sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Talvi kävi kylässä

Lauantaisen pakkasaamun valo oli aivan omaa luokkaansa, kun tytär, mäyräkoira ja minä päätimme hetken luistaa hyötyhommista ja käydä kävelyllä. Kariniemen mäki ja Pikku Vesijärven puisto oikein säteilivät tuoreen lumen ja matalalta paistavan auringon vaaleutta.

Lopun päivää sitten "nautiskelimmekin" valosta vintillä, jossa piti käydä läpi tyttärien lelut, koulutavarat ja taideteokset aina kuvataidekoulun esiluokilta ja päiväkodista asti. Kummallakin on aika pitkä kuvallinen tuotanto, josta ei ole helppo karsia oikein mitään hävitettäväksi. Kaikenlainen muistojen perkaaminen onkin sekä työlästä että tunteita rassaavaa, hyvässä ja pahassa. Monelle vanhalle lelulle tosin pidettiin ensin muistopuhe, jonka jälkeen esine siirrettiin roskis-tai kierrätyspussiin.

Siitä pidin kiinni, etteivät nuoret naiset heitä pois mitään itse tehtyä vain siksi, että jokin työ näyttää vain lapsen tekemältä. Aika monessa perheessä ne parhaat taideteokset löytyvät sieltä uran alkuvaiheilta, kun ei vielä olla turhan itsekriittisiä. Toki upeita töitä on syntynyt myös myöhemmin opiskelun ja harjoittelun tuloksena. Mutta näköinen mäyräkoira ei välttämättä ole yhtä hellyttävä kuin taivutettua ilmapalloa muistuttava kiekura, jolla on tunnistamisen helpottamiseksi luppakorvat ja pitkä häntä...

Tänään oli sitten jo paljon synkempi sää, joten se oli huomattavasti helpompi käyttää maalla seuraavassa raivauspaikassa. Säästetyt teokset löysivät paikkansa vintin hyllyiltä ja säilytyskorista. Lisäksi piti tyhjentää yksi huone sinne tuotavaa isompaa sänkyä ja uusia kaappeja varten. Roudaus tuntuu tällä hetkellä aika ikuiselta projektilta.

Flunssa on menossa ohi, mutta niska- lihakset ilmoit- televat taas. Oikeasti kipeänä ei saisi rasittua. Vaikea yhtälö, kun muuttaa pitäisi vajaan parin viikon kuluttua. Paljon on tehty mutta ihan hirveästi on vielä kesken. Ja ensi viikko on tosi tiukka töidenkin puolesta. Latasin alemman kuvan koneeni taustakuvaksi, että pääsen nauttimaan talvisesta pakkasmaisemasta edes välillisesti. Nyt sataa vettä ikkunan takana sen verran tehokkaasti, että aamulla tuskin on valkoista maassa ainakaan keskellä kaupunkia.

(Ylempi kuva: Hilda Ruokolainen)

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Kaikki muuttuu - tai sitten ei

Kun koko ajan pakataan, puretaan, revitään ja muutetaan, mopsi yrittää pysäyttää edes jotain. Kassin matot joutuivat nekin kuitenkin uuteen osoitteeseen.

Syysflunssa ja muutto ovat pitäneet niin tarkasti sisällä viime viikkoina, etten ole juurikaan ehtinyt tarkkailla luonnon muutoksia. Kiinanruusu sentään sitkeästi jatkaa sisätiloissa kukkimista, jonka se aloitti jo keskikesällä parvekkeella. Saa nähdä, selviääkö ikkunalaudan vaihdoksesta...

Edit: Luonnon voimaa tuli kokeiltua sen verran, että toissa yönä lääkitsin kipeytyvää korvaa ja tukkeutuvaa nenää nenäliinanpalaan käärityllä valkosipulilla. Hyvin puudutti ja avasi - haju tosin oli sen mukainen. Aamulla siirryin taas apteekkitavaraan, kun pääsin sellaista hankkimaan. Mutta ehkä juuri valkosipulin ansiosta flunssa ei ole päässyt ihan täysillä päälle.

lauantaina, marraskuuta 03, 2007

Aina ei voi olla hyödyllinen

Viime viikonlopun mittavan kanto-operaation jäljiltä tuli oikein roppakaupalla takapakkia. Niska meni ensin pahanlaisesti jumiin ja muutaman päivän päästä vielä niksahti jossain mitättömässä taivaalle vilkaisussa. Kipu yltyi perjantaina niin pahaksi ja lamautti osittain oikein käden, että oli pakko käydä hakemassa lääkärin mielipide. Vaihtoehtoja on pari, mutta ensisijainen hoito sama: lepo ja voimakkaat särkylääkkeet. Ei siis siivota, kanneta, pureta, remontoida, kyykitä tai ojennella. Onneksi muuttoon on vielä reilu kuukausi aikaa.
Kävellä ja hiota kuitenkin saa, kunhan tekee sen omaan tahtiin. (Eilen harkitsin hetken tanssitunnille menoa, mutta onneksi valitsin iltapäiväunet. Tanssinopettajani lähetti terveisiä, että olisi heittänyt niskapotilaan ilman muuta ulos tunniltaan...) Kävimme aamulla miehen kanssa jatkamassa projektia, jossa otamme haltuun tuntemattomia lähinurkkia. Autolla ajaessa monet kohdat vain vilahtavat ohi. Enpä ollut ennen havainnut, että Lotilan koulun ja vilkkaan Mannerheiminkadun (siis Lahdessa) välillä kasvaa tällainen lehtikuusirivistö. Silmät ovat tietenkin aina hakeutuneet vain mainostauluihin. Tuli tsekattua myös yksi omakotialue, joka ei osu normaaleille ajo- tai kävelyreiteille.