sunnuntaina, marraskuuta 24, 2013

Riks, raks ja kops - jäisiä suppilovahveroita

Aamulla sateli joitain lumihiutaleita, mutta onneksi se ei haitannut päivän sieniretkeä. Ei myöskään pikkupakkanen, sillä suppilovahverot tunnestusti kestävät muutaman asteen pakkasta. Kuului vain raks, kun sienen katkaisi ja kops, kun sen heitti koriin.

Vakiopaikkamme Hollolan Kutajoessa antoi todella runsaan sadon, kaksi pientä ja yhden korillisen. Lisääkin olisi saanut haravoimalla rinnettä tarkemmin, mutta paluumatkalla yritimme jo sulkea silmät sienituppailta. Sormetkin olivat aika kohmeessa.

Pakkasaamupäivä toi myös auringon esiin, mikä tuntuu luksukselta mustien ja sateisten marrasviikkojen jälkeen. Edesauttoi kummasti myös sienten löytämistä pimeästä kuusikosta.

Levittelin äsken sienet ritilöille, jotka vein kylpyhuoneeseen lattialämmityksen päälle. Olen viime aikoina ottanut haltuun aika monta uutta tapaa käyttää kuivattuja sieniä, joten täydet varastot kyllä varmasti vajenevat talven aikana.

lauantaina, marraskuuta 23, 2013

Se syntyy sittenkin - piparkakkuasema!

Piparkakkutaloperinteemme on taas kaivettu unohduksesta. Ei se siellä kovin kovin kauan uinunut, vaikka viime vuonna taloa ei leivottukaan. Vuosi sitten saimme kuitenkin aikaan valokuvia ja kaavat Vesijärven asemasta, jota nyt sitten rakennamme.

Ympärille kuuluu tietenkin pienoisrautatie, jonka mies on jo kasannut ja testannut. Minä puolestani otin muutama viikko sitten valokuvia Vesijärven aseman pienoismallista, jonka lahtelaiset harrastajat olivat rakentaneet Kätevä-Tekevä-messuille.

Varsinaisessa leipomisessa mies ja miniä paneutuivat ensimmäiseksi uuteen haasteeseen, asemarakennuksen takorautaisiin koristeisiin. Hammaslääkärimies keksi valmistaa siltahommissa tarvittavasta jäljennösaineesta muotin, johon kondiittoriminiä osasi valaa sulasta sokerista koristeet. Niitä on tehty myös jostain marsipaanin korvikkeesta, joten hienoja vaihtoehtoja riittää.

Seuraavaksi piti valita sopiva taikina. Jo viime vuonna kokeilin paria vaaleata piparkakkutaikinaa, sillä Vesijärven asemarakennus on nykyään valkoinen. Taikinakokeilut eivät tuolloin onnistuneet, mutta nuorempi polvi lupasi hoitaa asian.

Loppujen lopuksi päädyimme yhdessä siihen, että oikeasta piparkakkutaikinasta jätetään vain tummat mausteet pois ja vaihdetaan siirappi glukoosisiirapiksi. Eihän se taikina juuri miltään maistu, mutta rakenne on oikea. Lisäksi nuoripari teki vielä yhden tumman taikinan ruskeita koristeita varten.

Tämä päivä meni sitten lähes kokonaan leipoessa. Toisin sanoen mestarit leikkasivat seinäelementit ja niihin kuuluvat koristelistat, vuorilaudat ym. Minä toimin lähinnä aputehtävissä eli vahdin uunia ja laitoin porukalle ruokaa. Ihmeen hyvin selvisin paistamisesta enkä polttanut yhtään pellillistä.

Yksi iso pöytä on nyt täynnä talon elementtejä, jotka saavat odottaa pari viikkoa seuraavaa vaihetta. Aloitamme koristelun ja talon kasaamisen porukalla, kun nuorempi tytär tulee tänne itsenäisyyspäivän viettoon.  

sunnuntaina, marraskuuta 17, 2013

Marraspuuhailua auringossa

Ei ole vielä myrsky yltänyt Lahteen asti, mutta kyllähän tuolla tuulee ihan reippaasti. Eilen sen sijaan oli uskomattoman lämmin ja aurinkoinen marraslauantai, josta käytimme osan anopin auttelemisessa Hollolassa. Kuvat pihalta puhukoot puolestaan.





lauantaina, marraskuuta 09, 2013

Okeroisten mylly, maalaismaisemaa ja tähtitorni

Olipa mukavaa, että puoliso innosti minut tänään pyörälenkille! Tulipa pitkästä aikaa taas bongattua kaupunkikohteita, joiden kohdalla emme ole koskaan pysähtyneet, vaikka usein olemme ajaneet aivan vierestä. Niistä kohta lisää.

Ilmakin oli juuri passeli, plus seitsemän astetta ja pilvipoutaa. Ei palellut, kun oli pitkät pyöräilyhousut, kuorihousut, pitkähihainen aluspaita, ohuehko fleece, tuulenpitävä pyöräilytakki, käsineet, paksuhkot sukat, talvikengät ja korvat peittävä panta kypärän alla.

Minulla oli ajoneuvona kaupunkihybridini, sillä maantiepyörä on ollut varastossa jo joitain viikkoja. Miehen tämän kauden ajoneuvossa on myös vähän tukevammat renkaat kuin kilpureissa, mikä sopi oikein hyvin päivän reiteille. Vaikka pysyimme pääosan lenkistä kaupungin puolella, soratieajoa tuli monta kilometriä.

Veimme koiran hoitoon Tapanilaan (jätimme auton sinne) ja oikaisimme Tapanilan hiihtomajan ohi Päijät-Hämeen keskussairaalalle ja sieltä pyöräteitä pitkin Hämeenlinnantien ali Riihelän läpi kulkevalle Jankkarinkadulle. Katu yhdistyy Ala-Okeroistentielle, jota pitkin ajoimme Nostavantien alkuun ja käännyimme siitä radan alikulun kautta kohti ensimmäistä kohdettamme, Okeroisten myllyä. Niin lähellä isoja väyliä kuin mylly sijaitseekin, enpä olen ennen aivan sen vieressä käynyt enkä kiinnittänyt huomiota siihen, että myllyn ympäristön rakennukset - jotka nykyään ovat jääneet sekä Oikoradan että Ala-Okeroistentien eri puolille - kuuluvat Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin. Ja myllyhän myös toimii, sieltä voisi ostaa jauhoja kolmena päivänä viikossa. Tosin niitä saa myös Lahden Kauppahallista.

Myllyltä lähdimme takaisin pohjoiseen päin pitkin Kotipellontietä ja Kunnantietä, molemmat hiekkateitä. Olen kerran aiemmin ajanut Kunnantietä tultuani Herralan ja Nostavan suunnasta Tikkakalliontietä pitkin. Silloin oikaisin kuitenkin Ala-Okeroistentielle hieman ennen myllyä eli viljelypalstojen reunaa kulkevaa kevyen liikenteen väylää pitkin.

Kunnantie oli oikein idyllinen hiekkatie, jonka varren rakennukset muistuttivat, että myös nykyisen Salpakankaan eli Hollolan kuntakeskuksen alueella oli maalaismaisemaa ennen 1960- ja 1970-luvun rakennusbuumia.

Nousimme vielä Salpakankaantien kautta mäelle ja kävimme katsomassa Vanhan Riiheläntien muutamia vanhoja rakennuksia. Enpä muista niitäkään koskaan nähneeni, vaikka asuin Hollolan puolella kymmenisen vuotta ja kävin kouluakin Salpakankaalla.

Salpakankaalta käännyimme kohti kaupunkia ja päätimme käväistä vielä katsomassa Ursan Tähtitornia, joka sekin on aivan Hämeenlinnantien kainalossa. En koskaan ole käynyt tornissa sisällä tai edes aivan juurella. Näkyi olevan jonkinlainen remontti menossa.

Ajelimme vielä kymmenisen kilometriä Metsäkankaan, keskustan, Urheilukeskuksen ja Jalkarannan maastoissa ja palasimme lähtöpisteeseen Tapanilaan. Kilometrejä kertyi ehkä noin 25. Tulipa bongattua aika monta tehokasta mäkeäkin, joiden laelta oli tietysti upeat näköalat. 

sunnuntaina, marraskuuta 03, 2013

Pieniä uusia suppilovahveroita

Sumu roikkui maiseman päällä lähes koko tämän sunnuntain ainakin täällä Lahden seudulla. Metsässä tosin näki oikein hyvin, ainakin kun kyykistyi lähelle.

Löytämiäni suppilovahveroita pitikin tarkastella läheltä, sen verran pieniä ne olivat. Suuremmat oli käyty keräämässä pois, mikä oli helppo nähdä katkotuista jaloista. Näitä pieniä keräsin vajaat pari litraa ja upotin niistä suurimman osan etikkaliemeen.

Mutta uutta satoa koskee koko ajan! Ei mikään ihme tässä lämmössä (päivällä +4-+5) ja kosteudessa. Oikeastaan vain sormia paleli, kun ei keräämisestä ei oikein tule mitään käsineet kädessä.

Jos ei sada lunta, suppilovahveroita voi hyvin olla tarjolla pitkälle marras- tai jopa joulukuuhun asti.

Muitakin hauskoja sienihavaintoja tein, mm. tämän puuainesta lahottavan kaunokaisen. Ihan kuin kukka varsineen!