maanantaina, toukokuuta 30, 2005

Ensimmäinen saalis

Avasin sienikauden eilen virallisesti, jos mittarina on kerätty saalis. Koriin kertyi kymmenkunta korvasientä, joista kaksi varsinaisia jättiläisiä; ilman vaakaa arvelen niiden painaneen ainakin 200-300 grammaa kappaleelta. Ensimmäinen jättiläisistä oli niin vaaleankeltainen, että se oli jäädä kokonaan löytymättä. Seuranani ollut biologi määrittikin yksilön ensin innoissaan lehtokorvasieneksi (gyromitra gigas), mutta tarkemmissa tarkasteluissa päädyimme sittenkin pitämään sientä yleisempänä korvasienenä (gyromitra esculenta).

Sieniretkeilimme yli kolme tuntia hollolaisissa metsissä, joista seuralaiseni oli aiempina vuosina onnistunut löytämään runsaitakin satoja. Nytkin haravoimme tarkasti jokaisen ojanpenkan ja metsäautotien, joissa oli lupaavia puupinoja ja rikottua maanpintaa hiekkapohjineen. Yhtään rypästä ei kuitenkaan osunut silmiin, vaan jokainen sieni oli yksittäinen löytö. Kosteutta oli mielestämme tarpeeksi, vastaan tuli useitakin solisevia puroja. Ja lenkkarit kastuivat.

Luontoelämysten kannalta reissu oli muutenkin antoisa. Metsäviklopariskunta pelästyi ilmeisesti mukanamme ollutta Pulla-noutajaa ja Doris-mäyräkoiraa ja teki huomattavan taidokkaita syöksyjä harhauttaakseen meidät syrjään kostean hakkuuaukion keskeltä sijaitsevalta pesältään. Aivan tien vieressä olleen männynkolosta onnistuimme ensin äänen perusteella bongaamaan palokärjenpoikaset, jotka sitten myös iloksemme roikkuivat pesästään harvinaisen uhkarohkeasti huutaessaan ruokaa. Valtavan siirtolohkareen alta aukeavat kolot puolestaan kiinnostivat Dorista ja Pullaa siinä määrin, että uskomme löytäneemme mäyränpesän. Ja oli lähistöllä ilmeisesti isompaakin riistaa, sen verran terhakkaasti Pulla yritti vetää meitä hirvenpapanoiden ja syötyjen pihlajanlehvistöjen läpi metsästämään.

Tällä kertaa sienet jäivät seuralaisen haltuun, joten mausta en osaa sanoa mitään. Rakastan sieniruokia ja niiden valmistusta, mutta minulle tärkeintä on sittenkin itse sienestys.

Sitä paitsi kaapissani on runsaasti kuivattuja korvasieniä, joiden myrkyttömyydestä kiistelen jatkuvasti mieheni kanssa. Hän olisi valmis syömään kuivatut korvasienet ilman suurempia käsittelyjä, jotta maku säilyisi paremmin - niin teimmekin vuosikausia ilman myrkytystä. Itse olen viime vuosina ryöpännyt vielä kuivatutkin sienet kertaalleen, ainakin silloin, kun tarjoan niitä muille. Tästä saimmekin aikaan pitkän keskustelun, kun palasimme retkeltä keskelle sukulaiskahveja. Aika moni oli valmis vähän riskeeraamaan hyvän maun vuoksi. Mutta tästä lisää ehkä joskus myöhemmin...