sunnuntaina, lokakuuta 27, 2013

D-vitamiinia kuusimetsästä

Ensimmäinen talviajan (tai oikeasti normaaliajan) sunnuntai oli niin aurinkoinen, että mies lähes komensi minut sienimetsään aamulla. Ei haitannut vähän pitkäksi mennyt aamukaan, kun varastossa oli ylimääräinen tunti yöllisen kellojen siirron jälkeen.

Pimeää kohti mennessä on toki syytä kerätä talteen jokainen auringon tarjoama D-vitamiinilisä. Puhumattakaan tietysti suppilovahveroista, jotka nekin sisältävät harvinaisen paljon ko. vitamiinia. Osa löytämistäni suppiksista olikin harvinaisen keltaisia, aivan kuin pieniä aurinkoja. Joukossa taisi olla myös kosteikkovahveroita.

Valitsin aika pienen metsänläntin Hollolassa, koska en halunnut joutua hirvenmetsästäjien kanssa samaan maastoon. Paikka ei kuulu parhaisiin tärppeihin, mutta satoa oli ihan riittävästi. Joku muukin oli metsässä käynyt, katkottuja jalkoja oli siellä täällä. Koskaan aiemmin en muista nähneeni juuri tuossa lohkossa sienestäjiä tai jälkiä heistä. Ihan hauskaa, jos harrastus leviää.

Ilman D-vitamiinialtistustakin liikkuminen sammalmättäillä virkistää aina. Saaliskin ilahdutti, vaikka tässä huushollissa on kuivattuja sieniä varmaan lopuksi ikää. Kohta on taas aika jakaa niitä eteenpäin kaikille metsän satoa arvostaville ystäville.

sunnuntaina, lokakuuta 13, 2013

Sienestysoppaana

Kanadalainen (vas.), biologi ja kantarelliapaja
Eilen illalla ystävä soitti ja kysyi, lähtisinkö sienestysoppaaksi kanadalaiselle opiskelijalle. Olin juuri sopinut retkestä parin sukulaisen kanssa muutenkin, joten yhdestä ylimääräisestä ihmisestä ei koitunut mitään vaivaa. Mitä nyt piti yrittää muistutella mieliin sienisanastoa englanniksi. Hänen äidinkielensä tosin on ranska (jota en osaa), joten pian huomasimme, että italian ja saksankin (joita osaan kohtalaisesti) sanoista on apua.

Kanadalaismiehellä oli sikäli aikamoista tuuria, että hän sai elämänsä ensimmäiselle sienireissulle oppaakseen kaksi sieniä hyvin tuntevaa biologia ja minut. Siinä mielessä taas ei, että tähän aikaan vuodesta metsästä ei enää löydä ihan hirveää määrää sienilajeja.

Yllättävän paljon kuitenkin, sillä pääsimme esittelemään hänelle suppilovahveroiden ja kantarellien lisäksi rouskuja, lampaankääpiä, haperoita, mustatorvisieniä, limanuljaskoja ja myrkkysienistä mm. muutamia seitikkilajeja ja punaisen kärpässienen. Rouskut, lampaankäävät ja haperot eivät enää olleet keräyskunnossa, mutta saatoimme näyttää ja kertoa. Eri asia sitten, mitä ensikertalainen voi mieleensä painaa.

Vajaan kolmen tunnin aikana Hollolan Pyhäniemessä keräsimme mukana olleet neljä pienehköä koria täyteen suppilovahveroita ja kantarelleja, minä sain lisäksi muutaman mustatorvisienen ja pari limanuljaskaa. Ensikertalainenkin oppi varsin pian katsomaan jalkoihinsa ja tarkistamaan, kävelikö hän jo suppisten päälle. Emme edes yrittäneet olla salamannopeita, sillä puhuimme samalla aika paljon muutenkin suomalaisesta metsästä.

Kerroimme mm. alkaneesta hirvenmetsästyksestä (joka ehkä oli käynnissä lähimetsässä, josta kuului koiran haukuntaa), jonka varalta olimme ottaneet jokainen päällemme jotain punaista. Totta kai muistimme kehuskella myös jokamiehenoikeudella, jonka ansiosta mekin maattomat voimme sienestää. Oikein mukava retki ihanassa syyssäässä!

Vieraamme otti meistä poseeraus- kuvan, mutta enpä minä huomannut ottaa samaa kuvaa hänestä ja biologeista. No, tärkeintä oli tietenkin ikuistaa saalis.

sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013

Hattivatteja, Kultahattuja ja Todella Upeita

Olen melkein viikon järjestänyt eilisiä perhejuhlia, minkä vuoksi en ole ehtinyt sieniretkille. Torstaina käväisin Lahden Radiomäellä pikaisesti katselemassa kauniita syysmaisemia, mutta sienihavaintoja en kuivalla harjulla tehnyt.

Komea sunnuntaiaamu houkutteli lopulta lähtemään ulos. Suppilovahverometsään en päässyt, sillä automme on rikki. Otin sitten pyörän alle ja päätin lähteä ajelemaan Urheilukeskuksen metsää kohti. Pikku-Vesijärven puiston kohdalla kuitenkin muistin, että nythän saattaisi olla mustesieniaika. Olen löytänyt niitä aiemmin Ruoriniemen alueelta, joten käänsin pyöräni Salpausselän harjujen sijasta Vesijärven rantaan.

Hattivatteja muistuttava suomumustesienten armeija pönötti Ruoriniemen nurmikolla hyvin terhakkaan näköisenä. Sieniä oli vähintään toista sataa, osa tietysti jo ylikypsiä, osa juuri nousemassa nurmen pinnalle. Keräsin pienen korillisen mukaani, vaikka tiedänkin puistosta keräämisen riskit. Mustesienethän keräävät ympäristömyrkkyjä varsin tehokkaasti.

Liikennettä Vesijärven rannassa sijaitsevassa kaupunginosassa ei tarvitse ajatella, sillä niemessä ei ole mitään läpiajoliikennettä. Suuremmat vaarat voivat piillä maaperässä, joka on vanhaa teollisuusaluetta. Asumisrakentamista varten maaperä on tietenkin puhdistettu. Sitähän en tiedä, minkälaista maata on ajettu nurmikoiden pohjaksi.

Pidän suomumustesienten erikoisesta mausta ja päätin uskoa, ettei kerran syksyssä tai harvemmin löytyvä saalis voi aiheuttaa mitään fataalia. Luultavasti eilen ja tänään tarjoamani savusiika sisälsi paljon enemmän ainakin karsinogeenejä. Puhumattakaan niistä lihapadoista, joita eiliset vieraat söivät suurella halulla, vaikka tarjosin laajan valikoiman hyviä juuresruokia ja salaatteja.

Vesijärven rantanurmikoilla kasvoi muitakin mielenkiintoisia sieniä, esimerkiksi iso rypäs kultasieniä. Niitä en kerännyt mukaani lähinnä häveliäisyydestä, sillä lähimmän rivitalon aita oli ihan vieressä. Kotona vielä tsekkasin, ettei se muutenkaan olisi ollut järkevää, koska kultasienet ovat vain nuorina syötäviä ja sisältävät vanhempina sinihappoa.

Pikku-Vesijärven puistossa pönötti vielä puun juurella komea rypäs herkkusieniä, jotka saattoivat olla jopa jonkin verran harvinaisia upeaherkkusieniä. Niistäkin todetaan, ettei kannata kerätä syötäväksi kaupunkipuistoista liikenteen keskeltä. Jätin komistukset kasvamaan.