tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Kaunis ja hankala pakkanen

Tänä talvena on varmasti otettu yhdellä jos toisellakin kameralla enemmän "talven satumaa" -kuvia kuin aiemmin yhteensä digikameran valtakaudella. Minäkin olen mukana valtavirrassa, vaikka itse asiassa parhaillaan käynnissä oleva digikuvakurssi on pistänyt minut myös hieman rajoittamaan kuvien ottamista. Kummasti sitä muuttuu kriittiseksi, kun tajuaa mitä kaikkea ei sitten sinne kuvaan saanutkaan.

Tänään kävin viemässä koiria autolla (!) puistoon, sillä valitettavasti vanhojen leidiemme kunto ei tahdo kestää enää lyhyttäkään kävelyä puistoon tappajasepelin ja pakkasen häiritsessä matkantekoa. Mopsi yskii ja mäyräkoira tärisee, kumpikin nostelee surullisesti tassujaan. Ko. reissulla yritin sitten kuvata myös Pikku Vesijärven puiston sorsalammikon ympäristöä. Omatkin sormet olivat kovilla, joten sommittelu jäi kovin vähiin. No, yhteen pystykuvaan sain sentään mukaan myös siniseltä iltapäivätaivaalta paistavan kuun.

Yhtenä jumppa-aamuna otin kameran mukaan ja kuvasin huurteen kuorruttamaa kaupunkimaisemaa Aleksanterinkadun ja Karjalankadun aamuhämärässä. Olin erityisen innoissani keinovalojen ja lumen yhteisvaikutuksesta urbaanissa maisemassa.

Kauniista maisemista huolimatta pitkä pakkasjakso alkaa ihan pikkuisen väsyttää. Hiihtämään olen päässyt viimeksi melkein kaksi viikkoa sitten. Ensin iski flunssa, toipumisen jälkeen taas entistä kovemmat pakkaset. Sisätiloissa olen jo uskaltanut muutaman kerran jumpata, mutta parissakymmenessä asteessa en ala urheilla hengitystieinfektion jälkeen. Jo vajaan parin kilometrin kävelyt harrastuksiin ja opiskelemaan ovat viime päivinä tuntuneet sekä poskissa että keuhkoissa.
Viimeinen mäntykuva on muuten otettu työkeikalla aivan Lahden keskustan tuntumassa. Täällähän noita harjuja ja niillä humisevia komeita honkia riittää.

lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Pienikin flunssa vie voimat

Kuluneella viikolla ihmettelin muutaman kerran hiipivää päänsärkyä, mutta muuten olo tuntui hyvältä. Tiistaina hiihto sujui suorastaan lentäen, kun kävin näyttämässä ystävällä muutamia luisteluhiihdon kikkoja Vierumäellä. Mutta torstaisen hiihtolenkin jälkeen alkoi ensin viluttaa, sitten väsyttää armottomasti. Ja perjantaina olinkin jo ihan täydessä flunssassa.

Oireiden (nuhaa, lievää päänsärkyä, ei ainakaan kovaa kuumetta) perusteella kyse on tosiaan "vain" flunssasta, mutta kyllä sekin uuvuttaa. Eilen ei voinut ajatellakaan työntekoa tai edes koko päivää jalkeilla. Tänään kävin aamulla ruokakaupassa, torilla ja kauppahallissa (kaikki n. 200 metrin päässä kotoa) ja olen sen jälkeen valmistanut hissukseen viikonloppuruokia. Lämpimät ruuat eli paisti ja lohkoperunat valmistuvat melkein itsekseen uunissa, lisukkeeksi on sieni- ja tomaatti-fetasalaattia. Jälkiruuaksi leivoin helppoja muffineita, joiden päällä ovat pakastimen viimeiset mustikat.

Tunnin kuluttua pitäisi syödä ja nyt väsyttää ihan vietävästi. Ehkä menen hetkeksi lepäämään ja komennan muut viimeistelyvuoroon. Tiskikoneen tyhjennyksen voin ainakin huoletta nakittaa muille, sillä ei kai kukaan halua syödä flunssaisen ihmisen käpälöimistä astioista. Ruokaa valmistaessa olen tietenkin koko ajan pessyt käsiä! Punaviiniä aion ottaa hieman "lääkkeeksi", mutta yliannosta kannattaa välttää, ettei nenä mene ihan lopullisesti tukkoon.

keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Pakkaskukkia, tieteellisesti

Palaan vielä hetkeksi viime vuoteen, aikaan ennen joulua ja lumi- sateita. Eilisessä eli 5.1. Helsingin Sanomissa oli tiedesivulla D 2 (maksullinen artikkeli digilehdessä, hakusanat esim. 'kun järvi jäätyy') oli nimittäin selitys tälle jääilmiölle, jonka näimme ja koimme retkiluistintemme alla 19.12.2009. Koko Vesijärven Laasonpohja ja laajemminkin järvenselkä Hollolan Messilän lähettyvillä näytti olevan peitetty kolmiulotteisilla jääkukilla tai saniaismaisilla pakkaskukilla kuten HS:n artikkelissa Suomen ympäristökeskuksen Esko Kuusisto ilmiötä nimittää.

Artikkelin mukaan ilmiö tunnetaan nimellä sublimoituminen. Kun järvi jäätyy kovalla pakkasella, ohuen ensijään läpi johtuu lämpöä vesimassasta yllä olevaan olevaan ilmaan. Vesi muuttuu suoraan höyryksi, jota pakkasilma ei voi paljon sisältää; siksi höyry härmistyy takaisin kiinteäksi. Jotta kiteet voisivat kasvaa, ei saa tuulla yli viisi metriä sekunnissa. Yksi kide voi kasvaa pituutta kolme millimetriä tunnissa.

Koko artikkelia en tähän tietenkään voi tekijänoikeussyistä kopioida, mutta olin iloinen saadessani selityksen tälle ilmiölle. Kovin yleinen se ei sisävesillä ilmeisesti ole, koska mieheni ei muista nähneensä sellaista koskaan aiemmin ko. paikassa, jossa hänen lapsuudenkotinsa on sijainnut 1960-luvun alusta asti. Myöskään rantaan hälytetty anoppi ei ollut moista kokenut, vaikka hän on nähnyt järven lähes joka päivä viimeisen 50 vuoden aikana. Artikkelin mukaan jäisiä kukkaketoja syntyykin helpommin meren jäälle, koska ilmiö hyötyy railoista ja avovesialueista sekä huokoisesta jäästä.


Kukkaketo yksityis- kohtineen oli minulle yksi niistä uskomat- toman hienoista luonto- elämyk- sistä, jotka tulevat vastaan odottamatta, kunhan vain jaksaa liikkua luonnossa. Yhtään näin hienoa pitsiä tai hääkukka-asetelmaa en ole eläissäni nähnyt ihmisen tekemänä. Myös valo heijastui kukista aivan erityisellä tavalla.

Pakkaskukkailmiö oli ohi Lahden-Hollolan alueella Vesijärven jäällä viimeistään parin päivän päästä näistä kuvista, kun tuuli nousi ja lumisateet alkoivat. Sen jälkeen ei olekaan luisteltu vaan siirrytty laduille.

perjantaina, tammikuuta 01, 2010

Vähitellen kohti arkea

Olen tosi onnellinen vuodenvaihteen lumisateista ja pakkasista, vaikka ne ehkä ovatkin vähän sotkeneet ihmisten matkasuunnitelmia. Moni on myös osannut nauttia hyvistä ulkoilusäistä ja kaivanut sukset esiin. Tänä aamunakin yhdeksän maissa oli täysi tohina ladulla, noin 12 asteen pakkasessa, jossa kävin sujuttelemassa noin kahdeksan kilometriä, mies 12. Kaikki eivät siis elä sen "virallisen" järjestyksen mukaan, jossa pitäisi uudenvuodenaatto kuluttaa kosteasti valvoen ja seuraava päivä oloa korjaillen. Minun eilisillan ohjelmaani kuului tunnin kävely vanhemman tyttären kanssa Lahden valoja katselemaan.

Ruokapuolella uusi vuosi alkoi puolijuhlallisella ruuantähteiden uudistamisella. Tein tyttären kanssa caesar-salaattia, johon pilkoin jouluaaton jälkeen pakastettua kalkkunanrintaa. Resepti oli muutenkin hieman sovellettu, sillä eilen iltapäivällä kaupasta ei enää löytynyt romaine-salaattia tai rucolaa, mutta jäävuorisalaattikin oli ihan hyvää. Lisäksi kasasimme salaatin päälle krutonkeja, ihan pikkuisen aurinkokuivatun tomaatin paloja sekä parmesaanilastuja ja oheen hunajamelonin viipaleita. Kastiketta varten emme ymmärtäneet ostaa anjovista, joten maustoimme sitä öljyisillä aurinkokuivatuilla tomaateilla ja parmesaaniraasteella. Ne muut aineethan ovat sitruuna, öljy ja munankeltuaiset plus mausteet.

Valmis salaatti maistui soveltamisesta huolimatta ihan oikealta - ainakin sen perusteella, mitä olen ko. salaattia syönyt sekä kotimaassa että ulkomailla. Lisäksi meillä oli lämmintä patonkia ja juustoja ja jälkiruuaksi vielä eilen leivottua amerikkalaista omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. "Kevyt" lounas oli siis itse asiassa varsin tuhti aloitus tälle vuodelle.

Olen ollut puolivirallisesti lomalla eli tekemättä ansiotöitä joulukuun puolivälistä lähtien, mutta kovin montaa rentouttavaa lomapäivää en ole vielä ehtinyt viettää. Jouluun liittyy aina omat puuhansa, minkä lisäksi olen joutunut miehen kanssa purkamaan myymäämme asuntoa ja kuljettamaan siellä olleita tavaroita moneen paikkaan. Onneksi älysin ottaa vapaata varsinaisista töistä, sillä fyysinen kunto ei millään olisi kestänyt kirjoituspäivien päälle purkamisia, roudauksia ja siivouksia. Samaan syssyyn sattui vielä koira tulehduttamaan tassunsa, minkä vuoksi se on ollut osittain kannettavassa kunnossa. Joulukylässä olleista aikuisista lapsista ystävineen on ollut apua mutta myös lisähuolta, sillä ruokaa piti olla mietittynä koko ajan tavallista enemmän.

Yksi porukka lähti äsken ovesta kohti omaa kotiaan ja muutenkin ajatukset tuntuvat täällä suuntautuvan kohti arkea. Minä yritän nipistää ensi viikosta vielä muutaman hetken lukemiselle, liikunnalle ja yksinololle. Jos työ alkaa maistua, voin sitä vähän viritellä.