sunnuntaina, toukokuuta 29, 2011

Kesän airuita

Eilinen lauantai meni siivotessa ja levätessä, sillä perjantai oli aika rankka matkapäivä. Kohde - tyttären opinahjon musikaaliesitys Seinäjoella - oli mieluinen ja inspiroiva, mutta ajomatkat Lahdesta edestakaisin ihan liian rankat yhdelle päivälle. Koirat olivat kuitenkin vain päivähoidossa, joten tällä kertaa asia piti hoitaa näin.

Mutta koska eilinen meni melkein sisällä, tänään olikin sitten hinku päästä ulos. Ensin kävin kävelyllä Lahden sataman seutuvilla, jossa oli käynnissä vauhdikas Casseli Race -kilpapurjehdustapahtuma. Purjeveneitä on aina inspiroivaa katsoa ja eritoten näin keväällä, kun kausi on alussa. Kännykkäkuvista tuli niin surkeita, ettei nyt laiteta edes todisteeksi.


Iltapäivällä kävimme terve(hd)yskäynnillä anoppilassa, jossa kesä oli taas päässyt röyhähtämään kasvuun ihan omassa tahdissaan - tontti sijaitsee etelärinteessä aivan veden äärellä. Pidemmittä puheitta ohessa muutama kuva, joissa pääosassa ovat kielot, syreenit, omenankukat, lemmikit ja mäyräkoira.

sunnuntaina, toukokuuta 22, 2011

Perinteinen korvasieniretki, osa n

Pääsin kuin pääsinkin korvasieneen! Miehen biologiveli tuli onneksi sopivasti anoppilaan Hollolan maastoihin, joten pääsin hänen kyydissään eilen metsään. Tällä kertaa mukana oli enää yksi sienikoira, sillä appivanhempien ja langon lemmikki Pulla kuoli korkeassa viidentoista vuoden iässä loppuvuodesta.

Lähes kolmetoistavuotias Doriskin vaikutti retkeemme sillä tavalla, että valitsimme vain tieltä näkyvät hakkuuaukot, joihin ei tarvinnut kävellä kovin pitkiä matkoja. Varsinaista autosienestystä siis - tosin kilometrejä tuli yhteensä vain nelisenkymmentä.

Hyvän näköisiä hakkuuaukkoja bongasimme puolenkymmentä, mutta vain kaksi niistä antoi satoa. Syykin on aika selvä, sillä Päijät-Hämeessä on vieläkin voimassa metsäpalovaroitus. Ei metsä ihan rutikuivalta vaikuttanut, mutta silti oli köyhää. Minä löysin koiran narun päässä vain pari sientä, sillä Doris ja minä kykenimme etenemään myllätyssä maastossa paljon huonommin kuin lankomies. Olin kuitenkin onnellinen niistä paristakin, sillä suurin nautinto tulee sienen löytämisestä ja keräämisestä. Seuralainen löysi pari rypästä hakkuuaukon reunoilta, joissa oli vähän enemmän kosteutta kuin itse rikotussa maastossa. Minunkin sieneni tulivat vastaan tien ja aukon välisellä kaistaleella.

Lanko halusi välttämättä jakaa saaliin kahtia, joten sain mukaan suunnilleen yhden kastikkeen ainekset. Muutakin "saalista" retkeltä irtosi, sillä jäin korvasieniretken jälkeen vielä anoppilaan vähän auttamaan puutarhahommissa. Lankomies käänsi äitinsä kasvimaata ja nosti ylös maa-artisokat, minä valikoin niistä isoimmat käyttöön ja pienimmät palautettavaksi maahan kasvamaan. Lisäksi nyhdin mukaani mehukkaat nokkoset kasvimaan reunalta.

sunnuntaina, toukokuuta 15, 2011

Primöörejä

Ruotsin kielessä on sana primör, monikossa primörer, joka merkitsee sadon ensimmäisiä vihanneksia, marjoja jne. Harmittaa, ettei suomen kielessä ole yhtä hyvää. Joskus olen nähnyt ilmauksen ensivihannekset. Puhutaan tietysti uusista perunoista, kauden ensimmäisistä mansikoista ja vielä vähän lituskaisista sokeriherneistä keitettävistä apposista, mutta se iskevä sana siis puuttuu.

Tänään kuitenkin keräsin maalta niitä primöörejä, joita nousee esiin (lähes) ilman viljelyponnistuksia: nokkosia ja raparpereja. Olisin halunnut etsiä myös pieniä horsmanalkuja ja vuohenputkia, ehkä myös vähän voikukanlehtiä salaatiksi, mutta syntymäpäiväjuhlinnan ohessa ei ollut riittävästi aikaa. Hyvä näinkin.

Ryöppäsin äsken nokkoset nopeasti ja aion käyttää puolet niistä huomenna munakasrullan täytteenä. Raparpereista saatan tehdä itselleni ihan pikku pikku kiisselin, koska saan joka tapauksessa syödä sen yksin. Puoliso ei ole ihastunut raparperiin myöskään piirakassa tai muissa makeissa ruoissa, mutta ehkäpä löydän hyvän chutney-reseptin. Tai sitten teen niistä piirakkaa perjantaina tulossa oleville vieraille, jotka eivät ole ihan yhtä kranttuja. Varret säilyvät kyllä muutaman päivän jääkaapissa. Raparperisimakin on hyvää ja raikasta.

Pihalta löysin ihanasti nupulla olevia kieloja, joita keräsin tuomaan tuoksua tänne kaupunkiasuntoon. Metsänreunassa kävin vilkaisemassa paikan, jossa joinain vuosina on ollut korvasieni tai pari. Ei mitään.

lauantaina, toukokuuta 14, 2011

Sienessä torilla

Mies palasi eilen torilta kassi täynnä korvasieniä. Ilmassa oli hieman vahingoniloa, sillä hän oli jo useita kertoja kysynyt minulta, olisiko korvasieniä jo noussut. Yhtä monta kertaa olin vakuuttanut, että on a) liian kylmää, b) liian kuivaa.

Ei ollut ainakaan Iitissä, josta sienet kuulemma on kerätty. Kerääjä ja myyjä ei kuulemma ollut kauhean halukas kertomaan edes paikkakuntaa, mutta tässä se nyt sitten kerrotaan laajemminkin. Tuskinpa tällä perusteella kukaan osaa vielä hänen apajilleen.

Kun eilen kävimme anoppilassa, katselin taas uusin silmin maastoja matkan varrella. Ei auton ikkunasta tietenkään korvasieniä näe, mutta sopivia hakkuuaukeita kyllä. En vain taida ehtiä etsintöihin ennen ensi viikonloppua, sillä tänään oli ihan pakko siivota ja tehdä muita huoltohommia, huomenna taas on tiedossa isot syntymäpäivät. Tosin voin sillä reissulla kyllä piipahtaa oman maapaikkamme metsänreunassa, josta useina vuosina olen löytänyt joitain korvasieniä. Jos siellä on jotain, kannattaa kiiruhtaa muuallekin maastoon. Ja kannattaa kyllä siinäkin tapauksessa, että sieltä ei löydy mitään.

Enää en suhtaudu niin, ettei sieniä saisi ostaa torilta - ja mitäpä se kannattaisikaan, jos puoliso on jo hankinnan tehnyt. Aiemmin olin vähän loukkaantunutkin siitä, jos hänelle eivät riittäneet minun kotiin tuomani saaliit. Nyt tajuan käyttäytyneeni kuin muinaiset metsästäjämiehet. Pääasia, että kotiin tuotu tai ostettu ruoka saadaan syötyä tai vähintään säilöttyä. Nämä ostetut korvasienet kuivatamme, jolloin ne säilyvät pitkään.

Sitä paitsi Lahden kauppatori on elämyksellinen paikka, josta ainakin kesällä on ihana tehdä välillä heräteostoksiakin. Tänään ostin sieltä varovasti ensimmäisiä hyötykasvien taimia parvekkeelle: amppelitomaatin, persiljan ja ruohosipulin. Vielä pitää vähän vahtia yölämpötiloja, joten laitoin nyt tomaatin ensin kokonaan keittiön ikkunalle ja varaudun nostelemaan yrtit yöksi parvekkeen tuulikaappiin. Kukkia parvekkeella on ollut pari viikkoa, ihan tavallisia helppoja orvokkeja ja narsisseja.

Korvasieniajasta myöhästymisen lisäksi harmittaa toinenkin laiminlyönti. Aamulla imuroidessa ihmettelin höytyviä, joita löytyi yhden huonekasviasetelmamme alta. Kun nostin vähän katsetta, tajusin, että anopinkielessä oli kukkavana ja jo kuihtuneita kukkia. Ainakin toistakymmentä vuotta minulla ollut kasvi on kukkinut ensimmäistä kertaa, enkä minä ole huomannut mitään! Sikälikin ruoskin itseäni, että ihmettelin asunnossamme leijunutta voimakasta tuoksua tässä päivänä muutamana. Kuvittelin vain, että puiston kevättuoksut tunkeutuvat sisälle, vaikka vähän ihmettelinkin, mikä kasvi se voisi olla. Vastaus olisi ollut nenän edessä.

sunnuntaina, toukokuuta 08, 2011

Toiveikas äitienpäivä

Kevät on mennyt lähinnä tenniskyynärpäätä (oikeammin hiirikättä) potiessa. Olen rampannut lääkäreissä ja fysioterapeutilla ja ennen kaikkea vältellyt turhaa koneella roikkumista. Eipä ole käsi vieläkään kunnossa, mutta suhtaudun jo vähän toiveikkaammin tähän olemiseen. Voin jo tehdä kirjoitustöitä, kunhan maltan pitää huolta työasennoista enkä jumita koneella tuntikausia ilman taukoja.

Kun joka aamu jumppaa niskaa ja selkää, tekee vatsaliikkeitä ja muutamia ryhtiä kohentavia reisi- ja selkäliikkeitä, alkaa kuka tahansa voida paremmin. Päivisin venyttelen niskaa ja kättä annettujen ohjeiden mukaan, iltaisin taas teen käsiliikkeitä kilon punnuksilla televisiota katsoessa. Sitä varten on pitänyt ryhtyä katsomaan tv:stäkin vähintään uutiset - normaaliolosuhteissa luen kirjaa tai viihdyn netissä paljon mieluummin.

Tämän äitienpäiväaamun sää on viime viikkojen tapaan niin upea, että ulkoilukin toki innostaa. Sauvakävelyä olen kokeillut varovasti. Eilen kyynärpää taas kipeytyi, joten nyt jätän sen väliin. Tuntuu itse asiassa hyvältä välillä vain löntystellä kaupungin puistoissa vanhojen koiriemme kanssa ja edetä niiden nuuskimisen tahdissa. Vielä mukavampaa on käyskennellä maalla pihalla, kun jokainen saa mennä omaan tahtiinsa. Mäyräkoiralla se merkitsee muutamia juoksuspurttejakin, vaikka mittarissa on melkein 13 vuotta. Mopsi (melkein 14) istahtaa aurinkoon eikä hötkyile turhaan.

Eilen kävimme anoppilassa viettämässä äitienpäivää etuajassa. Veimme mukanamme parsaa, loimulohta, korvasieni- ja hollandaisekastiketta ja parmesaanilastuja, joista rakensimme maistuvan pääruoan. Vihreät parsat olimme valmistaneet uunissa, mikä on mielestämme nykyisin yksinkertaisin tapa: kuoritut parsat uunivuokaan ja hieman öljyä sekaan, vuoka 225 asteeseen n. 15 minuutiksi. Kannattaa välillä kokeilla parsojen kypsyyttä, jotteivät pääse ylikypsiksi ja samalla muutu sitkeiksi - me syömme etenkin vihreät parsat niin, että nuppu vielä hieman "rapsahtaa" haukatessa.

Korvasienikastikkeen valmistin viimeisistä kaapista löytyneistä kuivatuista sienistä. Ryöppäsin kertaalleen ja sen jälkeen paistoin pilkotut sienet (n. 2 dl) hyvin hienoksi hakatun sipulin kanssa voissa, haudutin melkein tunnin vähässä vedessä parin rosmariininoksan kanssa, lopuksi maustoin suolalla, ripauksella pippuria ja desillä kermaa. Korvasienistähän häviää nykyisillä tiukoilla ryöppäysohjeilla (kuivaamisenkin jälkeen pitäisi suositusten mukaan ryöpätä kaksi kertaa, mutta minä kyllä tyydyn yhteen) suurin osa mausta, mutta pitkällä haudutusajalla siitä saa osan takaisin.

Varsinaisesta äitienpäivästä emme ole ottaneet stressiä. Kaivoin pakastimesta paistettuja kuhafileitä parin viikon takaa, lisäksi teemme yhdessä katkarapukastiketta. Parsaakin jäi vielä, samoin joitain lisukkeita. Kohta alkaa brunssin rakentaminen.