perjantaina, joulukuuta 25, 2009

Hiihtoa, ruokaa, roudausta ja vähän lepoakin

Kuvittelin, että tämän joulun valmisteluun olisi ruhtinaallisesti aikaa, koska jäin lomalle ansiotöistä jo 15.12. Kummasti vain joulunaluspäivät kuitenkin hupenivat pakollisiin hoidettaviin asioihin, joista pienin ei ole myydyn asunnon tyhjentäminen. Itse asunnosta lähdimme jo pari vuotta sitten ja tietenkin muutimme huonekalumme ja päivittäiset tavarat mukanamme. Mutta kun selvisi, ettei uusi omistaja halua käyttää asuntoon rakennettuja kiinteitä kalusteita, päätimme purkaa ne. Ja sitten oli vielä selvitettävä vintti- ja kellarikomerot... Tänään, joulupäivänä, olen viimeksi kulkenut parikymmentä reissua rappusia ylös neljänteen kerrokseen (ja muutaman kerran vintille viidenteen) ja takaisin alas kantaen milloin parven laitoja, milloin sen alla olleita laatikoston osia. Mutta nyt näyttää jo lohdulliselta: pakettiauto on täynnä tavaraa, jotka huomenna pitää kantaa vain yhden kerroksen ylöspäin maaseutukotimme vintille.

Kiitos massiivisten lumisateiden liikuntaa on päässyt harjoittamaan myös ladulla. Aatonaattona ja jouluna mies pelasti minut ja tyttären keittiöstä hiihtämään Tapanilan hiihtomajan maisemiin. Aatonaaton sateen keskellä latu oli todella raskas ja haastava vuoden ensimmäiselle hiihtolenkille, mutta tarvoimme silti urheasti tyttären kanssa kilpaviitosen, jossa riittää myös ylämäkiä ihan kohtuullisesti. Aattona väylät olivat latukoneen jäljiltä todella luistavia, joten jaksoimme hyvin kiertää kolmen kilometrin perhelenkin kolmeen kertaan. Mies kilpaurheilijana meni tietenkin omaa vauhtiansa ja nieli kilometrejä ihan toisenlaisia määriä. Aattopäivän hiihto valitettavasti todisti, että oma hiihtokuntoni on aika pahasti romahtanut. Vuosia hiihtämätön tytär on nyt perheen hiihtokuningatar. Hänen ansiostaan muuten uskaltauduin hiihtolenkin päälle ensimmäistä kertaa kerrostaloyhtiömme yhteiseen joulusaunaan, jossa ei sitten ollutkaan muita naisia kuin me.

Jouluruokien valmistamisessa tein tänä vuonna yhden uuden aluevaltauksen. Vuosien mittaan olen pari kertaa kokeillut hämäläisen imelletyn perunalaatikon valmistamista ja epäonnistunut pahasti. Tällä kertaa päätin tehdä kaiken mahdollisen alusta asti oikein. Ostin torilta erityisesti "imelämuusiin" tarkoitettuja perunoita, luin useita ohjeita, kuuntelin ohjeita radiosta ja keräsin niistä mielestäni oleelliset asiat. Tärkeitä neuvoja näytti olevan kolme: perunat pitää keittää kuorineen, ne pitää kuoria ja survoa lämpiminä ja muusin pitää imeltyä oikeasti lämpimässä paikassa. Päädyin pistämään muusin ja jauhot kokkipadassa uuniin +50 asteeseen koko yöksi ja lisäsin maidon, voisulan ja suolan vasta seuraavana päivänä, jolloin myös paistoin itse laatikot 200-170 asteessa. Ja ihan älyttömän hyväähän siitä laatikosta tuli. Kelpasi jopa toiselle tyttärelle, joka ei koske lanttulaatikkoon.

Joulupöydässämme oli tänä vuonna seuraavia itse valmistettuja ruokalajeja: sienisalaatti (musta-, kangas- ja karvarouskuista), rosolli, graavilohi, haukiceviche, korvasieni-broilerinmaksapasteija, lanttulaatikko, imelletty perunalaatikko, hedelmillä ja leivällä täytetty kalkkunanfilee sekä kastike, jonka tein kalkkunan ohessa hautuneista purjoista, suppilovahveroista ja kermasta. Lisäksi oli ostettua munajuustoa, tomaatti-fetasalaattia ja olisi ollut vielä omatekoista joululeipää, mutta sitä ei kukaan tarvinnut laatikoiden oheen. Jälkiruoka oli myös omatekoinen, meillä kovin perinteinen piparkakkujäädyke, jonka oheen survoin kesällä keräämistäni vadelmista ja mustikoista kastikkeen. Ruokajuomana oli ensin aitoa shampanjaa, sitten keskinkertaista punaviiniä.

Joulupäivänä on sitten syöty suunnilleen samoja ruokia, vähän rennommin ja arkisemmilta astioilta. Leivonnaisia meillä ei harrasteta koristeltavia piparkakkuja lukuun ottamatta, mutta yksi hyvä taatelikakku tuli sentään lahjaksi. Ja sitten on tietenkin suklaata ja hedelmiä. Pöytä on runsas, mutta ei meillä jouluna ihan hirveän paljon ylimää- räistä syödä. Kun liikkuu säännöl-lisesti, tulee kyllä nälkä mutta ei turhia mieli-tekoja.

On tässä onneksi ehditty vähän levätäkin. Paria lahjakirjaa olen lueskellut ja katsonut miehen kanssa digiboxiin tallennettuja klassikkoelokuvia. Tyttäret näyttävät keskittyvän joko lukemiseen tai filmien katseluun, koirat ruokien kerjäämiseen. Ja huomenna on sitten vuorossa sukulaislounas, tällä kertaa äitini luona.

sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

Jouluruuan kausi alkaa mausteleivän tuoksusta

Otsikko ei sikäli pidä ihan paikkaansa, että olen kyllä saanut jouluruokaa jo kerran ravintolassa ja kotonakin muutaman kerran omatekoista lanttulaa- tikkoakin. Mutta tänä viikonloppuna oli pitkästä aikaa keskittyä siihen, mitä hyvä talvinen tai jouluinen ruoka voisi ollakaan. Loppuviikosta luin hajamielisesti joitain vanhoja reseptejä ja pohdin, mitä tarjoaisin lauantaina kylään tuleville vieraille.

Päädyin ensin tsekkaamaan pakastimien sienitilanteen: aika vähän suolasieniä ja luultua enemmän kanttarelleja. Sitten pohdin, että haluaisin oikeastaan tarjota jonkinlaista kylmää kalaa alkuruokana. Pääruokaa hahmotellassa päätin, että torilta kannattaa hakea edullisia ja hyviä juureksia. Niiden seurana tuntui sopivalta hankkia pääruualle lammaspaisti kauppahallista.

Joululeipä astui kuvioihin, kun mietin alkupalojen tarjoilua. Peruna on tietenkin hyvä kyytipoika kalalle ja sienisalaatille, mutta rukiinen, hieman makea ja mausteinen perunalimppu on ehkä vielä parempi. Noin viisitoista vuotta sitten löysin jostain isosta naistenlehdestä imelletyn joululeipäohjeen, jota ensimmäiset vuodet leivoin kotikäytön lisäksi lastemme alakoulun joulumyyjäisiin. Kun myyjäiset olivat kohdaltani ohi, aloin lahjoitella leipää joulun alla ihmisille, joita on kiva muistaa jotenkin. Leipomisesta tuli huomaamatta perinne.

Piiri on laajentunut vuosien aikana aika lailla, joten tänäkin vuonna täytynee leipoa vielä toinenkin satsi. Eilisestä taikinasta tuli kahdeksan isohkoa limppua, joista yksi kului vieraiden kanssa viikonvaihteessa, toinen lähti heidän mukaansa ja kolmannen vein tänään iltapäivällä ystävälle. Loput leivistä löytävät kyllä paikkansa tällä viikolla.

Säilyvän ja erittäin hyvin imeltyvän limpun salaisuus on muutaman tunnin imeltyvässä perunasose-kaljamallas-ruisjauho-seoksessa, joka vielä saa kuplia pienen hiivanokareen voimalla seuraavaan aamuun asti. Leipomispäivänä taikinaan lisätään pomeranssinkuorta, kuminaa, siirappia ja hieman hiivaa ja alustetaan joukkoon ruis- ja vehnäjauhoa. Kohotetaan pellillä ja paistetaan 180 asteessa noin tunti, valellaan välillä siirappi- tai kaljavedellä. Lopputuloksena on kiiltäviä, kiinteitä ja erittäin maistuvia limppuja. Mies pitää niistä jopa lämpiminä, minä kunnolla jäähtyneinä, jolloin leipää on helppo leikata.

Kolmen ruokalajin päivällisemme sisälsi eilen seuraavia ruokalajeja: alkuruuaksi joululeivän kanssa tarjottuja tomaattisilakoita (uunissa paistettuja mutta kylmiä), haukifileestä limellä ja chilillä kypsytettyä cevicheä sekä sekarouskuista valmistettua sienisalaattia. Pääruuaksi oli keitettyjä perunoita, uunissa paahdettuja palsternakka- ja lanttulastuja, punaviinillä, mintulla ja valkosipulilla marinoitua lammaspaistia, viini-paistinliemeen keitettyä erittäin maukasta kanttarellikastiketta, mustaviinimarjahyytelöä ja paprikasalaattia. Jälkiruuaksi valmistin pitkästä aikaa tiramisùn, kun satuin löytämään kaapista sopivia "sormikeksejä". Sen verran poikkesin reseptistä, että tarjosin jälkkärin ohessa kesällä keräämiäni vadelmia.

Ahersin keittiössä aamukahdeksasta iltapäivä neljään asti ruokien kanssa ja lisäksi tulevat tietysti kattamiset, tiskaukset jne. Pitkästä aikaa raataminen oli tosi riemukasta ja homma pysyi hyvin kasassa, koska meitä oli ruokapöydässä vain viisi - ei siis tarvinnut pelata hirveiden määrien kanssa. No, toki isosta lampaanjalasta jäi syötävää vielä useaksi päiväksi, mutta juurekset sekä molemmat sieniruuat nuoltiin kyllä kulhoista viimeistä palaa ja pisaraa myöten jo tämän päivän rääppiäisissä.

Itse tehty ruoka on itseisarvo, minkä lisäksi olen tyytyväinen aina, kun pääsen käyttämään omaa tai läheisiltä saatua satoa. Listalla oli siis itse kerättyjä rouskuja ja kanttarelleja, maalla rehottavia minttuja, omista mustaherukkapensaiden marjoista jalostettua hyytelöä ja villivadelmia maaseutukotimme lähimetsästä. Cevicheen sain upotettua makua antamaan tyrnimarjoja, joita sain syksyllä kälyltä. Hamsteri ja kotoilija on taas onnellinen.