sunnuntaina, joulukuuta 18, 2011

Maksapasteijaresepti ja hieman eettistä pohdintaa

Olemme iät ja ajat tehneet joulun alla maksapasteijaa, joka on tosi helppo, edullinen ja maukas. Tosin viime vuosina nautiskeluun on tullut pieni ikävä sivumaku, sillä pasteija tehdään broilerinmaksoista. Broilerien kasvatusolosuhteista kun ei viime aikoina ole kuulunut kuin huonoja uutisia. Mutta ehkä on hyvä, että teurastettujen broilerien maksat edes tulevat käyttöön...

Tänään sain kuitenkin pasteijaa maistaneelta nuorelta sukulaismieheltä reseptipyynnön, joten ehkä se kiinnostaa muitakin. Ja todennäköisesti pasteijan voi tehdä jostain muustakin suhteellisen miedosta maksasta, jos onnistuu löytämään jotain ekologisesti ja eettisesti tuotettua eläintä.

2 pakettia broilerinmaksoja (muistaakseni pakastepaketissa on n. 200 g) tai vastaava määrä
1-2 sipulia
150 g voita
suolaa, pippuria, paprikaa, timjamia, meiramia jne. sopivia yrttejä ja mausteita (meillä oli viimeksi suolaa, pippuria, italialaista yrttiseosta, jossa myös ripaus chiliä, ja erikoismausteena kuivattuja mustatorvisieniä. Torvisieniä liotin hetken ennen lisäämistä kohdassa 3.)
2 dl kuohukermaa
2 rkl konjakkia liekittämiseen.

1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja nosta jääkaappiin
2. Hienonna sipuli hienoksi. Kuumenna kolmannes voista ja hauduta sipuli pehmeäksi pannulla.
3. Lisää broilerinmaksat pannuun ja paista kevyesti joka puolelta. Mausta ja liekitä konjakilla (ja tässä liekitysvaiheessa sitten liesituuletin pois päältä!).
4. Kaada lämmin seos pannusta joko monitoimikoneen kulhoon tai sellaiseen astiaan, jossa voit soseuttaa sauvasekoittimella aineet tasaiseksi tahnaksi. Lisää loppu voi, soseuta.
5. Lisää kerma nopeasti sekoittaen. Painele seos pasteijavuokaan tms., jäähdytä ja säilytä viileässä. (Me käytämme vanhoja Stilton-juuston keramiikkapurkkeja.)

Kun pasteija on jähmettynyt, se on tarjoiluvalmista. Tämä pasteija toimii parhaiten veitsellä levitettynä hyvän joululeivän päällä, ks. edellinen reseptini. Voi myös pakastaa.

lauantaina, joulukuuta 17, 2011

Joululimppuja ja kaalikääryleitä

Joskus lasten alakouluvuosina 1990-luvulla keksin leipoa joululimppuja koulun myyjäisiin. Menekki oli hyvä, ja kotonakin leivät maistuivat, joten olen jatkanut perinnettä. Nykyään leivät menevät lahjoiksi, sillä yhä harvemmalle sukulaiselle tai ystävälle enää tuntuu fiksulta ostaa mitään lahjaa.

Joinain vuosina olen tehnyt pari satsia eri viikonloppuina, mutta nyt päätin urakoida kaikki kerralla. Huh huh, sillä taikinaa tuli kuvassa näkyvän kymmenen litran kattilan lisäksi toinen mokoma määrä. Paistamiseen kuluikin sitten koko päivä.

Tämä on niitä limppuja, joissa juuri tehdään edellisenä päivänä ja vasta päivänä kaksi lisätään mausteet ja isoin osa jauhoista. Työ pitää siis suunnitella, mutta minä en ole kokenut vaivaksi sitä, että hoivailen eli imellän perunasta, maltaista ja ruisjauhoista tehtyä seosta muutaman tunnin hellan reunalla, sillä siinähän voi tehdä muutakin. Minä paistoin eilen lanttulaatikot siinä samalla.


Olen poiminut ohjeen Kotiliedestä, joka kertoo sen olevan alun perin Hilkka Uusivirran resepti kirjasesta Suomalainen ruokaleipä. Tässä aineet: Päivä 1, taikinan juuri: 1½ kg perunoita, 400 g ruisjauhoja, 250 g kaljamaltaita, 1½ l perunoiden keitinlientä, 25 g hiivaa. Päivä 2: 1 rkl pomeranssinkuorta, ½ rkl kuminoita, 3 tl suolaa, 2 ½ dl siirappia, 25 g hiivaa ja tilkka vettä, 1½ kg ruisjauhoja, noin ½ kg vehnäjauhoja. (Tein tällä kertaa kaksinkertaisen annoksen, joka on kuulemma myös alkuperäinen reseptin mitoitus.)

Juuri: perunat keitetään ja survotaan kuumina soseeksi, sekaan puolet keitinliemestä, 200 g ruisjauhoja ja 125 g maltaita. Sekoitetaan, peitetään ja annetaan imeltyä lämmössä noin tunnin. Lisätään loput keitinvedestä kuumalna, ruisjauhot ja maltaat parissa erässä, sekoitetaan pari kertaa tunnin välein. Lopuksi juuri vähäksi aikaa viileään, jotta se jäähtyy sopivaksi hiivalle. Kun hiiva on lisätty, juuri jätetään 15-18 asteeseen kuplimaan yön yli.

Aamulla onkin aina jännittävää todeta, miten paljon kannen alta jo nousee aromia! Yleensä aika hyvin, ja työtä voi jatkaa. Juureen lisätään mausteet, loput hiivasta vesitilkassa ja jauhot. Ja sitten alustetaan ja alustetaan niin kauan, että on varmasti kiinteää. Ison taikinan kanssa tarvitaan oikein käsivoimia!

Niin ja sitten nosta- tetaan taikina, leivotaan limput ja taas nosta- tetaan. Leivät paistetaan 180-asteisessa uunissa noin tunnin. Pellille mahtuu minulla pari limppua, joten hommaan saa tosiaan varata aikaa. Tänään tuli 14 leipää. Jos on iso taikina, ei kannata leipoa kaikkia limppuja kerralla nousemaan, sillä ne ehtivät kuumassa keittiössä levitä muodottomiksi.

Leipoessa pitäisi olla aika tarkka mittojen kanssa, mutta totuuden nimissä pitää kertoa, etten omista keittiövaakaa. Olen arvioinut painot jauhopussien koon mukaan, mutta tänä vuonna tulikin vähän tenkkapoo. Olin ensi kerran ostanut isot pussilliset Vääksyn myllyn erinomaisia jauhoja, ja uusista pusseista oli vähän vaikea arvioida. Mutta sitten päätin vain luottaa vuosien näppituntumaan ja annoin mennä. Koostumuksesta tuli ainakin paisto-ominaisuuksiltaan ihan loistava. Ja kyllähän me maunkin jo testasimme päivällä, vaikka ohjeen mukaan leipä on parhaimmillaan vasta jopa viikon säilyttämisen jälkeen. Suosittelen toki säilytystä viileässä.

Limppujen paistamisen väliajat käytin vääntämällä kolmesta kaalista kaalikääryleet, joista osaan tuli täytteeksi lammasta, sipulia, minttua, valkosipulia ja ohraa ja toiseen satsiin herkkutatteja, pähkinöitä, sipulia, persiljaa, kirveliä, ohraa ja vuohenjuustoa. Näitä herkkuja syömme ainakin jossain vaiheessa joulunpyhiä.

Tällaisen maraton- kokkauk- sen aikana aina huomaa, että ammatti- kokin työ on todella raskasta. Selkä huutaa jo muutaman tunnin jälkeen, jalat viimeistään illalla. Huomasin kuitenkin ilokseni, että viime aikojen kuntosaliharjoittelu yläselän kanssa on tuottanut tulosta, enää ei selkä ihan täysin romahda. Mutta se onkin sitten jo toisen tarinan aihe.


keskiviikkona, joulukuuta 14, 2011

Hiihtokelejä odotellessa

Hiihtokelejä odotellessa voi aina lukea lajiin liittyviä tekstejä. Suosittelen Antti Kariston ja Pekka Laaksosen elävää ja mielenkiintoista teosta Punapaidat. Lahtelainen mäkilegenda. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Lahden kaupunginmuseo – Hiihtomuseo 2011). Ajatuksiani kirjasta Verkkomaisteri-blogissani ja Hiihto-lehdessä 5/2011.

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2011

Vain katto puuttuu...


Kunnianhimoinen piparkakkutaloprojektimme on edennyt vaiheeseen, jota ei ehkä ihan voi kutsua harjannostajaisiksi, sillä nimen omaan katto puuttuu. Osat on kyllä leivottu, mutta puhti ei kerta kaikkiaan riittänyt enää kasaamaan uusrenessanssirakennuksen moniosaista kattorakennelmaa, josta ei puutu mutkia, kulmia, kallistuksia, kattoikkunoita ja piippuja. Talohan on kopio 109-vuotiaasta Vuorikadun koulusta. Katto saadaan toivottavasti kasaan vielä ennen joulua, mutta toisaalta talo on ihan hieno näinkin, "rauniona".
Kohokuviot lisättiin jo leipomisvaiheessa

Hanke on tähän asti työllistänyt neljää ihmistä, joista puolisoni on vastaava mestari. Hän piirsi alkuperäiset kaavat toistakymmentä vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa rakensimme talon koulun myyjäisiin. Minä täydensin tänä vuonna suunnitelmia ottamalla tuoreet kuvat koulusta. Nuorempi tytär oli mukana pari viikkoa sitten, kun sekoitimme piparkakkutaikinan ja tämän viikonlopun, kun leivoimme ja koristelimme osat ja liimasimme rungon kasaan. Hän toi mukanaan miesystävän, josta oli paljon apua koristelussa.

Muuten valmis pohjoispääty, ikkunaristikot vielä puuttuvat.
Minä hääräsin taustalla sekoittamassa tomusokerista, munanvalkuisesta ja erilaisista väriaineista (apteekin elintarvikevärit ja kaakaojauhe) sopivaa kuorrutusta milloin kivijalkaan, milloin ikkunanpokiin tai seinän kuvioihin. Hoidin myös sokerin sulattamisen liimauspuuhia varten. Ja tietysti juoksin kaupassa etsimässä leivinpaperia, sokereita ja muita tarveaineita, ruokin koko porukan, kuljetin koiria ulkona ja kaikkea muuta tarpeellista. Ränneiksi tarvittavaa metrilakua en tosin löytänyt tähän hätään, mutta luotan, että sitä saa ensi viikolla Lahden kuukausimarkkinoilta.

Tällaisen projektin koristeluhomma ei ole ihan parin tunnin juttu, sillä kunnianhimoinen tiimimme halusi ruuduttaa myös liivatelehdistä tehdyt ikkunat ja toistaa hyvin tarkasti talon kaikki näkyvät koristeet. Oli itse asiassa aika hyvä idea käydä nappaamassa talosta kuvat joka suunnalta ja tulostaa ne koristelijoiden avuksi, se nopeutti hieman hidasta puurtamista.

Kasaamisessa tarvitaan monia käsiä.

Piparkakku-urakka taitaa olla meidän perheemme suurin jouluponnistus. Se jo toteutti yhden joulun tärkeimmistä asioista: yhdessäolon. Vaikka selkää nyt särkee, oli tosi rentouttavaa puuhata kokonainen viikonloppu jotain ihan muuta kuin yleensä. Ei haitannut sunnuntain vesisade tai pimeys.