Herkkutattihuumaa

Kenellekään sienten ystävälle ei ole jäänyt epäselväksi, että nyt eletään ainakin tämän vuosituhannen herkkutattisyksyä. Karl Johaneja, porcineja - millä nimillä niitä nyt eri kielillä kutsutaankin - on noussut etelästä pohjoiseen.

Minäkin olen kantanut herkkutatteja korikaupalla metsästä, enimmäkseen uusista vapaa-ajan maisemistamme Asikkalan Kalkkisista. Pääosan tateista olen siivuttanut kuivumaan huvilan ritilöille puu-uunin päälle ja kaupunkiasunnon sienikuivuriin. Tuoksu on välillä ollut niin huumaava, että on ollut vaikea nukkua.

Sieniruokakirjamme osui siis hyvään syksyyn, sillä kirjassa on kolmisenkymmentä juuri herkkutateille sopivaa reseptiä. Toki luova sienestäjä ja sieniruokien kokkaaja voi käyttää tarpeen mukaan muitakin sieniä. Ja niitäkin olen ilokseni löytänyt, erityisesti erilaisia rouskuja - jopa madottomia leppärouskuja - ja kantarelleja.

Juttuja kirjastamme Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella on ilmestynyt ainakin Kauppalehti Optiossa, Glorian ruoka & viini -lehdessä ja Turun Sanomissa. Muutama haastattelu- ja kokkauspyyntö on vetämässä, mistä tietysti olen iloinen.

Kauniita kantarelleja, hauskoja haperoita

Parin päivän ukkossateet antoivat hieman toivoa siitä, etteivät maastossa kasvavat ensimmäiset kantarellit ja haperot täysin kuivetu. Maapaikallamme Hollolassa näyttikin varsin toiveita herättävältä.

Kantarelleja oli noussut ensimmäisen löytäpaikan lisäksi pariin muuhun vakiopaikkaan. Yhdessä kohtaa sienet olivat jo sen kokoisia, että ne olisi voinut vaikka kerätä, mutta jätin kuitenkin kasvamaan. Kantarellit eivät yleensä hetkessä pahene eivätkä oikein maistu hyönteisillekään.

Yksittäisiä haperoita tuli tänään myös vastaan, mutta ei yhtään oikein herkullista lajia. Itse asiassa aika harvoin viitsin edes kerätä muita kuin koivuhaperoita, joista ensimmäisen näin tiistaina Helsingin Roihuvuoressa. Sitä haperoa en halunnut kerätä, niin ilmiselvästi se kuului ympäristöönsä. Sitä paitsi sieni olisi ehtinyt pahentua helteisen reissuni aikana.

Jos sateita tulee edes joka viikko, sienisesonki varmaankin jatkuu ja runsastuu lähiviikkoina. Lämpö tekee hyvää herkkutateille, joita kuitenkin odotetaan yleensä vasta elokuussa. Mutta koko ajan pitää olla tarkkana, jotta ehtii napata metsästä parhaat herkut ennen sienisääskiä ja mädättäjämikrobeja.

Sieniä sen siis kerännyt, mutta jotain kuitenkin: nokkosia, raparpereja ja mustaherukan lehtiä. Napsin myös ihania ahomansikoita suoraan suuhun.

Nokkosista paistoin lettuja, raparperista keitin mehua ja osasta ehkä huomenna hilloa mansikoiden kanssa. Viinimarjanlehdet odottavat ensimmäisiä säilöttäviä kurkkuja ja pikkelssisieniä.

Kevät alkaa oikeasti sinivuokoista

Arjessa on muutaman viikon ollut paljon ylimääräistä huolta miehen omaisen sairastamisen ja kotiuttamishoidon vuoksi. Eilen siirsimme hoitovastuun eteenpäin ja pääsimme samalla käymään maalla Hollolassa.

Ensimmäiset sinivuokot olivat nousseet etelärinteeseen. Heti oli paljon helpompi hengittää. Tänään pääsen puolison kanssa myös pyöräilemään. Tuntuu, että kevät on nyt kunnolla alkanut.

Sairaana

Oli tarkoitus kirjoittaa jo viime viikolla vähintään pari uutta merkintää Saksan pyöräreissustamme, mutta terveys saneli toisin. Pyöräilyporukkamme joukossa kiertänyt flunssa osoittautui erittäin sitkeäksi tapaukseksi, joka iski minuun uudestaan viime tiistaina.

Olen niistänyt, nukkunut, niistänyt, yskinyt ja kärsinyt ihan hirveistä lihassäryistä. Pallealihakset ovat aivan hellät yskimisestä. Jotain olen jaksanut lukeakin mutta vain pätkittäin. Tv:n ääressä olen nuokkunut. Koiria on ollut pakko viedä ulos, onneksi nekään eivät vanhuuttaan jaksa kovin montaa askelta lähipuistossamme aivan ikkunan alla.

Tänään tuntuu ja näyttää ehkä jo vähän paremmalta, mutta vielä äskenkin kävin hakemassa apteekista särkylääkettä ja nuhasumutetta. Haluan nukkua ensi yön kunnolla, koska huomenna pitää tehdä edes vähän sovittuja töitä - onneksi vain kotikoneen ääressä.

Puoliso - joka on ollut vähintään yhtä kipeä kuin minä - jo sadatteli, ettei enää koskaan lähde matkoille. Onhan se totta, että matkustaminen aina rasittaa. Vielä todempaa on se, että teimme töitä hullun lailla aivan viime hetkille ennen matkaamme. Myös ajopäivät olivat pitkiä mutta eivät mielestäni ylettömän rasittavia.

Vielä enemmän uskonkin siihen, että meillä vain sattui olemaan huono tuuri. Flunssapöpöjä on aina ympärillämme, mutta tämä oli tosi paha. Kaksi ryhmämme jäsentä joutui lääkäriin jo Saksassa.

Koirat ja minä

Kulunut viikko on ollut raskas, sillä sairastuin maanantaina mahatautiin. Keskiviikkona varsinainen ripulointi oli ohi, joten kävin hoippumassa yhden päivän kurssinvetäjänä. Ei olisi pitänyt. Torstaina vatsa taas hermostui ja olin aivan kuitti; silloin ymmärsin levätä. Eilinen, perjantai, oli sitten ihan normaali työpäivä, ja jaksoin jopa osallistua tanssituntiin.

Dina, Bessie ja Doris osallistuvat ruoanlaittoon.

Onneksi tytär lähetti eilen kuvia koirista ja minusta. Tytär ja vaaleanruskea koiranpentunsa olivat kylässä vapun tienoilla.

Erityisen hellyttävä on kuva, jossa koirat ovat tiukasti "äidin" jaloissa, kun laitan ruokaa.

Kevätloikka!

Mäyräkoira maastoutuu, takana mäyräkoiran ja pinserin sekoitus, kaunis Dina

Dinan ja Bessien kohtaaminen.

Sain perjantaina myös monta hyvää uutista työrintamalta, mikä sekin auttoi toipumista. Samoin kuin tanssitunnin jälkeinen piipahdus ystävän järjestämässä kotitaide- näyttelyssä. Ihania ystäviä tuli vastaan monta!

Kuvat: © Hilda Ruokolainen