maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Koiravauvan hoitoa

Tyttäreni hankkima suloinen kahdeksankuinen koiranpentu tuli meille perjantaina viettämään emäntineen pitkää vappuviikonloppua. Vanhojen tätikoirien kanssa on mennyt oikein hyvin, vaikka ennalta vähän pelkäsimme etenkin mäyräkoiran reviiritietoisuutta.

Lauantaina täti ja pentu pääsivät maalla juoksemaan.

Tänä aamun koiran emännän oli kuitenkin lähdettävä käymään pikaisesti Helsingissä, joten olin muutaman tunnin koiravahtina. Sain huomata, miten tärkeitä rutiinit ovat itse kullekin. En osannut lukea kaikkien koirien toiveita ulospääsystä, joten pääsin sitten parista lenkistä huolimatta keräämään lattioilta kakkakikkareita ja pesemään lätäköitä.

Pikkukoira olisi myös halunnut leikkiä innokkaammin kuin mitä minä tai vanhat koirat jaksoivat. Jonkin aikaa se jaksoi leikkiä itsekseen vinkulelulla, mutta olisi selvästi halunnut enemmän yleisöä. Toisella korvalla se kuitenkin kuunteli koko ajan, mitä ympärillä kuuluu. Haukut saivat niin kännykän piippaus kuin harvinainen vieras, ihan ovelle asti tullut postinkantaja.

Lopulta koitti tieto emännän paluusta, joten lähdin pennun kanssa häntä vastaan rautatiesemalle. Kulkeminen jännitti ja vähän pelottikin, kun piti kulkea keskustan katujen ja väkeä vilisevän torin yli. Pari kertaa nostin pienen syliin päästäksemme edes vähän eteenpäin. Takaisin päin olikin jo paljon helpompaa, kun oma ja turvallinen emäntä oli mukana.

Nyt pentu ja mäyräkoira ovat tyttärien kanssa jossain metsässä lenkillä. Oletan, että takaisin tulee hyvin väsyneitä otuksia. Toivon myös, että pentu on löytänyt lenkillä sopivia leikittäjiä. Se on sosiaalinen tapaus, joka hyvin mielellään juoksee jonkun toisen nuoren koiran kanssa. Meidän tädeistämme ei enää ole niin rajuihin leikkeihin.

perjantaina, huhtikuuta 27, 2012

Klassista musiikkia

Kirjoitin Verkkomaisteri-blogissani eilisestä ainutlaatuisesta konserttivierailusta. Tänne kirjaan vierailun yhtenä osana ajattelutavan muutosta. Yritän muistaa käydä vähän useammin kuuntelemassa oikeaa sinfoniaorkesteria.

torstaina, huhtikuuta 26, 2012

Uusvanha ompeluharrastus

Olen joskus ollut ahkera ompelija. Valmistin itse jopa omat talvitakit ja lasten toppapuvut, kevyemmistä vaatteista puhumattakaan. Jossain vaiheessa hurahdin myös tilkkutöihin, joita jakelin paljon lahjaksikin.

Ompelu jäi melkein kokonaan, kun selkä ja olkapäät alkoivat oireilla töiden eli kirjoittamisen takia. Toinen syy oli ompelukoneen sijoituspaikka maalla. Viime vuosina olemme olleet siellä niin vähän, etten ole ehtinyt kuin joskus korjata joitain vaatteita.

Muutama viikko sitten sain tyttären puolisolta ompelukoneen, jota hän ei käytä. Huollatin muutaman kymmenen vuoden ikäisen Singerin ja perustin ompelupisteen pöydälle, jonka tytär jätti taakseen muutettuaan omaan kotiin. Ensimmäiset ompelutyöt ovat olleet sopivasti suoraa saumaa: lautasliinojen ja pöytäliinan päärmäämistä.

En suunnittele mitään suuria ompeluprojekteja, mutta iloitsen lähellä olevasta koneesta. Kuvan afrikkalainen pöytäliinakangas on lojunut varastoissani maalla varmaankin toistakymmentä vuotta, nyt sain sen käyttöön. Lautasliinakankaita olen myös kerännyt vuosikausia, sillä en enää käytä ollenkaan paperiserviettejä.

Värikkäät servietit ompelin kaitaliinoista, jotka ystävä toi minulle Australiasta; kuviot ovat aboriginaalien suunnittelemia. Sopivaa pöytää kaitaliinoille ei ollut, mutta näin sain kauniit kankaat käyttöön.

tiistaina, huhtikuuta 24, 2012

Hitaita sämpylöitä

Leivon aika usein itse rieskaa, vatruskoita tai sämpylöitä. Upotan niihin kaikenlaista hyvää ruoantähdettä ja kuivakaapista löytyvää kuten keitettyjä perunoita, puuroa, riisiä, säilykkeiden maustettuja öljyjä, juuresraasteita, pähkinäpussin pohjia, siemeniä ja juustonkänttyjä.

Vaikka maku olisi muuten ollut kohdallaan, etenkin hiivalla nostatetuissa sämpylöissä on mielestäni ollut usein liian vahva hiivan maku. Myös vatsani on oireillut.

Aika monta vuotta olen joulun alla leiponut limppuja, joihin tulee todella vähän hiivaa. Olen myös kokeillut italian opettajamme ohjeilla pizzataikinaa, joka myös nousee ihan hippusella hiivaa. Salaisuus on pitkä nostatusaika, mieluiten vuorokausi.

Vasta aivan muutama viikko sitten tajusin, että minähän voin tehdä saman asian sämpylätaikinan kanssa. Illalla viimeiseksi liotan sopivan lämpöiseen nesteeseen pienen hiivamäärän (puolet tai kolmannes ohjeissa annetusta määrästä) ja lisään sinne osan tarvittavasta jauhomäärästä ja siemenet, pähkinät ja/tai raasteet. Laitan kulhon peitettynä jääkaappiin tai viileälle parvekkeelle ja otan sen aamulla esille. Silloin taikina kuplii jo iloisesti.

Ennen leipomista alustan kylmään taikinaan sekaan loput jauhot, mahdollisen juustoraasteen ja öljyn ja laitan nousemaan lämpimään paikkaan. Hyvin nousee ja on valmista leivottavaksi jo puolen tunnin kuluttua. Sitten vain pyörittämään sämpylöitä.

Tämän päivän sämpylöissämme on veden, vehnäjauhojen ja hiivan lisäksi seesaminsiemeniä, porkkanaraastetta, pähkinäsekoituspussin muruja, goudajuustoraastetta, murskattua suppilovahveroa ja juustotäytteisistä paprikoista jäänyttä öljyä. Vielä parempi olisi tietenkin käyttää vähän terveellisempiä jauhoja, mutta tällä kertaa ei ollut muita kaapissa. Tuli oikein kuohkeita ja maukkaita sämpylöitä - eikä kupli vatsassa.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2012

Takapakkia ja juoksuksi

Selkä ja käsi ihan jumissa viikon kirjoittamisen jälkeen, mutta ei hätää, sillä kohtahan on tanssitunti. Innoissani juoksen musiikkiopistolle, jossa on epäilyttävän hiljaista. Pettymys: tunti onkin peruttu.

Perjantain tanssitunti on ollut jo pitkään työviikon pelastus ja nollaus. Ja pettymys sitäkin suurempi, kun opettaja on sairastunut. Useimmiten toki saamme tekstiviestin tai muun ilmoituksen ennalta, tällä kertaa jostain syystä emme.

Vaan enpä jäänytkään märehtimään murhetta vaan kipaisin kotiin vaihtamaan alleni juoksulenkkarit. Ryntäsin tuonne kylmään tuuleen ja keskelle katupölyä ja vetäisin puolen tunnin hölkät. Sai riittää, sillä tänä iltana on tiedossa vielä teatteri-ilta Cabaret-musikaalin parissa. Seuraksi saan tyttären.

Täytyy nyt sitten vain toivoa, ettei Jorma Uotinen tai kukaan muu musikaalin työryhmästä ole sairastunut...

torstaina, huhtikuuta 19, 2012

Kokeilu: harjoitusta juoksulihaksille

Kävin eilen juoksemassa. Ilmoituksessa ei ole mitään ihmeellistä, sillä juoksu on kuulemma suomalaisten suosituin liikuntaharrastus. Eilen illallakin tuli vastaan useita sekä selvästi aiemmin juosseita että harrastusta aloittavia.

Minä en juokse. Joskus tanssitunnilla on pakko, mutta en ulkona. Nilkat eivät kestä ja polvia kivistää. Näin siis olen ajatellut. Pari kesää sitten tosin ostin juoksulenkkarit ja kävin muutaman kerran lenkillä tutun fysioterapeutin ohjeiden mukaan: minuutti juoksua ja minuutti kävelyä, seuraavalla lenkillä jo vähän enemmän juoksua. Katsoin kellosta ja vähän stressasinkin. Ei se pidemmän päälle innostanut.

Eilen illalla olin lenkille lähtiessäni aivan jäässä päivän istumisen ja räntäilman vuoksi. Aloitin kävelemällä rivakasti asvalttiosuuden kotoa Pikku-Vesijärven puiston laidalle, muutaman sata metriä. Hiekalla vaihdoin hyvin hitaaseen juoksuaskeleeseen ja annoin mennä. Muutaman kerran vaihdoin kävelyksi, mutta suurimman osan juoksin.

Olin maltillinen ja tyydyin kolmeen kilometriin, jonka aikana tuli mukavasti lämmin. Oli mukava huomata, että oikeastaan sitä jaksaisi paljon enemmän. En hengästynyt liikaa eikä polvissa tai selässä tuntunut pahalta.

Jo yöllä heräsin tuntemuksiin reisissä ja pakaroissa. Aamulla pääsin kuitenkin ylös sängystä ihan kunnialla. Juuri nyt nautin tuntemuksista lihaksissa, joita olen käyttänyt pitkästä aikaa eri tavalla. Ne toimivat!

Ehkä tätä voi jatkaa.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012

Kevättä puistossa

Räntäsateisessa lähipuistossa kevät on tähän asti merkinnyt lumen alta löytyneitä roskia. Nyt on vähän muutakin toivoa. Odotan jännityksellä, mitä noista kasvaa - aavistus on.

Inhimillisempi kuntosali

En ole oikein koskaan perustanut kuntosaliharjoittelusta. Huonoja radio- tai tv-kanavia möykkäämässä taustalla, enemmän tai vähemmän vakavia ihmisiä seurustelemassa laitteiden kanssa. Joskus toki myös ihan oikeaa seurustelua, kun jokin porukka tulee loikoilemaan laitteille. Siinä sitten muut katselevat ja jonottavat, kun suu käy ja jalka tai käsi heilahtaa hetkittäin.

Itsekin harrastin puolitoista vuotta tuollaista seurustelukuntosalia iloisessa naisporukassa. Puolustuksemme oli se, että olimme varanneet tietyn aamutunnin viikossa, olimme siis vain toistemme tiellä. Iloinen jutustelu vei ajoittain tehoja, mutta varattu aika myös kannusti tekemään, kun oli kerran paikalle tultu. Enkä todellakaan vähättele juttelun ja nauramisen merkitystä: joka kerta lähdin iloisena paikalta.


Viime syksynä kuitenkin löysin lopulta sen minulle oikean kuntosalin, pakon edessä. Hiirikättäni kuntouttanut fysioterapeutti ohjasi minut firmansa salille, jossa minulle esiteltiin sairaille ja vammaisille räätälöidyt laitteet ja tehtiin sekä kättä harjoittava että säästävä ohjelma. Muutakin kroppaa muistettiin, onhan ihminen kokonaisuus.

Sitten piti vain voittaa inhonsa ja ryhtyä harjoittelemaan. Ja olenhan minä puolessa vuodessa edistynyt: käsi on lähes kivuton ja täysin käyttökunnossa, vatsalihaksissa ja vähän muuallakin ilmenee pientä, tervettä harjoituskipua aika ajoin.

Tällä kuntosalilla on vielä sellainen bonus, johon en ole törmännyt missään muualla. Etenkin päivällä tapaan siellä harjoittelemassa vakavasti vammaisia ihmisiä ohjaavan fysioterapeutin kanssa. Osa heistä kulkee pyörätuolilla tai keppien varassa, osan puheesta on tottumattoman vaikea saada selvää. Laitteille pääseminen on joskus vaikeaa. Voin vain arvata, miten hankalia ensimmäiset harjoittelukerrat ovat olleet.

Ja silti näen harjoittelua, jota meidän taannoinen naisporukkamme saisi kadehtia. Laitteet ja lihakset saavat kyytiä samalla, kun kuntouttaja ja kuntoutettava keskustelevat maailman menosta innokkaan uteliaasti. Joskus ohjaaja joutuu vähän patistamaan, mutta ainakin minun korvissani se tapahtuu kunnioittavassa ja tasa-arvoisessa hengessä.

Niillä kerroilla minäkin harjoittelen aina erityisen keskittyneesti. Mitä nyt vähän kuuntelen mielenkiintoisia keskusteluja naapurilaitteilta. Aina aluksi ja lopuksi me kaikki tervehdimme.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2012

Voihan korvasieni sentään!

Pohjoismainen kauppasienityöryhmä esittää Kalevan uutisen mukaan korvasienten kauppaamisen kieltämistä. Ei siis enää korvasienikastikkeita tai -keittoja ravintoloissa eikä korvasieniröykkiöitä toripöydillä. Ei mahdollisuutta ostaa herkkua mistään, jos itse ei löydä korvasieniä tai kerta kaikkiaan pääse metsään. Eikä tuloja poimijoille!

Onhan se sieni myrkyllinen, mutta Suomessa osataan sitä käyttää. Meidän perheessämme syötiin vuosikymmenet pelkästään kuivattuja korvasieniä, eikä siitäkään kukaan sairastunut. Uusiin suosituksiinkin on taivuttu ja ruvettu ryöppäämään vielä kuivatutkin sienet - vaikka siinä häviääkin osa mausta.

Miten turvalliseksi maailma pitää tehdä, jotta jostain ei aina löytyisi joku huolestunut virkamies tai vastaava? Alkoholikin on myrkkyä, kun sitä riittävästi nauttii. Olen nuoruuden kokeiluvuosina tullut huomattavasti kipeämmäksi viininjuonnista kuin ikunaan sienistä.

Enkä ollenkaan vähättele sitä, etteikö myrkkysienet pitäisi tuntea ja niitä visusti välttää. Paitsi tietenkin, jos ryöppäämällä myrkkysienestä saa gourmet-herkun kuten korvasienestä.

Polkupyörällä asioille

Aamun radiouutisissa on moneen kertaan kerrottu, kuinka lasten ja vanhusten kävely ja pyöräily on vähentynyt. Minä olen siinä välissä ja aion tosissani taas aloittaa polkupyörän asiointikäytön tänään. Eilen pesin kulkuvälineen talvisäilytyksen pölyistä ja sain miehen mukaan pihalle pumppaamaan kumeja (minkä toki osaan itsekin) ja öljyämään ketjut (minkä hän osaa tehdä niin, ettei roisku pitkin lahkeita).

Ajelin myös muutaman kilometrin lenkin Lahden sataman kautta Niemeen ja sieltä takaisin taas sataman kautta. Kotipyörämekaanikon pyynnöstä pysähdyin ostamaan Kahvila Karirannasta pari leivosta. Siinä nollautui kyllä pikku pyöräajelun kalorikulutus, mutta toki polkimien pyörittämisestä on muuta hyötyä. Tarkoitus olisi kasvattaa pyöräilykuntoa tulevana kesänä ihan reippaasti, sillä syksyllä on tiedossa viikon pyöräilymatka Saksassa.

Lahti on tiivis kaupunki, että täällä lähes kaikki asiat voi ihan hyvin hoitaa pyörällä tai kävellen. Tänään on tiedossa kokouskeikka Niemessä, lukupiiri sairaalanmäellä Kansanopistossa ja italian tunti Svinhufvudinkadulla. Aika lähellä kaikki, mutta etenkin kahden jälkimmäisen väliseen reilun kilometrin logistiikkaan tarvitsen pyörää ehdottomasti, sillä tapahtumat ovat osittain päällekkäin.

Ihan täydellistä pyöräily ei vielä ole, sillä kaduilla on jäljellä sekä tappajasepeliä että etenkin joka koloon tunkeutuvaa pölyä. Hengityssuoja olisi ihan varteenotettava varuste. Täytyy ainakin varustautua huivilla, kun kohta lähden liikkeelle.

Päivän kuvalla ei ole mitään tekemistä pyöräilyn kanssa, vaan siinä näkyvät raparperiviljelykseni maalla Hollolassa. Lauantaipäivän kulutin maalla siivoillen kuivakaapista kaikki jauhot ja muut raaka-aineet päivämäärillä 1998-2009. Sen tuoreempia ei ollutkaan, sillä olemme viime aikoina tosi harvoin olleet maalla niin pitkään, että olisimme oikein laittaneet ruokaa. Muutaman avaamattoman sokeripussin ja suolat jätin, niille tuskin on tapahtunut mitään.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2012

Toiveikkuutta ja turhautumista

Eilen sain toiveikkaita uutisia työrintamalta. Kyse on vasta pienenpienestä mahdollisuudesta, joten ei siitä sen enempää. Mutta muutenkin on ollut hyvä vire tehdä töitä. En hermostunut, vaikka viime viikolla ottamani kuvat olivat surkeita ja tiistainen nauhoitus meni pieleen. Tiistaisen tekstin kirjoitin jo muistin ja hatarien muistiinpanojen varassa, eikä tarkistuksessakaan ilmennyt kuin yksi pieni korjattava kirjoitusasu. Kuva-asia pitää vielä järjestää jotenkin.

Sen sijaan arkiongelmat turhauttavat. Aamulla koneen hiiri lakkasi toimimasta - patterit loppu. Ihme ja kumma, laatikosta löytyi tuoreet. Sen sijaan verkkopankki ei suostu käynnistymään millään, jotta saisin tarkistettua, olenko näpytellyt hukkaamani laskun jo ennalta vai pitääkö ruveta soittelemaan laskun lähettäjälle. Kyse on lainan lyhennyksestä, joten homma pitäisi hoitaa jotenkin. Tällaiseen ei pitäisi jumiutua, mutta niin vain kuluu aikaa.

Sekin harmittaa, etten vieläkään ole saanut nettikirjakaupasta tilaamaani lukupiirikirjaa. Olen kyllä lukenut kirjan aiemmin kirjaston kappaleena, mutta lukupiiri on maanantaina ja haluaisin tarkistaa vielä muutaman asian. Ihan ajoissa tilasin, vaan tällä kerralla nyt tuntuu kestävän. Pieniä asioita, mutta kummasti lähestyvä määräpäivä aina stressaa.

On ihan hyvä, että viikonloppu tulee väliin - huomenna on tarkoitus mennä maalle. Pari sinivuokkopaikkaa haluan ainakin käydä tsekkaamassa. Sinänsä hauskaa, että mies lähti vielä tänä aamuna etsimään hiihdettävää latua Vierumäeltä. Minun hiihtoni loppuivat kyllä pääsiäismaanantaihin. Sen kunniaksi vielä yksi suksikuva viimeisen lenkin loppusuoralta, siinä vaiheessa takana oli 15 ihanaa kilometriä.

Kohta taas kyykkyyn ylös! Ja iltapäivällä on tanssitunti, paras mahdollinen aloitus viikonlopulle.

torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Siedätys: tuoksuterapiaa

Olen aina ollut haju- ja tuoksuherkkä. Hajuvesiä tai tuoksuvaa kosmetiikkaa en voi käyttää, pyykit pitää pestä hajusteettomilla pesuaineilla. Vaikeaa on myös teatterissa hajustettujen ihmisten lähellä, vaikka aika harvoin saankaan varsinaisia allergiaoireita. Silti tunnen olevani kuin vankilassa tuoksumuurin sisällä.

Sen sijaan nautin vahvasti sammaleisen metsän tai kostean kaislikon tuoksusta, vaikka jälkimmäinen voi joskus lemahtaa vahvastikin muulta kuin tuoreelta. Oikeastaan lähes kaikenlaiset hajut käyvät, jos vain tunnistan ne oikeassa ympäristössään.

Kotonani tuoksuu nyt kuitenkin todella vahvasti. Anopinkieli yllätti toista kertaa parin vuoden sisään ryhtymällä kukkimaan. Ensimmäistä kukkimista en edes huomannut ennen kuin lemusta, jonka lähdettä silloin etsin epätoivoisesti. Löysin lehtien väliin piilottelevan kukkavanan vasta, kun kasvi tiputti vaatimattoman näköiset terälehdet ja tahmeaa mahlaa pöydälle.

Tämä kukkiminen on nyt ollut niin massiivista, että olen päässyt seurailemaan useita kukkavanoja jo viikkoja. Tuoksu alkoi levitä pari viikkoa sitten. Se on vahva ja muistuttaa hyvin paljon monia inhoamiani hajuvesiä (tai siis päinvastoin), mutta jostain syystä kuitenkin siedän sitä.

Taitaa olla kyse sekä tunnistamisesta että ylpeydestä. Tiedän, mistä haju tulee. Se on minun hoitamani huonekasvi, joka nyt työntää kevään ja valon riemussa lisääntymiselimiään meidän nähtäväksemme ja etenkin haistettavaksemme. Kovin kaunishan tuon kasvin kukka ei ole, mutta tuoksu on tyrmäävä.

Pitäisiköhän pullottaa ja myydä kalliilla?

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2012

Harjoitus: kyykkyyn ylös

Tänä aamuna, ennen tämän koneen ääreen istumista olen puuhaillut keittiössä, istunut kahvikupin ja lehden ääressä ja käynyt koirien kanssa ulkona. Istumis-, seisomis- ja kävelyminuutit ovat siis aika hyvin tasapainossa heräämisen jälkeen.

Päivän mittaan tasapaino kuitenkin järkkyy. Työni on kirjoittamista, jota teen välillä tuntikausiakin putkeen. Yksi yritys on muistaa pitää venyttelytaukoja ja samalla nousta ylös. Itse asiassa olen nyt aloittanut uudestaan käytännön käväistä aina kyykyssä, kun joko lähden työtuolilta tai tulen sen ääreen.

Lisäänpä siis aamun listaan myös ne kyykkyyn ylös -harjoitukset, jotka olen jo tehnyt. Innostuin äsken jopa tekemään peilin edessä kaksi kertaa demi-plièn ja plièn, joita harjoittelemme aina perjantaisin tanssitunnilla.

Suomennos: tein kaksi puoliväliin kyykkyä ja kaksi syvää kyykkyä mahdollisimman ryhdikkäästi, kädet kauniisti balettiasennoissa edessä, ylhäällä ja sivulla. Ei ehkä täydellistä, mutta tehokasta ja terveellistä.

tiistaina, huhtikuuta 10, 2012

Muutos: aamu alkaa ruotsiksi

Koko aikuisikäni olen sekä tilannut että lukenut useita sanomalehtiä päivässä. Yksi niistä on ruotsinkielinen Hufvudstadsbladet, josta minä olen lukenut kulttuuria, viikonloppuartikkeleita ja joskus kotimaan uutisia, puoliso taas urheilua ja vaihtelevasti laajempia viikonloppujuttuja. Tähän asti HBL on kuitenkin ollut sijalla kaksi tai kolme luettavissani, usein olen tarttunut siihen joko vessareissulla tai vasta syödessäni lounasta keittiössä.

Muutama viikko sitten sain tarpeekseni Etelä-Suomen Sanomista ja käänsin lukujärjestyksen ympäri. Mies haluaa lukea ensin Helsingin Sanomat, joten minulle jäi siis HBL.

Nyt minulla on aamukahvipöydässä aikaa todella syventyä HBL:n antiin ja sen hieman toisenlaiseen näkemykseen yhteiskunnasta. Kieliasia toki korostuu - tänäänkin lehteä huolettavat ruotsinkielisille määrätyt uudet suomen kielen testit kaksikielisessä Helsingin yliopistossa - mutta minua se ei haittaa (sitä paitsi päivän uutinen on mielestäni tärkeä!). Tärkeämpää on lukea juttuja ympäri ruotsinkielistä Suomea (Svenskfinland) ja sellaisista ilmiöistä, jotka eivät ylitä kynnystä suomenkielisellä puolella. Samalla aktivoin omaa sana- ja sanontavarastoani.

Pitkään ajattelin, että minun pitää olla koko ajan selvillä paikallisista uutisista. Ei pidä, ja kyllähän minä sen ESS:n nykyisinkin selaan jossain vaiheessa päivää. Isoimmat uutiset tulevat väkisin vastaan myös verkossa. On ollut hurjan vapauttavaa katsella maailmaa toisin silmälasein ja toisesta näkökulmasta, vieläpä toisella kielellä. Melkein kuin ulkomailla olisi, paitsi että saan istua omassa keittiössäni ja noudattaa muuten omia rutiineja.

Jos aamulehti kuuluu rutiineihin, suosittelen muillekin lehden vaihtamista aina välillä. Jos olisin yksin, todennäköisesti tilaisin vain yhtä lehteä kerrallaan ja säästäisin siinä rahaakin. Puolisolta en kuitenkaan halua vaatia minulle tärkeitä muutoksia, hän valitkoon omansa.

Ai niin, olen opetellut myös vaihtamaan välillä radion kanavaa. Mutta siitä ehkä joskus toiste.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

Saavutus: villasukat

Tavoittelemani muutoksen osana päätin ryhtyä kirjoittamaan ylös pieniä saavutuksia. Olenhan minä niitä aiemminkin esitellyt, hiihtolenkkejä ja ruokalajeja, mutta ne ovat jo rutiineja. Nyt yritän löytää jotain uutta.

Viime viikolla huomasin, että minulla on kerä villasukkalankaa. Aloitin uutisia katsoessa kutoa sukanvartta, vaikka tiesin, ettei lanka riittäisi. Kiirastorstaina näin käsityöliikkeen ikkunassa ihan samaa lankaa ja piipahdin ostamaan. Tarkistin netistä kantapään kavennukset ja sain ensimmäisen sukan valmiiksi perjantaina. Toisen päättelin tänään.

Pari on vähän epätasainen mutta kelpasi oikein hyvin kylässä olevalle tyttärelle. Kohta sukat lähtevät hänen mukanaan Helsinkiin.

Tyttären uudet sukat ja aina valmis mäyräkoira
Olen neulonut sukkia viimeksi joskus melkein parikym- mentä vuotta sitten, kun lapset olivat pieniä. Sen verran homma oli muistissa, ettei ohjetta tarvinnut tuijottaa koko ajan. Senkin tajusin, että minun kannattaa etsiä parempi ohje. Tämän kanssa eivät kantapään silmukat menneet millään tasan.

En tiedä, onko sukkien neulomisessa mitään järkeä, mutta hauskaa se ainakin on. Jos niska ei tästä pahemmin jumita, voin aina silloin tällöin tv:tä katsoessa neuloa. Ja nykyäänhän minä taas vähän katsonkin tv:tä, kun olen löytänyt sieltä jotain itselleni sopivaa. Mutta siitä toisella kertaa.

sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012

Hidas mutta liikuttava pääsiäinen

Olen hiihtänyt nyt jokaisena pääsiäisloman aamuna eli pitkäperjantaista alkaen. Koska pakkasta on ollut pääosin öisin ja lämpö on noussut aina päivällä suojan puolelle, olemme miehen kanssa lähteneet ladulle aikaisin aamulla, viimeistään seitsemältä. No, tänään vähän lipsui, sillä eilen illalla meni myöhään Kärsimystien esitystä seuratessa Lahden kaduilla. Mutta tänäänkin hiihto oli ohi jo aamuyhdeksän maissa, kun useimmat muut hiihtäjät alkoivat vasta kömpiä laduille.

Hiihtäminen keväthangilla on parhaimmillaan luistavaa ja meditatiivista, pahimmillaan rämpimistä ja roskien varomista. Tänään en oikein osannut päättää, kumpaa. Hollolan Heinsuon latuja ei ollut ajettu, joten neulaset ja jalanjäljet häiritsivät välillä pahastikin. Toisaalta aamu oli kaunis, ja tässä vaiheessa kautta oma kunto kestää vähän kurjempaakin latua. Hiihdin ajatuksissani jopa harhaan, kunnes havahduin tuntemattoman alikulun kohdalla. Onneksi oli kaksisuuntainen latu, joten palasin vain takaisin etsimään oikeaa risteystä.

Parina edellisenä aamuna olemme ajaneet Heinolan Vierumäelle, jossa ladut ovat näin lopputalvestakin unelmakunnossa. Molemmilla kerroilla on käynyt niin, että olen hupsahtanut  ylimääräiselle lenkille huomaamatta ajan kulua tai jo hiihtämiäni kilometrejä. Se on ollut mahdollista, sillä meillä ei ole ollut mikään kiire takaisin. Tyttäret ovat ystävällisesti jääneet kotiin koirien kanssa eikä töihinkään ole ollut kiire.

Toinen syy on tietenkin mainitsemani upea keli yhdistettynä hyvin hoidettuihin latuihin, kolmas hiihtäjän kevätkunto. Syksyn ensimmäiset hiihdot ovat väkisin aina jonkinlaista totuttelua samalla tavalla kuin kevään ensi pyöräilyt tai kesän ensimmäiset melontaretket. Muutaman kuukauden levänneet lihakset eivät herää ihan kivutta, vaikka viereistä lihasta olisikin rääkätty ja kunto olisi muuten kohdallaan. Mutta loppukaudesta meno on rentoa ja reipasta, vaikka olisi vähän huonompikin päivä.

Tortas de aceite -leipurit työssään.
Reippaista aamuista huolimatta (tai ehkä niiden vuoksi) tänä pääsiäisenä on väsyttänyt aivan valtavasti. Olen laittanut ja syönyt ruokaa kohtuudella ja nauttinut viiniä vain vähän, mutta silti lounaan tai päivällisen jälkeen on ollut aivan mahdoton pysyä hereillä. Nytkin taistelen sinnikkäästi unta vastaan, sillä haluan pysyä hereillä iltaseitsemältä alkavan Hercule Poirot -elokuvan ajan. Sen jälkeen voikin mennä ihan hyvin nukkumaan, sillä vielä huomenaamulla aiomme hiihtää. Tiistaina ilo sitten loppuu. Töiden takia laduille ei ehdi aamupakkasilla, eikä auringonpaisteen pehmittämille väylille huvita lähteä enää illalla.

Kylmät alkuruoat
Lämpimät ruoat
Tarjosimme tänään lounaan kahdelle tyttärelle ja toisen puolisolle, äidilleni ja anopilleni; meitä oli siis pöydässä seitsemän. Olin aiemmin viikolla paistanut täytetyt lammasjauhelihakääryleet ja kasvispihvit, pannut siman käymään, suolannut graavilohen ja maustanut lohi-cevichen. Puolison ja tyttären kanssa urakoimme pitkäperjantaina tortas de aceite -keksejä, joiden maku sopii loistavasti juustojen kanssa.


Jälkiruokapasha
Eilen mies valmisti pashan ja minä katoin ruokapöytään astiat. Tälle aamupäivälle minulle jäivät perunoiden kuoriminen, lämpimien vihannesten valmistelu sekä sieni- ja hollandaisekastikkeen teko, tyttärelle salaatti ja pashan koristelu. Ja sitten piti tietysti valikoida sopivia tarjoiluastioita, nostaa esille sienisäilykkeitä ja juustoja, hakea juomia kylmästä ja kaikenlaista muuta. Aika hyvin ehdimme valmiiksi kello yhdeksi, kun isoäidit tulivat täsmällisesti paikalle.


Kärsimystien viimeinen kuva.
Pääsiäisemme ohjelmaan ei ole kuulunut yhtään vierailua eikä mitään muuta erikoista kuin tuo eilisiltainen Kärsimystie-näytelmä. Silti en ole ehtinyt lukea edes niitä harvoja lehtiä, jotka pyhäaikaan ilmestyvät, kirjoista puhumattakaan. Olen toki seurustellut kylässä olevien tyttärien kanssa ja käynyt monta kertaa päivässä koiriemme kanssa - noin viisi minuuttia kerrallaan. Niiden vanhuudenväsynyt askel on sopinut oikein hyvin kevätväsyneeseen kulkuvauhtiini. Aamuhiihtämisten ja ruoanlaiton lisäksi en tunnu jaksavan nyt mitään. No, huomisen jälkeen on pakko. Toivottavasti neljän päivän tauko on siinä vaiheessa tehnyt tehtävänsä.