sunnuntaina, elokuuta 29, 2010

Herkkutatteja!

Uutiset Pirkanmaan ja Kainuun herkkutattisadoista ovat saaneet minut viime viikkoina muutamaan kertaan metsään hyvin toiveikkaina. Lahden ja Hollolan metsissä on kuitenkin ollut harvinaisen tyhjää, vaikka kuinka olen yrittänyt koluta suonreunoja ja ojanpohjia. Kunnes eilen tärppäsi.

Ensimmäinen herkkutattikaunotar pilkisti sammalesta Lahden puolella, aivan Tapanilan hiihtomajan läheisyydessä. Ei siinäkään metsässä ollut muutamaa haperoa lukuun ottamatta muita sieniä, mutta löytö kuitenkin innosti jatkamaan eteenpäin.

Hollolan puolella piipahdin metsään, jossa viime viikolla ei ollut mitään ja järkytyin: metsätiellä mätäni kolme jo ylikypsää herkkuttia. Onneksi lähitien vieressä sitten tärppäsi. Sammalen seasta pilkisti monta kiinteätä, valkopillistä kaunotarta, joiden oikea keruuaika oli juuri sillä hetkellä.

Mäyräkoira olisi jo halunnut kotiin, mutta minä olin määrätietoisesti sitä mieltä, että tsekkaamme vielä metsänreunan vajaan kilometrin päässä. Sekin kannatti, sillä sain täydennystä sekä juuri nousseista että jo vähän kypsemmistä tateista. En edes nirsoillut, otin talteen kaikki isotkin itiöemät, kunhan vain uskoin niissä olevan vielä hyvää materiaalia.

Ja tulihan sienistä monta pellillistä kuivattavia lastuja ja aivan ihana tuoksu koko asuntoon! Tänään syömme paistettuina ne herkkutattikuutiot, jotka sain talteen perkaamalla jo vähän kypsemmät yksilöt. Nyt polttelee päästä metsään heti uudestaan, sillä eihän tämä onni kovin monta viikkoa kestä.

sunnuntaina, elokuuta 08, 2010

Vesillä sienestyksen sijasta

Näin poikkeuksellisena kesänä ei enää kannata edes valittaa. Kuumuudessa ja kuivuudessa ei sieniä ole noussut muutamaa yksittäistä (löytöhetkellä jo pilalle kuivunutta) tattia ja haperoa lukuun ottamatta. Luontokokemukset on haettava muualta.

Takavuosina halusin aina valita purjehduksen sijasta metsissä samoilun, mutta nyt ei siis ollut valinnan vaikeutta, kun perheemme pitkästä aikaa sai vanhan puuveneen retkikuntoon ja vesille Helsingin, Porvoon ja Sipoon vesille. Itse asiassa kyseessä oli laajennettu perhepurjehdus, sillä saimme mukaan myös ystäväpariskunnan ja yhdelle etapille kokeneen purjehtijaystävän, joka on purjehtinut veneemme kilpailumiehistössä lähes kaksikymmentä vuotta.

Olihan meitä väkeä, vanhassa 8mR- eli kasi- veneessä kuusi ihmistä ja kaksi koiraa. Itse purjehduksen aikana väkeä ei ollut yhtään liikaa, sillä kilpailumiehistöönkin voi kuulua kuusi henkeä. Mutta retkipurjehdukseen kuuluu myös majoittuminen, mikä on aikamoinen haaste kapeassa ja matalassa puuveneessä. Ratkaisimme pulman niin, että retkimiehistömme kaksi pariskuntaa otti mukaansa teltat. Mies, koirat ja minä majoituimme veneessä. Ensimmäisessä saaressa tosin oli luksustason sisämajoitus ystäväpariskunnan mökissä saunoineen, suihkuineen ja kunnon keittiöineen. Ja tietenkin tarjolla oli myös se ihanan lämmin - ja yllättävän levätön - merivesi.

Olimme vesillä samoihin aikoihin, kun kaksi isoa myrskyä parturoi metsiä idässä, ja kyllähän ukkospuuskaiset tuulet tuntuivat hieman meidänkin kulkemisissa. Emme halunneet ottaa riskejä, joten jätimme purjehduksen väliin parina pahimpana tuulipäivänä ja vietimme päivät saaritalkoissa ja lepäillen. Kummasti sitä irtaantui jo viidessä päivässä normaalista arjesta, vaikka kännykät olivatkin mukana.

Suurimmaksi haasteeksi osoittautui tällä kertaa ruokahuolto, sillä 1921 rakennetussa aluksessamme ei ole mitään systeemiä ruokien viilentämiseksi. Normaaleina kesinä merivesi on usein sen verran viileää, että pilssissä eli käytännössä vesilinjan alla pohjalla ruuat pysyvät hyvinkin viileinä. Mutta nyt sai todella miettiä, mitä uskaltaa syödä enää toisena päivänä. Ja kun on koko ajan kuuma, vettä ja muutakin juotavaa kului normaalia enemmän.

Alkuperäinen ideamme oli olla vesillä viikko. Säätiedotukset, kaksi sydänsairasta koiraa ja kylmäsäilytysongelmat saivat meidät palaamaan pari päivää aiemmin kotiin pahemmin asiaa edes miettimättä. Ihan hyvä ajoitus, sillä jo laiturilla saimme niskaamme ensimmäisen sadekuuron. Eihän vesi sinänsä haittaa oikeissa varusteissa, mutta seuraavana päivänä ukkoskuurot olivatkin jo aika paljon kovempia.

Harjoittelureissu antoi paljon ideoita siihen, miten varustamme itseämme ja venettä ensi vuotta ajatellen. Yhteen asiaan emme kuitenkaan välttä- mättä pääse vaikut- tamaan: kovin monessa paikassa on telttailu kielletty. Syynä voi olla luonnonsuojelu, mutta ihan kaikkialla en sitäkään niele. Isoa ongelmaa tuskin asiasta edes tulisi, sillä kovin monet veneet ovat nykyään liikkuvia kesämökkejä, joissa on kaikki mukavuudet netistä pakastimiin ja riittävästi tilaa myös kaikille miehistön jäsenille. Mutta jos halutaan kannustaa ihmisiä retkipurjehtimaan myös vaatimattomamman kokoisilla veneillä, pitäisi heidän kai johonkin majoittuakin. Kaikkialla ei ole tarjolla mökkejä tai hotellihuoneita, eikä kaikilla ole niihin varaakaan. Ja lämpimässä säässä teltta (tai lämmittämätön purjevene) on ihan riittävän suojaisa nukkumapaikka.