sunnuntaina, kesäkuuta 30, 2013

Kaupunkisienestystä

Tämän aamun tihkusade ei eilisen jälkeen houkutellut pyöräilemään, joten päätin lähteä lähimetsään. Otin kuitenkin kaupunkipyöräni ja hujautin vajaan kilometrin päähän Lahden Urheilukeskukseen. Siitähän alkavat lenkkipolut, jotka jatkuvat mm. Tapanilan hiihtomajalle ja sen ohi Hollolan puolelle.

Aloitan sienestyksen aina ihan ensimmäisistä vastaantulevista supista. Vielä ei niiden rinteillä näkynyt oikein mitään, mutta polulla tuli vastaan ensin koivuhapero ja heti perään punikkitatti. Kävelin reilun kilometrin vakiopaikkaan, josta - aivan kävelytien varresta - olen jo vuosia hakenut kantarelleja.

Niitä oli siellä nytkin, kymmenen sentin päässä lenkkipolusta. Aika pieniähän keltavahverot vielä olivat, mutta keräsin nyt kuitenkin muutaman desin pieniä lakkeja talteen lounasta varten. Jatkoin haravointia vielä joitain satoja metrejä, sitten annoin periksi. Paluumatkalla löysin vielä yhden hyvän koivuhaperon.

Yhteensä saalista tuli puolisen litraa, josta sai jo hyvän sienilisukkeen kahdelle päivän kuha-annoksen päälle. Silppusin ensin pari pientä kesäsipulia ja laitoin hautumaan voihin, kohta lisäsin putsatut ja pilkotut sienet ja parvekkeelta napsimaani timjamia ja persiljaa. Paistoin nopeasti kypäksi ja lisäsin vähän
lipstikkasuolaa ja mustapippuria. Siinä se, hyvää!

lauantaina, kesäkuuta 29, 2013

Orimattilaan ja kaatosateessa takaisin

Kotiseutupyöräilyn tämän päivän kohde oli Orimattila ja siellä kaksi nähtävyyttä, Tönnön mylly ja Villa Roosan taidenäyttely. Saimme taas koiran hoitoon Lahden Tapanilaan, joten ajoimme ensin sinne pakettiautollamme. Seurasimme siis hieman erilaista reittiä kuin keskustasta lähtiessämme.

Ensin ajoimme Sarvikadulta lyhyen kevyen liikenteen pätkän Tarjantielle, josta käännyimme etelään Sammalsuonkadulle. Kadun ylämäkeähän pidetään lähes mahdottomana ajettavana, mutta Tarjantiellä ollaan jo puolivälissä. Ei se ylämäki muutenkaan pelottava ole, ainakaan jos osaa yhtään polkea ja käyttää vaihteita.

Harjun päällä ajoimme Hämeenlinnantien ali ja sieltä Metsäkankaalle. Ohitimme yhden Lahden kovimmista nousuista/laskuista eli Veräjämäenkadun ja ajoimme kohti etelää Männistönrinteen aika hurjan laskun kautta. Valitsimme pyörätien, joka vei meidät Hennalankadulle ja käännyimme sen jälkeen Jokimaalle. Sieltä matka jatkui Renkomäkeen, josta taas paras pyöräreitti vie Pennalan kautta Orimattilaan.

Orimattilassa kello oli sen verran vähän, ettei Villa-Roosa vielä ollut auki. Ensimmäinen kohteemme oli siksi Tönnön mylly, joka sijaitsee Porvoonjoen varressa on muutaman kilometrin lounaaseen keskustasta. Ajoimme ensin Luhtikyläntietä ja käännyimme siltä Päärniläntielle ja sieltä myllylle.

Kosken äärellähän on oikeastaan kaksi nähtävyyttä, myllyn lisäksi Suomen vanhin betonikaarisilta. Sillalla on upea kivipinta, jonka päällä puoliso sai muutaman metrin ajan fiilistellä kuuluisan Paris-Roubaix-etapin hurjia ajo-olosuhteita. Aika hauskaa muuten, että sillalle on kivien asettelulla luotu myös keskiviiva. Koski myllyineen on myös vaikuttava nähtävyys, ja mikä hienointa - yhä toiminnassa! Tänään, lauantaina, sieltä ei jauhoja olisi saanut, mutta mainoksia näkyi ajaessamme kohti Orimattilan keskustaa.

Villa Roosa sijaitsee Käkelänraitilla aivan Artjärventien lähellä, mutta jälleen kerran onnistuin eksymään matkalle sinne, kun valitsimme lähestymissuunnaksi Käkeläntien ja sen jälkeen Käkelänraitin. Toisaalta hyväkin, sillä olimme pienen harhailun jälkeen pihassa 11:01 eli heti näyttelyn avautumisen jälkeen.

Kyseessähän on entinen huopatossutehdas, jossa jo edellinen omistaja järjesti säännöllisesti tekstiilitaidenäyttelyitä ja nykyinen pariskunta nykytaiteen katselmuksia. Näyttely sopi tilaan hyvin ja sen teokset tarjosivat jopa jonkinlaisia oivalluksia. Kahvilassa oli tarjolla koneellisia erikoiskahveja ja paria lajia kakkupaloja (tyrnipäällysteinen juustokakku ja mutakakku), joita kokeilimme. Hyvä kokonaisuus.

Valitettavasti tällä kertaa sääennuste oli tismalleen oikeassa, eli sade saavutti Orimattilan tasan puoliltapäivin. Ajoimme Lahteen asti lähes taukoamattomassa sateessa, joka hetkittäin teki tiet jopa hieman liukkaiksi. Renkaat ja jarrut kuitenkin pitivät, kunnes minulta herpaantui tarkkaavaisuus saavuttuamme Lahden Launeelle Yli-Marolan kotieläinpihan nurkille. Mies kääntyi tiukassa kurvissa kohti Mytäjäisiä mallikkaasti, minulla meni hieman pitkäksi. Sen verran vasen polvi käväisi asvaltissa, että iho naarmuuntui.

Vielä Mytäjäisten jälkeen oli jaksettava kiivetä Kärpäsenmäki ja kohta sen jälkeen laskeutua Sammalsuonkadulle ja sieltä Tarjantien kautta tyttären pihaan. Perillä olimme litimärkiä ja todella likaisia roiskuneesta sorasta. Kotona piti vielä pestä pyörät, ajovaatteet ja tietenkin oma nahka. Kaiken tämän jälkeen oli voittajaolo. Kilometrejä reilut 60.

perjantaina, kesäkuuta 28, 2013

Kauniita kantarelleja, hauskoja haperoita

Parin päivän ukkossateet antoivat hieman toivoa siitä, etteivät maastossa kasvavat ensimmäiset kantarellit ja haperot täysin kuivetu. Maapaikallamme Hollolassa näyttikin varsin toiveita herättävältä.

Kantarelleja oli noussut ensimmäisen löytäpaikan lisäksi pariin muuhun vakiopaikkaan. Yhdessä kohtaa sienet olivat jo sen kokoisia, että ne olisi voinut vaikka kerätä, mutta jätin kuitenkin kasvamaan. Kantarellit eivät yleensä hetkessä pahene eivätkä oikein maistu hyönteisillekään.

Yksittäisiä haperoita tuli tänään myös vastaan, mutta ei yhtään oikein herkullista lajia. Itse asiassa aika harvoin viitsin edes kerätä muita kuin koivuhaperoita, joista ensimmäisen näin tiistaina Helsingin Roihuvuoressa. Sitä haperoa en halunnut kerätä, niin ilmiselvästi se kuului ympäristöönsä. Sitä paitsi sieni olisi ehtinyt pahentua helteisen reissuni aikana.

Jos sateita tulee edes joka viikko, sienisesonki varmaankin jatkuu ja runsastuu lähiviikkoina. Lämpö tekee hyvää herkkutateille, joita kuitenkin odotetaan yleensä vasta elokuussa. Mutta koko ajan pitää olla tarkkana, jotta ehtii napata metsästä parhaat herkut ennen sienisääskiä ja mädättäjämikrobeja.

Sieniä sen siis kerännyt, mutta jotain kuitenkin: nokkosia, raparpereja ja mustaherukan lehtiä. Napsin myös ihania ahomansikoita suoraan suuhun.

Nokkosista paistoin lettuja, raparperista keitin mehua ja osasta ehkä huomenna hilloa mansikoiden kanssa. Viinimarjanlehdet odottavat ensimmäisiä säilöttäviä kurkkuja ja pikkelssisieniä.

keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Suru ja ikävä

Pitkäaikainen perheenjäsen, paljon myös retkillämme mukana ollut pieni musta mopsimme Bessie kuoli tänään. Eläinlääkäri avusti sen viimeistä matkaa, joka olisi ollut edessä joka tapauksessa muutaman viikon tai viimeistään kuukauden sisällä.

Bessie eli melkein 16-vuotiaaksi. Sen elinaikana tyttäremme kasvoivat lapsista aikuisiksi, me aikuiset vanhenimme muilla tavoin. Se kulki kanssamme maalla, jäällä ja vesillä ja loikoili rinnallamme sohvalla ja sängyssä. Se tunsi monet ystävistämme ja oli rakas sukulaisillemme. Sen paras kaveri, mäyräkoira Doris, elää nyt ilman lajitoveria täällä ihmisten keskellä.

Mopsia ei ollut luotu kiipeämään vuorille tai vaeltamaan pitkiä matkoja metsässä, mutta kyllä se osasi retkeilläkin. Joskus se itki liian syvän ojan ääressä niin kauan, että joku nosti sen toiselle puolelle. Se osasi ärhennellä ja pitää puolensa ja osoittaa rakkauttaan yhtä syvästi.


Suuri persoona on poissa. Nyt on ikävä.

sunnuntaina, kesäkuuta 23, 2013

Porukkalenkillä liian kovassa seurassa

Liityin keväällä Royal Cycling Teamiin voidakseni käydä naisten porukkalenkeillä viikonloppuisin. Viikko sitten sunnuntaina pääsinkin hetkeksi mukaan Villähteen ja Orimattilan suuntaan lähteneelle lenkille. Minun piti tosin aikataulusyistä kääntyä sieltä takaisin jo Villähteeltä, koska olin menossa kirjailijakokoukseen Messilään iltapäiväksi. Mutta kokemus oli hyvä, joten ajattelin, että menenpä tänään myös Lahden Urheilukeskukseen katsomaan, onko lenkille lähtijöitä.

Ja olihan siellä, oikein iso porukka. Mukana pari naistakin, joilta kyselin vähän varovasti, miten kovaa ajetaan. Vakuuttivat, että vauhtia pidetään maltillisena. Kysyivät sitten samaan hengenvetoon, tähtäänkö joihinkin kisoihin. Siinä vaiheessa olisi pitänyt raksuttaa - tai viimeistään siinä vaiheessa, kun havaitsin lähes kaikilla olevan jonkinlaiset edustusasut päällä.

Porukka oli lähdössä ajamaan Kärpäsenmäen ja Vesalan kautta Hollolan kirkolle ja sieltä Vesijärven ympäri. Päätin jo lähtiessä, että minä kääntyisin kirkolta kohti Lahtea. Harjoituskilometrini saattaisivat riittää 70 kilsan lenkkiin, mutta eivät kovaa ajavassa porukassa, joka ei juuri pysähtele.

Kärpäsenmäessä vielä pysyin jotenkuten peesissä, kun pari herroista jäi hännille auttamaan. Kuuntelin siinä samalla heidän juttujaan triathlon-kisoista. Vesalan kohdalla huomasin, ettei minusta olen ajamaan tässä porukassa. Siinä vaiheessa ystävällinen herrasmies kävi ehdottamassa, etten yrittäisi ajaa koko Vesijärven ympäri. Vasta siinä keskustelussa - jossa pahoittelin hitauttani - kävi ilmi, että porukka onkin lahtelaisen triathlonseura X-trin ajajia.

Kehotin miestä ottamaan edellä ajavan porukan kiinni, minkä jälkeen ajoin omaa vauhtiani ensin Hollolan kirkolle ja sieltä hetken hengähtämisen jälkeen Lahteen. Yritin Hollolassa käydä Ikoninäyttelyssä ja Asta Pulkkisen ateljeessa, mutta olin siellä tuntia liian aikaisin.

Maltillinen vauhti on suhteellinen käsite. Minulle hyvä tuntivauhti maantiellä on jossain 25-28 kilometrin välissä. Triathlonistit vetivät varmaankin maltillisella lenkillään vain jotain vähän päälle kolmeakymppiä. Sellaisessakin vauhdissa pysyin viime syksynä Saksan matkallamme aina ajoittain, mutta niillä reissuilla pysähdyttiin myös tauoille. Luulen, että X-trin väki ajoi lenkkinsä suurin piirtein yhdeltä istumalta.

Mutta hauska kokemus joka tapauksessa. Ja ihan ystävällistä kohtelua sain myös naapuriseuran jäseniltä. Ensi kerralla katsonkin sitten tarkemmin, mitä ihmisten ajopaidoissa lukee. Omassani ei tosin ole seuran vaan pyörävalmistajan tunnukset, mikä saattoi harhauttaa myös X-trin väkeä...


lauantaina, kesäkuuta 22, 2013

Pikku pikku kantarelleja

Kesän ensimmäiset kantarellit näin torstaina anoppilan rannassa, jonka tarkastin kolmen tunnin puusouvin tauolla. Sellaisia keltaisia aavistuksia, joiden kuvaaminenkaan kännykällä ei oikein onnistunut.

Tänään käväisin omilla "tiluksilla" Hollolassa ja kurkistin takuuvarmaan metsälänttiin. Sama tilanne: keltaisia naulanpään kokoisia täpliä oli ilmestynyt mustan maan keskelle.

Alut olivat molemmissa paikoissa niin pieniä ja kuivia, että on vähintään epävarmaa, kasvaako niistä käytettävän kokoisia kantarelleja. Riippuu tietenkin sateista, joita ei tämän päivän pikku ripottelujen jälkeen taida juuri olla luvassa.

Sesonki on kuitenkin alkanut, mikä on huomattu muuallakin sosiaalisessa mediassa. Minä toivon vaihtelevaa kesää, johon kuuluvat myös sateet ja monenlaiset lämpötilat. Jos niitä saan, lupaan olla valittamatta muutamista hellepäivistä ja -öistä.

perjantaina, kesäkuuta 21, 2013

Ajetaan me tandemilla... Hollolan Maakansassa

Juhannuksen kunniaksi otimme alle tandemin ja lähdimme puolison kanssa kiertämään Hollolaa. Saimme koiran hoitoon Lahden Tapanilaan, joten luonteva suunta oli ensin Hollolan kirkonkylä. Siellä nautimme legendaarisella kirkonkylän kioskilla jäätelöt, minkä jälkeen jatkoimme kohti Vesalaa eli Hämeenlinnantien risteystä.

Normaalisti käännymme tuossa risteyksessä takaisin Lahteen Soramäen ja Salpakankaan kautta, mutta nyt päätimme kääntyä länteen Kukonkoivuun, sieltä Herralaan ja edelleen Nostavantien kautta Lahden Ala-Okeroisiin sen kautta Salpakankaalle. Loppumatka kului harjun päällä keskussairaalan kohdalle ja siitä Sammalsuonkatua alas ja takaisin Tapanilaan. Matkaa kertyi n. 52 kilometriä.

Lahdesta pääsee pyörätietä yhtäjaksoisesti hieman Messilän ohi. Tällä kertaa ajoimme pitkän ajoneuvomme kanssa koko matkan autojen seassa, koska etenkin Rautakankareella pyörätiet sisältävät aika jyrkkiä kurveja ja äkkinäisiä nousuja ja laskuja. Hollolan Rantatiellä on osa matkasta joka tapauksessa ajettava maantien reunassa, mihin onneksi paikallinen liikenne tuntuu olevan tottunut.

Kirkolta Vesalaan taas on hyvä pyörätie, jota käyttää mielikseen, koska jalankulkijoita on vähän. Myös Vesalasta Kukonkoivuun on pyörätie. Kukosta Ala-Okeroisiin pyöräilijän on ajettava maantiellä, jossa ainakaan juhannusaattona ei ollut paljon liikennettä. Haastetta ajoon sen sijaan toi kumpuileva maasto, jossa muutaman kerran sai puuskuttaa ihan tosissaan ylämäessä.

Ala-Okeroisista Salpakankaalle pääsimme ajamaan taas useita kilometrejä ylämäkeen, tällä kertaa hyvällä pyörätiellä. Viimeinen osuus Hämeenlinnantien sivussa ja sieltä alan Sammalsuonkatua kulki sekin turvallisesti hyvällä pyörätiellä. Tosin onhan Sammalsuonkatu aika hurja myös laskuna - nousunahan se on yksi Lahden kovimmista.

Otin tuohon otsikkoon sanan Maakansa, kun mietin jonkinlaista yhteistä nimittäjää kylille, joiden kautta ajoimme. Hollolaahan on molemmin puolin Vesijärveä ja lähes joka puolella (sen entistä kylää) Lahtea. Vesikansan kylät sijaitsevat Lahden koillispuolella ja Hollolan kirkolta ja Pyhäniemestä katsottuna siellä toisella puolella Vesijärveä. Ja onhan Maakansassa ihan oikeasti myös kyliä, joissa on jäljellä vielä isoja maatiloja suurine maa-alueineen.

Puoliso kysyi lenkiltä tultuamme, oliko viidenkympin ajo tandemilla helpompaa kuin omalla pyörälläni. Kysymykseen on vähän vaikea vastata, sillä toki pääsen takasatulassa tietyllä tavalla helpommalla, koska etusatulan ajaja hallitsee vaihteet ja tekee päätökset. Polkea takanakin pitää, ei siellä pysty olemaan vapaamatkustajana. Mutta takana polkija on koko ajan tuulensuojassa eikä tietenkään tipahda vastatuulessa nopeamman tahdista. Ylämäissä kahdesta polkijasta on hyötyä, ja kyllä tandemilla pääsee parhaimmillaan kovempaa kuin yksikkömaantiepyörällä

Takasatulassa en kuitenkaan voi ajaa haluamallani välityksellä tai vauhdilla enkä etenkään venytellä tai heilua miten sattuu. Selkäni väsyy ja käteni puutuvat siksi helpommin. En myöskään näe eteeni kuin kaarteissa, mikä aluksi tuntui pelottavalta. Nykyään harmittelen vain sitä, etten pääse näkemään maisemia tai mitään muutakaan vastaan tulevaa kuin vilaukselta sivusta.

Tandem on kuitenkin ehdottoman hauska kulkupeli, joka aina saa ainakin muutaman ohitettavan huudahtamaan ihmeissään. Ja jos ajattelee pyöräilyä kuntoiluna, on hyvä välillä vaihtaa välinettä.

Hyvää juhannusta kaikille! Sääennusteen mukaan koko viikonlopuksi riittää hyviä pyöräilykelejä.

lauantaina, kesäkuuta 15, 2013

Parvekeviljelmät hengissä

Olin välillä kuusi päivää matkoilla enkä muistanut evästää kotiväkeä parvekkeen yrttien kastelun kanssa. Lähtiessä olivat päällä vielä suomalaisittain pahat helteet, joten oletin ainakin osan yrteistä kuolleen. En kuitenkaan viitsinyt hätistää koiranhoidon ja muun arjen raskauttamia perheenjäseniä millään ylimääräisillä soitoilla tai viesteillä, joten päätin kestää tappiot.

Kotiin palanneen ilo oli suuri, kun kaikki yrtit kukoistivat entistä tuuheampina. Sateet olivat auttaneet jonkin verran, mutta kyllä kotiväki oli myös käyttänyt kastelukannua. Vain pari amppelikukkaa oli kuivahtanut, niitä en jäänyt suremaan.
Ruukuissa on tällä hetkellä tavallista ja lehtipersiljaa, pensastilliä, timjamia, minttua, valkosipuliyrttiä, ruohosipulia, sitruunamelissaa, meiramia, basilikaa, lipstikkaa, tomaattia ja chiliä. Parvekkeen nurkassa on myös ruusupapuja, joiden siemenet sain ystävältä ennen matkaa. Lähtiessä täysin mustasta mullasta oli vajaassa viikossa noussut kolme parikymmensenttistä köynnöstä!

Näin iltapäivästä parvekkeelle osuu aurinkopäivinä aina ihan hirveä paahde, vaikka muualla ei yllettäisi hellelukemiin. Siinä vaiheessa ei tietenkään kannata kastella. Muutaman kerran olen pelastanut jonkin ruukuista suihkuun ja vienyt vasta yöllä ulos, jos nestehukka on näyttänyt fataalilta.

Nautin aivan valtavasti siitä, että voin napsia ruokiin yrttejä suoraan parvekkeelta (huuhdon ne kyllä, sen verran kulkee liikennettä parvekkeen alla) ja loppukesästä ehkä jopa muutaman tomaatin.

Varsinaisten vihannesten kasvattaminen ei rahallisesti kannata, sen sijaan juuri yrtit maksavat itsensä monta kertaa takaisin, kun ei tarvitse ostella erikseen yrttiruukkuja joka viikko. Ehkä säästän vähän ympäristöäkin, kun joka kerta ei mene energiaroskikseen uusi muoviruukku ja yrttipussi.

Ja syksyllä saan aina joitain maustekasveja myös kuivamaan, pakastimeen ja maustamaan öljyjä. Taidan kokeilla syksyllä myös lipstikkasuolaa, jos puska on satoisa. Sukulaisen tekemä lastenruokapurkillinen samaa tavaraa on antanut todella hyvää makua moniin ruokiin talven mittaan.

sunnuntaina, kesäkuuta 02, 2013

Pyöräilyä, parveketta ja muuta puuhailua

Onneksi olemme aamuvirkkuja, muuten tällaisena +30-asteen hellepäivänä ei saisi mitään aikaiseksi. Päivän pyörälenkin teimme aamulla kahdeksan ja kymmenen välissä ja selvisimme ilman lämpöhalvausta tai palaneita käsivarsia. Erityisen mieleenpainuvia tänään olivat kesäiset tuoksut ja täydessä kukassa olevat valtavat sireenipuskat kylänraiteilla.

Ajoimme Lahden keskustasta ensin hetken pohjoiseen eli Takkulaan, josta käännyimme itään Sipurantielle ja kohti Ahtialaa. Ahtialasta taas on suora yhteys Nastolan Villähteelle ja sieltähän pääsee kätevästi Orimattilan Pennalaan. Loppumatka olikin paluuta Lahteen sen eteläisten kaupunginosien Renkomäen, Patomäen ja Launeen läpi. Kilometrejä tuli noin 45.

Aamulenkin jälkeen söimme varhaisen lounaan ja puuhastelimme hieman parvekkeella. Tai siis puoliso viritteli minulle ripustussysteemin, johon saan riippuvan puutarhan eli muutaman amppelin. Tähän asti olen ehtinyt täyttää yhden pöydän yrttiruukuilla ja istuttaa parvekkeen lattialla seisoviin isoihin ruukkuihin tomaattia, chiliä, lipstikkaa ja ruohosipulia.

Iltapäivällä käväisin vielä maalla noukkimassa kieloja, korjaamassa raparperisatoa ja noutamassa turhaksi käyneen pikkuauton, jolle yllättäen löytyi ostaja. Pienen koeajon jälkeen jätin ajoneuvon tulevalle omistajalle ja palasin kotiin harvinaisen uupuneena ja hikisenä.

Vielä yksi hajahavainto rytinällä tulleesta kesästä: koiralenkillä näin Lahden Kirkkopuistossa ison ryppään herkkusieniä. Päivällä ei ollut kameraa mukana, joten kipaisin illansuussa paikalle. Muutamassa tunnissa sienet olivat pahentuneet täysin kuumuudessa, nurmikolla oli enää yksi lakki, joka vielä oli valkoinen. Täytyy toivoa, ettei koko sienisesonki ole tällaista kilpajuoksua kuumuuden kanssa.