Sieniruokakirjamme julkisuudessa

Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella -ruokakirjamme näyttää ilokseni löytävän jatkuvasti uusia lukijoita. Olen saanut jo monta viestiä ihmisiltä, jotka ovat kokeilleet kirjan reseptejä ja hyväksi havainneet. Myös sienestys- ja ruokakulttuuriaiheisista pikku tarinoistamme olen saanut ilahduttavasti kiitoksia.

Julkisuudessa teos on ollut esillä muutaman kerran. Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti kirjasta ensin netissä 1.7. ja paperilehdessä hieman laajemmin 24.7. Ilta-Sanomien Sienet-liitteessä kirja oli nostettu esille kolmen muun tuoreen sieniaiheisen kirjan kanssa. Yle Lahti ajoi ulos haastatteluni viime perjantaina, nettijuttu on julkaistu tänään. Ja Radio Voimankin studiossa olen piipahtanut.

Toivon ja uskon, että myös toinen kirjoittaja Lia Gasbarra pääsee syksyn aikana kertomaan kirjasta. Pariin tapahtumaan meitä on jo pyydettykin, mutta niistä kerron lisää, kun ajankohdat ja otsikot varmistuvat. Pääasia ei tietenkään ole patsastella julkisuudessa, mutta toki ylpeydellä esittelen teosta, jota rakkaudella teimme kaksi vuotta.

Hartain toiveeni on tällä hetkellä saada sateita, jotka nostaisivat tatit esiin pitkän lämpimän jakson jälkeen. Pariin viikkoon en ole juuri edes viitsinyt käydä metsässä, sillä jo heinäkuun puolivälissä siihen asti runsaat kantarellisadot, haperot ja aikaisessa olleet rouskut alkoivat kuivua pystyyn. Metsäkeikka Ylen toimittajan kanssa vahvisti, ettei ainakaan Salpausselän lähisupissa juuri sieniä näkynyt.

Tässä blogissa on viime viikkoina ollut hiljaista, en ole juuri päivittänyt tänne sen paremmin pyöräily- kuin sieniretkiänikään. Kesän aikana olen elänyt keskellä sen verran isoja muutoksia, että päätin paketoida Pro Mustarouskun tämän sienisyksyn jälkeen.

Vielä kuitenkin aion seurata sieniruokakirjamme tarinaa ja päivittää sen kuulumiset tänne. Seuraavan blogin ideakin muhii jo. Kerron aikanaan, mistä maisemasta ja näkökulmasta jatkossa bloggaan.

Posti toi ensimmäiset kirjat!

Summeri soi ihan äsken ja posti toi kotiovelle asti paketin. Onneksi olin kotona! Doriskin tutkaili, mitä sieltä paljastuu. No, arvasin toki sisällön, jota olin jo maanantaista asti odottanut.

Paketti sisälsi tekijänkappaleita kirjastamme Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella. Hyvältä vaikuttaa myös esineenä. On se hienoa, että kustantamossa on erikseen ammattilaiset sisällön jalostamiseen kirjaksi asti.

Nyt en voi kuin odotella, miten lukijat ja media ottavat vastaan kirjan. Yritän olla stressaamatta asian kanssa. Reseptit on tehty kokeiltaviksi ja jutut luettaviksi. Kaikki eivät kuitenkaan tykkää sienistä eivätkä samoista kirjoista kuin minä.

Onneksi nyt on loma ja mahdollisuus mennä sieneen. Ystävät jo kertoivat löytäneensä ensimmäiset kantarellit. Siitä se uusi kesäsesonki lähtee.

Sieniruokakirjamme on valmis ja kohta kaupoissa!

Sain äsken odotetun puhelun: sieniruokakirjamme Suomalaisia sieniruokia italailaisella otteella on juuri tullut painosta. En ole valmista kirjaa vielä nähnyt, mutta kustantajan mukaan se on kaunis kuin koru. Ainakin kansi lupaa hyvää - odottelen omaa kirjalaatikkoa malttamattomana.

Kaksi kesää ja syksyä toinen kirjoittaja Lia Gasbarra ja minä sienestimme, pohdimme ja kokeilimme reseptejä ja lopulta viime kesänä ja syksynä valmistimme niitä kuvaaja Reilika Landénin kuvattaviksi.

Kirjassa on reseptien ohella pieniä juttuja italialaisen ja suomalaisen sienestyksen ja ruokakulttuurin eroista ja yhteneväisyyksistä, nekin siis Lian ja minun kirjoittamia. Kerromme muun muassa siitä, miten helppo kaupunkilaisenkin on lähisienestää: Lia käy sienessä lähinurkillaan Espoossa, minä Lahden keskustaa ympäröivissä metsissä.

Idea lähti tämän blogin päivityksistä, mutta ihan yhtä tärkeitä ovat olleet kahden muun tekijän ideat ja valtava työpanos. Oman osuutensa ovat tietenkin tehneet kustantaja ja sen valitsemat taittaja ja kirjapaino.

Toivon ja uskon, että kirjasta on iloa sieniruokia ja ruoanlaittoa ylipäänsä harrastaville ihmisille. Prego, olkaa hyvä!

Yhteisiä ruokapöytiä ennen joulua

Olen tällä viikolla päässyt laittamaan ruokaa ja syömään isommassa seurassa viisi kertaa.

Maanantaina osallistuin italian kielen porukkamme joulujuhlaan, jossa me oppilaat ensin itse valmistimme ruoat hyvän italialaisen opettajamme johdolla. Vaikka ympäristö, koulun opetuskeittiö, ei ollut kaikkein tunnelmallisin, ilta itsessään sitä oli. 25 ihmistä hyöri keittiössä välillä toistensa tielläkin, mutta niin vain valmistui kolmen ruokalajin illallinen. Aivan ihania ruokia!

Tiistaina teimme ruokaa kuvauksia varten. Monista ruokalajeista ehdimme nyppäistä suuhumme vain maistiaisia, mutta onneksi isoin osa ruoista oli mahdollista säilöä jatkokäyttöön.

Keskiviikkona puoliso ja minä matkustimme valmiiseen pöytään Messilän kartanoravintolaan, johon olimme kutsuneet myös äitini ja anoppini. Neljän hengen lounaamme oli samalla myöhästynyt 35-vuotishääpäivälounaamme. Tuolloin 35 vuotta sitten 8.12. söimme samassa ravintolassa kahta henkeä suuremmalla joukolla, sillä silloin mukana olivat myös puolison ja minun jo edesmenneet isät.


Eilen, torstaina, tarjosin ensin aamukahvit vakituiselle aamukahviporukallemme, joka kokoontuu normaalisti keskustan kahvilassa. Alkuillaksi olimme kutsuneet työtuttavia ja muita vuoden aikana tapaamiamme henkilöitä jouluglögille. Tarjoilu käsitti jo aiemmin leipomiamme joululeipiä, itse tehtyä maksapasteijaa ja yrttitahnaa, juustoja, piparkakkuja ja pähkinöitä. Ihmiset viihtyivät tunnin tai pari, ihailivat asianmukaisesti piparkakkutaloamme ja keskustelivat iloisesti.

Nämä kohtaamiset ovat ilahduttaneet kovin, enkä kaipaa enää jouluksi muuta. Olemmekin puolison kanssa kahden ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun, sillä tyttäret puolisoineen ovat matkoilla ja äiditkin omissa oloissaan. Takana on sen verran työntäyteinen syksy, että nyt tuntuu hyvältä vain elää omassa tahdissa.

Ruoka oli hyvää ja liikuntaakin oli riittävästi

En ole pääsiäistä varten laittanut erityistä juhlaruokaa, mutta ei meillä ole ketään jätetty myöskään nälkäiseksi. Lauantaina pöydässä oli neljä henkeä, eilen kuusi, tänään kolme. Tänään jo rääpimme kulhojen pohjilta, mutta edelleen huokailimme lopuksi täysiä vatsojamme.

Tarjolla on ollut punajuuri-vuohenjuustokeittoa, tattikaalikääryleitä, kreikkalaisittain maustettuja lammaslihapullia, tomaattista kastiketta, munakoisosalaattia, perunoita, uunissa haudutettuja juureslohkoja, kahta eri lailla maustettua graavilohta, vihannessalaattia, sienisalaattia, puolukkasurvosta, leipiä ja juustoja. Jälkiruoaksi olen tarjonnut pashaa ja mustikkakukkoa vaniljakastikkeella. Valmiina ostin ainoastaan kalat, leivät, juustot ja vaniljakastikkeen, muut lajit valmistin itse.

Otimme varaslähdön ruokajuhlaan jo viikko sitten maanantaina, kun keittokirjaporukan voimin valmistimme sieniruokia. Kaksi meistä kokkasi, yksi valokuvasi. Työtä riitti noin neljäksi tunniksi.

Kaikki ruokalajit oli valittu sen mukaan, että ne syntyvät kuivatuista tai pakastetuista sienistä. Italialainen kokkimme valmisti antipastoksi herkkutateilla ja taleggio-juustolla päällystettyjä crostineja ja primo piattoksi herkkutattipastaa. Minä taas tein mustatorvisienikeittoa ja herkkutattitäytteisiä kaalikääryleitä.

Ammattikuvaajan otokset ilmestyvät aikanaan kirjassa, mutta ohessa muutama minun ottamani kuva keskeltä ruoanlaittohässäkkää. Olen toki ennenkin huomannut, ettei ruoanlaittaja itse oikeastaan ehdi keskittyä
kuvaamiseen. Usean ruokalajin tehtaassa se oli erityisen hankalaa.

Vielä yhteenveto pääsiäisen liikunnoista: hiihtoa jäällä 10-20 kilometriä päivässä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tänään jätin aamuhiihdot väliin mutta kävelin sen sijaan puolison kanssa Päijät-Hämeen keskussairaalaan katsomaan anoppia. Kilometrejä tuli hieman kierrellen ehkä kahdeksan. Vielä tässä iltapäivästä kävimme koiralenkillä läheisellä Kariniemen mäellä, kilometrejä kaksi kolme.