikkamme maalla sijaitsee koivuisella ja muutenkin karulla soraharjun reunalla, jossa viihtyvät parhaiten ahomansikat, kanttarellit, mustikat ja mustarouskut. Ei siis hullumpi paikka!

Silti tänä viikonloppuna tein taas pienen yrityksen. Siivosin noin kaksi metriä pitkän ja puoli metriä leveän seinänvierustan rikkaruohoista, sekoitin joukkoon hiukan kompostimultaa ja sijoitin mullaan joukkoon seuraavat torilta ostetut taimet (tai oikeammin jo ihan kunnolla kasvavat yrtit): kolme persiljaa, kaksi kirveliä, kaksi minttua, yhden sitruunamelissan ja yhden tillin. Suurimmat odotukset kohdistuvat kirveliin, joka on loistava sienimauste.

"Kasvimaallani" on vakiopaikka ulkorakennuksen seinustalla, jossa olen onnistunut jo toistakymmentä vuotta pitämään hengissä rehevät tupot ruohosipulia - ne olivat nyt komeassa violetissa kukassa. Samalla seinänvierellä viihtyvät myös raparperit, joita perheenjäsenet inhoavat - viljelenkin niitä pelkästään helppouden ja komeiden lehtien takia. (Tosin äsken tein taas toivorikkaasti kesän ainoaksi jäävän kiisselin - ehkä sen tekee kauppansa kermavaahdon kera). Lisäksi olen jättänyt riviin paikan, jonka lannoittamista vältän, sillä siinä oli taaskin varmaan toistasataa ahomansikan kukkaa. Lisäsin muutaman kiven ja nyhdin pois pahimmat voikukat ja ruohotupot.

Keräilylle oli muutenkin hyvät olosuhteet, sillä nokkoset olivat röyhähtäneet melkeinpä liiankin reheviksi. Niistä ehdin jo leipoa munakas-nokkosrullan, jonka sisällä on myös fetaa. Myös voikukista voisi jalostaa vaikka mitä, jos ehtisi. Miksi ostaa kallista rucolaa, kun pienet voikukanlehdet maistuvat suunnilleen samalta? Sitä paitsi keltaisista terälehdistä saa hyvää maustevoita ja tuttavien kokemusten perusteella myös viiniä.

Ikivanhoja marjapensaitamme kävin varovasti katsomassa. Kukassa ovat mustat, punaiset ja valkoiset viinimarjat ja karviaiset, vaikka ammattilaisten silmissä pensaamme ovat varmaan surullisessa romahdustilassa. Silti en koskaan saa kaikkia marjoja talteen, vaan osa jää linnuille (ja minä sentään keitän joka syksy kymmeniä litroja mehua ja hilloja). Iloitsen myös jokaisesta uudesta villivadelman oksasta, joka löytää pihallemme. Viime heinäkuussa sato ei ollut kummoinen, mutta edellisenä kesänä keräsin helposti parikymmentä litraa.

Harvinaisuus pihallamme on kirsikkapuu, joka sekin oli runsaassa kukassa. Puu on lahja sukulaiselta, jonka omakotialueella villiintyneiksi laskettavat puut ovat tuottaneet satoa ja levinneet itsekseen ilmeisesti 1940-luvun lopusta eli sotien päättymisestä lähtien. Kirsikat ovat syötäväksi hieman turhan happamia, mutta todella hyviä hillo- ja mehumarjoja. Ja niitä tuntuu tulevan paljon!

Myös pihamme omenapuut alkavat olla jo todella yli-ikäisiä, mutta silti sain taas viime syksynä kymmeniä litroja hyvää sosetta. Kukkia oli jonkin verran, nyt odotellaan vain pölyttäjiä.

Ihailen puutarhataitureiden huolellisesti hoidettuja pihoja, mutta välillä ihmettelen kaiken touhun tarkoitusta. Itselleni heinä-syyskuun vapaat eivät millään tahdo riittää, kun yritän saada talteen luonnon ja vanhentuneen puutarhamme tarjoamaa satoa. Mitä ihmettä tekisin, jos minulla olisi vielä kukoistava kasvimaakin? En ainakaan ikinä ehtisi sieneen. Ja sehän olisi keräilijän helvetti.

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005

Sataa, sataa

Kun ennen aamuseitsemää kaatosateessa yritin raahata kahta vastahakoista koiraa puistoon, yritin suunnata ajatukset tulevan kesän sienisaaliisiin. Korvasienet eivät välttämättä enää hyödy näistä tulvista, mutta moni muukin sieni jo kurkistelee lähellä maanpintaa.

En ole pitänyt mitään sienipäiväkirjaa, mutta tiedän keränneeni kanttarelleja pihastamme 7.6. yhtenä kesänä toistakymmentä vuotta sitten. Veikkaanpa, että tuolloin maa oli sateiden lisäksi saanut tarpeeksi lämpöä. Nythän ei ole lämpötiloilla herkuteltu.

Joka tapauksessa aion ensi viikonloppuna käydä läpi metsittyneen pihamme tietyt koivunjuuret. Keltaiset aarteet ilahduttavat aina, vaikka olenkin vuosien mittaan tullut niille allergiseksi. Herkistyminen kanttarellien sienisokerille on kuulemma varsin tavallista. Keräänkin vahveroita lähinnä siksi, että muut pitävät niitä arvossa. Jo ennen hirveimpiä mahakouristuksia pidin niitä yliarvostettuina - tosin etikkakanttarellit maistuisivat minullekin.

Mutta heti kanttarellien perään nousevat haperot ja ensimmäiset tatit. Ja onhan sekin mahdollista, että joltain metsätieltä vielä löytäisin korvasieniä.

Kunhan nyt taivas vähän selkiäisi. Viime syksy oli ennätyksellinen mustatorvisieni-, mustavahakas- ja suppilovahverosadoiltaan, mutta eivät kaikki sienetkään halua uida.

maanantaina, toukokuuta 30, 2005

Ensimmäinen saalis

Avasin sienikauden eilen virallisesti, jos mittarina on kerätty saalis. Koriin kertyi kymmenkunta korvasientä, joista kaksi varsinaisia jättiläisiä; ilman vaakaa arvelen niiden painaneen ainakin 200-300 grammaa kappaleelta. Ensimmäinen jättiläisistä oli niin vaaleankeltainen, että se oli jäädä kokonaan löytymättä. Seuranani ollut biologi määrittikin yksilön ensin innoissaan lehtokorvasieneksi (gyromitra gigas), mutta tarkemmissa tarkasteluissa päädyimme sittenkin pitämään sientä yleisempänä korvasienenä (gyromitra esculenta).

Sieniretkeilimme yli kolme tuntia hollolaisissa metsissä, joista seuralaiseni oli aiempina vuosina onnistunut löytämään runsaitakin satoja. Nytkin haravoimme tarkasti jokaisen ojanpenkan ja metsäautotien, joissa oli lupaavia puupinoja ja rikottua maanpintaa hiekkapohjineen. Yhtään rypästä ei kuitenkaan osunut silmiin, vaan jokainen sieni oli yksittäinen löytö. Kosteutta oli mielestämme tarpeeksi, vastaan tuli useitakin solisevia puroja. Ja lenkkarit kastuivat.

Luontoelämysten kannalta reissu oli muutenkin antoisa. Metsäviklopariskunta pelästyi ilmeisesti mukanamme ollutta Pulla-noutajaa ja Doris-mäyräkoiraa ja teki huomattavan taidokkaita syöksyjä harhauttaakseen meidät syrjään kostean hakkuuaukion keskeltä sijaitsevalta pesältään. Aivan tien vieressä olleen männynkolosta onnistuimme ensin äänen perusteella bongaamaan palokärjenpoikaset, jotka sitten myös iloksemme roikkuivat pesästään harvinaisen uhkarohkeasti huutaessaan ruokaa. Valtavan siirtolohkareen alta aukeavat kolot puolestaan kiinnostivat Dorista ja Pullaa siinä määrin, että uskomme löytäneemme mäyränpesän. Ja oli lähistöllä ilmeisesti isompaakin riistaa, sen verran terhakkaasti Pulla yritti vetää meitä hirvenpapanoiden ja syötyjen pihlajanlehvistöjen läpi metsästämään.

Tällä kertaa sienet jäivät seuralaisen haltuun, joten mausta en osaa sanoa mitään. Rakastan sieniruokia ja niiden valmistusta, mutta minulle tärkeintä on sittenkin itse sienestys.

Sitä paitsi kaapissani on runsaasti kuivattuja korvasieniä, joiden myrkyttömyydestä kiistelen jatkuvasti mieheni kanssa. Hän olisi valmis syömään kuivatut korvasienet ilman suurempia käsittelyjä, jotta maku säilyisi paremmin - niin teimmekin vuosikausia ilman myrkytystä. Itse olen viime vuosina ryöpännyt vielä kuivatutkin sienet kertaalleen, ainakin silloin, kun tarjoan niitä muille. Tästä saimmekin aikaan pitkän keskustelun, kun palasimme retkeltä keskelle sukulaiskahveja. Aika moni oli valmis vähän riskeeraamaan hyvän maun vuoksi. Mutta tästä lisää ehkä joskus myöhemmin...