Kalkkisten huvilan ruokavuosi on uusi blogini

Kuten jo kesällä ilmoitin, Pro Mustarousku -blogi ei enää jatka. Elämä heitti miehen ja minut uusiin maisemiin, josta päätin kirjoittaa uudella alustalla ja toivottavasti myös uusin ideoin.

Kalkkisten huvilan ruokavuosi kertoo nimensä mukaisesti siitä, mitä ruokaa viljelemme, keräämme, ostamme ja valmistamme uuden huvilamme kotikylässä, Asikkalan Kalkkisissa. Tervetuloa mukaan!

Sieniruokakirjamme on valmis ja kohta kaupoissa!

Sain äsken odotetun puhelun: sieniruokakirjamme Suomalaisia sieniruokia italailaisella otteella on juuri tullut painosta. En ole valmista kirjaa vielä nähnyt, mutta kustantajan mukaan se on kaunis kuin koru. Ainakin kansi lupaa hyvää - odottelen omaa kirjalaatikkoa malttamattomana.

Kaksi kesää ja syksyä toinen kirjoittaja Lia Gasbarra ja minä sienestimme, pohdimme ja kokeilimme reseptejä ja lopulta viime kesänä ja syksynä valmistimme niitä kuvaaja Reilika Landénin kuvattaviksi.

Kirjassa on reseptien ohella pieniä juttuja italialaisen ja suomalaisen sienestyksen ja ruokakulttuurin eroista ja yhteneväisyyksistä, nekin siis Lian ja minun kirjoittamia. Kerromme muun muassa siitä, miten helppo kaupunkilaisenkin on lähisienestää: Lia käy sienessä lähinurkillaan Espoossa, minä Lahden keskustaa ympäröivissä metsissä.

Idea lähti tämän blogin päivityksistä, mutta ihan yhtä tärkeitä ovat olleet kahden muun tekijän ideat ja valtava työpanos. Oman osuutensa ovat tietenkin tehneet kustantaja ja sen valitsemat taittaja ja kirjapaino.

Toivon ja uskon, että kirjasta on iloa sieniruokia ja ruoanlaittoa ylipäänsä harrastaville ihmisille. Prego, olkaa hyvä!

Pyörälenkki ja parasta lähiruokaa

Upeat pääsiäissäät kannustavat ulkoiluun! Pääsimme puolison kanssa pitkästä aikaa kahdestaan pyörälenkille, joka suuntautui länteen ja etelään eli Lahden Kärpäsenmäen kautta Hollolan Salpakankaalle, Soramäkeen ja Kukonkoivuun ja sieltä etelään Korpikylään ja Herralaan. Herralasta jatkoimme Nostavantietä pitkin Ala-Okeroisiin ja sieltä Hennalan kautta Lahden keskustaan. Kilometrejä tuli reilut 40.

Sain alle ensi kertaa tänä keväänä maantiepyörän, johon piti tietysti ensin pumpata ilmaa renkaisiin. Muuten ajoneuvo olikin kunnossa, sillä puoliso oli vääntänyt polkimet paikoilleen. Sitten vain menoksi - onneksi ajaminen tuntui pysyneen hyvin muistissa selkäytimessä.

Kunto sen sijaan ei ollut kehuttava. Hiihtotalvi oli surkea, ja muutenkin olen liikkunut vähemmän kuin varmaan vuosiin. Syitä voi tietysti keksiä vaikka kuinka, mutta tärkein lienee kyvyttömyys aikataluttaa elämänsä niin, että saa siihen mahtumaan työn, erinäiset hoitovelvoitteet ja liikkumisen. Selkääkin särkee taas usein, joten jotain tarvitsee tehdä...

Mies on pyöräillyt koko talven rullien päällä kellarissa, joten olin hänelle varmaan aika huonoa seuraa. Jäin jälkeen todella pahasti jokaisessa pikkuisenkin jyrkässä ylämäessä, joita Lahden seudulla riittää. Toisaalta, itsepä mies pyysi. Toivon ja uskon, että yhteiset ajelumme jatkuvat ja kuntoni kohenee.

Lenkin jälkeen kiiruhdimme suihkuun ja heti suihkunraikkaina syömään paikalliseen TryffDeliin, joka avasi kahvilan keskustassa kuun alussa. Hyvin on lounaspaikka ilmeisesti aloittanut, sillä torstaina en enää illansuussa saanut lammasmakkaraa, jota paikan isäntä oli edellisenä yönä tehnyt 40 kiloa. Nytkin oli aika hulinaa koko ajan, pöydät täyttyivät kiitettävästi.

Me saimme mukaan pääsiäisvieraamme, Turussa asuvan nuoremman tyttären puolisoineen. Hyvin maistuivat katkaravulla maustetut kesäkurpitsakeitot juurileivän (jota ostimme myös mukaan) kanssa! Otimme vielä kahvit/teet ja leivonnaisetkin, joten nyt lähinnä sulattelen liian täyttä vatsaa tyhjemmäksi. Hyvä niin, ei tälle päivälle sen kummempaa ohjelmaa olekaan. Huomenna laitan ruokaa taas vähän isommalle porukalle, sillä meitä pitäisi olla seitsemän ihmistä pöydän ääressä ja pari koiraa sen alla.

Ruokajuhlallista pohdintaa

Tänä vuonna emme kiihkoile jouluruokien kanssa, ajattelin joitain viikkoja sitten, kun työstressi oli pahimmillaan. Niinpä niin, kummasti sitä on kuitenkin löytynyt aikaa tehdä juuri niitä ruokaan liittyviä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Tämä kaikki siis kuukauden sisään:

1) Olemme käyneet miehen kanssa syömässä loistavan joululounaan kantapaikassamme, lahtelaisessa Rouxissa, ja tiedossa on vielä Messilän joulupöytä, jonka tasosta ei monen vuoden tauon jälkeen ole mitään käsitystä, mutta toivomme parasta. Lisäksi olemme syöneet hyvin ystävien kanssa lahtelaisessa Taivaanrannassa ja tyttären ja tämän puolison kanssa turkulaisessa Blankossa.

2) Leivoin eilen joululimppua ja juuri äsken saimme miehen kanssa valmiiksi ison satsin maksapasteijaa. Molemmat ovat ainakin parikymmentä vuotta vanhoja perinteitä, joista en pidä kiinni perinteen vuoksi vaan siksi, että molemmilla ruoilla on hurja menekki joulun aikaan. Ne ovat hyviä myös yhdessä.

3) Päätimme ostaa mahdollisimman paljon hyviä raaka-aineita ja valmiita ruokia paikallisilta tuottajilta. Olen jo pariin kertaan käynyt hakemassa torilta juureksia ja siianmätiä. Tänään piipahdin lahtelaiseen TryffDeliin ja ostin taivaallisen hyvää chorizo-makkaraa, tryffelillä maustettua brie-juustoa ja tryffelisuolaa. Viime viikolla tilasin lahtelaisesta Ekokahvila Mea Mannasta lanttulaatikoita.

4) Niin ja tietysti olemme tehneet piparkakkutalon, josta olemme antaneet haastattelujakin pariin tiedotusvälineeseen, Lahden Radioon ja Uuteen Lahteen (s. 14). Talo kuuluu raaka-aineiltaan elintarvikkeisiin, mutta eihän sitä syödä. Jonkin verran ajattelimme vielä leipoa piparkakkuja ihan syötäväksi juustojen kanssa. Sitä varten olen ostanut valmistaikinaa.

Äsken tytär puolisoineen kävi tiputtamassa meille hankkimansa Juustoportin juustot. Ruokaa ja juomaa on jo nyt sen verran varastossa, että sitä selviäisi hyvin joulunpyhät, vaikka ei enää kävisi kaupassa. Toki haluan hankkia vielä jotain tuoretavaraa kuten salaatteja ja hedelmiä. Ja enköhän tee perinteisistä ruoista vielä ainakin sienisalaatin.

Sitä emme ole vielä ollenkaan suunnitelleet, mitä syömme jouluaattona tai -päivänä, kun vietämme joulua kahden aikuisen ja yhden koiran voimin. Vain yksi asia on varma: meillä ei koskaan ole ollut eikä meille koskaan tule kinkkua pöytään.

Kolme järveä ja kolme ruokapaikkaa

Eilen lauantaina olin menossa illaksi juhliin Nurmijärvelle, joten teimme aamulla vain maltillisen pyörälenkin Lahdessa ja vähän Nastolan puolella. Jotain kotikaupunkini maantieteestä kertoo se, että onnistuimme silti ajamaan kolmen järven ympäri. Yhteensä kilometrejä tuli n. 35.

Ensimmäinen oli Alasenjärvi, jonka pohjoispäähän ajoimme osittain Metsäpellon ja Kytölän läpi, osittain Vanhan Heinolantien reunassa. Sieltä käännyimme etelään Sipurantielle, joka vei meidät Ahtialaan. Koiskalantietä pitkin pääsimme kaakkoispuolelle Villähteelle, josta käännyimme takaisin Lahteen. Möysään päästyämme päätimme vielä kiertää pienimmän eli Joutjärven vastapäivään. Vasta kolmannen järven kohdalla muistin pysähtyä ja ottaa yhden rantakuvan.

Tsekkasimme myös kolme mahdollista pysähtymiskohdetta, Villähteen Lähde-baarin, Möysän Esson ja Pyhättömänmäellä sijaitsevan TryffDeli-kahvilan. Kahden ensimmäisen ohi olemme ajaneet kymmeniä kertoja pysähtymättä niissä kertaakaan - lähinnä siksi, että ko. taukopaikat sijaitsevat kovin lähellä kotia. Villähteen baari olikin varsin eksoottinen kohde, jossa minä söin jäätelön ja puoliso mm. villiintyi ensimmäistä kertaa elämässään lottoamaan. Nyt vain sitten odottelemme voittoa.

Möysän Esso eli Mössö on nykyään jo jonkin verran legendaarinen ravintola, josta ei siis enää saa bensiiniä tai juuri muitakaan huoltamopalveluita (olisikohan siellä vielä autopesulinja, en ole varma), mutta ilmeisesti sitäkin suositumpia pizzoja ja usein iltaisin myös elävää musiikkia. Me vain kurkistimme sisään ja jätimme tällä kertaa kahvitkin väliin siksi, että olimme menossa viereiselle Pyhättömän mäelle TryffDeliin ostamaan tuoremakkaraa.

Pyhätön on yksi niistä jyrkän mäen päälle rakennetuista kaupunginosista, jotka eivät varsinaisesti suosi pyöräilyä. Me lähestyimme mäkeä "takaa" eli ajattelimme ensin ajaa Hirsimetsäntielle ja sieltä jotain pyörätietä pitkin Pyhättömälle. Oksakadulla huomasimme kuitenkin jyrkähkön hiekkaisen kävelyväylän, jota pitkin pystyi työntämään pyörät mäen päälle. Pääsimmekin juuri sopivaan kohtaan Laitakadulle, kivenheiton päähän kahvilasta.

Kannatti poiketa: saimme paikan päällä hyvää kahvia ja mustikkapiirakkaa ja ostaa mukaan tuoremakkaraa, tryffeli-brietä sekä tryffelillä maustettua hunajaa ja sinappia. Pakkasimme herkut miehen reppuun ja ajoimme kotiin alamäkeen vielä teatterin ja kirjaston välissä sijaitsevan "väistötorin" kautta. Ostosreissun jälkeen reppu olikin jo niin täynnä ruokaa, että piti vähän miettiä logistiikkaa. Maantiepyörää kun ei välttämättä ole tarkoitettu kuljettamaan muuta kuin kuljettaja. Mutta tavaroiden kuljettamisesta ehkä jokin toinen kerta.

Viikonloppuna onkin enemmänkin syöty hyvin kuin harrastettu liikuntaa. Eilisissä pihajuhlissa oli perinteiden mukaisesti aivan upea pöytä täynnä vieraiden tuomia antipasto-ruokalajeja ja erinomaisen maistuva isännän valmistama pääruokapata.

Parvekeviljelmät hengissä

Olin välillä kuusi päivää matkoilla enkä muistanut evästää kotiväkeä parvekkeen yrttien kastelun kanssa. Lähtiessä olivat päällä vielä suomalaisittain pahat helteet, joten oletin ainakin osan yrteistä kuolleen. En kuitenkaan viitsinyt hätistää koiranhoidon ja muun arjen raskauttamia perheenjäseniä millään ylimääräisillä soitoilla tai viesteillä, joten päätin kestää tappiot.

Kotiin palanneen ilo oli suuri, kun kaikki yrtit kukoistivat entistä tuuheampina. Sateet olivat auttaneet jonkin verran, mutta kyllä kotiväki oli myös käyttänyt kastelukannua. Vain pari amppelikukkaa oli kuivahtanut, niitä en jäänyt suremaan.

Ruukuissa on tällä hetkellä tavallista ja lehtipersiljaa, pensastilliä, timjamia, minttua, valkosipuliyrttiä, ruohosipulia, sitruunamelissaa, meiramia, basilikaa, lipstikkaa, tomaattia ja chiliä. Parvekkeen nurkassa on myös ruusupapuja, joiden siemenet sain ystävältä ennen matkaa. Lähtiessä täysin mustasta mullasta oli vajaassa viikossa noussut kolme parikymmensenttistä köynnöstä!

Näin iltapäivästä parvekkeelle osuu aurinkopäivinä aina ihan hirveä paahde, vaikka muualla ei yllettäisi hellelukemiin. Siinä vaiheessa ei tietenkään kannata kastella. Muutaman kerran olen pelastanut jonkin ruukuista suihkuun ja vienyt vasta yöllä ulos, jos nestehukka on näyttänyt fataalilta.

Nautin aivan valtavasti siitä, että voin napsia ruokiin yrttejä suoraan parvekkeelta (huuhdon ne kyllä, sen verran kulkee liikennettä parvekkeen alla) ja loppukesästä ehkä jopa muutaman tomaatin.

Varsinaisten vihannesten kasvattaminen ei rahallisesti kannata, sen sijaan juuri yrtit maksavat itsensä monta kertaa takaisin, kun ei tarvitse ostella erikseen yrttiruukkuja joka viikko. Ehkä säästän vähän ympäristöäkin, kun joka kerta ei mene energiaroskikseen uusi muoviruukku ja yrttipussi.

Ja syksyllä saan aina joitain maustekasveja myös kuivamaan, pakastimeen ja maustamaan öljyjä. Taidan kokeilla syksyllä myös lipstikkasuolaa, jos puska on satoisa. Sukulaisen tekemä lastenruokapurkillinen samaa tavaraa on antanut todella hyvää makua moniin ruokiin talven mittaan.

Kurkihavaintoja ja maantiepyörän koeajo

Sunnuntain hommiin kuului hakea maalta Hollolasta pakettiauton kesärenkaat ja kesäajeluihin sopivat maantiepyörät. Autolla ajelu ei ole varsinaisesti mitään suosikkipuuhaa, mutta tällä kertaa sekin tarjosi elämyksiä. Lähellä kuuluisaa Kutajärven lintujärveä bongasimme ensimmäiset kurjet pellolla.

Nousimme sen verran autosta, että pääsin yrittämään kuvaamista älypuhelimella. Eihän siitä juuri mitään tullut, mutta oheisesta kuvasta ehkä juuri ja juuri erottaa pari isoa hahmoa. Kuvaa isompi elämys oli ääni, jolla nämä pellolla olleet kurjet ja pian kaksi yli lentänyttä lajitoveria keskustelivat keskenään. Kyllä siinä varmaan jotain reittineuvotteluja käytiin.

Kutajoella lastasimme renkaat ja pyörät autoon ja pissatimme koirat. Pumppasimme myös minun kilpurini renkaat pientä ajelua varten. Suuntasimme autolla vielä Hersalaan tapaamaan anoppia ja miehen veljeä. Lankomies oli tehnyt puutarhassa keväthommia nostamalla ylös ison määrän maa-artisokkia. Saimme mukaan pari puolen litran rasiaa valmiiksi putsattuja ja keitettyjä mukuloita.

Pihalla oli auenneita sinivuokkoja moninkertaisesti perjantaihin verrattuna. Lähes koko vierailun ajan ulkoa kuului kurkien huutoa. Pois lähtiessämme bongasimme yhden parin anoppilan läheiseltä pellolta.

Kun pääsimme asfaltin reunaan, minä kaivoin oman maantiepyöräni tavaratilasta ja lähdin kevään neitsytajelulle kilpurilla, muut jatkoivat autolla. Matka oli siis noin 12 kilometriä, ensin kilometri Hersalantietä ja loput Rantatietä ja Jalkarannantietä kohti Lahtea. Matkalle mahtui yksi iso ylämäki Messilän kohdalla, loppumatka olikin melkein pelkkää laskettelua kohti keskustaa.

Lukkopolkimet ja maantiepyörän vaihteet jaksoivat jännittää minua ensimmäisen kilometrin verran, sen jälkeen ajo oli kevyttä juhlaa. Messilän mäessä kyllä tunsi polkevansa ylämäkeä, mutta siinäkin saatoin luottaa pääseväni ylös asti, kun vain jaksoin tikuttaa keveimmällä vaihteella.

Puolet maa-artisokista käytin sunnuntailounaan alkukeitoksi. Aivan uskomattoman upea makuelämys syntyi tällaisella noin-reseptillä: ½ l kanalientä, ½ l keitettyjä maa-artisokkia, 1 dl kermaa, persiljaa. Keitettiin, soseutettiin ja maustettiin. Siinä se.

Kuivakaapilla ja kävelyllä

Viime kesänä ja syksynä keräsin ja kuivatin niin paljon satoa, että olen nyt talvella surutta käyttänyt sieniä, omenarenkaita, nokkosjauhoa ja muita herkkuja. Tänään päätin tehdä sienikastikkeen kuivatuista suppilovahveroista ja nokkosesta.

Pohjaksi valitsin eräänlaisen valkokastikemuunnelman, sillä pääruoka oli paistettua kuhaa. Näitä tarvitsin: kaksi pientä sipulia, 25 g voita, kourallinen kuivattuja suppilovahveroita (jotka murskasin ennnen liotusta), pari ruokalusikallista nokkosjauhetta, puolisen litraa vettä (pari desiä siitä oli sienten liotuslientä), valkosipulinkynnen, 1½ dl kermaa, rouhittua merisuolaa, 2 tl juuresmaustetta, pari kierrosta mustapippurimyllystä, korkillinen omenaviinietikkaa.

Silppusin ensin sipulit ja kuullotin voissa, lisäsin vehnäjauhot, kypsensin hetken (mutta en ruskistanut), vatkasin sekaan kuivattujen sienten liotuslientä, jota jatkoin vielä kuumalla vedellä. Kun seos alkoi muistuttaa sakeata kastiketta, lisäsin sienet ja nokkosjauhon. Annoin muhia, maustoin ja maistelin, lisäsin kerman noin vartin keittämisen jälkeen, jatkoin hauduttelua. Maistelin ja totesin, että kastike tarvitsee pienen tujauksen valkoviiniä tai viinietikkaa, lisäsin jälkimmäistä viinin puutteessa. Jätin lämpimälle hellalle muun ruoanlaiton ajaksi ja lämmitin vielä ennen ruokailua - maukasta tuli!

Ennen joulua ostin tutulta torikaup- piaalta ison määrän tavallista kelta- sipulia, joka on tärkeä perusraaka-aine keittiössäni. Menekki ei kuitenkaan ole ollut ihan odotettu, joten nyt oli aika keksiä jotain käyttöä ylimääräisille. Kun vielä kaappiin oli jäänyt etikoitumaan yksi vajaa punaviinipullo, päätin varioida vuosien takaista punasipulihillokkeen ohjetta. Alkuperäisen ohjeen raaka-aineet ovat 5-6 punasipulia, 2 rkl rypsiöljyä, 4 rkl puna- tai mustaherukkahyytelyöä, 2 dl punaviiniä. Sipulit lohkotaan pieniksi ja kuullotetaan ensin öljyssä, sen jälkeen keitellään kaikkia aineita n. 30 minuuttia.

Tämän päivän hillokkeeseen oli helposti saatavissa 12 keltasipulia, 4 rkl rypsiöljyä, 4 dl punaviiniä ja sitten tulikin tenkkapoo. Jääkaapissa oli purkinpohjallinen mustaviinimarjahilloa, mutta jotain lisää keitos tuntui kaipaavan. Kaivoin kuivakaapista jo joskus ammoin lahjaksi saamani rasiallisen kuivattua karpalojauhoa ja lisäsin sitä 3 rkl. Halusin myös hieman makeutta ja lisäsin vielä 20 minuutin keittämisen jälkeen 1½ dl hillosokeria. 35 minuutin kohdalla maistoin ja totesin, että sipuli-karpalohilloke maistui oikein raikkaalta. Nyt purkit ovat parvekkeen tuulikaapissa jäähtymässä. Odotan jännittyneenä, onko hilloke myös hyytynyt.

Eilen kävin nautiskelemassa laduilla 12 km, mutta tänään oli välipäivä hiihdossa, vaikka sää oli mitä mainioin. Heräsin aamulla sellaisen selkäkivun kanssa, että ruoanlaittoonkin pääsin vasta parin tunnin venyttelyjen jälkeen. Häärin keittiössä hyvin rauhallisesti, kuuntelin radiota ja tein välillä jumppaliikkeitä. Iltapäivällä lounaan jälkeen olin valmis pienelle kävelylle mäyräkoiran kanssa. Oli mukava nähdä, että läheisessä Kisapuistossa oli paljon perheitä luistelemassa ja pelaamassa. Myös kävelijöitä tuli  vastaan jatkuvana virtana parin kilometrin lenkkimme aikana.

Leivän tuoksua

En joulun alla leivo koskaan kakkuja tai torttuja, mutta joululeipää haluan leipoa itse. Olen vuosikausia käyttänyt jostain naistenlehdestä ottamaani reseptiä, joka on maukas mutta kuitenkin maltillisesti maustettu. Leivässä on mallasta, paljon ruisjauhoa (meillä käytetään Vääksyn Myllyn jauhoja) ja se imellytetään tekemällä juuri edellisenä päivänä.

Leipä on myös mitä parhain lahja ihmisille, joille mielellään antaa muutakin kuin kortin. Tänään kaksi ystävää jo kävi hakemassa lämpimäisen täältä leipätehtaalta. Huomenna vien ainakin yhden limpun Helsinkiin, ylihuomenna kokoukseksi naamioituun pikkujouluun.

Mausteleivän hyvä puoli on se, että se säilyy viileässä pari viikkoa ja jopa paranee maultaan ensimmäisen viikon ajan. Aion silti viettää vielä toisenkin leivontapäivän aivan joulun alla ja viedä lämpimäiset lähimmille ihmisille.

Tryffeliartikkeli Kotiliedessä

Tänään ilmestyneessä Kotiliedessä 24/2012 on julkaistu kirjoittamani Ruokavieras-artikkeli Kyllä tryffelinenä tietää!, joka kertoo lahtelaisten Jaana Lamppu-Blickin, Esa Blickin ja heidän lagottokoiriensa tryffelilöydöistä sekä pariskunnan jalostamista sieniherkuista ja ruokafilosofiasta. Kuvat otti Silvi Kaarakainen.

Jutunteon yhteydessä kolmisen viikkoa sitten pääsin myös näkemään, miten ja mistä niitä multasieniä kerätään. Lupasin säilyttää salaisuuden tarkasta löytöpaikasta, mutta kyllähän reissulla silmät aukenivat. Todennäköisesti sieniä voi olla vaikka missä - ainakin tammien ja pähkinäpuiden alla.

Koska Kotilieden numero on ilmestynyt vasta tänään, en vielä julkaise tekstiä täällä blogissa, teen sen, kun seuraava numero tulee myyntiin. Kuvia en ottanut lainkaan itse, joten käykääpä kurkkaamassa Blickien TryffDeli-yrityksen kotisivua. On siellä kuvia niistä sympaattisista ja innokkaista koiristakin.

Maailman paras sienisalaatti

Jalostin toissapäivänä löytämäni mustarouskut (+muutaman kangasrouskun ja yhden karvalaukun) sienisalaatiksi seuraavalla reseptillä:

• n. 3 dl ryöpättyjä, suolattuja ja liiasta suolasta liotettuja rouskuja
• 1 iso sipuli
• 1 pieni ja sopivan hapan omena, esimerkiksi valkea kuulas
• ½ dl öljyssä säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
• 1 dl smetanaa
• ½ rkl omenaviinietikkaa tai vaaleaa balsamicoa
• persiljaa, timjamia, kirveliä ja/tai muita yrttejä silputtuna oman maun mukaan (kannattaa kokeilla ensin pieniä määriä)

Leikataan sienet, sipulit ja omena pieniksi kuutioiksi, silputaan aurinkokuivatut tomaatit ja yrtit. Sekoitetaan ja maustetaan smetanalla ja lorauksella etikkaa. Annetaan maustua useita tunteja, mieluiten yön yli. Syödään ihanien kesäperunoiden, tumman leivän tai minkä tahansa muun lähiruoan kanssa.

Lauman kanssa marjapensaissa

Tyttären koira on ollut viikonlopun ajan laumanjatkona, yhden vuorokauden myös ilman häihin matkustaneita emäntäänsä ja isäntäänsä. Melkein vuoden ikäinen koiraneito on muuten helppohoitoinen tapaus, mutta kombinaatio kahden vanhan tätikoiran kanssa ei ole ihan yksinkertainen. Nuori tarvitsee paljon enemmän liikuntaa kuin vanhat ja on muutenkin tottunut erilaiseen päivärytmiin.

Eilen aktivointi sujui helposti kärrää- mällä koko lauma maalle. Marjapensaiden ympärillä riittii nuuskittavaa ja havainnoitavaa, marjojakin upposi eri muotoisiin kuonoihin. Minä sain kerätyksi pari litraa punaisia viinimarjoja, joista keittelin tänään hyytelöä.

Tänään otin nuoren mäpin (sekoitus mäyrä- koiraa ja pinseriä) ja vanhan mäyrä- koiran kanssani helppokulkuiseen metsään. Vesisade vähän sotki matkaamme, mutta reilun puolen tunnin lenkillä löysimme kuitenkin muutaman herkkutatin ja pari leppärouskua niiden jatkoksi - juuri sopivasti pannullisen lounaan jatkoksi.

Herukka- ja kirsikkaherkku

Olen tosi huono leipomaan mitään makeaa, mutta eilen marjapensaissa sain idean mustaviinimarjaisesta juustokakusta. Kun kirsikkapuusta vielä löytyi sopivasti desin verran kypsiä kirsikoita, päätin tehdä pintakerroksen kirsikasta ja punaherukkamehusta.

Juustokakkujen ohjeita on netti pullollaan, joten en nyt kopioi tähän yhtään niistä. Yhdistelin ideoita ja tein "juustomassan" maitorahkasta, kermaviilistä ja kermasta. Sekaan survoin vajaan puoli litraa mustaviinimarjoja, maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla, hyydytin liivatteella. Kasvishyydytysainettakin olisi kaapissa ollut, mutta ohjeita lukiessa alkoi jostain syystä jänistää.

Pohjan teen aina Digestive-kekseistä sen kummemmin yhdistämättä niitä voisulan kanssa. Kokemukseni mukaan murskatut keksit tiivistyvät sopivaksi pohjaksi juustomassan alla ihan pelkältäänkin. Pinnan "kiisselin" taas keittelin punaherukkamehusta, kirsikoista ja hillosokerista.

Kakusta tuli vähän littana, sillä kerma ei ollut vaahtoutuvaa sorttia. Mustaherukan maku on kuitenkin vahva, samoin pinnalla olevien kirsikoiden. Nyt ainoa ongelma on se, etten ole vielä saanut syöjäseuraa. Käy aika mahdottomaksi syödä koko kakku edes parissa kolmessa päivässä yksin. Voisikohan osan siitä pakastaa?

Jotta elämä ei menisi ihan pelkäksi ruoan keräilyksi, valmistamiseksi ja syömiseksi, kävin tänään työpäivän päälle parinkymmenen kilometrin pyörälenkillä Villähteellä. Tosi paljon tuli vastaan muitakin pyöräilijöitä. Ja miksei olisi tullut, sen verran upea ilma tänään oli - ja komea sää jatkuu kuulemma vielä loppuviikon.

Yhden työkeikan ainakin pääsen tekemään tällä viikolla pyörällä, hyvä niin. Iltaharrastukset eli torstaille siirtynyt tanssitunti, ensi viikolle osuva lukupiiri ja parin viikon kuluttua alkavat italian tunnit alkavat syödä harjoittelumahdollisuuksia. Syksy on ihanan energistä aikaa, mutta myös täynnä vaikeita valintoja. Sienimetsäkin kutsuisi!

Villa Roosa ja rengasrikko

Eilen päätin ajaa pyörällä Orimattilan Villa Roosaan, jonka kesä- näyttely oli auki viimeistä päivää tältä kesältä. Kyseessä on vanha huopatossutehdas, jonka taidenäyttelyitä on nyt muutaman vuoden järjestänyt uusi pariskunta. Aiemminhan kesänäyttely keskittyi tekstiilitaiteeseen, nykyisin laajemmin nykytaiteeseen.

Susann Aution Karjalanpiirakat Villa Roosassa

Juuri päättynyt Gourmet-näyttely osoitti, että muutos on ollut hyvä: kolmessa kerroksessa oli tarjolla paljon mielenkiintoista eri tekniikoilla tuotettua taidetta - myös tekstiiliteoksia.

Reilun 26 kilometrin menomatka sujui hyvin, vaikka tuuli olikin sivuvastainen. Nautin etenkin jo aiemmin ajamastani Pennalan tiestä, mutta myös pyörätie Orimattilan päässä Lahdentiellä oli kiva ajettava, sillä aika tasaisessa maastossa pystyi ajoittain kokeilemaan vähän isompiakin vaihteita. Tien sivussa oli kuitenkin koko ajan maakasoja kertomassa siitä, että tietöiden takia kannattaa olla varovainen. Parissa paikassa pyörätie olikin käytännössä poikki sille valuneiden tai kauhottujen maamassojen alla.

Tulomatkalla sitten pamahti, tai pikemminkin suhahti, kun oli ajanut kymmenisen kilometriä eli lähes Pennalantien risteykseen. Takarengas oli puhjennut.

Juuri aamulla mies oli näyttänyt oman renkaansa vaihdon, joten periaatteessa minun olisi pitänyt osata homma itsekin. Toisaalta minulla ei ollut mukana pumppua (pyöräliikkeestä ei löytynyt ostohetkellä tangon alle sopivan kokoista) vaan ainoastaan hiilihappopatruuna, jolla renkaan ehkä saisi riittävän täyteen. Olimme myös sopineet miehen kanssa, että hän voi tulla apuun.

Niinpä soitin kotiin. Puhelimessa sovimme, että autokyytiä odottaessa teen, minkä osaan. Yllättävän paljon osasin ja ehdinkin. Irrotin takakiekon (en muistanut, että ensin pitäisi takapakassa vaihtaa uloimmalle eli pienimmälle rattaalle), sain ulkorenkaan reunan auki ja sen alta sisärenkaan pois. Muistin katsoa, missä kohtaa reikä on sisäkumissa ja tarkastaa saman kohdan ulkorenkaasta. Piston kohta löytyi, sisäpuolelta ei mitään kiveä tai muuta terävää.

Olin asentamassa uutta sisärengasta paikoilleen, kun mies ja koirapartio autolla saapuivat apuun. Todennäköisesti homma olisi tuohon kohtaan hyytynytkin, sillä sisärenkaaseen pitäisi mielellään saada jonkin verran ilmaa, jotta sen saisi helpommin venytettyä paikalleen. Pumppuahan minulla ei ollut, eikä hiilikuitupatruunaa kannattaisi tuhlata vielä tässä vaiheessa. Sitä en tajunnut, että pienen ilmamäärän voisi itse vaikka puhaltaa renkaaseen.

Kotona sitten homma jatkui. Osaajan neuvoessa venytin sisärenkaan paikoilleen. Kun olin tarkistanut, ettei se ole ulkorenkaan reunan alla, aloin painella ulkorengasta takaisin vanteelle. Siihen tarvitsin vähän sitä pientä rengastyökalua, joka on jokaisen kilpapyöräilijän tarvikelaukussa, mutta jonka nimeä en tiedä. Ensin tuntui, etteivät voimat riitä, mutta sitten keksin oikean tekniikan.

Ja sitten oli vuorossa jännittävin eli hiilihappopatruunan kokeilu. Kyllähän sinne renkaaseen jotain suhahti, mutta kovin jäi vajaaksi. Puoliso epäili, että sisärenkaan venttiili oli niin lyhyt, että suurin osa meni ohi. Sillä ilmamäärällä en todellakaan olisi päässyt koskaan kotiin asti. Illemmalla mies löysi minulle lyhyen pumpun jostain varastostaan, nyt se on pyörärepussani. Tänään hän aikoo tiedustella pyöräliikkeestä, oliko patruunan käytössä kyse osaamattomuudestamme vai siitä, ettei se sovi kaikkiin venttiileihin.

Vielä piti saada takakiekko takaisin paikalleen (tässä vaiheessa kuulin muistutuksen oikeasta rattaasta). Arviosta ketju kuitenkin meni heti ensimmäisellä ihan oikeaan kohtaan.

Tein homman 85-prosenttisesti itse, joten ehkä osaan sen seuraavalla kerralla. Toisaalta tietysti toivon, ettei harjoitusta tule kovin usein. Puolison kilometreillä renkaita tuntuu menevän joka viikko, minulla väli siis on ehkä kuukausi.

P.S. Lauantaina ehdin harrastaa sadonkorjuuta maalla. Keräsin viinimarjapensaista punaisia ja valkoisia mehua varten ja mustia hilloksi. Kirsikkapuusta napsin sen verran tummimpia kirsikoita, että sain niistä hillomarjoja valkoisten viinimarjojen sekaan. Sekoitus on mielestäni hyvä: vähistäkin kirsikoista tulee kaunis väri ja vahva maku, valkoisista viinimarjoista saa sopivan hillopohjan.

Napsin raparperipöheiköstä viimeiset hyvät varret myös mehutarpeiksi. Lisäksi kiersimme mäyräkoiran kanssa lähimetsän kantarellipaikat ja löysimme myös yhden hyvän herkkutatin. Samalla reissulla keräsin vajaan litran mustikoita tämän viikon aamuviilien päälle.

Keräily sujui vaivattomasti, mutta kolmen mehumaijallisen keitto vei aikansa. Hilloja en edes yrittänyt enää lauantaina vaan tein ne sunnuntaiaamuna. Nyt on taas valmiina aika monta litraa mehua liikuntaharjoituksia varten (mehu ja kivennäisvesi pitävät huolta neste-, suola- ja sokeritasapainosta) ja kymmenisen pientä purkkia hilloa.

Parvekeviljelyä

Kun viimeksi etsimme asuntoa, pidin itsepintaisesti kiinni siitä, että siinä pitää olla parveke. Asuimme 24 vuotta parvekkeellisessa keskusta-asunnossa ja melkein kolme vuotta ilman, joten ehdin kokea puutteen. Niinä kolmena vuonnakin minulla tosin oli pääsy terassille, mutta viljely tai oleskelu tupakoivien ja roskaavien parvekkeiden alla ei houkutellut.

Nykyinen parvekkeemme on minulla käytössä kolmatta kesää, ja joka kesä on ollut erilainen. Viime vuonna sisustin ja yritin istuskellakin kadun ja puiston kulmauksessa olevalla länsiparvekkeellamme, mutta useimmiten oli liian kuuma. Oli minulla joitain viljelyksiäkin kuten muutama peruna ämpärissä, papuja styrox-kylmälaatikossa, tomaatteja, chilejä ja yrttejä ruukuissa. Yrtit ja tomaatit onnistuivat kohtalaisesti, chilit olivat täynnä ötököitä, perunoiden tai papujen sadosta ei juuri voi puhua.

Tänä kesänä taas on ollut enemmän sateita ja epävakaista, joten kaislamattokin on saanut olla enimmäkseen kuivumassa. Mutta ihme ja kumma, sadekesä ei ole ollut ollenkaan huono yrtti- ja salaattiviljelmilleni. Ja kaikkein suurin ihme on tomaatti, jonka ensimmäiset hedelmät alkavat punertaa.

Yrttejä olen käyttänyt jo viikkoja maustamaan erilaisia ruokia, salaattejakin pari viikkoa. Ensin vähän arastelin, asummehan keskustassa vilkkaan liikenteen eli pakokaasujen päällä. Kun tarpeeksi monesta kaupunkiviljelypaikasta oli vakuutettu, että huuhtelu riittää, ajattelin uskaltaa. Hengitänhän minä niitä myrkkyjä muutenkin.


Ja enhän minä muutenkaan niin tarkkaan tiedä, missä syömäni vihannekset kasvavat, vaikka yritänkin suosia lähiruokaa. Oman parvekkeen ruoka taitaa olla sitä kaikkein lähinnä kasvavaa.

Ensimmäiset etikkakantarellit

Eilisellä iltalenkillä kävin katsomassa tavalliset kantarellipaikat Lahden urheilukeskuksen ja Tapanilan välissä. Ensin ei mitään, mutta sitten alkoi löytyä. Olivat siirtyneet uusiin paikkoihin. Samalla löysin muutamia punikkitatteja.

Viime aikojen sadeuutisista huolimatta täällä Päijät-Hämeessä on aika kuivaa, metsäpalovaroituskin. Kantarellit olivat pieniä ja napakoita, mutta selvästi jo kuivumassa. Siksi keräsin talteen selvästi alamittaisetkin yksilöt. Hiekan seassa niillä ei olisi juuri ollut mahdollisuuksia enää kasvaa.

Kuivahkoja pikku- kantarel- leja ei kannata paistaa, joten tein niistä kesän ensim- mäisen etikka- säilykkeen. Perusohje etikkaliemeen tulee Hulluna sieniin -kirjasta: 2 dl väkiviinaetikkaa, 1½ dl vettä, 3/4 dl sokeria, 4 maustepippuria, 4 neilikkaa, 4 muskottikukkaa, 1 laakerinlehti.

Minun variaa- tiossani on tällä kertaa valko- pippureita mauste- pippurei- den sijasta ja muskotti- kukat puuttuvat. Lisäsin myös sinapinsiemeniä, porkkanapaloja, sipulirenkaita, valkosipulinkynnen, palan inkivääriä, palan kanelitankoa ja parvekkeelta napsimani oksat timjamia ja minttua.

Mustaherukanlehtiä ei nyt ole, ennen kuin pääsen käymään maalle. Ne voi lisätä säilykkeeseen myöhemminkin, sillä liemen sekaan purkkiin mahtuu myös lisää kantarelleja. Lisään usein valmiiseen etikkaliemeen sieniä vähitellen, jopa siinä vaiheessa kun vanhat sienet on syöty. Kunhan ottimet ovat puhtaat, etikkaliemi kyllä säilyy kunnossa useita kuukausia.

Metsässä oli lupaavan paljon myös mustikoita, joista napsin kypsimmät suuhun.

Raparpereja ja muita kevään kammotuksia

Lähdin eilen metsään suurin odotuksin, mutta palasin ilman korvasienisaalista. Kolme vanhoista paikoista oli kasvanut umpeen, yksi uusi ei läheltä katsottuna ollutkaan oikeanlainen. Yhdeltä ihan oikeanlaiselta hakkuuaukealta en sitten vain löytänyt - joko sienet eivät olleet nousseet, tai sitten joku muu oli ehtinyt ensin.

En jäänyt sateeseen itkemään vaan suuntasin maalle omalle pihalle, josta aina löytyy jotain satoa korjattavaksi. Raparperit ja nokkoset olivatkin juuri sopivan kokoisia, nuoria ja napakoita. Raparpereja kerätessä tosin jo tiesin, että ne saisin syödä yksin. Mies naureskelee olevansa allerginen eli ei voi sietää moista herkkua. Keitin illalla pienen kiisselin ja nautiskelin sitä viimeiseksi illalla ja ensimmäiseksi aamulla maidon kanssa. Mikä ihanuus!

Nokkoset ovat monen mielestä puutarhan kiusa, jotka polttavat ikävästi kukkapenkkien ja kasvimaan nurkilla. Puolison ja omassa perheessäni nokkosia on aina arvostettu vihanneksena, jota ei suinkaan kannata yrittää repiä juurineen maisemaa pilaamasta. No, sen verran sentään, etteivät pienimmät polta jalkojaan nokkosiin, kun juoksentelevat paljain jaloin keräämään kesällä marjoja pensaista. Nytkin oli mukava käydä sadonkorjuussa vanhoissa tutuissa paikoissa ulkorakennuksen nurkilla ja marjapensaiden reunoilla.

Kävin muuten mielenkiintoisen keskustelun viime viikonloppuna yhden tuttavan kanssa, joka ei ollut koskaan kuullutkaan, että nokkosia voi käyttää ruoaksi. Henkilö on hyvin koulutettu keski-ikäinen suomalainen nainen, ei siis mikään tänne toisesta kulttuurista tupsahtanut muuttaja. Olin aidosti hämmästynyt, sillä luulin nokkosen olevan yksi tunnetuimmista villivihanneksista, joita voi käyttää keittiössä. Vielä on näköjään tiedotuksella hommia - jos siis halutaan, että ihmiset tuntevat syötävät luonnonkasvit. Totuuden nimissä myönnän, etten minäkään kaikkia villivihanneksia osaa käyttää. Alkavana kesänä yritän taas laajentaa osaamistani.

Löysin minä toki korvasieniäkin, kuivattuina maaseutuasunnon kaapista. Purkki oli jo ainakin neljäs, jota luulin viimeiseksi. Nyt taisi kyllä olla ihan oikeasti viimeinen, joten kohta niitä sieniä pitäisi jostain yrittää löytää. Helatorstaina ja ensi viikonloppuna on paineita.

Äitienpäivälounaalla oli tarjolla parsan kanssa nokkosmuhennosta, korvasienikastiketta, ilmakuivattua kinkkua, juustoraastetta (tällä kertaa vanhaa Goudaa, jonka kuivahtaneet kannat pelastin) ja tomaatti-sipulisalaattia. Jälkiruoaksi olisin tietenkin leiponut kevään hengessä raparperitortun, mutta "allergian" takia kaivoin pakastimesta taas kerran litran mustikoita. Leivoin vehnäjauhoista, voista, kermasta ja vedestä (+kardemummaa mausteeksi) tehdyn kuoren sisään marjat ja sokerin. Hyvä ja koeteltu resepti jo ennen mustikkakukkokokeilujani. Tämäkin herkku syödään tietysti vaniljakastikkeen kanssa.

Taivaallinen palsternakka-herkkutattirisotto

Alkuvuodesta söin uskomattoman hyvää maa-artisokka-herkkutattirisottoa Helsingin Lasipalatsin ravintolassa. Jo tuolloin mietin, että palsternakka saattaisi toimia maa-artisokan sijasta. Ostan palsternakkoja aika usein torilta luottoviljelijältä, joten sikäli raaka-aine on tuttu. Ja kun eilen vihanneslaatikossa oli tallella yksi pullea juures ja jääkaapissa palanen Roomasta tuotua parmesaania, ryhdyin toimeen.

Ainekset olivat suunnilleen nämä: oliiviöljyä, yksi iso palsternakka, yksi iso sipuli, kaksi desiä risottoriisiä, n. litra kasvislientä, loraus valkoviinietikkaa, desilitra kuivattuja herkkutatteja + 2 desiä kuumaa vettä, mustapippuria, parmesaaniraastetta (kermapurkillisen pohjat) ja rucolaa.

Kuutioin palsternakan ja silppusin sipulin, paistoin nopeasti öljyssä. Lisäsin riisin ja annoin sen imeä rasvaa sisäänsä, lisäsin noin kolmanneksen kasvisliemestä. Hauduttelin ja lisäsin noin kymmenen minuutin kuluttua toisen kolmanneksen lientä, hauduttelin, tein saman kolmannen kerran. Neljännellä lisäyskierroksella lisäsin varovasti viinietikkaa, mustapippuria ja liotetut herkkutatit liemineen. Viimeistään tässä vaiheessa keittiöön tulvahti uskomattoman herkullinen tuoksu (vielä parempi olisi tullut oikeasta viinistä, mutta sitä ei nyt ollut). Hulautinpa sekaan vielä yhden kermapurkillisen pohjankin, ehkä puoli desiä.

Kun risotto oli sakeaa, tarkistin vielä maun enkä lisännyt suolaa, sillä sekaanhan oli tulossa vielä vahvaa parmesaaniraastetta. Oheisessa kuvassa se on risoton päällä, mutta oikeaoppisesti kyllä kuuluu sekoittaa joukkoon. Ja rucolaa kävin ostamassa ihan varta vasten kaupasta, vaikka tarkoitus olikin tehdä ruoka kaapin antimista. Hieman kitkerä salaatti- tai yrttivihannes tuo juuri sopivaa terävyyttä muuten pehmeään risottoon. Eilen onnistuin löytämään suomalaista villirucolaa ihan lähikaupasta.
 
Alkukesästä olen ajatellut vihdoin kokeilla voikukanlehtiä rucolan sijasta. Sen verran on kokemusta voikukan mausta salaattina, että uskoisin sen toimivan carpacciossa, pizzassa tai risoton lisäkkeenä oikein hyvin. Salaattivihanneksena voikukka on minun makuuni turhan kitkerä silloinkin, kun se on oikeaoppisesti kerätty nuorena ja peittämällä estetty muuttumasta tummanvihreäksi. Voikukkavoi sen sijaan on ihanaa, sen muistan jostain vuosien takaa.

Vastaus ehkä tähän mennessä heränneeseen kysymykseen: kyllä, palsternakka sopii risottoon oikein hyvin! Itse asiassa ruoasta tuli taivaallisen hyvää. Mutta nyt puoliso jo kerää hiihtovarusteita, joten minäkin lähden valmistautumaan päivän hiihtolenkkiin.

Mustikoita ja muuta hyvää pakastimesta

Olen joulun jälkeen tyhjentänyt ahkerasti pakastinta. Suurin osa sisällöstä on marjoja ja sieniä, jonkin verran säilön myös suurina satseina tekemiäni herkkuruokia kuten kaalikääryleitä ja maksapasteijaa. Tänään otin käyttöön juures-lammaspadan, jota olin haudutellut kerralla vähän enemmän. Se sai seurakseen proosallisesti tyttären muuttokuormassa tulleet lohkoperunat. Salaatin kanssa aineksista syntyi ihan kunnon lounas, ei voi valittaa.

Mustikoita olen viime aikoina käyttänyt ahkerasti osana nopeita marjapirtelöitä, joita surauttelen ihan vain itselleni niinä päivinä, kun iltapäivällä väsyttää ja alkaa todella tehdä mieli makeaa. Pirtelöön tulee yleensä maustamatonta jogurttia ja banaania, joskus myös mustikkaa happamampia marjoja kuten punaherukoita ja tyrnimarjoja. Jos haluan ruokaisamman vaihtoehdon, lisään vielä Vääksyn Myllyn höyrytettyhä kaurahiutaleita. Sokeria tai hunajaa lisään aivan lopuksi vain juuri sen verran, ettei suupieliä kiristä.

Tänään päätin kuitenkin palkita tyttären muuttohommissa raataneet perheenjäsenet leipomalla mustikkakukon. Idean aivan ensimmäiseen rukiiseen kukkooni sain helmikuun alun ravintolapäivänä, jolloin söin sellaista Lahden Asemapäällikön talossa nuorten muotoilijoiden kahvilassa.

Sen jälkeen etsin reseptin netistä ja kokeilin leipomista itse. Muotoa en ole saanut kohdalleen kahdesti yrittämällä, sillä ruistaikinani murenee, eikä kakku nouse. Mutta maku, se on aivan ensiluokkainen! Mustikka ja ruis on taivaallinen yhdistelmä, ehkä jopa yhtä hyvä kuin ruis ja puolukka. Merkitystä on varmaan silläkin, että käytän Vääksyn Myllyn hyviä ruisjauhoja. Oheen kuuluu tietenkin ehdottomasti vaniljakastike.

Enhän tiedä, millä reseptillä muotoilijat olivat oman kukkonsa leiponeet, joten ehkä vielä kokeilen muitakin kukko-ohjeita. Minun valitsemani Savon Sanomien resepti saattaa sopia paremmin juuri pieniin leivonnaisiin eli rättäniin, joiden mukaan mitatkin ovat. Minä tein kaksinkertaisen annoksen, jolla syntyi normaalin kakkuvuoan kokoinen kukko.

(Kisakylän kuvan otin eilen ennen tämän päivän lumisadetta.)

Koko päivän jatkunut lumisade on nyt lakannut, joten huomenna on mukava taas mennä hiihtämään. Tänään kävin työpäivän päälle kuntosalilla ja katselin, kuinka torilla yritettiin kovasti nostaa tunnelmaa viikonlopun Salpausselän kisojen alla. Kisakylä on aivan hauska idea, samoin sen iltatapahtumat rusettiluistelusta pieniin hyppyrimäkiin ja lumikouruihin. Toivottavasti sinne eksyy myös väkeä, kunhan viikko vanhenee.

Ravintolapäivä ja design sopivat yhteen

Eilen pääsin ensi kertaa osallistumaan ravintolapäivään, tälläkin kertaa tosin vain syöjänä. Lahdessa on aiemminkin ollut joitain yksittäisiä pop up -ruokapaikkoja, mutta eilen päivä sai lisänostetta Designpääkaupunkiviikonlopusta - ainakin minun silmissäni. Järjestin kävelykierroksen sen mukaan, missä näytti olevan kiinnostavinta tarjoilua ja katsottavaa.

Aloitin kierroksen Asemapäällikön talosta, jossa on avoimet ovet ja kahvilakin vielä tänään. Sen tarjoilu käsitti fiksusti suolaisia piirakoita ja salaattia, kahvia ja upeita kakkuja. Koska mennessäni yhdentoista maissa oli jo lähes lounasaika, valitsin mustatorvisienipiirakan ja salaatin ja jälkiruoaksi mustikkakukkoa, vaniljakastiketta ja kahvia. Aivan uskomattoman hyvä kokonaisuus eikä maksanut yhteensä kuin kuusi euroa! Ymmärrän idean myydä leivonnaisia edullisesti, mutta olisivat käsityöläiset voineet pikkuisen enemmän aivan ammattilaistason ruoistaan velottaa. Aamun Etelä-Suomen Sanomien mukaan kun kakut olivat loppuneet jo puolenpäivän aikaan, enkä yhtään ihmettele.

Asemapäälliköntalon muotoilijoille oli tietenkin pääasia esitellä työtilojensa lisäksi tuotteitaan. Nuoret muotoilijat ovatkin tehneet kiinnostavia tuotteita kestävän kehityksen ajatuksella. Minulla ei tällä kertaa ollut mitään tarvetta eikä rahaakaan ostaa mitään, mutta onneksi muutama muu kävijä näytti käyvän neuvotteluja sekä koruista että vaatteista ja muista tekstiileistä.

Seuraava etappini oli Lahden Muotohuoltamo, jossa olisi näyttelyn ohessa ollut mahdollisuus juoda kahvit muffineiden tai muodikkaammin cup cakeien kanssa. Olin kuitenkin vielä niin täynnä, että kakut saivat nyt jäädä. Latu-näyttely on ihan mielenkiintoinen näkökulma teolliseen muotoiluun, siellä voi haastaa itseään pohtimalla mm. pakkauspahvin monia käyttötapoja. Suosittelen piipahdusta tänään (klo 14 asti), jos vaikka äänestysmatkalla kaipaa kahvia ja presidentinvaalitaistelun ohessa muuta ajateltavaa.

Olin itse asiassa ajatellut käydä erikseen kahvilla Autiotalo-vintage- kaupassa, mutta mukaan tarttunut seura halusi toisin. Hieman harmi, sillä Autiotalossa olisi päässyt seuraamaan myös kierrätystyöpajan toimintaa. Piipahdimme kuitenkin iam designin pikkuruisessa studiossa Vesijärvenkadulla, jossa saimme erittäin mielenkiintoisten toimistohuonekalujen pikaesittelyn. Seuraava etappi oli Lahden värit -valokuvaprojektia esitellyt Studio Salokannel & Toivonen.

Ja sitten sokerina pohjalla Rauhankadun sisäpihalla sijaitseva korutaiteilijoiden pop up -kauppa, jossa olin piipahtanut jo perjantaina pikku ostoksilla ennen tanssituntia. Myös tässä tunnelmallisessa tilassa olisi ollut tarjoilua. Seura yritti houkutella vielä Lahden Satamaan, mutta lähdin kuitenkin ruokaostoksille hankkimaan simpukoita ja lampaanlihaa tämän viikonlopun tarpeiksi.

Ravintolapäivä jäi kierroksellani sittenkin kakkoseksi, mutta hyvä kun tuli korkattua. Designpääkaupunkiviikonloppu jatkuu vielä osassa kohteissa tänään, joten kannattaa tutustua ohjelmaan, jos tosiaan etsii lisäkohdetta äänestyspiipahduksen oheen. Lahden kohteet löytyvät sivulta 27 alkaen.

Laitanpa tähän vielä kuvan jalkineista, joilla pakkaskierrokseni -25 asteessa tein. Kasvoissa ja sormissa välillä pisteli, mutta varpaat olivat kuin sisällä. Huopikkaat myös herättävät keskustelua, yleensä positiivista. Etenkin muotoiluporukoissa käytettävyys ymmärretään hyvin, eikä huopatossujen estetiikkaakaan enää vierasteta.