Kalkkisten huvilan ruokavuosi on uusi blogini

Kuten jo kesällä ilmoitin, Pro Mustarousku -blogi ei enää jatka. Elämä heitti miehen ja minut uusiin maisemiin, josta päätin kirjoittaa uudella alustalla ja toivottavasti myös uusin ideoin.

Kalkkisten huvilan ruokavuosi kertoo nimensä mukaisesti siitä, mitä ruokaa viljelemme, keräämme, ostamme ja valmistamme uuden huvilamme kotikylässä, Asikkalan Kalkkisissa. Tervetuloa mukaan!

Yle Puheen Bloginautti luki Pro Mustarouskua

Maanantaisin Yle Puheessa luetaan otteita blogeista, eilen Bloginautin valinta osui tänne. Pro Mustarouskun osuus on Bloginautin alussa ja kestää noin minuutin.

Itse en kuullut radiosta, mutta ystävät kertoivat Facebookissa. Hyvä, että julkaisevat myös verkossa. Olipa mielenkiintoista kuulla jonkun muun lukevan ja vähän kommentoivankin kirjoittamiani sanoja!

Sienisesonki jatkuu resepteissä

Sain pari päivää sitten kiertokautta iloisen uutisen. Kollega oli havainnut, että minulle on myönnetty Suomen Tietokirjailijoiden apuraha sienikeittokirjan kirjoittamiseen. Olen siitä iloinen ja kiitollinen, sillä nyt parin ystäväni kanssa luotu projekti pääsee kunnolla vauhtiin. Kustantajakin on jo löytynyt, mutta siitä lisää tuonnempana, kunhan blogijulkisuuden ja muun markkinoinnin pelisäännöistä on yhteisesti sovittu.

Kaikenlaista pohjatyötä on tehty tietysti jo apurahahakemuksia varten, mutta nyt siis alkaa varsinainen työ. Keskellä talvea on luonnollista kokeilla sienireseptejä säilötyistä sienistä.

Minulla on kaapit täynnä kuivattuja suppilo- ja kosteikkovahveroita, mustatorvisieniä, herkku- ja punikkitatteja ja korvasieniä. Kun oikein käyn kuivapurkit läpi, jostain voi vielä löytyä mustavahakkaita ja ukonsieniäkin. Ja sitten on tietysti kuivattuja nokkosia ja yrttejä, joita voi käyttää sieniruokien aineksina ja maustamiseen.

Sienten pakastamisesta en ole kovin innostunut, mutta jotain pakastimessakin on. Luulisin, että paistosienistä on jonkin verran tatteja ja orakkaita. Pakastan myös suolattuja rouskuja, sillä en omista kunnon kellaria. Ja juuri tänään näin pakastelaatikossa muovipussin, jossa on sisällä kantarelleja, mustaherukanlehtiä ja valkosipulia - eräänlainen sienisalaatin tai -pikkelssin pohja siis. Jääkaapissa on yksi pönikkä suolasieniä, jotka yritämme syödä pois salaateissa nopeasti pilaantumasta.

Olen tähän asti merkinnyt sienireseptini tunnisteella sieniruoka. Tunnisteen takana on ollut välillä pelkkää yleistä sieniruokapohdintaa, joten jatkossa lisään vielä tunnisteen sieniresepti. Yritän nostaa esiin blogin uumenista myös vanhemmat, omasta mielestäni parhaat, sienireseptini.

Viikon sienikuvat

Kuusimetsää Hollolan Kutajoella

On tämä sosiaalinen media ihmeellinen. Kun edellisessä postauksessa harmittelin, etten pysty enää lisäämään kuvia blogiini, sain pian neuvot alle. Kuvien lisääminen onnistuu jälleen, kiitos Antin. Itse en ollut onnistunut päättelemään, että se taikakeino on juuri kirjautuminen Google+:aan ja kuvien kierrättäminen blogiin sitä kautta.

Rinne täynnä suppilovahveroita

Tosin vähän ihmettelen sitä, miksi Google haluaa pakottaa meidät kaikki Bloggerin käyttäjät myös Google+-palvelun käyttäjiksi, jotta saisimme jatkaa kuvien lataamista entiseen malliin. Vastaukset löytyvät varmasti kuvien julkisuusasetuksista ja palveluntarjoajan halusta levittää sisältöä mainostajille. Niinhän se on, ettei ilmaisia lounaita ole...

Reilun tunnin aikana keräämäni saalis

Tätä merkintää koristavat nyt kuvat viime keskiviikon retkeltäni, jolloin keräsin kolme korillista/kassillista suppilovahveroita ja yhden kantarellin. Retken jälkeen olen kuivattanut sieniä, tehnyt niistä kastiketta ja suppilovahverohilloa ja lisännyt niitä yhteen kastikkeeseen.

Ei mahdu enää sienikuvia...

Harmittaa. Kävin eilen suppilovahverometsällä ja toin tunnin lenkiltä kolmen täyden korillisen ohessa kotiin joukon valokuvia tunnelmallisesta kuusimetsästä ja suppilovahveroista. Kun yritin ladata niitä tänne blogiin, sain ilmoituksen, että kiintiöni on täynnä. No, olenhan toki julkaissut kuvia blogissani alusta lähtien, keväästä 2005.

Ongelma kohdallani on myös se, että minulla on pari aktiivista blogia ja myös muita kuvia kansioissa Googlen hallinnoimassa Picasassa. Täytynee yrittää perehtyä viikonvaihteessa siihen, miten tekisin tilaa tililleni.

Toki Google tarjoaa minulle maksullista kuvatilaa, johon sitten mahtuisikin aika rajattomasti kuvia. En mitenkään periaatteessa vastusta palveluista maksamista, mutta vierastan kuukausittain velotettavaa kestotilausta, jonka hinnat on ilmoitettu dollareissa eli maksetaan ilmeisesti Yhdysvaltoihin. Tuleekohan moisen pikkusumman (2,49)  maksusta aina saman verran kuluja päälle?

Yksi ratkaisu olisi tietysti siirtää blogi uudelle palvelimelle. Enpä taida haluta, koska näillä tarinoilla lienee joitain vakiolukijoita. Tutkitaan. Otan mielelläni vastaan vinkkejä, miten kannattaisi toimia.

Mainostetaan nyt vielä ilman kuvia, että ainakin täällä Lahden korkeudella kannattaa mennä vielä suppilovahverometsään. Pääsin eilen metsään vasta iltapäivällä, joten valoisa aika loppui kesken. Siihen yhteen rinteeseenkin jäi takuuvarmasti vielä kymmeniä litroja sieniä.

Suurin osa eilen keräämistäni oli napakoita ja hyväkuntoisia. Kuivuri on hurissut ihan koko päivän.

Itse tekeminen innostaa

Sain valmiiksi isoäidin neliö -tilkkushaalin viime viikolla ja vein sen tyttärelle lahjaksi. Viimeisenä iltana vielä päättelin langanpäitä nurjalta puolelta niin myöhään, että päätin sitten olla urakoimatta enää nirkkoreunaa. Ihan kaunis työstä tuli näinkin. Ja toivottavasti se myös lämmittää. Ainakin vastaanotto oli lämmin.

Käsillä tekeminen innostaisi nyt paljon enemmän kuin mikään kirjoitustöihin liittyvä. Tätä blogiakin laiminlyön mieluummin kuin lasken käsistäni kutimen tai virkkuutyön. Nyt ovat työn alla ranteenlämmittimet, joiden tekoon innostaa hienon hieno lanka villan ja silkin sekoitusta. En ole kovin hyvä neuloja (enkä virkkaajakaan, kuten eri kokoisista tilkuista näkee), mutta niin vain hommaan jää koukkuun. (Olipas puujalkavitsi!)

Toinen innostuksenaiheeni on valmistaa hyvää ja edullista ruokaa oikein alkuvuoden härkäviikkojen tapaan. Alkuviikosta ostimme alle viidellä eurolla kilon karitsanmaksaa, jota mies, minä ja koirat söimme erilaisilla lisukkeilla kolmena päivänä. Sienisalaatin, lanttulaatikon, karpalochutneyn ja coleslawn kanssa ruoka oli suorastaan juhlavaa. Eilen ostin taas kilon silakkafileitä yhtä edullisesti. Teimme vuoallisen tomaattisilakoita, joita söimme eilen lämpiminä ja tänään kylminä. Ja huomiseksikin riittää vielä, samoin lopulta koirille.

Hiihtämistä olen harrastanut nyt kolme kertaa, viimeksi eilen. Mies halusi Hollolan Heinsuon laduille, jotka ovat nykykielellä kutsuttuna haasteellisia. Kouluaikoina itkuraivosin muutaman kerran samoissa maastoissa, joissa vedetään supan pystysuoraa reunaa ylös ja lasketaan heti kohta alas kauhistuttavan jyrkkää seuraavan supan rinnettä - ja käännytään viime hetkellä alamäessä ennen uhkaavaa puuta.

Satuin vielä lipsahtamaan kilpaladulle, jossa miehen rakastamien herkkumäkien välissä ei ole edes tasaisempia hengähdystaukoja. Mutta en kuitenkaan kaatunut, ja niin vain kiipesin vielä toisenkin kerran Heinsuon urheilukeskuksesta kuntoladulle. Oheinen kyltti siltä helpommalta osuudelta.

Tänään olen nautiskellut kipeistä reisilihaksista, joiden alkujuuri on perjantain tanssitunnilla, tehosteet sain ladulta. Pikkuisen jaksoin aamulla myös kuminauhajumpata.

Lehtikuvatyttönä

Pro Mustarousku -blogi esiintyy Finnetin Anette-asiakaslehdessä 3/2011. Jaakko Liikanen kirjoitti ja Matti Immonen kuvitti jutun sieni- ja blogiharrastuksestani Virtuaaliminä-palstalle. Käykääpä kurkkaamassa: sisällysluettelossa sivulla 3 on kiva pikkukuva, sivuilla 6-7 itse juttu.

Matti Immosen kuvat ovat mielestäni aivan uskomattoman upeita: niistä haistaa metsän tuoksun! Kunnioitan myös sitä, että Immonen sai Doris-mäyräkoirani niin hyvin mukaan koko aukeaman pääkuvaan. Kuvaustilanne ei ollut ollenkaan helppo, sillä eihän koira halua poseerata lehtikuvatyttönä uudestaan ja uudestaan saman sienipaikan äärellä.

Sienipiipahduksia

Sienestysaikaa on viime viikkoina ollut niin vähän, että alan jo taantua harrastuksessani. Ja jos joskus olen metsään ehtinytkin, raportointiin ei ainakaan ole jäänyt aikaa...

Viime perjantaina käväisin hieman erikoisissa merkeissä metsässä, sillä olin siellä kuvattavana erään lehden artikkelia varten. Esiinnyn siinä itsenäni eli sienibloggaajana. Laitan linkin tänne siinä vaiheessa, kun juttu ilmestyy. Vaikka valokuvaajalla olikin kiire, ja kuvaaminen oli sienestystä tärkeämpää, sain onneksi vähän satoakin. Pelasin varman päälle eli vein kuvaajan luonnonsuojelualueelle jyrkän mäen alle, jossa tiesin olevan tarpeeksi kosteaa kuivankin kauden jälkeen. Itse päivä oli kovin sateinen, mutta kuvauksen aikana aurinkokin tuli esiin, ja valokuvaaja oli kovin tyytyväisen oloinen sekä metsään, valoon että tietysti saamaani saaliiseen. Itse en ehtinyt kuvata, mutta pääosa sadosta oli kantarelleja.

Tänään työt jumiutuivat iltapäivällä sellaiseen vaiheeseen, että karkasin maalle katsomaan tattitilannetta luettuani uutisia uudesta sadosta. Tutuilla paikoilla ei ollut kuin yksi herkkutatti, mutta punikkitatteja oli jo paremmin. Yllättäen ne olivat myös varsin puhtaita, joten sain siivutella tatit kuivumaan maalla ritilän päälle.

Takaisintulomatkalla oli ihan pakko poiketa vielä sinne luonnonsuojelualueen rinteeseen tsekkaamaan, josko löytäisin mustia torvisieniä tai mustarouskuja. Jälkimmäisiä olikin ihan isoja ryhmiä, mutta suurin osa matoisia tai pahentuneita. Sen verran kuitenkin löysin seuraksi kangasrouskuja, että valmistin tämän kesän ensimmäisen sienisalaatin huomiseksi. Iltapalalle taas paistoin pikaisesti muutaman rinteestä löytyneen kauniin lampaankäävän. Lämpimällä leivällä sipulit, omenasiivut ja lampaankääpäviipaleet maistuivat oikein ihanilta, päälle vuolin vielä muutaman parmesanilastun.

Kysymyksiä ja vastauksia

Haaste vastaanotettu Maijulta, joka pitää Männiköllä-blogia . Kiitos Maijulle haasteesta ja oheisesta tunnustuksesta!
Vastaan siis viiteen kysymykseen.

1. Milloin aloitit blogisi ?
Jo toukokuussa 2005, kun olin käynyt keräämässä korvasieniä sukulaisten kanssa.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogi alkoi intohimoisesta harrastuksestani, sienestyksestä, mutta jo alusta lähtien tiesin kirjoittavani myös muista luontoelämyksistä ja liikunnasta. Jonkin verran kerron myös ruoanlaitosta, etenkin sieniruoista, marjoista ja muusta lähiruoasta.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En pidä blogiani kovin erityisenä. Kävijätilastoista olen kuitenkin huomannut, että ihmiset hakevat sieltä etenkin sienten kuvia ja sienireseptejä, joten ehkä se on erityistä. Haluan myös kertoa mahdollisuuksista hakea luontoelämyksiä aivan kaupungin keskustasta, josta pääasiassa lähden sekä hiihtämään että sienestämään.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Tein 2004 valmiiksi opinnot, joihin kuului blogikurssi. Aloitin ensin ammatillisen blogin Verkkomaisteri ja huomasin, että bloggaaminen on hauskaa. Pro Mustarousku syntyi oikeastaan vitsistä, sillä mieheni rakastaa mustarouskuja, jotka olivat pitkään viranomaisten ja sienikirjojenkin pannassa niiden mahdollisesti sisältämien karsinogenien ja ympäristömyrkkyjen vuoksi. Hän heitti kerran, että pitäisi perustaa pro mustarousku -liike. Kysyin sitten luvan, saanko käyttää nimeä sieniblogissani.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi ?
En oikeastaan mitään, koska blogin on tarkoitus olla päiväkirjan tyyppinen nopea väline, johon säilötään hetken tunnelmia. Kaikki kuvat tai tarinat eivät ole kovin ihmeellisiä, mutta ovatpa tallessa. En tavoittele isoja lukijamääriä, joten sikäli blogini saa pysyä minun näköisenäni. Aikaa tietysti saisi olla enemmän, jotta ehtisin säilöä enemmän ajatuksiani. Tänä talvena on jäänyt monta hyvää sieniateriaa kertomatta täällä.

Tähän kysymyslistaan liittyi tunnustus, joka pitäisi lähettää eteenpäin. Minun ongelmani on se, että nykyisin olen ihan liian kiireinen seuraamaan muiden kuin harvojen kommentoijieni blogeja (ja Maijullahan tunnustus jo on). Yhden kuitenkin keksin: Aman Ruusuvesi-blogi. Käykää katsomassa, niin tiedätte, miksi.

Muualla kylässä

Tänä aamuna häkellyin, kun vierailin Mrs Morbidilla. Hän oli myöntänyt minulle the power of schmooze -tunnustuksen, jota bloggarit jakelevat toisilleen kyvystä ottaa muut huomioon. Tässä suhteessa en kyllä ole oikea kohde, sillä laiskuuttani vain nykerrän tätä omaa blogia enkä juuri kommentoi muualla. Mutta varmasti luen, ajattelen ja arvostan muiden kirjoituksia..! Kiitos siis, arvostan myös kaikkia yhteisöllisyystunnustuksia!

Tämän päivän Helsingin Sanomat osoitti, että myös lehdistä saa joskus hyvää sienitietoa. Elämä & Terveys -osastossa oli melkein sivun verran tietoa - pari artikkelia (maksullisia) - sienisokerin eli trehaloosin imeytymishäiriöstä, josta minäkin ilmeisesti kärsin. Kanttarelliateriat ovat jääneet väliin jo pari vuotta tuskallisten vatsanväänteiden vuoksi. Se oli minulle uutta tietoa, että kyse olisikin kaikissa sienissä samasta sienisokerista, jonka määrä ratkaisee. Syön kyllä niin paljon sieniä, että luulisi minun saavan mahanpuruja muistakin kuin kanttarelleista (joskus on tullut punikkitateista, mutta se taas johtunee huonosta kypsennyksestä). Onneksi eivät ole vielä herkkutatit, herkkusienet, korvasienet tai mustavahakkaat vielä aiheuttaneet oireita - ne kaikki ovat Hesarin listalla paljon sienisokeria sisältävinä lajeina.

Kokeilu

Menin typeryyksissäni muuttamaan tämän blogin Blogger betaan, minkä jälkeen kuvien lähetys Flickristä ei ole onnistunut. Mutta kokeillaan nyt sitten tätä bloggerin omaa kuvatoimintoa...
No, ainakin tämä näyttää asettelevan tekstin hieman typerästi. Pitää jatkaa harjoituksia.

Yrttejä edes parvekkeella

Bambu ja yrttejä
Originally uploaded by InaRuo.

Pari viikkoa sitten kävi se, mitä ei pitäisi tapahtua. Neljä vuotta palvellut tietokoneeni simahti ja vei mennessään mm. joitain satoja valokuvia. Osa niistä on toki levykkeille tallennettuina, osa Flickrissä. Jotkut tunnelmat ovat kuitenkin lopullisesti mennyttä, mm. kuvat parin kesän takaisilta syntymäpäiviltäni.

Blogi on jäänyt hunningolle paitsi tekniikan ongelmien, myös työkiireiden takia. Koko kesäkuun keskityin rakentamaan Lahden Runomaratonia, joka on ollut lähes ainoa luontoelämykseni viime aikoina. Kaksitoista tuntia ulkoilmaohjelmaa Mukkulan puistossa kävi kyllä extreme-elämyksestä, vaikka en ihan koko aikaa auringossa istunutkaan.

Parvekepuutarhani on jäänyt muutaman hätäisen torilta ostetun yrtin ja yhden tomaatintaimen vaalimiseen. Isossa ruukussa kasvava viherkasvi tosin on bambu, jonka jouduin pelastamaan toisesta ruukusta, kun korkea hökötys oli pudonnut tyttäreni ikkunalaudalta ja särkynyt. Muutenkin parveke toimii minulla kesäsäilönä kasveille, jotka ovat kärsineet kuivasta sisäilmasta ja kehnosta hoidosta koko kevään. Ihmeparantumisia silti tapahtuu joka kesä, samoin jokunen lopullinen kuolema.

Maalla olen ehtinyt käydä vain eilen pikaisesti toteamassa surullisen näyn. Pari viikkoa sitten terhakkaasti esiin nousseet kirvelit olivat kaikki paahtuneet kuoliaaksi helteessä, eikä basilikakaan voinut ollenkaan hyvin. Tämän vuoden yrteistä hengissä oli enää persilja, monivuotisista sinnittelivät minttu ja ruohosipuli. Ei pientäkään yrttimaata voi jättää päiväkausiksi hoitamatta (ilman vettä) näihin aikoihin, mutta minkäs teet, kun vuorokaudessa ei edes yöttömän yön aikaan ole tavallista enempää tunteja.

Säilöntää sienestyksen puutteessa

Anopin pavut ja kurkut
Originally uploaded by InaRuo.

Anoppi ilahdutti perhettämme lähettämällä kassillisen papuja ja toisen avomaan kurkkuja. Todellakin ilahdutti, sillä hän jopa aina kysyy ennalta, ehdimmekö säilöä. Kurkut ovat nyt suolavedessä liossa, pavut ryöpättyinä muovipusseissa odottamassa pakastimeen pääsyä.

Pienen osan pavuista keitin jo salaattiin sopivan pehmeiksi, pilkoin ja lisäsin tomaattia, etikkatilkassa haudutettua sipulia, ohuenohueksi viipaloitua valkosipulia, hetken keitettyjä porkkanaviipaleita, omenaa paloina, rypsiöljyä ja mausteita. Huominen lounassalaatti on siis valmiina, oheen voi vaikka keittää kananmunia.

Kapa kertoi tehneensä kangasrouskuista etikkasäilykkeitä, joita minäkin olen puuhannut muutaman kerran tänä syksynä. Tosin chilejä en vielä ole lisännyt mausteliemeen, pitäisi varmaan kokeilla. Omat mausteeni viittaavat enemmän itään ja piparkakkuihin: kuorimattomia kardemummansiemeniä, kanelitanko, neilikoita, valkosipulia, inkivääriä. Ja tietysti aina etikkaa, sokeria ja mustaherukanlehtiä. Joskus muutakin.

Jos ensi viikonvaihteessa löydän rouskuja, aion kokeilla säilöntätapaa, jossa ryöpätyt sienet ladotaan purkkiin karkean suolan, valkosipulisilpun ja mustaherukanlehtien (tai tillin) kanssa kerroksittain. Koko ihanuus puristetaan kiven tai erityisen säilytyspurkin männän alle niin tiiviiksi massaksi, että aineista irtoava liemi peittää pinnan. Muutaman viikon kuluttua sienet ovat maustuneet, ja niitä voi syödä joko sellaisenaan lisukkeina tai vaikkapa kermaviilin kanssa salaattina. Luulen silti, että suolaa täytyy vähän liottaa pois. En ole kokeillut, ainoastaan kuullut ihastuneita kommentteja. Kanttarellitkin kuulemma sopivat tämänkaltaiseen säilöntään.

Kokeilu

Raskas omenapuu
Originally uploaded by InaRuo.

Lähetän tämän kuvan kokeeksi blogiini, sillä jostain syystä osa Flickrin kautta lähettämistäni kuvista ei näy tänään.
Omenat kuvasin eilen, puut notkuvat niin raskaan lastinsa alla, että yksi pienistä puista jo romahti.