sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Räntäpäivän hyvästit


Pilkkuja
Originally uploaded by InaRuo.
Päivän Hesarissa on kuulemma lukija kysynyt Torstilta, miten saisi rumat pilkut pois vaahteranlehdistä. Murheensa kullakin - juuri nyt varmaan pitäisi harmitella räntää, joka taatusti taas yllättää jonkun autoilijan.

Minulla ei ole ollut aikaa sen paremmin lehdenlukuun kuin säiden harmitteluun, sillä aamulla oli ihan pakko päästä metsään parin viikon työ- ja seminaariputken jälkeen. Tuli jopa kehuttua illalla Tallinnan laivalla, että saalistan suppilovahveroita jo aamuyhdeksältä. No, lähtö venyi yhteentoista, mutta metsässä kuluikin sitten melkein kaksi tuntia, jonka aikana putsasin yhden rinteen isoimmista sienistä. Pienimpiä en kohmeisilla sormilla viitsinyt edes taitella, sen verran paljon koriin kertyi muutenkin, melkein kymmenen litraa.

Iltapäivällä oli vuorossa paluu kaupunkiin, jossa piti siivota parveke viimeisistäkin kesäkasveista. Vähän säälitti heittää pois kukkivia ruukkutomaatteja ja yli 20-vuotias jukka, joka ei koskaan toipunut keväisestä leikkausoperaatiostani. Paljon kompostimultaa kertyi myös äitienpäiväruusun ja alkukesän gerberan raadoista sekä kolmesta yrttiruukusta, joiden basilikat kuolivat kylmään jo elokuun lopussa.

Kun olin tyhjentänyt parvekkeen, räntäsade saapui viimeistelemään hautajaistunnelman. Ehkä ostan vielä muutaman erican pikkuruiselle ikkunalaudalle, joka näkyy rappukäytävään. Nyt on rapussa kulkijoille näytillä vain apea tyhjien ruukkujen rivistö.

Ei kommentteja: