keskiviikkona, lokakuuta 22, 2014

Tervetuloa Helsingin kirjamessuille perjantaina!

Lia Gasbarra ja minä kerromme kirjastamme Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella Helsingin kirjamessuilla perjantaina 24.10. klo 10. Esiinnymme toisen kerroksen Näytöskeittiössä top chef Akseli Herlevin isännöimässä tilaisuudessa.

Otan mukaan kuivattuja sieniä ja yritän parhaani mukaan viedä eteenpäin niiden käytön ilosanomaa sienikeittiössä. Lia on luvannut valmistaa pari pikku herkkua, joissa myös käytetään kuivattuja sieniä mausteena.

Ennakkotietoa mm. täältä Viini-lehden vinkeistä ja täältä Kirjamessulehden sivulta 31. Tervetuloa kuulolle ja katsomaan!

perjantaina, syyskuuta 05, 2014

Herkkutattihuumaa





Kenellekään sienten ystävälle ei ole jäänyt epäselväksi, että nyt eletään ainakin tämän vuosituhannen herkkutattisyksyä. Karl Johaneja, porcineja - millä nimillä niitä nyt eri kielillä kutsutaankin - on noussut etelästä pohjoiseen.

Minäkin olen kantanut herkkutatteja korikaupalla metsästä, enimmäkseen uusista vapaa-ajan maisemistamme Asikkalan Kalkkisista. Pääosan tateista olen siivuttanut kuivumaan huvilan ritilöille puu-uunin päälle ja kaupunkiasunnon sienikuivuriin. Tuoksu on välillä ollut niin huumaava, että on ollut vaikea nukkua.

Sieniruokakirjamme osui siis hyvään syksyyn, sillä kirjassa on kolmisenkymmentä juuri herkkutateille sopivaa reseptiä. Toki luova sienestäjä ja sieniruokien kokkaaja voi käyttää tarpeen mukaan muitakin sieniä. Ja niitäkin olen ilokseni löytänyt, erityisesti erilaisia rouskuja - jopa madottomia leppärouskuja - ja kantarelleja.

Juttuja kirjastamme Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella on ilmestynyt ainakin Kauppalehti Optiossa, Glorian ruoka & viini -lehdessä ja Turun Sanomissa. Muutama haastattelu- ja kokkauspyyntö on vetämässä, mistä tietysti olen iloinen.

sunnuntaina, elokuuta 10, 2014

Sieniruokakirjamme julkisuudessa

Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella -ruokakirjamme näyttää ilokseni löytävän jatkuvasti uusia lukijoita. Olen saanut jo monta viestiä ihmisiltä, jotka ovat kokeilleet kirjan reseptejä ja hyväksi havainneet. Myös sienestys- ja ruokakulttuuriaiheisista pikku tarinoistamme olen saanut ilahduttavasti kiitoksia.

Julkisuudessa teos on ollut esillä muutaman kerran. Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti kirjasta ensin netissä 1.7. ja paperilehdessä hieman laajemmin 24.7. Ilta-Sanomien Sienet-liitteessä kirja oli nostettu esille kolmen muun tuoreen sieniaiheisen kirjan kanssa. Yle Lahti ajoi ulos haastatteluni viime perjantaina, nettijuttu on julkaistu tänään. Ja Radio Voimankin studiossa olen piipahtanut.

Toivon ja uskon, että myös toinen kirjoittaja Lia Gasbarra pääsee syksyn aikana kertomaan kirjasta. Pariin tapahtumaan meitä on jo pyydettykin, mutta niistä kerron lisää, kun ajankohdat ja otsikot varmistuvat. Pääasia ei tietenkään ole patsastella julkisuudessa, mutta toki ylpeydellä esittelen teosta, jota rakkaudella teimme kaksi vuotta.

Hartain toiveeni on tällä hetkellä saada sateita, jotka nostaisivat tatit esiin pitkän lämpimän jakson jälkeen. Pariin viikkoon en ole juuri edes viitsinyt käydä metsässä, sillä jo heinäkuun puolivälissä siihen asti runsaat kantarellisadot, haperot ja aikaisessa olleet rouskut alkoivat kuivua pystyyn. Metsäkeikka Ylen toimittajan kanssa vahvisti, ettei ainakaan Salpausselän lähisupissa juuri sieniä näkynyt.

Tässä blogissa on viime viikkoina ollut hiljaista, en ole juuri päivittänyt tänne sen paremmin pyöräily- kuin sieniretkiänikään. Kesän aikana olen elänyt keskellä sen verran isoja muutoksia, että päätin paketoida Pro Mustarouskun tämän sienisyksyn jälkeen.

Vielä kuitenkin aion seurata sieniruokakirjamme tarinaa ja päivittää sen kuulumiset tänne. Seuraavan blogin ideakin muhii jo. Kerron aikanaan, mistä maisemasta ja näkökulmasta jatkossa bloggaan.

maanantaina, heinäkuuta 07, 2014

Mäyräkoira Doriksen muistolle



Olemme nyt vajaan viikon totutelleet elämää ilman pitkäikäisintä koiraperheenjäsentämme Dorista. Hän eli melkein 16-vuotiaaksi, oli syntynyt 26.8.1998.

Viime keskiviikkona 2.7. oli aika toteuttaa vaikea päätös päästää tulehduksista ja nivelkivuista kärsinyt ystävämme pois. Vieläkin itkettää, kun mietin asiaa.

Bessie lähti viime kesänä, nyt oli Doriksen vuoro.
Tytär koirineen ollut täällä koko tämän ajan vieraana, joten ihan ilman koiraseuraa emme ole olleet vielä päivääkään. Huomenna hekin lähtevät, joten on opeteltava uusi rytmi ilman kävelylenkkejä ja ilman kylkeen parkkeeraavaa lämmintä eläintä.

Doris oli tärkeä osa elämää, mukanani lähes viimeiseen asti myös sienimetsällä. Ohessa muutama kuva vuosien varrelta yhteisistä harrastuksistamme. Kiitos, Doris, kaikesta.

lauantaina, kesäkuuta 28, 2014

Ainakin sata pientä kantarellia...

Kannatti käydä tänään anoppilan rannassa tarkistamassa, joko kantarellit ovat nousseet. Ensin en nähnyt oikein mitään, sitten pari nuppineulanpään kokoista keltaista pilkkua hieman sivussa edellisvuosien paikoilta.

Mutta sitten: ensin luulin sammaleen keskellä kasvavia keltaisia joiksikin ihan muiksi sienikasvustoiksi - välillähän metsässä tulee vastaan vaikka mitä hyytelömäisiä sieniä, joita ainakaan minä en osaa tunnistaa tai ainakaan jaksa opetella. Mutta ne olivatkin terhakoita ja kiinteitä pikkuvahveroita, joiden vähän isommat siskot ja veljet kurkistelivat muutaman  metrin päästä.

Ja taas muutaman ja taas muutaman... kantarelleja oli noussut ainakin sata tai todennäköisemmin satoja. Pieniä vielä, mutta tokihan niistä osa piti kerätä mukaan, jotta huomenna pääsemme maistamaan kantarellikastiketta.

Juu, kävimme myös pyöräilemässä, vain kohtuullisen ja umpitutun 28 kilometrin lenkin Messilän ohi Salpakankaalle, sieltä Soramäkeen, Vesalaan ja Hollolan kirkolle ja sieltä takaisin Hersalaan. Puoliso olisi ajanut pidempäänkin, mutta ei tällä selällä nyt tunnu onnistuvan oikein mikään. Viimeiset viisi kilometriä purin taas hammasta, kun piti toisaalta yrittää laukaista kramppaavaa selkälihasta ja toisaalta heilutella täysin puuduksissa olevaa kättä. Hyvä, että käytiin, mutta ei se mitään nautintoa ollut.

torstaina, kesäkuuta 26, 2014

Laivalla Kalkkisiin, pyörällä takaisin

Lähdössä Lahden satamassa
Nyt on sitten testattu myös päällysteen saanut Kopsuontie. Koville otti, kun pyöräilimme tänään takaisin Asikkalan Kalkkisista, jolle olimme matkanneet aamupäivällä laivalla.


Minua paljon enemmän pyöräilevän miehen mielestä mäkinen ja mutkainen, 23 kilometriä pitkä, Kopsuontie on mielenkiintoinen ja mukava ajettava. Niin minustakin, mutta kyllä useat 10-13 asteen nousut veivät minulta voimat reisistä. Viimeisen pitkän nousun ennen Vesivehmaata jopa talutin osittain, kun en selkäkrampilta enää pystynyt istumaan satulassa.

Pullojen täyttöä Lampisen kaupalla Kalkkisissa

Selkähän minulla on heikko kohta, vaikka jaloilla poljetaankin. Liian pitkät istumiset tietokoneen ääressä totisesti kostautuvat vielä näinkin myöhään kesällä. (Elo-syyskuussa olen yleensä jo ihan vetreä ja jaksan selän puolesta ajaa pidempiä lenkkejä.) Lisäksi olen ajanut aika vähän lenkkejä: osittain sateisen kesän, osittain muiden  menojen vuoksi.

Pieni koski Kopsuontien varressa
Kalkkinen-Lahti-väli ei ole kuin "vain" 44 kilometriä, mutta ehdottomasti lenkki oli kauden rankin (saattoi olla pisinkin). Ryntäsimme lenkin jälkeen heti saunaan, ja nyt on todella väsynyt olo. Hyvä niin.

sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2014

Hapero, kantarelleja, tatteja

Kantarelliuutisia on tippunut viikon sisään, ja tänään minäkin löysin ensimmäiset yksilöt. Pieniähän ne vielä ovat, mutta keltaiset pilkut ovat aina yhtä iloinen yllätys. Sienestyspaikka oli ihan tässä lähellä, Lahden urheilukeskuksesta Tapanilaan vievän polun varressa.

Löytyi myös yksi hyväkuntoinen koivuhapero ja pari jo kuivettunutta koivunpunikkitattia.

Sateitahan viime päivinä on saatu, joten niiden puolesta sienisesonki on pääsemässä alkuun. Lämpöä saisi kuitenkin tulla vähän enemmän, ainakin tatit tykkäävät lämmöstä.

Minulla on loma, joten voin - säiden mukaan tai niistä riippumatta - käydä tsekkaamassa sienitilannetta vaikka päivän parin välein. Metsässä on nyt paljon muutakin ihanaa kuten runsaasti kukkivia vanamoita.





lauantaina, kesäkuuta 21, 2014

Kuvia juhannuspyöräilyltä

Meille suurinta suven juhlaa on päästä yhdessä pyöräilemään. Eilen saimme vanhan koiran hoitoon anopille ja kävimme maltillisella noin 33 kilometrin lenkillä Hollolan kirkonkylästä ensin Uskilan koulun ohi (huh, ylämäkeä!), Hatsinantieltä Isomyllyntielle ja sieltä Manskiventielle kohti etelää. Hatsinantien risteyksessä käänsimme takaisin kohti kirkonkylää.

Isomyllyn- ja Manskiventiessä puolison piti tosin pysähtyä vaihtamaan rengasta, joka oli vaikuttanut epäilyttävältä jo kotona pumpatessa. Jokin pikku reikä siellä varmaan oli, koska rengas oli ehtinyt pehmetä aika lailla jo noin viidentoista kilometrin aikana.

Aika paljon näkyi olevan muitakin pyöräilijöitä liikkeellä, eikä ihme. Eilen Lahden ja Hollolan maisemissa oli oikein hyvä pyöräilysää. Tuntui paljon rentouttavammalta istua satulassa kuin ajatella olevansa yhdessä niistä autoista, jotka kiireisen oloisesti suhailivat viime hetkellä kaupan pihasta kohti juhannuskohdetta.
Anoppilan pihassa juhannustunnelma oli käsin kosketeltava, sillä eteläisellä Vesijärven rantatontilla on lähes aina monta astetta lämpimämpää kuin muualla. Monenlaiset kukat kukkivat, myös viimeiset juhannusruusut rannassa. Auttelimme hetken talon töissä ja lähdimme sen jälkeen takaisin kaupunkiin luontoannoksemme täyttäneinä.



Tänään sataa, mutta aiomme silti käväistä ainakin jonkinlaisella kaupunkipyöräilyllä sillä aikaa, kun tytär puolisoineen on luvannut hoitaa koiraa ja laittaa ruokaa. Aika hyvä hyvä järjestely meidän kannaltamme. Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille!

torstaina, kesäkuuta 19, 2014

Posti toi ensimmäiset kirjat!

Summeri soi ihan äsken ja posti toi kotiovelle asti paketin. Onneksi olin kotona! Doriskin tutkaili, mitä sieltä paljastuu. No, arvasin toki sisällön, jota olin jo maanantaista asti odottanut.

Paketti sisälsi tekijänkappaleita kirjastamme Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella. Hyvältä vaikuttaa myös esineenä. On se hienoa, että kustantamossa on erikseen ammattilaiset sisällön jalostamiseen kirjaksi asti.

Nyt en voi kuin odotella, miten lukijat ja media ottavat vastaan kirjan. Yritän olla stressaamatta asian kanssa. Reseptit on tehty kokeiltaviksi ja jutut luettaviksi. Kaikki eivät kuitenkaan tykkää sienistä eivätkä samoista kirjoista kuin minä.

Onneksi nyt on loma ja mahdollisuus mennä sieneen. Ystävät jo kertoivat löytäneensä ensimmäiset kantarellit. Siitä se uusi kesäsesonki lähtee.

maanantaina, kesäkuuta 16, 2014

Sieniruokakirjamme on valmis ja kohta kaupoissa!

Sain äsken odotetun puhelun: sieniruokakirjamme Suomalaisia sieniruokia italailaisella otteella on juuri tullut painosta. En ole valmista kirjaa vielä nähnyt, mutta kustantajan mukaan se on kaunis kuin koru. Ainakin kansi lupaa hyvää - odottelen omaa kirjalaatikkoa malttamattomana.

Kaksi kesää ja syksyä toinen kirjoittaja Lia Gasbarra ja minä sienestimme, pohdimme ja kokeilimme reseptejä ja lopulta viime kesänä ja syksynä valmistimme niitä kuvaaja Reilika Landénin kuvattaviksi.

Kirjassa on reseptien ohella pieniä juttuja italialaisen ja suomalaisen sienestyksen ja ruokakulttuurin eroista ja yhteneväisyyksistä, nekin siis Lian ja minun kirjoittamia. Kerromme muun muassa siitä, miten helppo kaupunkilaisenkin on lähisienestää: Lia käy sienessä lähinurkillaan Espoossa, minä Lahden keskustaa ympäröivissä metsissä.

Idea lähti tämän blogin päivityksistä, mutta ihan yhtä tärkeitä ovat olleet kahden muun tekijän ideat ja valtava työpanos. Oman osuutensa ovat tietenkin tehneet kustantaja ja sen valitsemat taittaja ja kirjapaino.

Toivon ja uskon, että kirjasta on iloa sieniruokia ja ruoanlaittoa ylipäänsä harrastaville ihmisille. Prego, olkaa hyvä!


sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2014

Kahden pyörälenkin päivä

Pyöräilyssä on ollut taukoa erinäisistä syistä, mm. työkiireiden ja Italian matkan vuoksi. Kauniina sunnuntaina olikin sitten ilo istua pyörän selkään kaksi eri kertaa.

Aamulla menimme ensin Hollolaan auttamaan anoppia, jonka hoiviin saimme jättää ensin vanhan mäyräkoiramme pyöräilyn ajaksi. Meillä oli pyörät pakettiautossa, joten saatoimme ajaa kohtuullisen noin 30 kilometrin lenkin Hersala-Messilä-Salpakangas-Soramäki-Vesala-Hälvälä-Kirkonkylä-Pyhäniemi-Hersala.

Lenkki oli oikein sopiva polkaisu tässä vaiheessa kautta, jolloin vielä kärsin kirjoitustalven kipeyttämästä selästä ja olen muutenkin aika rapakunnossa. Messilän mäessä huomasin, miten pahasti selkäjumi vie voiman jaloistakin, mutta lähtöpisteeseen palattuani olin taas onneksi ihan voimissani. Mitä nyt käsissä ja varpaissa pisteli puutumuksen jäljiltä...


Päivän toinen ajo oli vielä lyhyempi, piipahdus Ahtialan vanhalla asemalla, jossa järjestettiin todella elämyksellinen Runo matkustaa -tilaisuus. Yhteen suuntaan matka keskustasta on noin 8 kilometriä. Ahtialan suuntaan on lisäksi varsin vähän mäkiä, joten iltapäivän 15-16 kilometrin lenkki kävi hyvästä jäähdyttelystä.

Ahtialan vanha rautatieasema on muuten aivan loistava kohde jatkossakin kotiseutupyöräilylle.

Ainakin elokuun puolivälissä on tiedossa Höyrymarkkinat, jolloin paikalle pääsee myös höyryjunalla. Muutenhan talo on yksityiskoti, joten aivan koska tahansa sen pihaan ei kannata pölähtää.


Aseman tapahtumassa sain jälleen kerran vastailla kysymyksiin Pöräilyoppaasta, jonka painos loppui vajaassa kolmessa viikossa. Onneksi kartat ja tekstit saatiin myös verkkoon, joten halukkaat voivat käydä lataamassa ne sieltä. Yksi ihminen kertoi, että kirjastonkin oppaissa on varausjonoa, joten nettiversio on tosiaan tarpeen.


torstaina, kesäkuuta 05, 2014

Laakakorvasieniä

Tänään yritin viimeistä kertaa tänä vuonna löytää korvasieniä, sillä huomenna olen jo lentokoneessa. Helteet pitävät varmasti huolen siitä, että mahdollisesti jossain vielä lymyävät sienet pahentuvat seuraavan viikon aikana.

Ei auttanut edes biologisukulaisen tarkka silmä; emme löytäneet yhden yhtä korvasientä aamun kolmen tunnin lenkillämme, jonka aikana katsastimme ainakin viisi isompaa hakkuuaukkoa ja muutaman sorakuopan ja polun reunustan. Lopulta yksi iso puupino tarjosi meille kohtalaisen esiintymän laakakorvasieniä, joista tosin on todisteena vain yksi huonohko kuva.

Viime viikonlopun lenkillä tulos oli yhtä huono, löysin silloin yhden pienen yksilön vajaan parin tunnin vaelluksen aikana. Täytyy myöntää, että molemmilla kerroilla on hakkuuaukkojen välillä käytetty autoa, mikä ei tietenkään ole kovin ympäristöystävällistä. Mutta sikäli kierros ehkä kannatti, että bongasimme ainakin pari isoa hakkuuta, jotka saattavat ensi keväänä olla parhaimmillaan.

Vanha mäyräkoiramme oli taatusti myös viimeisellä sieniretkellään, sillä siitä ei ollut enää kävelijäksi oikein edes polulla. Sainpa lihaskuntoharjoitusta, kun kannoin sitä epätasaisessa maastossa! Koira jää hoitajien kanssa kotiin ja saa toivottavasti viettää leppoisia päiviä parvekkeella.

perjantaina, toukokuuta 30, 2014

Toistaiseksi ainoa korvasieni

En ole ollut onnekas korvasienten kanssa tänä keväänä, vaikka moni muu on ollut. Tänään otin työvoiton kiertämällä iltapäivällä Lahden keskustan ympärillä olevia harjuja. Jäähallin takaa lopulta löysin yhden korvasienen.

Vähän saaliin niukkuutta kompensoi sienen koko, yli 200 grammaa. Sen sisällä oli aika paljon pieniä muurahaisia, mutta halkaisin sienen ja puhdistin tarkkaan. Nyt palat ovat kuivurissa. Ehkä niistä yhden kastikkeen saa kahdelle hengelle.

Viikonloppuna etsinnät jatkuvat, mutta vielä en ole päättänyt, missä. Nyt on kuitenkin jo vähän toiveikkaampi olo.

torstaina, toukokuuta 29, 2014

Renkomäen luontopolulla

Mies ehdotti aamulla, että lähtisimme katsomaan Renkomäen luontopolkua ottamalla bussin lähimmälle pysäkille ja kävelemällä siitä metsään. Epäilin hieman melkein 16-vuotiaan mäyräkoiramme jaksamista, mutta suostuin kuitenkin.

Ensin bussi oli täällä keskustan päässä vartin myöhässä ja kuljettajakin kysyttäessä syytä aika stressaantunut (kuulemma tuulilasin puhallus rikki, jolloin sadesäällä on välillä pakko pysähtyä ja kuivata lasia käsin). Pieni viivästys ei tietysti meitä hirveästi haitannut, halusimme vain tietää, pääsemmekö myös pois. 7,5 kilometrin matka ei meille ihmisille olisi ylivoimainen käveltäväkään, mutta seniorimäyräkoiralle kyllä mahdoton.

Pääsimme Tarolankadulle, josta oli lyhyt matka luontopolun alkuun. Polkuhan kiertää soraharjun päällä valtavien hiekkakuoppien kupeessa. Kiipeämistä on jonkin verran, mutta maasto myös vanhan mäyräkoiran mentävää. Sitä paitsi Doris touhusi metsässä innokkaammin kuin kuukausimääriin. Uusi ympäristö (lue: ei ainaisia katuja ja lähipuistoja) näytti nuorentavan vanhaa rouvaa vuositolkulla.

Minulla oli kori mukana siinä toivossa, että jostain sorakuopan reunasta tai polulta löytyisi korvasieniä. Ei näkynyt, vaikka mahdollisia paikkoja oli vaikka kuinka. Muuten metsä oli oikein antoisa, mm. puolukkaa ja kieloa oli paljon. Lenkin lopuksi keräsin mukaan vielä vähän horsmaa, jonka varsia keittelin parsan tapaan.


Sää on tänään ollut viileä ja tihkusateinen, mutta kummasti sitä metsäretkellä pärjää oikeissa varusteissa. Koirallekin puimme päälle takin, joten sekään ei taatusti palellut reilun tunnin lenkillämme.
Paluumatkalla bussi tuli pysäkille ajoissa, kuljettajakin oli ehtinyt vaihtua.

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2014

Mäyrä metsäpolulla

En löytänyt aamun metsäretkellä korvasieniä, mutta sainpa hienon luontohavainnon. Mäyrä käveli vastaan Tiirismaan luontopolulla ihan kirkkaassa päivänvalossa.

Herra tai rouva Mäyrä lönkötteli polkua pitkin alle kymmenen metrin päähän, kunnes joko haistoi tai kuuli minut seisomassa risteävällä väylällä - sitten nosti katseensa ja teki päätöksen kääntyä ensin takaisin ja kohta puikahtaa polulta sivuun. Ei se hirveästi pelästynyt, koska vauhti pysyi varsin verkkaisena.

Sienten sijasta keräsin kieloja maljakkoon ja nuoria horsmanvarsia parsan tapaan keitettäväksi. Oikein virkistävä lenkki juuri ennen äsken Lahden päällä käväissyttä ukkosta.


lauantaina, toukokuuta 24, 2014

Pyörällä Kymijärven ympäri ja kaupungille

Näillä helteillä pyöräilijän kannattaa olla liikkeellä aamulla. Ainakin jos on kaltaiseni henkilö, joka ei pysty liikuntasuorituksiin enää paljon yli 22 asteen.

Lähdin 8.30 ajamaan kohti Ahtialaa ja sieltä Kymijärven ympäri. Aamu oli todella ihana, paljon linnunlaulua ja kukkien tuoksua. Villähteellä syreenien tuoksu suorastaan tyrmäsi, aurinko oli selvästi nostanut aromit esiin.

Oikeastaan koko matka eteni niin vaivattomasti, että ajoittain unohduin ajatuksiini. Maantiepyörä allani rullasi kevyesti. Nesteytyksestä huolehdin juomalla raparperimehu-kivennäisvesisekoitusta. Muita pyöräilijöitä alkoi tulla vastaan joskus Villähteen ja Lahden välissä, siis lähempänä kello kymmentä.

Valokuvaamaankin muistin pysähtyä vain muutaman kerran - esimerkiksi ne syreenit jäivät kuvaamatta. Matkaa hieman kierrellen kertyi noin 29 kilometriä.

Kotimatkalla pyörähdin vielä väistötorilla Lahden kaupunginteatterin ja -kirjaston edustalla - siitäkään ei ole kuvaa - ostamassa vihanneksia ja keitinpiirakoita lounasta varten. Vihannekset sulloin selkäreppuun, sillä maantiepyörässähän ei ole laukkuja tai edes tarakkaa.

Lounaan jälkeen päätin ottaa alle kaupunkipyöräni ja ajelin hieman kiertotietä tuohon lähelle Pikku-Vesijärven puistoon katsomaan Siivouspäivän kirppiksiä. Siinä pyörää talutellessa myyntipisteiden välissä tuli jo paljon kuumempi. Tuntui, että nestehukkakin iski, sillä muutaman kilometrin kierrokselle en sentään ollut ottanut juomapulloa mukaan.

Kirpparilta ei tällä kertaa tarttunut mukaan mitään, mutta kaupunkitapahtumaa oli mukava seurata. Tai itse asiassa tapasin entisen tanssinopettajani, joka ehkä tarjoaa kesäisiä tanssihetkiä puistossa. Olisipa kiva!

Kotimatkalla oli vuorossa vielä yksi kaupunkikulttuurin etappi, ekokahvila Mea Manna, josta kävin ostamassa jälkiruoaksi marjaiset juustokakunpalaset. Niiden kakkukahvien jälkeen simahdinkin oikein todella raskaille ja pitkille päiväunille.