Pyörällä Kymijärven ympäri ja kaupungille

Näillä helteillä pyöräilijän kannattaa olla liikkeellä aamulla. Ainakin jos on kaltaiseni henkilö, joka ei pysty liikuntasuorituksiin enää paljon yli 22 asteen.

Lähdin 8.30 ajamaan kohti Ahtialaa ja sieltä Kymijärven ympäri. Aamu oli todella ihana, paljon linnunlaulua ja kukkien tuoksua. Villähteellä syreenien tuoksu suorastaan tyrmäsi, aurinko oli selvästi nostanut aromit esiin.

Oikeastaan koko matka eteni niin vaivattomasti, että ajoittain unohduin ajatuksiini. Maantiepyörä allani rullasi kevyesti. Nesteytyksestä huolehdin juomalla raparperimehu-kivennäisvesisekoitusta. Muita pyöräilijöitä alkoi tulla vastaan joskus Villähteen ja Lahden välissä, siis lähempänä kello kymmentä.

Valokuvaamaankin muistin pysähtyä vain muutaman kerran - esimerkiksi ne syreenit jäivät kuvaamatta. Matkaa hieman kierrellen kertyi noin 29 kilometriä.

Kotimatkalla pyörähdin vielä väistötorilla Lahden kaupunginteatterin ja -kirjaston edustalla - siitäkään ei ole kuvaa - ostamassa vihanneksia ja keitinpiirakoita lounasta varten. Vihannekset sulloin selkäreppuun, sillä maantiepyörässähän ei ole laukkuja tai edes tarakkaa.

Lounaan jälkeen päätin ottaa alle kaupunkipyöräni ja ajelin hieman kiertotietä tuohon lähelle Pikku-Vesijärven puistoon katsomaan Siivouspäivän kirppiksiä. Siinä pyörää talutellessa myyntipisteiden välissä tuli jo paljon kuumempi. Tuntui, että nestehukkakin iski, sillä muutaman kilometrin kierrokselle en sentään ollut ottanut juomapulloa mukaan.

Kirpparilta ei tällä kertaa tarttunut mukaan mitään, mutta kaupunkitapahtumaa oli mukava seurata. Tai itse asiassa tapasin entisen tanssinopettajani, joka ehkä tarjoaa kesäisiä tanssihetkiä puistossa. Olisipa kiva!

Kotimatkalla oli vuorossa vielä yksi kaupunkikulttuurin etappi, ekokahvila Mea Manna, josta kävin ostamassa jälkiruoaksi marjaiset juustokakunpalaset. Niiden kakkukahvien jälkeen simahdinkin oikein todella raskaille ja pitkille päiväunille.

Tervetuloa Siivouspäivän kirppikselle Lahden keskustaan!

Valtakunnallinen Siivouspäivä järjestetään kolmannen kerran lauantaina 25.5. Nyt tapahtuma on vihdoin saavuttanut myös Lahden, jossa kuka tahansa saa perustaa kirppiksen tai muun aiheeseen liittyvän tapahtuman kaupunkitilaan tietyin ehdoin:

1. Myyjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikasta Siivouspäivä.com sivustolla.
2. Myyntipaikkojen tulee sijaita nk. kovilla pinnoilla, kuten kiveyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Nurmikoita ei saa vahingoittaa.
3. Yleistä jalankulkua, liikennettä tai muuta alueen käyttöä ei saa haitata
4. Myyjä vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta.
5. Myymättä tai kierrättämättä jääneet tavarat on kunkin myyjän vietävä pois yleiseltä alueelta omalla kustannuksellaan välittömästi tapahtuman jälkeen.

Perustan tyttäreni kanssa oman myyntipisteemme keskustan puistoon, joka sijaitsee Vapaudenkadun alkupäässä, Fellmaninkadun ja Lahdenkadun välissä. Pikkuruisen puiston virallista nimeä en tiedä (ei näy kaupungin tai Googlen kartassa), mutta siellä sijaitsevan Danielson-Kalmarin patsaan takia kutsumme sitä Kalmarin puistoksi. Olemme paikalla 10-13 (14) tai pidempään, jos tavaraa ja kävijöitä riittää. Lisätietoja Facebook-sivultamme.
 
Moni kavereistanikin on perustanut omia pisteitään ympäri Lahtea. Olisi kiva, kun mahdollisimman moni lähtisi myös kiertämään myynti- ja tapahtumapaikkoja, jotta tästä tulisi fiksu perinne. 

Ja tietysti toivon sopivaa pilvipoutaa, joka näyttäisikin olevan tulossa.

Ravintolapäivä ja design sopivat yhteen

Eilen pääsin ensi kertaa osallistumaan ravintolapäivään, tälläkin kertaa tosin vain syöjänä. Lahdessa on aiemminkin ollut joitain yksittäisiä pop up -ruokapaikkoja, mutta eilen päivä sai lisänostetta Designpääkaupunkiviikonlopusta - ainakin minun silmissäni. Järjestin kävelykierroksen sen mukaan, missä näytti olevan kiinnostavinta tarjoilua ja katsottavaa.

Aloitin kierroksen Asemapäällikön talosta, jossa on avoimet ovet ja kahvilakin vielä tänään. Sen tarjoilu käsitti fiksusti suolaisia piirakoita ja salaattia, kahvia ja upeita kakkuja. Koska mennessäni yhdentoista maissa oli jo lähes lounasaika, valitsin mustatorvisienipiirakan ja salaatin ja jälkiruoaksi mustikkakukkoa, vaniljakastiketta ja kahvia. Aivan uskomattoman hyvä kokonaisuus eikä maksanut yhteensä kuin kuusi euroa! Ymmärrän idean myydä leivonnaisia edullisesti, mutta olisivat käsityöläiset voineet pikkuisen enemmän aivan ammattilaistason ruoistaan velottaa. Aamun Etelä-Suomen Sanomien mukaan kun kakut olivat loppuneet jo puolenpäivän aikaan, enkä yhtään ihmettele.

Asemapäälliköntalon muotoilijoille oli tietenkin pääasia esitellä työtilojensa lisäksi tuotteitaan. Nuoret muotoilijat ovatkin tehneet kiinnostavia tuotteita kestävän kehityksen ajatuksella. Minulla ei tällä kertaa ollut mitään tarvetta eikä rahaakaan ostaa mitään, mutta onneksi muutama muu kävijä näytti käyvän neuvotteluja sekä koruista että vaatteista ja muista tekstiileistä.

Seuraava etappini oli Lahden Muotohuoltamo, jossa olisi näyttelyn ohessa ollut mahdollisuus juoda kahvit muffineiden tai muodikkaammin cup cakeien kanssa. Olin kuitenkin vielä niin täynnä, että kakut saivat nyt jäädä. Latu-näyttely on ihan mielenkiintoinen näkökulma teolliseen muotoiluun, siellä voi haastaa itseään pohtimalla mm. pakkauspahvin monia käyttötapoja. Suosittelen piipahdusta tänään (klo 14 asti), jos vaikka äänestysmatkalla kaipaa kahvia ja presidentinvaalitaistelun ohessa muuta ajateltavaa.

Olin itse asiassa ajatellut käydä erikseen kahvilla Autiotalo-vintage- kaupassa, mutta mukaan tarttunut seura halusi toisin. Hieman harmi, sillä Autiotalossa olisi päässyt seuraamaan myös kierrätystyöpajan toimintaa. Piipahdimme kuitenkin iam designin pikkuruisessa studiossa Vesijärvenkadulla, jossa saimme erittäin mielenkiintoisten toimistohuonekalujen pikaesittelyn. Seuraava etappi oli Lahden värit -valokuvaprojektia esitellyt Studio Salokannel & Toivonen.

Ja sitten sokerina pohjalla Rauhankadun sisäpihalla sijaitseva korutaiteilijoiden pop up -kauppa, jossa olin piipahtanut jo perjantaina pikku ostoksilla ennen tanssituntia. Myös tässä tunnelmallisessa tilassa olisi ollut tarjoilua. Seura yritti houkutella vielä Lahden Satamaan, mutta lähdin kuitenkin ruokaostoksille hankkimaan simpukoita ja lampaanlihaa tämän viikonlopun tarpeiksi.

Ravintolapäivä jäi kierroksellani sittenkin kakkoseksi, mutta hyvä kun tuli korkattua. Designpääkaupunkiviikonloppu jatkuu vielä osassa kohteissa tänään, joten kannattaa tutustua ohjelmaan, jos tosiaan etsii lisäkohdetta äänestyspiipahduksen oheen. Lahden kohteet löytyvät sivulta 27 alkaen.

Laitanpa tähän vielä kuvan jalkineista, joilla pakkaskierrokseni -25 asteessa tein. Kasvoissa ja sormissa välillä pisteli, mutta varpaat olivat kuin sisällä. Huopikkaat myös herättävät keskustelua, yleensä positiivista. Etenkin muotoiluporukoissa käytettävyys ymmärretään hyvin, eikä huopatossujen estetiikkaakaan enää vierasteta.

Öljyt käyttöön

Minulla on tapana käyttää ruoanlaitossa aika paljon maustettuun öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaatteja ja fetajuustokuutioita. Kun itse tuote on lopussa, säästän purkinpohjat öljyineen jääkaapissa jatkokäyttöä varten.

Tänään aamulla leivoin sämpy- löitä, joihin sain kulumaan seuraavat viime päivien tähteet: vajaa hiivapala (suurin osa meni viikonloppuna blinitaikinaan), eilisen porkkanakeiton rippeet ja aurinkokuivattujen tomaattien purkinpohja. Koska hiivaa oli vain n. 20 grammaa, tein taikinajuuren jo eilen lämpimään keitonpohjaan eli lisäsin hiivan lisäksi vähän ruisjauhoja - näin juuri saa voimaa ja nostaa taikinan vähälläkin hiivamäärällä. Annoin juuren tekeytyä jääkaapissa yön yli ja jatkoin aamulla lisäämällä vähän maitoa, sopivasti vehnäjauhoja, hieman kaapista löytyneitä kurpitsansiemeniä ja lopuksi ne öljyt tomaattihippuineen. Tuli oikein hyvä taikina, johon ei tarvittu edes lisämausteita. Ja kauniitakin sämpylöistä tuli, aurinkoisen oransseja pikku sattumilla!

Eilen rupesi tekemään ihan hirveästi mieli yhtä talviruokien klassikoistamme, Punaisia pihvejä, jotka ovat muunnelma Lindströmin pihveistä. Meidän pihveissämme ei yleensä ole perunaa (jos sitä ei ole jäänyt), sen sijaan paljonkin sipulia ja todella paljon punajuurta. Koska olen viime aikoina halunnut välttää naudanlihan käyttämistä emmekä käytä sikaa ollenkaan, lähdin ostamaan paikallisen marketin tiskiltä jauhettua lähilampaanlihaa. Tällä kertaa myös fuskasin eli ostin irtomyynnistä etikkapunajuuria, koska en jaksanut ryhtyä keittämään ja kuorimaan juureksia.

Pihvitaikinaan tuli 600 g lampaanjauhelihaa, kuusi isoa etikkapunajuurta, kaksi isoa sipulia, kaksi munaa, ruokalusikallinen maissitärkkelystä, purkinpohjallinen (n. rkl) maustettua fetajuuston öljyä juustomuruineen, valkosipulia, suolaa ja pippuria. Survoin punajuuret, sekoitin ainekset ja muotoilin pihvit haarukalla uunipellille. Paistoin ensin sämpylät uunissa 200 asteessa, heti perään pihvit. Tuli siis säästöä tästäkin, kun lämmitin uunin kahta ruokalajia varten.

Perheenjäsenet rakastavat harmpurilaista muistuttavaa yhdistelmää, joka koostetaan tuoreesta sämpylästä, majoneesista tai tuorejuustosta tai pikkelsistä, pihvistä, juustosta ja vihanneksista. Minä keitin tällä kertaa pihvin ja salaatin oheen kukkakaalia, jonka nettiystävän ohjeen mukaan survoin ja maustoin perunamuusin tavoin; sekaan siis tuli hieman kermaa, voita ja yrttimausteita.

Ai niin, keksinpä samalla jääkaapin tutkimisella vielä yhden tähteiden jalosteen. Sekoitin bliniaterialta jääneet puolikkaat purkilliset smetanaa ja kermaviiliä, lisäsin teelusikallisen konjakkisinappia ja puolisen desiä etikkaan säilöttyjä pieniä suppilovahveroita. Syntyi kirpakka kastike, joka sopi erinomaisesti sekä salaatin että pihvin kanssa. Uskomattoman hyvää! Ja luulenpa myös, etten tällaisen aterian jäljiltä tarvitse edes D-vitamiinia, muista lisistä puhumattakaan.

Ruokaa ei mene hukkaan, se menee koirille

Parin viime vuoden aikana on kerrottu sekä ruokaa tuhlaavista kotitalouksista että koirien hiilijalanjäljestä. Selvitysten tai tutkimusten mukaan pahimpia ruoan tuhlaajia ovat naiset - siis henkilöt, jotka todennäköisesti sitä myös eniten valmistavat. Jossain uutisissa olen nähnyt, että pahimpia ovat sinkkunaiset (jotka ehkä yliarvioivat ostaessaan sen, miten paljon syövät kotona), toisissa taas on syytetty kaikkia naisia liian tarkasta päivämäärien tuijottelusta.

Koirille taas on laskettu hurjia hiilijalanjälkiä sen perusteella, että erikseen koirille valmistettavat ruoat sisältävät paljon lihaa ja tietenkin myös niitä syötäviä viljoja, joita ihmisetkin tarvitsevat.

Ihmettelen vähän, eivätkö nykyperheet syötä ollenkaan ylimääräistä ruokaa lemmikeilleen. Kun meidän lapsemme olivat pieniä, silloisen mäyräkoirakaksikon suurinta herkkua olivat vauvaikäisten pöperöt maustettuna sillä ihanalla pikkulapsen hajulla, jota lautaseen oli tarttunut.

Ensimmäisten koirien jälkeen olemme kasvattaneet vielä kaksi mäyräkoiraa, yhden englanninbulldogin ja yhden mopsin pääosin kotiruoalla. Kaikki ne (lukuunottamatta sitä yhtä epäonnista, joka löysi maalta rotanmyrkkyä) ovat eläneet rotuun suhteutettuna pitkän elämän: kaikki mäyräkoirat vähintään 13 (se elossa oleva on 13 ja 3 kk), englanninbulldoggi 8 ja vielä elossa oleva mopsi ainakin yli 14 vuotta.

Appivanhemmilla ollut sekarotuinen noutaja eli kotiruoalla yli 15-vuotiaaksi. Nyt yksin elävä anoppi suree koko ajan sitä, ettei hänellä enää ole koiraa syömässä yli jäänyttä ruokaa. Ja hän on sentään muutenkin tarkka taloudenpitäjä ja kompostoija, ei siis mikään tyypillinen sinkkunainen.

Vatruskoita ei anneta koirille, sillä niissä on perunaa.

Tiedän, ettei koirille ihan kaikkea saa syöttää. Perunasta varoite- taan, mutta vain mopsimme on osoittanut selkeästi oireita sen suhteen. Siispä leivon yli jääneistä perunoista vatruskoita, jotka menevät aina kaikki kaupaksi ihmisille. Pieni määrä perunasosetta muun ruoan seassa ei koskaan ole aiheuttanut mitään oireita yhdellekään muulle koirallemme.

Koirien allergioitakin esiintyy, ja niitä hoidetaan mm. kalliilla erikoisruoilla. Ymmärrän koiran isäntää ja emäntää, sillä jos lemmikki on koko ajan kipeänä, sitä haluaa kokeilla vaikka mitä.

Mopsille ostimme joitain allergiaruokanappuloita johonkin oireeseen, jota en enää muista. Kyllähän ne liotettuna menivät, mutta siinä vaiheessa koira oli jo tottunut nuolemaan mäykkykaverinsa kanssa tiskikoneeseen menevät ihmisten lautaset, joten mitään tarkkaa dieettiä emme voineet toteuttaa. Teimme tietoisen päätöksen, jossa koirien elämänlaatuun kuuluu saada osallistua ruokailun jälkien siivoamiseen. Se mopsi on nyt yli 14, ja sen suurimmat onnen hetket liittyvät kyllä ruokailuun.

Mopsi putsaa munakaspannua.

Siitä olemme pitäneet huolen, ettei yhdelle-
kään koiralle ole annettu sen paremmin tähteitä kuin erikseen valmistettuakaan koiranruokaa koskaan liikaa. Jos tähteitä on paljon, pakastan ne koiranruoaksi. Meidän koiramme eivät ole ylipainoisia.

No, kyllähän meilläkin koiranruokaa ostetaan, koska syömme itse niin vähän lihaa. Keskihintaista koiranmakkaraa kuluu kahdelle koiralla viikossa yksi pötkö, lisäksi menee yksi kaupan halpismaksalaatikko. Paljon mieluummin kuitenkin ostan esimerkiksi kokonaisen kalan ja keitän siitä pään ja muut fileroinnin jälkeen yli jääneet osat koirille. Etenkin rasvainen lohi on suurta herkkua.

Annosten päälle kaadamme vatsaystävällistä piimää ja etenkin talvella lorautamme vähän rypsiöljyä estämään turkin kutiamista. Ei se öljy auta pakkasilla nykyistä mäyräkoiraamme, jolla on aina talvella kutiava ja hilseilevä turkki. Mutta ei auttanut eläinlääkäriasemalta ostettu kallis ja vitaminoitu öljylisäkään. Mopsin turkki sen sijaan kiiltää niin, että eläinlääkärikin ihmetteli sitä sydäntarkastuksen yhteydessä.

Ahkera viikonloppu

Viikonloppu ja tämä maanantaipäivä ovat olleet niin upeita, että jokainen täysijärkinen viettäisi aikansa vain ulkona. Lauantaina onnistuinkin toteuttamaan sienireissun, mutta eilinen meni kokonaan suurisuuntaisen muutto- ja remonttioperaatiomme yhdessä nurkassa. Siivosimme maalla vinttiä ja rakensimme sinne varastohyllyjä, jotta voimme siirtää osan kaupunkiasunnon säästettävistä tavaroista säilöön. Ja meillä on todella tehty jo karsintaa, sillä kukaan ei halua raahata turhakkeita ensin neljää korkeaa kerrosta (huonekorkeus 310) kantaen alas (ei hissiä) autolle ja yhtä erittäin (340) korkeaa kerrosta niin ikään käsipelillä loppusijoitukseen. Mutta kuka silti haluaisi luopua 30 vuoden keräilyn tuloksena kertyneistä äänilevyistä, kirjoista ja sarjakuva-albumeista?

Ihan täysin alusta emme miehen kanssa hyllyjä rakentaneet, sillä löysimme viisi oikein hyvää valkoista hyllykköä viidenkympin yhteishintaan Patina-kierrätyskeskuksesta. Sillä samalla reissulla tosin kaatui unelmani uudesta tammisesta ruokapöydästä, sillä mies löysi jatkettavan puuviiluisen kierrätyspöydän, jonka hän osti viidelläkympillä. Sain sen verran pidettyä puoleni, että tingin mukaan yhden pinnatuolin, joka sopii hyvin aiemmin hankkimiin Tapiovaaran keittiöntuoleihin.

Lauantain sienireissulla oli taas todellinen sadonkorjuutunnelma, sillä tuttu mäenrinne ei tahtonut tyhjentyä ollenkaan suppilovahveroista. Sormet kohmeessa koukin, noukin ja poimin pari tuntia -vasta kotona huomasin, että myös alaselkä ja takamus olivat jäässä pitkästä kyykkimisestä. Jopa kuivatusalustat loppuivat kesken, kun asettelin saalistani kuivumaan. Osan sienistä tietenkin käytin heti kalaruuan lisukkeena.

Hiekkalaatikon krookukset

krookukset
Originally uploaded by InaRuo.

Laitetaan esille nyt vähän väriäkin, ettei koko blogi ole pelkkää ruskeaa. Pohjaväri on kuitenkin tuttu, ruohottunut ja maatunut hiekkalaatikko, johon olemme tyttärien kanssa jo monena keväänä piilottaneet ne kukkasipulit, jotka ovat jääneet jäljelle lahjaksi saaduista tai itse ostetuista pääsiäiskukista. Viime vuonna meillä taisi olla violetteja krookuksia pääsiäispöydässä...

Sipulikukkamme eivät ole koskaan pitkäikäisiä (kaikki edellisvuosien keltaiset narsissit ovat hävinneet), pääsyinä varmaan hoitamattomuus ja köyhä maa, mutta epäilenpä myyrilläkin olevan osansa. Silti näin amatöörimäinen kierrätyskin ilahduttaa siinä vaiheessa, kun piha on muuten vielä surumielisen näköinen talven jäljiltä.

Spraymaalattua joulutunnelmaa

Spraymaalattua joulutunnelmaa
Originally uploaded by InaRuo.

En ole vuosikausiin askarrellut mitään, mutta jostain kumman syystä tänään iski into tarttua romahtamispisteessä olevaan joulukranssinpohjaan, syksyllä innostuksen puuskassa keräämiini lehtikuusenkäpyihin ja spraymaalipurkkeihin, jotka löysin kesän siivouksen yhteydessä. (Mies harrasti parikymmentä vuotta sitten ihan luvallista taiteentekoa suihkuttelemalla kuvia aaltopahville, ja osassa niistä purkeista oli yllättäen vielä väriä ja ponnekaasua sisällä.)

Mutta siis tämä "joulukranssi": sen pohjana on vähintään kymmenen vuotta vanha raato, josta ystävän joskus liimaamat pullonkorkit, simpukat ja muut koristeet olivat vähitellen karisseet moninaisissa sääoloissa. Maalla kun ei siivota turhan usein...

Muotopuolihan se on, ja siksi niin hellyttävä. Täydellisen roskan (lue: kierrätysmateriaalin) jalostaminen on kuitenkin rentouttavaa, sillä epäonnistuminen ei pahemmin harmita. Erityisen inspiroivaa oli kokeilla käpyihin useita värejä (vihreä, violetti, punainen, kulta ja valkoinen), jotka silmissäni vetävät vertoja vähintään halpahallien myymille jouluvalosarjoille. Tervetuloa joulunaika!