Naistenpäivään vauhtia jäältä

Aamun räntäsade ei hirveästi houkutellut, mutta puoliso osasi suostutella sen verran, että lähdin hänen kanssaan katsomaan Vesijärven jäätä. Kyllähän se vähän hirvitti, mutta valitsimme turvallisen oloisen matalan poukaman anoppilan lähellä. Puimme päälle pelastusliivit ja otimme kaulaan jäänaskalit.

Ja ihme ja kumma, kyllähän siellä luisteli! Jää oli kohtalaisen tasaista eikä vettäkään ollut sen päällä kuin jossain. Sen verran mies kävi kokeilemassa, että kyllä siinä yhdessä kohdassa on tosiaan lähde... Sauva meni jään läpi, mies ei.

Tuuli tosin oli aika hirveä, ja räntääkin vihmoi silmälasien täydeltä. Myötätuuleen meni aina aivan itsestään, vastaisessa sai tehdä tosissaan töitä. Kolme varttia sinnittelimme.

Kotiin tultuamme oli sitten lounaan vuoro. Naistenpäivän listalla meillä oli kotitekoista tuorepastaa, herkkutatti-sinihomejuustokastiketta, tomaatti-rucola-mozzarella-salaattia ja parasta amarone-viiniä.

Lounaan jälkeen simahdin odotetusti reilun tunnin päiväunille. Enemmänkin olisi varmasti mennyt, mutta ensi yön kannalta se ei olisi ollut järkevää. Kropassa painavat pahasti tällä hetkellä viime viikkojen työkiireet, ja tekeillä olevat työt kiertävät usein illansuussa myös mielessä. Lomallehan tästä pitäisi päästä, mutta en jotenkin osaa järjestää.

Hiihtoa ja luistelua - vieläkö talvi jatkuu?

Helmi-maaliskuun vaihteessa Lahdessa eletään Salpausselän kisojen viimeisiä hetkiä lähes mustassa maisemassa. Sen verran olen seurannut hiihtoja tv:stä, että kilpailijoilla näyttää olevan vaikeuksia kelin kanssa, vaikka kisakoneisto taatusti on tehnyt kaikkensa latujen eteen.

Omat hiihdot ovat jääneet tänä talvena todella vähiin: olen hiihtänyt kaksi kertaa Hollolan Heinsuolla ja kaksi Vierumäen urheiluopiston tykkilumiladulla. Maksan Vierumäellä oikein mielelläni kahdeksan euron latumaksun siitä hyvästä, että väylä on ollut varsin hyvässä kunnossa. Eilen hommaa valvottiinkin ihan koko ajan, näin kaksikin latuvalvojaa.

Maksaisin Heinsuollakin, jos siellä olisi ollut mahdollisuus. ESS kirjoitti latujen hoitamisen tulleen kalliiksi Hollolan Urheilijoille, jotka ovat tehneet latuja oman toimintansa lisäksi kaikille muillekin. No, onneksi olemme maksaneet vuosia HU:n jäsenmaksua.

Jos eilen sai hiihtää upeassa auringonpaisteessa, tämä aamu oli harmaa. Päätimme kuitenkin puolison kanssa käydä tarkistamassa Lahden satamassa Vesijärven jään tilanteen ja onneksi menimme. Aurattu rata oli todella hyvässä kunnossa ja liukkaaksi sulanut jää sen ympärilläkin aivan luistelukelpoinen.

Olimme jäällä reilun tunnin aamukahdeksasta lähtien, ja koko ajan porukkaa tuli lisää. Moni muukin oli varmasti ajatellut haluavansa luistella ennen luvattua räntäsadetta. Kotiin lähtiessä tuli jo hieman kosteata tihkua, mutta varsinainen sade alkoi vasta puolenpäivän jälkeen.

Saapa nähdä, loppuivatko hiihto- ja luistelusäät tähän viikonvaihteeseen. Pahaa pelkään, ettei edes latuja jakseta huoltaa Salpausselän kisojen jälkeen. Täysin ymmärrettävää, jos plusasteet vievät lumien lisäksi hiihtäjätkin maastosta. Mutta kun todennäköisesti vielä jossain vaiheessa sataa lunta, toivon myös latukoneiden kuljettajineen vielä käväisevän metsässä.

Jäät ovat vielä enemmän riippuvaisia säästä. Kaikki jäädytetyt kentät ovat sulaneet aikoja sitten. Luonnonjäillä uskaltaa kulkea vielä jonkin aikaa, mutta ainakaan minä en osaa arvioida jäätä niin hyvin, että kovin pitkän lämpöaallon jälkeen uskaltaisin lähteä kokeilemaan. Tänään vielä näytti siltä, että jäätä on ainakin 25 senttiä. Jossain vaiheessahan se joka tapauksessa muuttuu hauraaksi, vaikka paksuutta riittäisikin.

On tämä talvi! Täytyy kai huomenna kaivaa pyörä esiin.

Kreetalaista ruokaa ja luistelua luonnonjäällä

Osallistuin eilen jo toista kertaa kreetalaisen ruoan kurssille. Ruokalajit olivat aika lailla samat kuin viime maaliskuussa, mutta tällä kertaa valitsin urakakseni artisokka-lammaspadan. Se ei hautunut ihan tarpeeksi, mutta muuten maku oli hyvä. Mukaani pyytämäni alan ammattilainen, miniä, valmisti okraa tomaattikastikkeessa ja sai aikaan hyvin onnistuneen kasvisruoan.

Edellisen vuoden kokemuksella osasin ottaa mukaan muutaman muovirasian, johon keräsin yli jääneistä ruokalajeista rääppiäisaterian tälle päivälle: lammaspadan ja okran lisäksi tsatsikia, favaa, kikherneitä, viinilehtikääryleitä, kreikkalaista salaattia ja perunaviipaleilla päällystettyä leipää. Se oli muuten yllättävän hyvää, suorastaan herkullista!

Talviset ulkoilut ovat jääneet minulta tänä vuonna todella vähiin, osittain säiden ja osittain omien kiireiden/laiskuuden vuoksi. Tänä aamuna olin jo melkein päättänyt, että yritän lähteä uimahalliin, kun mies kehotti kuitenkin tsekkaamaan Lahden satamasta Mukkulaan avatun luisteluväylän. Olin aika skeptinen, sillä mittarissa oli +2.

Mies oli kuitenkin oikeassa, sillä hieman sulanut väylä oli hienossa kunnossa. Harvoin saa luistella niin liukkaalla jäällä kuin paikoitellen tänä aamuna pystyi. Iso osa epätasaisuuksistakin oli sulanut.

Ensin kaksi kilometriä satamasta Mukkulaan myötätuulessa, sitten sama matka vastatuuleen sauvoilla työntäen takaisin. Luistelin edestakaisin kolme kertaa, ja joka kerta vastatuuli oli vähän kovempi. Oikein hyvältä tuntui viimeisellä kerralla päästä rantaan, tunsi tehneensä töitä.

Kun olin lähdössä pois noin klo 11, satamaan valui koko ajan lisää porukkaa, aika paljon etenkin lapsiperheitä. Toivotaan, että jää pysyy jatkossakin kunnossa ja turvallisena. Jos pluskelit ja sateet jatkuvat ennusteiden mukaan koko viikon, voi jo loppuviikosta olla vähän heikkoa.

Sitä ihmettelen, miksi kävelijöiden pitää lampsia jo hieman sulan pinnan päällä ja tehdä kengänjälkiä juuri sille auratulle väylälle. Jäällä on nyt niin vähän lunta, että luulisi kävelyn onnistuvan missä tahansa, vieläpä paremmin kuin siinä superliukkaalla radalla.

Pieneen videopätkään kuvasin tuntematonta luistelijakollegaa. Halusin saada mukaan vähän luistinten purevaa ääntä ja tuulen huminaa. Tuulen humina tallentui paremmin kuin luistinten rutina.

Yllättävä luistinrata Messilän rannassa

Lähdimme Hollolan Hersalaan tänään hyvin varustautuneina, mukana oli sekä sukset että retkiluistimet. Idea oli edetä Vesijärvne jäällä niillä välineillä, joilla paremmin pääsee.

Lunta oli ehkä viisi senttimetriä, joten valitsimme luistimen terät. Tuntuihan se hieman epävarmalta luistella lumessa näkemättä jään pinnan kuntoa, mutta itse lumi oli kevyttä eikä haitannut etenemistä. Hersalan puolella lahtea jään pinta oli kuitenkin varsin hyvä, joten liuku liu'ulta uskalsin antaa mennä yhä kovempaa.

Kun pääsimme Messilän puolelle, jää muuttui epätasaisemmaksi. Keskellä lahtea tuli kuitenkin vastaan aurattu väylä, joka vei kohti Messilää. Luisto ei muuttunut yhtään paremmaksi, mutta toki jään näkeminen lisäsi turvallisuutta. Baanan mittaa en osaa arvioida,

ehkä joitain kilometrejä.

Ulkoilu -8 asteessa tuntui ihanan rentouttavalta pitkän pakkaskauden jälkeen. Näimme jäällä jonkin verran muidenkin luistelijoiden jälkiä ja ainakin yhdet suksen jäljet. Ja pilkkijät olivat tietenkin taas vallanneet istumapaikat lahdelta.

Vesijärvi kantaa luistelijaa

Eilen pääsin lopulta harrastamaan jotain talviurheilua, luistelua järven jäällä. Sauvojakin olen heiluttanut tänä talvena vain kävelijänä, en vielä ollenkaan hiihtäjänä. Hienolta tuntui, kun lopulta pääsi valkoiseen maisemaan liikkumaan!

Ajoimme tuttuun paikkaan Hollolan Hersalaan, Vesijärven rantaan. Mies kävi ensin hakkaamassa jäätä paksulla sauvalla. Ei mennyt läpi, jää vaikutti vähintään 5-10 senttiä paksulta.

Pilkkijöitä näkyi ahkion kanssa, joku kauempana mönkijälläkin. Tuntui siis turvalliselta. Lupasimme vielä anopille pysyä rannan tuntumassa ja puimme ylle pelastusliivit ja otimme kaulaan jäänaskalit.

Lunta oli jään päällä jokunen sentti, mutta sen alla jää vaikutti varsin luisteltavalta. Aloitin ensin varovasti, mutta jo muutaman minuutin jälkeen uskalsin taas luottaa itseeni. Joitain pieniä railoja tuli vastaan, mutta missään vaiheessa en ollut vaarassa kaatua. Kiertelimme Hersalan Häyhdön saaren ja Laasonpohjan väliä edestakaisin, sillä Messilän rantaan mennessä jää muuttui selvästi epätasaisemmaksi.

Noin 15 asteen pakkanen nipisteli sormissa ja poskissa ja vajaan tunnin jälkeen myös varpaissa. Ehdin ottaa muutamia kuvia, kunnes puhelin hyytyi ja sammui. (Kaliforniassa ei ilmeisesti ole tullut mieleen, että monikäyttölaitteen pitäisi kestää näitä arktisempia olosuhteita.)

Ehdin ottaa vain yhden kuvan eläinten jäljistä, joissa askelten jälkeen oli aina joko hännän tai mahan liukujälki. Asuisikohan järvellä saukko?

Alla vielä kuva edelliseltä viikonlopulta, jolloin järvi oli alkanut jäätyä uudestaan pitkän leudon jakson jälkeen. Näissä pakkasissa jäät vahvistuvat nyt vauhdilla, etenkin siellä, missä niiden päälle ei ole ehtinyt sataa paksua lumikerrosta. Luonnon luistelusäät ovat aina arvaamattomia, siksi niistä pitää nauttia heti. Viime talvena talvena pääsin järven jäälle vain kerran, silloinkin Tuusulanjärven auratulle radalle.

Piparkakkujulkisuutta

Piparkakkutalot näyttävät olevan tämän joulun trendi. Lähes joka lehdellä on piparkakkutalokisa. Nuoriso on lähettänyt meidän talomme kuvat ainakin pariin kilpailuun, mutta itse en ole muistanut seurata menestystämme.

Tänä aamuna huomasin tämän blogin tilastoista, että Yle Lahden Radion nettisivulla on nyt julkaistu kuvat ja tiivistelmä jutusta, jonka toimittaja Raisa Autio kävi tekemässä jo pari viikkoa sitten. Silloin tuli ulos vain haastattelu.

Myös Uuden Lahden toimittaja Marjaana Kontu kävi täällä haastattelemassa ja kuvaamassa tuolloin pari viikkoa sitten meitä rakentamastamme Vesijärven asemasta. Juttu löytyy sivulta 14.

Ei taida olla sattumaa, että ihmiset haluavat rauhoittua hitaan ja keskittymistä vaativan projektin ääressä juuri kiireisen joulun alla. Ystäväni Tuulikki kirjoitti omassa blogissaan palapeliperinteestä, joka ajaa saman asian.

Toinenkin ystäväni harrastaa palapelien ääressä mietiskelyä. Hänen kanssaan kävin myös lauantaina perinteisellä kuusenhakureissulla, joka sekin on yhdenlainen "ajaton" rituaali joulun alla. Niitä tarvitaan.

Perjantaina kävimme kurkistamassa, voisiko Vesijärvellä luistella. Kauniiltahan jää näytti, mutta vesisade oli tehnyt tehtävänsä. Sauva meni rannassa jään läpi humpsahtamalla. Eilen juoksulenkillä huomasin, että osa jääkannesta oli sulanut kokonaan. Luonto opettaa kärsivälliseksi, hyvä niin.

Sataman jääputous

Vesijärven jäät ovat vielä vankasti paikallaan, ja eilisellä kävelylenkillä Lahden Ankkurissa näin jopa iltapäivän monen asteen lämmössä eilen hiihtäjiä jäällä. Oma kausi taitaa olla ohi, mutta vannomatta paras.

Mieleenpainuvin jäämuodostelma osui kameraan Satamaraitilla, joka kulkee vanhaa Vesijärven radan pohjaa pitkin Kariniemen
mäen varjoisalla puolella. Jääputous kivien päällä on usein vaikuttava. Vihertävä värikin on ihan luonnollinen, ei siis vain kameran aiheuttama.

Jäähyväiset talven hiihdoille?

Tänään aamulla pysyttelimme hiihtoretkellämme täällä eteläisellä Vesijärvellä, enimmäkseen Lahden kaupungin puolella, hieman myös Hollolan vesialueella. Tuuli oli kääntynyt eilisestä etelän puoleiseksi, joten en halunnut viilettää ensin myötätuuleen sellaista matkaa, jota en jaksaisi puskea vielä vastatuoleen takaisin.

Reitti kulki Teivaan satamasta Mukkulaan, sieltä Selkäsaareen, jonka editse suuntasimme kohti Enonsaarta. Kiersimme Enonsaaren vastapäivään ja lähdimme kohti Rautakankaretta. Sieltä jatkoimme pääosin rantaa pitkin kohti etelää, tosin minä lähdin jossain vaiheessa ennen Myllysaarta oikaisemaan selän yli kohti aallonmurtajan kärkeä ja lähtöpaikkaa. Mies nopeampana veti koko matkan rantoja nuollen.

Rautakankareen edustalla puoliso kävi oikein erikseen pyytämässä, että tulen rantaan asti kuvaamaan hienoja jäämuodostelmia rannnassa. Jääpuikot valuvat ja osittain kasvavat rungoissa ja jopa jäälle tipahtaneissa risuissa. Muodostelmaa oli rannassa ainakin reilun kilometrin matkalla.

Jäätaide oli muutenkin päivän teema. Lumen pinta oli yön aikana taas vähän muuttanut muotoaan ja koostumustaan, nyt se oli monin paikoin täynnä kerroksellista, karheaa ja helposti rikkoutuvaa jääpitsiä. Ainakin minulle tällainen pinta sopii paljon paremmin kuin kovaksi hioutunut ja epätasainen lumi, jossa suksi lipsahtelee sivuttain vähän miten sattuu. Eilisen hiihdon jälkeen olivatkin jalkapohjan lihakset kipeät jännityksestä.

Täksi päiväksi ja huomiseksi on ennustettu lumi- tai räntäsateita, jotka saattavat olla aika tuhoisia hankikannoille. Tänään oli siis jo talven jäähyväishiihdon makua, mutta kuka tietää. Alkuviikko menee joka tapauksessa sen verran tiiviisti töissä, että pääsen tsekkaamaan sää- ja keliolosuhteet muualla kuin kaupungin keskustassa vasta keskiviikkona. Jännittäähän se, miten kevät on siihen mennessä edennyt.

Bussilla Vääksyyn, hiihtäen takaisin Lahteen

Linja-autolta kohti rantaa.

Otimme tänään 7.40 bussin Vääksyyn, josta lähdimme hiihtämään myötätuulessa pitkin Vesijärveä päin Lahtea. Reitti on etenkin puolisolle tuiki tuttu niin purjehdusvuosilta kuin joiltain aiemmilta jääseikkailuilta. Myös minä huomasin varsin pian, ettei suunnistukseen tarvitse käyttää energiaa. Kapea etelä-pohjois-suuntainen järvi on kuin tehty tällaiseen etenemiseen, sillä aina näkyy myös toinen ranta.

Vääksyn kanavan rantaa pitkin kohti Vesijärveä.

Matkaa päästä päähän kertyy ehkä noin 27 kilometriä. Hiihtomatka voi toki olla vähän enemmänkin, sillä ei kukaan osaa hiihtää aivan suoraan.

Vääksystä lähtiessä liikkeellä oli muutama kalastaja moottorikelkoillaan, sitten oli aika pitkä pätkä lähes autiota järvenselkää. Kun olimme päässeet Siikasalmesta läpi, alkoi järvellä tulla vastaan vähän muitakin hiihtäjiä. Eteläpäässä Enonselältä lähtien oli taas ihan reippaasti porukkaa liikkeellä niin kävellen, hiihtäen kuin moottorikelkoillakin. Lahden päässä jokunen purjelautailijakin yritti saada vauhtia tuulesta.

Suntinkärki pohjoinen - Siikasalmen loisto.

Lumiolosuhteet vaihtelivat jonkin verran, mutta isoin ero oli siinä, miten paljon pintaa oli rikottu missäkin päin järveä. Luisteluhiihdon kannalta parasta rapeaa ja tasaista hankea oli tarjolla hetkittäin Kajaanselällä ja taas vähän matkaa Siikasalmen eteläpuolella.

Kaikkialla muualla piti seurata tarkkaan moottorikelkan ja saappaanjälkien labyrinttejä ja kiiltäväksi kovettuneita lumipolanteita, railoja ei sen sijaan ole tänä talvena näkynyt. Eniten huolta hiihtäjälle aiheuttivat jälleen kerran pienet pilkkiavannot, joita piti varoa sauvojen katkeamisen pelossa. Pari kertaa horjahdin epätasaisella jäällä mutta pysyin kuitenkin pystyssä.

Latua pitkin koko matkan.

Puoliso lykki lähes koko matkan tasatyöntöä valmiilla perinteisen ladulla. Ehkei latukone ollut vetänyt koko matkaa Vääksystä Lahteen, mutta joku ne suksenjäljet oli sinne kuitenkin tehnyt. Minäkin kokeilin muutamaan otteeseen tasatyöntöjä, yhteensä ehkä pari kolme kilometriä.

Kotirannassa.

Kuvaus- ja juomataukoineen hiihto vei meiltä kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia. Kevyestä myötätuulesta oli varmasti hyötyä, sillä hiihto tuntui muutamia kuoppaisia kohtia lukuun ottamatta tosi helpolta. Maalissa Lahden päässä, Teivaan sataman ja matkustajasataman välissä, oli kuitenkin ihan voittajafiilis.

Highway Vesijärvi

Vielä tänä aamuna ei ollut mitään merkkiä siitä, että hiihtokausi Lahden Vesijärven jäällä loppuisi pian. Palasimme lenkiltä vähän ennen kymmentä - siis meille aika myöhään - ja siihen aikaan suuret massat hiihtäjiä vasta vyöryivät jääladuille. Yöpakkaset kyllä pitävät baanan kunnossa varsin pitkälle päivään.

Lenkkimme kulki taas Rautakankareelta Enonselän poikki Selkäsaareen ja sieltä rantaan, ohi Mukkulan ja takaisin satamaan. Jäällä alkaa olla jo aikamoiset latuverkostot, suorastaan Highway Vesijärvi.

Ruoka oli hyvää ja liikuntaakin oli riittävästi

En ole pääsiäistä varten laittanut erityistä juhlaruokaa, mutta ei meillä ole ketään jätetty myöskään nälkäiseksi. Lauantaina pöydässä oli neljä henkeä, eilen kuusi, tänään kolme. Tänään jo rääpimme kulhojen pohjilta, mutta edelleen huokailimme lopuksi täysiä vatsojamme.

Tarjolla on ollut punajuuri-vuohenjuustokeittoa, tattikaalikääryleitä, kreikkalaisittain maustettuja lammaslihapullia, tomaattista kastiketta, munakoisosalaattia, perunoita, uunissa haudutettuja juureslohkoja, kahta eri lailla maustettua graavilohta, vihannessalaattia, sienisalaattia, puolukkasurvosta, leipiä ja juustoja. Jälkiruoaksi olen tarjonnut pashaa ja mustikkakukkoa vaniljakastikkeella. Valmiina ostin ainoastaan kalat, leivät, juustot ja vaniljakastikkeen, muut lajit valmistin itse.

Otimme varaslähdön ruokajuhlaan jo viikko sitten maanantaina, kun keittokirjaporukan voimin valmistimme sieniruokia. Kaksi meistä kokkasi, yksi valokuvasi. Työtä riitti noin neljäksi tunniksi.

Kaikki ruokalajit oli valittu sen mukaan, että ne syntyvät kuivatuista tai pakastetuista sienistä. Italialainen kokkimme valmisti antipastoksi herkkutateilla ja taleggio-juustolla päällystettyjä crostineja ja primo piattoksi herkkutattipastaa. Minä taas tein mustatorvisienikeittoa ja herkkutattitäytteisiä kaalikääryleitä.

Ammattikuvaajan otokset ilmestyvät aikanaan kirjassa, mutta ohessa muutama minun ottamani kuva keskeltä ruoanlaittohässäkkää. Olen toki ennenkin huomannut, ettei ruoanlaittaja itse oikeastaan ehdi keskittyä
kuvaamiseen. Usean ruokalajin tehtaassa se oli erityisen hankalaa.

Vielä yhteenveto pääsiäisen liikunnoista: hiihtoa jäällä 10-20 kilometriä päivässä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tänään jätin aamuhiihdot väliin mutta kävelin sen sijaan puolison kanssa Päijät-Hämeen keskussairaalaan katsomaan anoppia. Kilometrejä tuli hieman kierrellen ehkä kahdeksan. Vielä tässä iltapäivästä kävimme koiralenkillä läheisellä Kariniemen mäellä, kilometrejä kaksi kolme.

Pitkästä aikaa myös koira hiihtämässä

Melkein 30 vuotta meidän perheessämme on ollut koiria, joita on kuljetettu mukana ihan kaikkialla hiihtoladuilta sienimetsiin. Omat koiramme eivät enää kuitenkaan jaksa kulkea pitkillä lenkeillä, mutta onneksi nuoremman tyttären perheessä on ollut vuoden verran aktiivinen mäyräkoiran ja kääpiöpinserin sekoitus eli mäpi. Dina-prinsessa nauttii suunnattomasti kaikenlaisesta liikunnasta.

Normaali aamuhiihtomme oli kahta hauskempi Dinan ja vävykokelaan seurassa. Loppumatkasta kohtasimme useitakin sopivan pieniä koiria, joiden kanssa mäpin oli hauska temmeltää jäällä. Kuvaa ehdin ottaa vain puolivälistä reissua, kun hetkeksi pysähdyimme juottamaan koiraa.

Reilun kympin hiihtolenkin jälkeen puoliso ja minä kävimme vielä tyhjentämässä loppuun vinttikomeron, jota siivosimme jo viikko sitten. Porrasharjoitukset veivät voimat niin totaalisesti, että olisin puolenpäivän aikaan ollut valmis nukkumaan. Kuuma kylpy kuitenkin friskasi sen verran, että pystyin valmistamaan ruuat pöytään.

Nyt on syöty ja juotukin hyvin ja muu porukka on päiväunilla. Ehkä minunkin kannattaisi levätä hetki.

Aamuhiihto sumuisella järvellä

Näkymä Lahdesta kohti pohjoista

Pääsiäisen säät näyttävät sikäli lupaavilta, että kylmiä öitä ja aurinkoisia päiviä on luvattu pyhien yli. Yhdistelmä takaa hankikannot jäälle ja oletettavasti myös peltoaukeille.

Rautakankareelta kohti kaupunkia

Mies ja minä lähdimme tänä aamuna Vesijärven jäälle seitsemän jälkeen. Ei tuullut yhtään ja maiseman yllä roikkui vielä aika tiivis sumupilvi. Oli huima tunne katsoa tuttuun horisonttiin, jossa normaalisti näkyy saaria tai vastaranta. Tänä aamuna näkyi vain valkoista jäätä, sumua ja sinistä taivasta.

Hiihtolenkkimme oli tavallistakin tavallisempi eli kolmiolatu, joka käy Rautakankareella, Mukkulassa ja päättyy kaupungin puolella satamaan. Me starttasimme Teivaan satamasta, siis muutaman sadan metrin päässä Sibeliustalosta ja matkustajasatamasta.

Myllysaaren rannassa sumu ei tuntunut.

Tuuleton aamu tuntui minusta tosi ihanalta, koska missään vaiheessa ei tarvinnut puskea päin vastatuulta. Puoliso sen sijaan valitti, että kostea sumu tunkeutui luihin ja ytimiin. No, hän joutui hiihtämään minun tahdissani kovin hitaasti omaan normaalivauhtiinsa verrattuna, ja ehkä pukeutumisessakin oli tuijotettu enemmän lämpö- kuin kosteusmittaria.

Hyvä aamulenkki kuitenkin. Kotiin tultuamme kello oli vasta yhdeksän ja koko päivä oli vielä edessäpäin. Pitkäperjantain kunniaksi aloin valmistaa juhlavaa salaattia ja vuohenjuustolla maustettua punajuurikeittoa, jonka nautimme myöhäisellä lounaalla tyttären ja hänen puolisonsa kanssa.

Epäonninen luistelureissu

Eilen, lauantaina, matkustin ystäväni luokse Järvenpäähän kokeilemaan Tuusulanjärven matkaluistelurataa. Pääsimme liikkeelle alkuiltapäivästä, jolloin jo vähän pyrytti lunta. Jää oli kuitenkin hyvässä kunnossa ja hyvin meni, kunnes...

... reilun parin kilometrin jälkeen ystävän luistin upposi pieneen railoon, vauhti pysähtyi, luistelija putosi jäähän ranne edellä. Sivusta näytti ensin siltä, että hän voi nousta ja jatkaa. Mutta sitten iski kipu ja kohta paha olo.

Onneksi lähes ensimmäinen ohi luistellut kääntyi ja tuli kysymään vointia, kohta mukaan liittyi hänen seuralaisensa. Pari minuuttia pohdimme, sitten toinen avustajista jo soitti ambulanssia. Tiesin, ettei ystävä ollut lyönyt päätään, mutta silti hänen selvästi alentunut tajuntansa huolestutti.

Minullakin oli puhelin, mutta yksin olisin kyllä ollut pulassa kipuilevan, palelevan ja tajunnan rajamailla olevan potilaan kanssa. Ulkopaikkakuntalaisena en olisi osannut selittää paikkaa, johon ambulanssin kannattaa ajaa rannassa. Hienoa, että paikalliset ihmiset jäivät auttamaan ja odottivat pelastusmiehistöä kanssamme.

Pelastuspartio olikin todella komea: ambulanssi ja paloauto ajoivat rantaan, paloautosta tuli ulos ahkio ja neljä pelastajaa, ambulanssista kaksi henkilöä. Ehkä kyseessä oli myös opetustilanne, sillä muutaman pelastajan liivissä luki harjoittelija. Tultui turvalliselta saada ystävä tällaiseen kyytiin. Ambulanssissa myös selvästi jo otettiin kokeita ja annettiin jotain hoitoa, jota pystyin seuraamaan vain odottamalla ulkopuolella.

Mutta, mutta. Ulkopaikkakuntalaisena huomasin olevani yhtäkkiä pulassa ilman rahaa tai avaimia, mukana vain puhelin ja ajokortti. Olimme ajaneet järven rantaan ystävän autolla ja jättäneet kaiken tarpeettoman hänen kotiinsa. Minua ei huolittu ambulanssiin ja tiesin vain suunnilleen, missä kohtaa olin.

Onneksi tajusin pyytää ystävältä hänen avaimensa, sillä sain selvitä yksin jäältä hänen autolleen ja taas kotiin. Niinpä vain luistelemaan takaisin parkkipaikalle - kilttinä tyttönä tein sen oikeaan suuntaan eli vedin kuuden kilometrin radasta ne loput vajaa neljä kilometriä vastapäivään, en siis suorinta tietä takaisin.

Lunta tuli jo aika lailla, ja kerran minäkin kaaduin vielä, onneksi vain pyllylleni. Pääsin ensin parkkipaikalle ja sieltä ystävän kotiin, löysin hänen puhelimensa ja lastensa yhteystiedot, keräsin varusteet ja lähdin junalla ja taksilla perässä Hyvinkään sairaalaan. Ja sieltä sitten löysin myös ystävän odottamassa ranteen kipsausta.

Iltapäivän luistelureissu venyi sairaalassa iltaan asti ja minun osaltani vielä yön yli, koska tuntui haljulta päästää yksikätistä ihmistä yksin kotiin. Pientähän se on siihen verrattuna, että ystävälle murtunut ranne merkitsee muuttuneita suunnitelmia moneksi viikoksi. Onneksi ei sattunut mitään pahempaa.

Loskaa ja roskaa

Uusi vuosi on alkanut märissä ja liukkaissa keleissä. Hiihdimme uudenvuodenpäivänä Lahden hiihtostadionilla ja eilen Vierumäellä, joissa oli samassa lämpötilassa aika vastakkaiset olosuhteet.

Uudenvuodenpäivän aamuna märkä räntälumi liimasi sukset niin hyvin latuun, ettemme jaksaneet räpiköidä kuin kolme varttia, minä aikana minä kiersin sprinttiladun kolmesti ja lykin lisäksi joitain kierroksia yleisurheilukentällä.

Vierumäen ladut olivat päivää myöhemmin kohtalaisen liukkaat, ainoastaan aiemmin latukoneen esiin nostamat roskat häiritsivät. Jätin jopa pari lenkin mutkaa isompine mäkineen väliin, koska en halunnu kaatua liian liukkaissa alamäissä. Hiihto oli sinti rentoa, 13 kilometriä meni hyvin helposti.

Maisema on nyt harmaa, kadut loskaisia. Mutta ladulta kyllä saa iloa ja voimia, kunhan sinne asti jaksaa lähteä. Tänään tosin hain voimia aamukahveilta, joille aina kokoonnumme tuttavaporukalla torstaiaamuisin. Kahveille olivat tulleet myös etelän lomasta nauttineet pari ystävää. Hyvä aloitus uudelle työvuodelle.