sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Kauniita, eikö vain?

Onhan se ihanaa, kun löytää kauniita kanttarelleja tai herkkutatteja, joita voi ensin ihailla ja sitten kerätä syötäväksi.

Mutta kyllä nuo kärpässienetkin ovat uskomattoman kauniita. Niiden lakit olivat auenneet muutamassa päivässä, metsätien reunassa sai ihailla kymmenien lakkien esiintymiä.
Oli siellä niitä perinteisen punaisiakin, mutta nämä ruskeat, joko rusko- tai pantterikärpässienet olivat tänään harvinaisen upeita sekä taustassaan että yksilöinä. (Ensimmäinen laji on todennäköisempi, mutta eipä sitä usein tule miettineeksi kahden myrkkysienen keskinäisiä eroja kovin tarkkaan, kun ei kumminkaan aio niitä kerätä.)

lauantaina, elokuuta 30, 2008

Rouskuja ei, suppiksia kyllä

Tänään olin ajatellut kerätä rouskuja ja valitsin metsän sen mukaan. Osittain luonnonsuojelualueella sijaitsevasta syvästä kuusikosta en kuitenkaan löytänyt kuin yhden mustarouskun, ja muutenkin sieniä näkyi todella vähän. Rinteessä sitten tärppäsi: sammalen seasta kurkistivat syksyn ensimmäiset suppilovahverot. (Joku muu oli tosin ne löytänyt jo joitain päiviä sitten, sillä maassa näkyi aika monta katkottua jalkaa.) Aika alamittaisiahan ne olivat, mutta muun saaliin puutteessa nypin mukaan vajaan litran. On nyt sitten ainakin kausi avattu.


Lohdutukseksi vielä kuva viime keskiviikon herkkutateista, joita riitti tänäänkin paistettavaksi. Osuin luultavasti paikalle juuri oikeaan aikaan, sillä muuten eivät saaliit todellakaan ole olleet niin runsaat, kuin sateista voisi päätellä. Mutta ehkä huomenna pitää taas tehdä tsekkaus, jospa muutama uusi pullero olisi putkahtanut maan pinnalle.

tiistaina, elokuuta 26, 2008

Ihan pikkuisen herkkutatteja...

Vieraita, juhlia ja muita kiireitä on ollut viime viikkoina niin paljon, etten ole ehtinyt sen paremmin käydä sienessä kuin kirjoittaa niistä. Mutta tänään sain hulppean syntymäpäivälahjan: löysin kuvassa esiintyvän Nooran kanssa aivan uskomattoman herkkutattipaikan. Kuvan korissa alle puolet saaliista, menossa perkaus ja viipalointi ritilälle kuivumaan.

Eihän minulla tietenkään ollut kameraa mukana, joten merkkitapaus piti ikuistaa kännykällä. Mutta nyt nukkumaan: tunnin sieniretki ja reilun kahden tunnin käsittelyurakka veivät kyllä mehut työpäivän päälle.

sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

Kiinanruusu elämänsä kunnossa

Kiinanruusumme on nyt selvästi löytänyt oikean paikkansa ja palkitsee meidät runsaalla kukinnalla. Itäikkunaamme paistaa sopivasti alkuiltapäivään asti mutta harvemmin paahtaa liikaa (ainakaan tänä kesänä). Vuoden takainen ruukunvaihto on melkein unohdettu juttu, ja oksiakin on pakko leikata säännöllisesti, jotta kasvi mahtuu ruokailutilan nurkkaansa.

Puu ja me ihmiset viihdymme ruokapöydän ääressä oikein hyvin.

sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Tuokiokuvia viikonlopusta

Viikonvaihde on ollut niin täynnä askareita, etten millään tahdo saada siitä postauksen mittausta otetta. Siksi kirjaan ylös vain muutaman kuvatekstin.

Perjantaina pidin vapaapävän leipätyöstä ja kävin perkaamassa omalta osaltani sukutalomme vinttiä. Siskon perhe oli jo raahannut jätelavalle isoimmat eli poistoon menneet huonekalut, vaatteet ja kodinkoneet. Ja siellä ei todellakaan ollut mitään antiikkia tai edes 1960- tai 1970-luvun aarteita, ainoastaan "katsotaan, tarvitaanko tätä rikkinäistä kahvinkeitintä vielä joskus" -tyyppistä romua. Minun suurin syntini oli ollut säästää hurja määrä vanhoja vaatteita, joista osasta olin jo leikannutkin matonkuteita. Vahinko vain, että kudoin viimeiset mattoni joskus 1990-luvun alussa...

Lauantaina oli vähän leppoisampi päivä - tai niin kuvittelin. Pari tuntia ensin siivosin autoa ja asuntoa sisällä, sitten siirryin marjapensaisiin keräämään mustia viinimarjoja hilloa varten. Doris-mäyräkoira ja Bessie-mopsi olivat kyllä rauhallisen tyytyväisiä, sen sijaan Aino-berninkoiralla oli puuhun köytettynä aika ikävää. Toimenpiteeseen oli syynsä, sillä Ainolla on juoksuaika.

Pilvipoudassa ja parinkymmenen asteen lämmössä marjankeruu sujui kyllä helposti, mutta marjojen siivous ja hillonkeitto ottivatkin jo voimille. Itse asiassa selkä oli illalla niin kipeä, etten tahtonut särkylääkkeen voiminkaan löytää hyvää nukkuma-asentoa. Parin päivän rehkiminen kuitenkin teki tehtävänsä ja suunnilleen nuijanukutti minut illalla.

Tänään olen ihan suosiolla ottanut rauhallisesti kaupunkiasunnossa ja koettanut valmistautua huomenna alkavaan kuntoutukseen. Tiedossa viikko Imatralla, vuoden neljäs ja viimeinen. Ihan kauhean tyytyväinen en tällä hetkellä ole siihen, miltä kuntoutuksen loppumetreillä kropassa tuntuu. Mutta ehkä jotain on jäänyt mieleen itämään. Ainakin sen verran, että tosiaan maltoin olla tänään noudattamatta kummempia aikatauluja. Kohta kumminkin lähden vielä sunnuntai-illan virkistykseen eli bodybalanceen lahtelaiseen kuntokeskukseen. Toivon ja uskon, että ensi yönä lihakset eivät vihottele ainakaan kireyttään.