tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Voikukkia, nokkosia ja selkävaivoja

Olen niitä ihmisiä, jotka eivät tajua voikukkaraudan tai raivoisien kitkemistalkoiden suuruutta. Keltainen alkukesän airut voi ehkä olla yleisyytensä takia rikkaruoho, mutta onko se tosiaan hirveän haitallinen. Meneekö nurmikko piloille, jos siinä kasvaa voikukkia? Katsokaa vaikka kuvaa! Siinä on on hyvä kasvusto toistakin keltaista inhokkia, niittyleinikkiä. No, kyllä meilläkin nurmikkoa leikataan, mutta tänä keväänä ruohonleikkuri ei ole suostunut lähtemään käyntiin. Lankomies etsii vikaa.

Tytär, koirat ja minä kävimme maalla hakemassa voimia, toisen tyttären ylioppilasjuhliin tarvittavia maljakoita sekä luonnon ja pihan antimia, nokkosia ja raparpereja. Koirille vapaat ulkoilut ovat silkkaa juhlaa, jonka jälkeen niitä on tosi vaikea saada autoon ja takaisin kaupunkiin - liekalenkeille ja sohvalle makoilemaan. Toisaalta neitimme alkavat olla sen verran iäkkäitä (mopsi ja mäyräkoira täyttävät vuosia peräkkäisinä päivinä elokuun lopussa, seuraavaksi 11 ja 10), että lepopäivät kaupungissa tulevat myös tarpeeseen. Etenkin mäykyn lihakset ovat tiukkojen juoksupäivien jälkeen niin kipeät, että sille pitää illalla antaa särkylääkettä. Siihen on oikein eläinlääkärin määräys vuoden takaisen selkäleikkauksen jälkeen, jotta lihakset eivät jumittuisi niin pahasti, että kävelyasento kärsii.

Tunnistan oireiston selkävaivaisena ja joskus liikaa touhuavana ihmisenäkin... Tiukka ilmeeni taitaa enteillä sitä, että sain tänään selän todella kipeäksi kyykittyäni nokkosia keräämässä. Tai itse asiassa en edes tiedä, mikä kivun tällä kertaa herätti. Vielä eilen jaksoin sekä pyöräillä että käydä ihan kunnollisella kävelylenkillä. Taitaa olla särkylääkkeen otto minullakin edessä ennen nukkumaan menoa.

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Vesielämää ja lintuhavaintoja

Tänään jos koskaan harmitti, kun en viitsinyt pakata kameraa vesitiiviisti ja ottaa sitä mukaan kevään ensimmäiselle melontareissulle. Järvellä ja sen tuntumassa suorastaan kuhisi tapahtumia: vesilintujen taitolentoa, h-veneiden purjehduskisaa, kalastajia, kautensa aloittaneita leirintäalueen asukkeja, Vesisamoilijoiden perhemelontakurssia.

Omalta kannalta on tietenkin tärkeintä, miltä melonta jäsenissä ja mielessä tuntui. Lihakset ovat ensimmäisellä kerralla aina tottumattomuuttaan kovilla, minkä vuoksi olimmekin järvellä vain reilun tunnin. Siinä ajassa ehdimme Kahvisaaresta Paimelanlahdelle ja kierrellen takaisin. Koska meloimme aika lailla rantoja pitkin, koimme periaatteessa tyynellä järvellä useita tuulensuunnan muutoksia. Äänimaailma oli rikas hiljaisesta liplatuksesta moottorien jyrinään ja lokkien rääkymisestä hiljaisempiin varoitushuutoihin. Taas kerran kiittelimme miehen kanssa toisiamme, kun saimme lähdettyä yhteiselle retkelle.

maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Ruokaa ja virkistystä

Ensin pikku tehtävä: etsi metsästä marmorinvärinen mäyräkoira... Sieltähän se kaartaa saniaisen takaa jatkamaan omia etsintöjään.
Eilisellä metsäretkellä muistin taas, ettei saalis (kaksi korvasientä, pieni ja vielä pienempi) ole useinkaan pääasia.
Olimme itse asiassa, mäyräkoira, mopsi ja minä, kaikki kolme varsin täpinöissämme keväisen metsän tunnelmista.
Koirilla homma painottuu pohjakerrokseen, jota toki minäkin pyrin tarkkailemaan sienien toivossa. Väkisin kuitenkin silmä karkasi yläilmoihin, kun oksistosta ja taivaalta kuului ties mitä sirkutusta, räkätystä, ujellusta, kirkunaa ja ryskettä. Ja hajuja, niitä aistii ihminenkin, saati sitten varsinaiset nuuskimisen ekspertit.

Pieni sienisaalis ei harmittanut, sillä itse asiassa olin jo ennalta päättänyt hakea myös muita aineksia päivän ruokaan ja jatkojalostukseen. Ensin puin käsineet käteen ja lähdin kokemaan nokkosapajiani seinänvierillä. Juuri sopivan kokoisista lehdistä kertyikin sen verran, että eilisillan piirakan lisäksi saamme joku päivä vielä toisenkin ruuan. Toinen keruu- urakka oli helpompi, sillä raparperit ovat nyt muhkeimmillaan. Illalla keitin sadosta hilloa, josta saan vaihtelua aamuviilin päällä syömälleni karpalososeelle. Mustaherukkahillo kun loppui jo talvella.

Apropos, viinimarjapensaissa oli enemmän kukkia kuin muistan vuosiin nähneeni. Toivottavasti kylmät yöt eivät nyt verota satoa. Kirsikkakin kukki jo täysillä, ja äitini mukaan siinä on viikon lopulla nähty pölyttäjiä pörräämässä. Eilisessä koleudessa en kyllä tavannut minkään lajin hyönteisiä.

Toimeliaan maaseutupäivän jälkeen koiria väsytti aika lailla, eikä emännänkään jaksaminen ollut huippua, etenkin kun lihaksissa painoi lauantain tandempyörälenkki, kauden ensimmäinen. BodyBalanceen piti kuitenkin päästä venyttämään kireydet pois, joten tein komromissin ja ajoin vajaan parin kilometrin matkan jumppakeskukseen autolla. Huono omatuntohan siitä vähän tuli, mutta toinen vaihtoehto olisi saattanut olla sohvalla nuokkuminen.

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Runopaikkoja katsomassa

Viikonvaihde kului juhliessa, enemmän kuitenkin toukokuun syntymäpäiviä kuin äitienpäivää. Sunnuntaiaamuna minä vielä satuin olemaan ensimmäisenä perheestä hereillä, joten mitään lauluja tai aamukahveja oli turha odottaa. Rauhallinen lehdenluku keittiössä itse keitetyn kahvin kera maistui sekin ihan hyvältä.

Sunnuntaina kukistin metsään yhden autosiirtymän ohessa, mutta ei löytynyt korvasieniä mäntymetsän hakkuujäljistä. Seuraava etsintämahdollisuus mahtuu ohjelmaan joskus ensi viikonvaihteessa.

Eilen kävin pienen porukan kanssa katsomassa, miltä Mukkulan kartanon alue näyttää näin keväällä. Olen mukana järjestämässä Lahden 14:ttä Runomaratonia juhannuksen jälkeiseen viikonloppuun. Perinteisesti lauantaipäivä kuluu siis Mukkulan nurmikolla, jossa on luvassa taas monenlaista esiintyjää ja tekstiä, vähän laulua ja soittoakin. Eilen Mukkulassa tuuli kylmästi, mutta pensaat ja puut olivat komeasti kukassa. Sen verran testasin polkupyöräilyä, että tällä kertaa rengas kesti - kiitos mieheni ja pyöräkorjaamon avun.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Korvasieniyllätys

Sain tänään sen verran innostavaa sähköpostia korvasieni- saaliista, että päätin itsekin kurkata metsään piipahtaessani illansuussa maalla. Ensimmäinen hakkuuaukea upeine perkuukasoineen oli pettymys, mutta kotimatkalla sitten tärppäsi. Lähes takapihallamme melkein kävelin ensimmäisen hyvin vaalean korvasienen päälle ja vähän matkan päässä niitä oli kolme lisää. Löytöpaikka ei ole mikään tyypillinen rikottu mäntymetsä, vaan pikemminkin lehdon ja kuusimetsän rajavyöhyke, jonka vierestä on muutama vuosi sitten kaadettu iso haavikko. Ehkä sienet siis ovat lehtokorvasieniä, keltainen värikin siihen viittaisi. Tarkempi määritys tosin jää tällä kertaa tekemättä, sillä pilkoin sienet ja jätin ne maalle ritilän päälle kuivumaan.

Mutta nyt on pakko mennä nukkumaan, sillä aamuinen vesijumppa (kevätkauden viimeinen), pitkä lounas ja kaikenlaiset pienet lomapuuhastelut illan sienireissuineen veivät minusta mehut täysin. Aamulla on vielä suhteellisen aikainen herätys, sillä pitäisi ehtiä seitsemän lentokenttäbussiin. Pikku matka odottaa.

torstaina, toukokuuta 01, 2008

Pyörän päällä

Reissu pyörän päällä alkoi hyvin: heti kotiovella bongasin pappamopoilijoiden eskaaderin, josta tässä vain osa. Itse lähdin ajelemaan Vesijärvenkatua vastakkaiseen suuntaan eli Sibeliustalolle, jossa kävin tsekkaamassa Koulutuskeskus Salpauksen laadukkaan kevätnäyttelyn (mm. koruja, vaatteita, vene, kehyksiä - monenlaisia kädenammattien taidonnäytteitä siis).

Satamassa riitti väkeä ja tunnelma oli hyvä, kunnes palasin parkissa olleen polkupyöräni luoksi. Juuri aamulla pumpattu rengas oli surkean litteä, ja kotimatkalle oli lähdettävä kävellen. Eihän sitä taluttamista tullut kuin reilu kilometri, mutta toki olisin toivonut kevään avausmatkasta vähän laajempaa rundia Lahden kevätnähtävyyksiä katsomaan. Vaikutti siltä, että rengas on todella entinen, mikä edellyttää toimia lähipäivinä.

Kotimatkalla kumminkin todensin myös aitoa puistojuhlintaa. Pikku-Veskun puistossa oli sekä ihan asiallisen näköisiä piknik-seurueita että edellisten roskia kertomassa suomalaisten tavasta hyödyntää keväistä puistoa. Olisihan se mukavaa, että osattaisiin tuoda roskat kotiin ja jopa lajitella ne oikeisiin jäteastioihin. Odottelen juuri tyttäriä eväsretkeltä ja aion tarvittaessa vähän kysellä, mitä juoman ja ruuan kääreille on tapahtunut.

Ensimmäiset vappuhulinat

Kävin hakemassa polkupyörän entisen kotimme kellarista ja katselin samalla aamuista vappupäivän aloitusta torilla. Kovin oli vielä krääsävoittoista ja vähän kulkijoita, varsinaisia ohjelmia vasta valmisteltiin ennen yhdeksää. Kun palasin pyörän kanssa, oli helatorstain aamuhartaus alkanut.

Puolueiden vapputilaisuuksia en hirveästi edes kaipaa, mutta erilaisia kuoroja on toki hauska kuunnella. Tori on nyt kuitenkin nähty ja koettu, pyörällä olisi tarkoitus suunnistaa johonkin vähän keskustaa kauemmaksi. Katsotaan, mitä retkeltä tarttuu mukaan.