lauantaina, elokuuta 25, 2012

Syntymäpäivälahjaksi sienestystä

Elämme kahden koiramme ja minun yhteistä syntymäpäiväviikonloppua. Puoliso ehdotti meille sankareille yhteistä sienireissua. Hyvä lahja, sillä niin 15 vuotta tänään täyttänyt mopsi kuin huomenna 14 täyttävä mäyräkoira alkavat olla metsässä henkilökohtaisen avustajan tarpeessa. Minä siis saisin sienestää rauhassa, mies toimisi taluttajana ja tarpeen mukaan nostelijana.

Lähtöhetkellä aamulla mopsi kuitenkin ilmoitti hyvin selvästi, että se halusi jäädä tyynylle nukkumaan. Se sai jäädä, me muut kolme lähdimme metsään. Valitsin kohtalaisen vaativan rinteen Messilän läheisellä luonnonsuojealueella.

Ja hyvin toimi! Sain ryömiskellä ryteiköissä ja kiipeillä kivillä vain sienten perässä, kun koira ja taluttaja etsivät hieman helpommat reitit. Heidänkin tielleen osui ihan kiitettävästi mustarouskuja ja suppilovahveroita, jotka muodostivat retken pääsaaliin.

Kotiin palattuamme tapasimme syntymäpäiväsankarin nukkumasta siltä samalta tyynyltä aivan tyytyväisenä. Se sai toki osallistua sienisaaliin jalostukseen ja lounasruuan kokkaukseen. Jokaisella on vahvuutensa.

Ja onhan myös mopsi on elämässään sienestänyt monen monta kertaa - viimeksi reilu viikko sitten kotipihalla maalla. Kuva siltä reissulta.

keskiviikkona, elokuuta 22, 2012

Maailman paras sienisalaatti

Jalostin toissapäivänä löytämäni mustarouskut (+muutaman kangasrouskun ja yhden karvalaukun) sienisalaatiksi seuraavalla reseptillä:
  • n. 3 dl ryöpättyjä, suolattuja ja liiasta suolasta liotettuja rouskuja
  • 1 iso sipuli
  • 1 pieni ja sopivan hapan omena, esimerkiksi valkea kuulas
  • ½ dl öljyssä säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
  • 1 dl smetanaa
  • ½ rkl omenaviinietikkaa tai vaaleaa balsamicoa
  • persiljaa, timjamia, kirveliä ja/tai muita yrttejä silputtuna oman maun mukaan (kannattaa kokeilla ensin pieniä määriä)
Leikataan sienet, sipulit ja omena pieniksi kuutioiksi, silputaan aurinkokuivatut tomaatit ja yrtit. Sekoitetaan ja maustetaan smetanalla ja lorauksella etikkaa. Annetaan maustua useita tunteja, mieluiten yön yli. Syödään ihanien kesäperunoiden, tumman leivän tai minkä tahansa muun lähiruoan kanssa.

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Nimikkosieniä

Nopea iltalenkki Messilän alueen metsiin antoi saaliiksi vuoden ensimmäiset mustarouskut. Olivatkin lähes ainoita rouskuja metsässä, sain oheen vain joitain kangasrouskuja ja yhden pienen ja kauniin karvalaukun. Mies ystävällisesti perkasi noin parin litran rouskusaaliini, joka päätyy huomenna salaattiin.

Muuta saalista olivat paljousjärjestyksessä suppilovahverot (n. kolme litraa, enemmänkin olisi ollut, mutta kovin pieniä), lampaankäävät (noin litra pieniä ja napakoita), kantarellit (puolisen litraa), mustat torvisienet (puolisen litraa), kangastatit ja rusko-orakkaat (yhteensä kolmisen desiä).

Suppikset ja mustat torvisienet menivät kuivumaan, muut paistosienet paistoin kuiviksi pannulla ja rouskut keitin ja suolasin kevyesti. Rouskuihin lisään suolaa aina silloinkin, kun se ei ole säilymisen kannalta välttämätöntä, sillä suola pitää sienen rakenteen napakkana. Liottaahan ne pitää aina ennen ruoaksi valmistamista, mutta silti mielestäni suolaus kannattaa.


sunnuntaina, elokuuta 19, 2012

Lauman kanssa marjapensaissa

Tyttären koira on ollut viikonlopun ajan laumanjatkona, yhden vuorokauden myös ilman häihin matkustaneita emäntäänsä ja isäntäänsä. Melkein vuoden ikäinen koiraneito on muuten helppohoitoinen tapaus, mutta kombinaatio kahden vanhan tätikoiran kanssa ei ole ihan yksinkertainen. Nuori tarvitsee paljon enemmän liikuntaa kuin vanhat ja on muutenkin tottunut erilaiseen päivärytmiin.

Eilen aktivointi sujui helposti kärrää- mällä koko lauma maalle. Marjapensaiden ympärillä riittii nuuskittavaa ja havainnoitavaa, marjojakin upposi eri muotoisiin kuonoihin. Minä sain kerätyksi pari litraa punaisia viinimarjoja, joista keittelin tänään hyytelöä.



Tänään otin nuoren mäpin (sekoitus mäyrä- koiraa ja pinseriä) ja vanhan mäyrä- koiran kanssani helppokulkuiseen metsään. Vesisade vähän sotki matkaamme, mutta reilun puolen tunnin lenkillä löysimme kuitenkin muutaman herkkutatin ja pari leppärouskua niiden jatkoksi - juuri sopivasti pannullisen lounaan jatkoksi.

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Kotiseutupyöräilystä työmatkapyöräilyyn

Minä teen töitä kotona, joten varsinaisia työ- matkoja ei tarvitse taittaa millään muulla välineellä kuin paljain jaloin tai sukkasillaan makuuhuoneesta ja keittiöstä työhuoneeseen. Kuljen kuitenkin palavereissa ja haastattelemassa ihmisiä kotitoimistoni ulkopuolella jopa useita kertoja päivässä.

Etenkin tänä kesänä minulla on ollut paljon hyviä lähikeikkoja kaupunkialueella. Pyöräilyn kannalta parhaita ovat 5-15 kilometrin päässä sijaitsevat kohteet, joihin pääsen alle tunnin ajamisella paikalle. Eilen käväisin Ahtialassa reilun 8 kilometrin päässä kotoa, tänään Mukkulan ja Västeråsin rajalla vajaan 3 kilometrin päässä.

Pääsin lähtemään Mukkulan suuntaan sen verran ajoissa, että ehdin tehdä pienen koukkauksen Västeråsiin Ruotsinkadulle. Kyseessä on siis alue, jonka Lahti kaavoitti 1940 talvisodan pommitusten jälkeen Ruotsista saaduille pikkuruisille lahjataloille. Onnekseen pikku kaupunginosa saa elää rauhassa ilman läpiajokatua.
 
Olen käynyt alueella juttukeikalla joskus hyvin kauan sitten, todennäköisesti 1980-luvun alussa. Sen jälkeen en ole monta kertaa alueella poikennut, niin lähellä keskustaa kuin se onkin. Edes kävelylenkkejä en sinne ole ulottanut, vaikka matkan puolesta se olisi ollut mahdollista. Niin urautunut ihminen on omiin nurkkiinsa ja reitteihinsä.

keskiviikkona, elokuuta 15, 2012

Joskus vain väsyttää

Jouduin tänään ajamaan 150 kilometriä autoa, mikä on pikku juttu useimmille ihmisille. Minulle se on henkistä ja etenkin fyysistä kärsimystä. Selkää ja päätä särki aivan vietävästi, kun palasin työkeikalta kotiin.

Ilma oli upea, ja mieskin usutti lähtemään pyöräilemään töiden jälkeen. Harkitsin jo hetken, mutta sitten luovuin. Eilisellä 25 kilometrin pyörälenkillä havaitsin, että kipeä selkä on paljon vastatuulta ikävämpi vastus. Väsymys myös näkyy ja tuntuu pyörän hallinnassa.

Otin särkylääkkeen, kävelin edestakaisin kirjastoon viemään ja hakemaan kirjoja, tulin kotiin ja menin kylpyyn. Nyt on rento ja lähes kivuton olo. Toivottavasti yö sulattaa loput jumit.

Huomenna menen pyörällä tekemään haastattelua Ahtialaan n. kahdeksan kilometrin päähän. Illalla on vielä syksyn ensimmäinen tanssitunti. Täytyy vain muistaa pitää nestetasapainosta huolta koko päivän, etteivät krampit ja uupumus iske.

Väsymys ei läheskään aina ole hyvä syy jättää liikuntaa väliin, mutta tänään uskon tehneeni hyvän valinnan. Ainakin yritin kuunnella itseäni muiden sijasta. Huomenna on liikuntapäivä.


P.S. Kiinanruusu kukkii taas, lisää nuppujakin on aukemassa.

tiistaina, elokuuta 14, 2012

Herukka- ja kirsikkaherkku

Olen tosi huono leipomaan mitään makeaa, mutta eilen marjapensaissa sain idean mustaviinimarjaisesta juustokakusta. Kun kirsikkapuusta vielä löytyi sopivasti desin verran kypsiä kirsikoita, päätin tehdä pintakerroksen kirsikasta ja punaherukkamehusta.

Juustokakkujen ohjeita on netti pullollaan, joten en nyt kopioi tähän yhtään niistä. Yhdistelin ideoita ja tein "juustomassan" maitorahkasta, kermaviilistä ja kermasta. Sekaan survoin vajaan puoli litraa mustaviinimarjoja, maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla, hyydytin liivatteella. Kasvishyydytysainettakin olisi kaapissa ollut, mutta ohjeita lukiessa alkoi jostain syystä jänistää.

Pohjan teen aina Digestive-kekseistä sen kummemmin yhdistämättä niitä voisulan kanssa. Kokemukseni mukaan murskatut keksit tiivistyvät sopivaksi pohjaksi juustomassan alla ihan pelkältäänkin. Pinnan "kiisselin" taas keittelin punaherukkamehusta, kirsikoista ja hillosokerista.

Kakusta tuli vähän littana, sillä kerma ei ollut vaahtoutuvaa sorttia. Mustaherukan maku on kuitenkin vahva, samoin pinnalla olevien kirsikoiden. Nyt ainoa ongelma on se, etten ole vielä saanut syöjäseuraa. Käy aika mahdottomaksi syödä koko kakku edes parissa kolmessa päivässä yksin. Voisikohan osan siitä pakastaa?

Jotta elämä ei menisi ihan pelkäksi ruoan keräilyksi, valmistamiseksi ja syömiseksi, kävin tänään työpäivän päälle parinkymmenen kilometrin pyörälenkillä Villähteellä. Tosi paljon tuli vastaan muitakin pyöräilijöitä. Ja miksei olisi tullut, sen verran upea ilma tänään oli - ja komea sää jatkuu kuulemma vielä loppuviikon.

Yhden työkeikan ainakin pääsen tekemään tällä viikolla pyörällä, hyvä niin. Iltaharrastukset eli torstaille siirtynyt tanssitunti, ensi viikolle osuva lukupiiri ja parin viikon kuluttua alkavat italian tunnit alkavat syödä harjoittelumahdollisuuksia. Syksy on ihanan energistä aikaa, mutta myös täynnä vaikeita valintoja. Sienimetsäkin kutsuisi!

sunnuntaina, elokuuta 12, 2012

Sienestystä vanhusten tahtiin

Eilinen sienestys oli aikataulusyistä suunniteltava niin, että vanhat koiramme jaksavat taapertaa mukana. Ei ryteikköjä, mäkiä tai muita hankalia maastoja. Ajoin siis autolla maalle omalle pihalle.

Metsäinen tonttimme on aina ollut hyvä sienimäki, eikä se nytkään pettänyt. Tutuilta paikoilta ympäri tontin reunametsiä noukin kantarellit, joita alkaa olla jo varastot täynnä. Tuttu oli myös mustatorvisienten esiintymä, mutta eilinen sai silti haukkomaan henkeä: noin neliömetrin alueella kasvoi tiheinä mättäinä viitisen litraa hyvän kokoiseksi kasvaneita ja muutenkin aivan upeita torvia.

Kurkistin vielä tontin reunalla olevaan synkkään kuusik- koon, josta tällä kertaa löysin kolme upeaa herkkusientä, kaksi tapinherkkusientä ja yhden kuusenherkkusienen.


Kahden viikon kuluttua 15 vuotta täyttävän mopsin kanssa sujui muuten oikein hyvin, mutta muutaman kerran se jo ehti eksyä minusta. Kun näkö ja kuulo ovat lähes menneet, pitää emännän koko ajan tarkkailla, ettei koira lähde vaeltelemaan itsekseen.

torstaina, elokuuta 09, 2012

Eihän niitä vielä pitäisi olla...

...mutta suppilovahverot olivat silti nousseet. Minun mittapuullani itiöemät olivat vielä kovin alamittaisia, mutta oli niitä joku jo ehtinyt kerätä ennen minua. Ja sitten minäkin napsaisin muutaman suurimman mukaani kantarellien seuraksi.

Mustat torvisienet ilahduttavat tässä vaiheessa sesonkia vielä paljon enemmän. Osa puski suoraan soran läpi polulla, osa kurkotteli ylös perinteisemmin sammaleesta. Vaaleita orakkaita oli myös, jokunen kantarelli ja yksi hyväkuntoinen limanuljaska.

keskiviikkona, elokuuta 08, 2012

Mustia torvisieniä ja ensimmäiset rouskut

Tuulinen päivä ei innostanut pyörälenkille, joten hain päivän liikunta-annoksen iltapäivällä kuntosalilta. Ulkoilemaan oli silti päästävä, ja tietysti metsään suojaan tuulelta.

Otin mukaan mäyräkoiran ja ajoin autolla (tunnustan) Tapanilaan, josta taas kerran pääsimme helpoille ja tasaisille lenkkipoluille. Eikä tarvinnut kuin vilkaista pikkuisen aivan pääväylältä sivuun, kun kohtasin mustat torvisienet. Niitä oli oikein armeija, satoja pieniä torvia terhakasti pystyssä. Koira tahtoi jo hermostua, kun kyykin ainakin kymmenen minuuttia yhdessä kohdassa.

Seuraava mukava kohtaaminen olikin urospuolinen mäyräkoira, jonka isäntä antoi koiransa hetken tehdä tuttavuutta. Yhdeksänvuotias poika ja 14-vuotias tyttö innostuivat jopa hieman juoksemaan.

Kohta olimmekin tutussa polkujen risteyksessä, jossa joka vuosi kasvaa kangasrouskuja. Ensimmäiset pikkulakit olivat nousseet. Keräsin vielä kymmenkunta pientä kantarellia sieltä täältä aluskasvillisuuden joukosta, minkä jälkeen iltalenkkimme oli valmis.

Kotona levittelin mustat torvisienet (noin pari litraa) kuivumaan ja esivalmistelin muut sienet jääkaappiin odottamaan jatkojalostusta.

maanantaina, elokuuta 06, 2012

Villa Roosa ja rengasrikko

Eilen päätin ajaa pyörällä Orimattilan Villa Roosaan, jonka kesä- näyttely oli auki viimeistä päivää tältä kesältä. Kyseessä on vanha huopatossutehdas, jonka taidenäyttelyitä on nyt muutaman vuoden järjestänyt uusi pariskunta. Aiemminhan kesänäyttely keskittyi tekstiilitaiteeseen, nykyisin laajemmin nykytaiteeseen.

Susann Aution Karjalanpiirakat Villa Roosassa
Juuri päättynyt Gourmet-näyttely osoitti, että muutos on ollut hyvä: kolmessa kerroksessa oli tarjolla paljon mielenkiintoista eri tekniikoilla tuotettua taidetta - myös tekstiiliteoksia.

Reilun 26 kilometrin menomatka sujui hyvin, vaikka tuuli olikin sivuvastainen. Nautin etenkin jo aiemmin ajamastani Pennalan tiestä, mutta myös pyörätie Orimattilan päässä Lahdentiellä oli kiva ajettava, sillä aika tasaisessa maastossa pystyi ajoittain kokeilemaan vähän isompiakin vaihteita. Tien sivussa oli kuitenkin koko ajan maakasoja kertomassa siitä, että tietöiden takia kannattaa olla varovainen. Parissa paikassa pyörätie olikin käytännössä poikki sille valuneiden tai kauhottujen maamassojen alla.

Tulomatkalla sitten pamahti, tai pikemminkin suhahti, kun oli ajanut kymmenisen kilometriä eli lähes Pennalantien risteykseen. Takarengas oli puhjennut.

Juuri aamulla mies oli näyttänyt oman renkaansa vaihdon, joten periaatteessa minun olisi pitänyt osata homma itsekin. Toisaalta minulla ei ollut mukana pumppua (pyöräliikkeestä ei löytynyt ostohetkellä tangon alle sopivan kokoista) vaan ainoastaan hiilihappopatruuna, jolla renkaan ehkä saisi riittävän täyteen. Olimme myös sopineet miehen kanssa, että hän voi tulla apuun.

Niinpä soitin kotiin. Puhelimessa sovimme, että autokyytiä odottaessa teen, minkä osaan. Yllättävän paljon osasin ja ehdinkin. Irrotin takakiekon (en muistanut, että ensin pitäisi takapakassa vaihtaa uloimmalle eli pienimmälle rattaalle), sain ulkorenkaan reunan auki ja sen alta sisärenkaan pois. Muistin katsoa, missä kohtaa reikä on sisäkumissa ja tarkastaa saman kohdan ulkorenkaasta. Piston kohta löytyi, sisäpuolelta ei mitään kiveä tai muuta terävää.

Olin asentamassa uutta sisärengasta paikoilleen, kun mies ja koirapartio autolla saapuivat apuun. Todennäköisesti homma olisi tuohon kohtaan hyytynytkin, sillä sisärenkaaseen pitäisi mielellään saada jonkin verran ilmaa, jotta sen saisi helpommin venytettyä paikalleen. Pumppuahan minulla ei ollut, eikä hiilikuitupatruunaa kannattaisi tuhlata vielä tässä vaiheessa. Sitä en tajunnut, että pienen ilmamäärän voisi itse vaikka puhaltaa renkaaseen.

Kotona sitten homma jatkui. Osaajan neuvoessa venytin sisärenkaan paikoilleen. Kun olin tarkistanut, ettei se ole ulkorenkaan reunan alla, aloin painella ulkorengasta takaisin vanteelle. Siihen tarvitsin vähän sitä pientä rengastyökalua, joka on jokaisen kilpapyöräilijän tarvikelaukussa, mutta jonka nimeä en tiedä. Ensin tuntui, etteivät voimat riitä, mutta sitten keksin oikean tekniikan.

Ja sitten oli vuorossa jännittävin eli hiilihappopatruunan kokeilu. Kyllähän sinne renkaaseen jotain suhahti, mutta kovin jäi vajaaksi. Puoliso epäili, että sisärenkaan venttiili oli niin lyhyt, että suurin osa meni ohi. Sillä ilmamäärällä en todellakaan olisi päässyt koskaan kotiin asti. Illemmalla mies löysi minulle lyhyen pumpun jostain varastostaan, nyt se on pyörärepussani. Tänään hän aikoo tiedustella pyöräliikkeestä, oliko patruunan käytössä kyse osaamattomuudestamme vai siitä, ettei se sovi kaikkiin venttiileihin.

Vielä piti saada takakiekko takaisin paikalleen (tässä vaiheessa kuulin muistutuksen oikeasta rattaasta). Arviosta ketju kuitenkin meni heti ensimmäisellä ihan oikeaan kohtaan.

Tein homman 85-prosenttisesti itse, joten ehkä osaan sen seuraavalla kerralla. Toisaalta tietysti toivon, ettei harjoitusta tule kovin usein. Puolison kilometreillä renkaita tuntuu menevän joka viikko, minulla väli siis on ehkä kuukausi.

P.S. Lauantaina ehdin harrastaa sadonkorjuuta maalla. Keräsin viinimarjapensaista punaisia ja valkoisia mehua varten ja mustia hilloksi. Kirsikkapuusta napsin sen verran tummimpia kirsikoita, että sain niistä hillomarjoja valkoisten viinimarjojen sekaan. Sekoitus on mielestäni hyvä: vähistäkin kirsikoista tulee kaunis väri ja vahva maku, valkoisista viinimarjoista saa sopivan hillopohjan.

Napsin raparperipöheiköstä viimeiset hyvät varret myös mehutarpeiksi. Lisäksi kiersimme mäyräkoiran kanssa lähimetsän kantarellipaikat ja löysimme myös yhden hyvän herkkutatin. Samalla reissulla keräsin vajaan litran mustikoita tämän viikon aamuviilien päälle.

Keräily sujui vaivattomasti, mutta kolmen mehumaijallisen keitto vei aikansa. Hilloja en edes yrittänyt enää lauantaina vaan tein ne sunnuntaiaamuna. Nyt on taas valmiina aika monta litraa mehua liikuntaharjoituksia varten (mehu ja kivennäisvesi pitävät huolta neste-, suola- ja sokeritasapainosta) ja kymmenisen pientä purkkia hilloa.

perjantaina, elokuuta 03, 2012

Immilän myllyllä

Kotiseutupyöräilimme tänään puolison kanssa Nastolaan Immilän myllylle (ja takaisin), joka sijaitsee noin 27 kilometrin päässä meiltä. Vanhan vesimyllyn paikasta on ensimmäiset maininnat asiakirjoissa jo 1548, mutta nykyisten rakennelmien rakennusaikaa en pystynyt vierailun perusteella selvittämään. Joka tapauksessa perinnemylly ja koskimaisema ovat ehdottomasti vierailun arvoisia. Tänä kesänä tutustumaan pääsee vielä reilun viikon ajan eli 12.8. asti.

Myllärin tuvassa toimiva kahvila on pyöräilijän kannalta oikein mukava kohde. Leivonnaiset ovat tuoreita ja kahvin lisäksi saa mm. jäätelöä ja kylmiä juomia. Puodissa on tarjolla myös jonkin verran paikallisia matkamuistoja ja mm. Vääksyn myllyn jauhoja.

Tulimme paikalle parikymmentä minuuttia ennen kahvilan ja myllymuseon avaamista (12-18), mikä oli vain hyvä asia. Oli hetki aikaa kävellä kosken rannalla ja katsella pihapiiriä. Sääkin suosi jälleen kerran meidän pyöräilyämme: oli aurinkoista mutta ei kuitenkaan tukahduttavaa.

Paluumatkalle lähdimme vajaan tunnin pysähdyksen jälkeen samaa suorinta tietä eli Nastolan keskustan ja Villähteen kautta Lahteen. Lähellä Nastolan keskustaa tein aloittelijan virheen eli jätin sormen etukiekon pinnojen väliin tavoitellessani juomapulloa pyörän telineestä. Olin ilmeisen onnekas, koska vasemman käden etusormesta leikkautui vain pieni siivu sormenpäästä. Verenvuoto oli tietenkin massiivista, mutta onnekseni myös apteekki oli melkein kohdalla. Pesin sormenpään apteekin juomavedellä ja ostin laastaria pitämään nahanriekaleen haavan päällä. Pikkuisen sormea edelleen tykyttää, mutta laastari näyttää pysäyttäneen verenvuodon aika hyvin.

Tullessa jätimme pyörät sopivaan paikkaan...
Matkalla meillä oli mukana uusi laite eli navigaattori, jonka toimintoja yritämme harjoitella ennen syksyllä odottavaa Saksan pyöräilymatkaa. Menomatkalla navigaattori piippaili ahkerasti lähes joka risteyksessä, sillä paikallistuntemuksella varustettuna emme tietenkään noudattaneet sen laskemia reittiohjeita. Paluumatkalla unohdin laittaa aja-komennon päälle, joten piippaukset loppuivat, ja sain nauttia vain nopeus- ja muista mittarilukemista.

Kahvilan avauduttua tajusimme, missä vaarassa niiden renkaat olivatkaan.
Kovin pyörittämäni nopeuslukema oli n. 33 km/h, alamäissä pääsin hetkittäin vielä kovempaa, vaikka en uskallakaan laskea tuntemattomilla pyörätiepäällysteillä täysillä. Pari kertaa eteen tulikin sellaista kynnöspellon ja kasvimaan sekoitusta, kerran melkein lentohiekkaa, ettei hurjasteluun ollut syytäkään. Miehelle moiset nopeuslukemat merkitsevät kevyttä palauttelua varsinaisten harjoitusten välissä; vaan itsepä ilmoittautui.

Sormivammasta huolimatta voin taas olla tyytyväinen tähänkin kotiseutupyöräilyyn.

torstaina, elokuuta 02, 2012

Pikasienestystä

Työpäivän ja saunavuoron välissä oli tänään vajaan parin tunnin kolo, jonka käytin Lahden Tapanilan maastoissa mäyräkoiran kanssa. Lenkkipolkujen halkoma metsä Tapanilan hiihtomajan takana on sen verran helppo ja avoin, että koiravanhuskin vielä jaksaa kulkea mukana. Tallatussa maastossa ei tietenkään voi odottaa valtavia saaliita, mutta aina jotain löytyy.

Ensimmäinen havainto oli pieni herkkutatti, seuraava rypäs mustien torvisienten alkuja. Herkkutatteja tuli sen jälkeen vastaan enemmänkin, valitettavasti useimmat jo pehmeitä ja toukkaisia. Napsin mukaan myös pari litraa kantarelleja ja joitain hyväkuntoisia koivuhaperoita ja limanuljaskoja.

keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

Miksi työt alkavat kesken sadonkorjuun?


Suomalaisten lempilomakuukausi on heinäkuu. Se kuvaa mielestäni hyvin ajatusta siitä, ettei lomalla voi tehdä mitään, ellei sitten omista hyvin työlästä puutarhaa. Siinäkin tapauksessa kylvöt ja istutukset on tehty keväällä ja sadonkorjuuseen pääsee pääosin vasta elokuussa.

Olen tyypillinen keräilijä, joka haluaisi viettää juuri nyt kaiken ajan metsässä ja marjapensaissa. Tänään oli silti pakko palata taas täysipäiväisesti työpöydän ääreen. Freelancerina olen tietysti periaatteessa vapaa, mutta työt noudattavat muiden loma-aikoja. Viimeistään ensi viikolla puhelin alkaa soida, sähköpostissa on ollut vilkasta jo maanantaista lähtien.

Eilen vielä keräsin vakiosienipaikoistani hienot saaliit kantarelleja, vaaleita ja rusko-orakkaita ja muutamia muita paistosieniä. Muutama pienenpieni rouskukin oli noussut esiin airuena syksyn sienisalaattiajalle. Maaseutuasuntomme lähimetsästä kauhoin mukaan vielä pari litraa villivadelmia, vajaan litran ahomansikoita ja tämän päivän piirakkaan tarvittavan litran mustikoita.

Tämä aamun aloitin ahomansikoilla päällystetyllä viilikupillisella. Lounaaksi on tiedossa sienipastaa ja iltapäiväkahvilla mustikkapiirakkaa. Ehkei tämä niin paha työpäivä olekaan.


Ja onneksi on vielä kohtuullisen valoisia iltoja ja tyhjiä viikonloppuja, jolloin pääsee keräämään ja jalostamaan satoa. Tänään tosin aion mennä illansuussa pyöräilemään, ellei sade täysin sumenna maisemaa.