lauantaina, syyskuuta 23, 2006

Mesisieniä metsä täynnä


Mesisieniä metsä täynnä
Originally uploaded by InaRuo.
Yksi sienestyksen ihanuuksista on etsiminen ja toinen sellaisten lajien löytäminen, joita ei edes muista olevan olemassa. Mesisienet eivät kuulu aktiivisiin lempisieniini, joita lähden hakemaan. Mutta nyt onkin sellainen syksy, jolloin kymmenet tuppaat satoine pikkulakkeineen houkuttavat napsimaan helppo saaliin. Vanha hakkuuaukema kantoineen ja risuineen oli oikea mesisienipelto.

Keräsin vain kauneimmat lakit, maustoin, leivitin, paistoin öljyssä ja tarjoilin naposteltavaksi. Ei ehkä kaikkein terveellisintä sieniruokaa, mutta vaihtoehto kaupallisille lauantaiherkutteluille. Eikä jäänyt kitalakeen sitä hieman metallista makua, joka minua mesisienessä yleensä häiritsee.

Karvainen kaunotar


Karvainen kaunotar
Originally uploaded by InaRuo.
Olen sienten kerääjänä aika salliva, kerään arviolta 40-50 lajia, en tietenkään kaikkia samana vuonna. Ilahdun aina, kun eteen tulee joku välillä unohduksiin jäänyt syötävä sieni, jota voisikin taas kokeilla. Mutta yksi ryhmä on, jota ilman perheemme ei oikein tahdo selvitä: rouskut. Ja tänä vuonna näytti todella pitkään surkealta, kun rouskuja ei tahtonut löytyä mistään. Viikon sisään on kuitenkin yhä useammin alkanut vastaan tällaisia karvaisia kaunottaria, vaaleanpunaisia ja kiinteitä karvarouskuja. Ja melkein ilman toukkia!
Taas kerran ihmettelin sieniharrastajienkin erilaista makua, kun juttelin Lapissa paljon aikaa viettävän tuttavan kanssa. Karvalaukkuja oli kuulemma ollut siellä jo joitain viikkoja sitten ja todella paljon, mutta ei hän viitsinyt kerätä, kun ei niistä erityisemmin välitä. Ja minusta juuri karvalaukku on se toiseksi maukkain salaattisieni heti mustarouskun jälkeen! Vielä ihanampia pienet napakat lakit olisivat etikkasieninä. Nyt kuitenkin kerään nimen omaan suolasieniä, jotta saan edes jotain talven varalle.

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Hälytys!


Omenamaisema
Originally uploaded by InaRuo.
Juuri kun herkkutattihälytyksestä on selvitty, on aika siirtyä seuraaviin. Muuten sienistä tyhjässä metsässä melkein kompastuin tänään suppilovahveroihin. Ne olivat pienenpieniä, mutta napakoita alkuja oli mahdollisesti jopa satoja. Keräsin mukaan vain kymmenkunta pikkuvahveroa koristamaan huomista risottoa. Luotan huomiseksi luvattuihin sateisiin. Ja jos joku muu kerää kasvatuksen tulokset, niin sekin on vain hyvä. Ne ovat siellä jossain Messilän ja Tiirismaan maastoissa....

Varsinainen hälytys kuitenkin koskee omenia. Meidän puutarhaamme niitä ei juuri ole siunaantunut, mutta anoppilaan ja ystäville kyllä. Syön omenoita ympäri vuoden useita päivässä, minkä lisäksi nyt pitää keksiä säilöntämenetelmiä. Makeat kanelit ja muut lajit eivät oikeastaan kelpaa hilloksi tai piirakkaan, niinpä leikkaan niistä omenarenkaita ja kuivatan. Kunhan nyt ensin saan herkkutattiviipaleet pois ritilöiltä.

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Kuivatut herkkutatit tuoksuvat


Kuivatut herkkutatit
Originally uploaded by InaRuo.
Tyttären mielestä kuivatut herkkutatit eivät ihan oikeuta huudahdukseen "eivätkö ne ole kauniita?". Jos ei muovipurkkeihin pakattu estetiikka vetoakaan, tuoksu ainakin on huumaava. Sen on huomannut myös mopsi, joka varastaa sekä tuoreita että kuivattuja herkkutatteja, jos vain silmä välttää. Sieniretken jälkeen se kyttää perkaajan jaloissa ja odottaa mahdollisesti putoavia herkkupaloja. Metsässä koiraa saa ihan vahtia, ettei se unohdu syömään perkausjätteitä ja jää jälkeen muista. Ja jos kuivattu sienilastu putoaa, on pikkukoira salamana paikalla. Mopsi on erikoistunut nimen omaan mietoihin tatteihin, mutta kerran olen nähnyt sen nappaavan myös nurmikuukusen, jonka se söi onnellisena.

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Pelto kuin räsymatto


Pelto kuin räsymatto
Originally uploaded by InaRuo.
Joskus maisema on kuin tilkkutäkki, tänään naapurin isännän pelto toi mieleen räsymaton. Ja punamulta on useimmiten paras rakennusten väri suomalaisen maalaismaiseman keskellä.

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Mars metsään heti huomenna!


Ykkösen ja kakkosen tatit
Originally uploaded by InaRuo.
Nyt niitä todellakin on, herkkutatteja metsät täynnä. Suuntasimme iltapäivällä maalle, jossa ehdin koiran kanssa vain vajaan tunnin pikavisiitille metsään. Tai oikeastaan pääsimme vain metsän reunaan, sillä hiljaisen kylätien molemmin puolin kasvoi sekä kuusen- että männynherkkutatteja ryppäissä, ajoittain melkein kasoissa. Suuri osa oli ehtinyt jo ylikypsiksi, mutta joukossa oli myös ykkös- ja kakkosluokan kiinteitä tatteja, joilla on joko aivan vaaleat tai vain kellertävät pillit.

Keskisuuri korini täyttyi vartissa, sen jälkeen kaivelin taskuista kolme muovipussia, joihin keräsin yhteensä toistakymmentä litraa sieniä. Vähän vähemmällä kantamisella olisin tietysti säästynyt, jos olisin ehtinyt perata sienet metsässä, mutta hihnassa vetävän koiran kanssa se on aika mahdotonta.

Mies totesi kotona, että onneksi en saanut enempää kulkemaan. Parin tunnin yhteisen urakan jälkeen meillä oli noin kahdeksan litraa viipaleita, joista osa nyt kuivuu pyykinkuivauskaapissa ja keittiön uunissa. Osan vien huomenna maalle, jossa on loistava kuivaussysteemi, ritilät puuhellan päällä. Voi kuitenkin olla, että niidenkin kapasiteetti loppuu kesken, jos vielä pääsen ihan metsään asti hakemaan lisää sieniä.

Veikkaan, että herkkutattien tämä aalto loppuu muutamassa päivässä. Mutta metsässä alkaa olla paljon muitakin lajeja. Sain mukaan myös vähän karvalaukkuja ja limanuljaskoita. Mars metsään, ennen kuin yöpakkaset vievät sadon!

Herkkusieni keskeltä kaupunkia


Herkkusieni keskeltä kaupunkia
Originally uploaded by InaRuo.
Tämä kaunotar löytyi koirien aamupissatuksella aivan keskeltä kaupunkia, Lahtea halkovan vilkkaan Lahdenkadun viereltä, vastapäätä linja-autoasemaa. Todella surullista, että upeimmat herkkusienet kasvavat usein keskustan puistoissa alttiina kaikille liikenteen myrkyille.

Muistan kyllä, että meidän perheemme poimi herkku- ja mustesieniä 1960-luvulla Kisapuistosta ja muilta keskustan viheralueilta. Autoja oli vähemmän, mutta ihan varmasti söimme sienten mukana aikamoisen annoksen lyijyä, häkää ja muita mausteita. Ympäristömyrkyistä ei juuri puhuttu, korkeintaan yleisesti saasteista, eikä niitä varmaan ollut niin hirveästi sienten kohdalla tutkittukaan.

Muistan edelleen, miten ihanalta ne sienet maistuivat (olen todellakin pitänyt sienistä aika pienestä asti), mutta silti jätän keskustaherkut nauttimatta. Herkkusieniä sentään löytää joskus metsästäkin, mutta mustesieniä en ole nähnyt aikoihin kuin kaupunkipuistoissa - ja keskustapihamme hiekalla autojen alla.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Vähän muutakin kuin lehmäntatteja

Eilinen metsäretki oli viluinen, mutta menneen kesän jälkeen suorastaan satoisa. Muutamassa päivässä ojien reunoille ja muihin rikottuihin paikkoihin oli noussut monenlaista itiöemää, suurin osa niistä lehmäntatteja. Niistä en ollut kovin innostunut, mutta sitten silmä alkoi osua muihinkin tatteihin. Ensimmäiseksi löytyi kaksi kiinteää herkkutattia, sitten voi- ja punikkitatteja. Ja aivan reissun lopuksi vielä pari herkkutattia lisää.

Tottakai metsässä oli paljon muutakin, mm. hurjat määrät pulkkosieniä. Mutta ei yhtään rouskua, mikä alkaa herättää jo pientä paniikkimielialaa perheessä. Kuivattuja lajeja on kaapeissa vielä paljonkin, mutta suolasienet on kaikki syöty.

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Sade kuulostaa hyvältä


Ruskotatit
Originally uploaded by InaRuo.
Parvekkeen oven takana rapisee, välillä jopa ryöppyää, ja se kuulostaa hyvältä. Sienisyksy näyttää sittenkin koittavan, edes jonkinlaisena.

Toissailtapäivänä hyppäsin hetkeksi irti töistä ja ajoin miehen kyydissä maalle, jossa hän kävi soutamassa. Mäyräkoira ja minä kipaisimme tunnin lenkille metsänläntille, josta useasti olen löytänyt vähintään kohtalaisesti herkkusieniä. Tuttu metsänreuna ei ollut antoisa, mutta poluilla ja ojanpenkoilla näkyi sentään joitain lajeja: myrkyllisiä pulkkosieniä, arvottomia valevahveroita, jo vanhaksi ehtineitä kuukusia, muutamia tunnistamattomaksi jääneitä lilliputtilajeja ja sitten lopulta nämä kaksi tattia.

Tatit häkellyttivät, sillä eiväthän ne sitten olleetkaan herkkutatteja tai muita tuttuja lajeja. Kolmen sienikirjan voimalla oli pakko uskoa, että olen löytänyt jonkin verran harvinaisina pidettyjä ruskotatteja. Määritystä puolsivat mm. pieni vaalea rengas jalan yläosassa, jalan väritys, mattapintainen lakinpinta ja keltaiset, kosketuksesta sinistyvät pillit. Ei varmaan ensimmäinen kerta, mutta nyt löytöön tuli kiinnitettyä huomiota. Ennen olen ehkä kerännyt moiset yksilöt joko kivi-, lehmän- tai herkkutatteina - vähän kasvupaikasta ja säästä riippuen sekoittaminen on juuri ja juuri mahdollista.

Onneksi sekaannus ei ole vaarallinen, sillä Suomessa esiintyvistä lajeista muut kuin sappitatti ovat syötäviä. Ja se sappitattihan on tosi helppo erottaa muista vaaleanpunertavien ja pullistuvien pilliensä ansiosta. Siis jos joskus hetkeksi erehtyy luulemaan sappitattia herkkutatiksi, viimeistään kääntäminen paljastaa oikean lajin. Maistamallahan homma viimeistään varmistuu. Kokemusta ei tosin ole, sen verran hyvin olen perkausvaiheen määrityksissä onnistunut, vaikka koppaan asti toki joskus joku sappitattikin on päätynyt.