tiistaina, heinäkuuta 19, 2011

Kesän ensimmäiset herkkutatit

Sairas koira herätti aamuyöstä, aamulla se oli vietävä eläinlääkäriin, ja sen jälkeenkin päivä on ollut yhtä remputtamista. No, onneksi koiran vaivaan löytyi apu, joten lähes 14-vuotias mopsimme sai jatkaa vielä kesäänsä. Mutta iltapäivällä olin tästä kaikesta (ja eilisestä oikein hauskasta mutta pitkäksi venyneestä taidenäyttelymatkasta Mänttään) niin puhki, että olisin ollut jo aivan valmis nukkumaan.

Oli kuitenkin pakko lähteä hakemaan tytärtä maalta. Koirat autossa köröttelin varmaankin aika kyseenalaisessa vireystilassa jo lähellä maaseutuasuntoamme, kun keksin kurvata tutulle pikkutielle. Sen varsilla kasvaa takuuvarmasti herkkutatteja aina, kun niitä on yleensä missään. Ja olihan niitä, osa jopa ylikypsiä. Harmittavaa tietysti hylätä jo ensimmäisellä reissulla osa sienistä, mutta niin vain olivat toukat, kosteus ja lämpö ehtineet ensin. Sen verran tatteja kuitenkin löysin, että perattuna niistä saa huomiseksi pastakastikkeen vähintään kahdelle.

Päätin ajaa mökkitien vielä loppuun ja käydä ystäväni entisen koti- talon pihaan, jossa minulla on kestolupa käydä sienessä. Entisen maatilan pihalla kantarellit pilkistivät iloisesti koivujen välistä, saalista tuli pari litraa.

Puolen tunnin sienestys hyvin helpossa maastossa - pääosin soratiellä kävellen - antoi parin aterian ainekset. Ennen kaikkea se toi ihan hirveästi piristystä päivään. Yritän nyt lähiviikkoina käydä metsässä mahdollisimman usein, mieluiten joka päivä. Sieniä nousee lämmön ja sateiden myötä koko ajan lisää, ja minä herään syksyn lähestyessä aivan uudella tavalla eloon.

sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2011

Hiukkasen haperoita

Kantarelleja on kerätty ja syöty viime viikolla jo kahteen kertaan, talteen saatu noin kolme litraa Hollolan Kutajoelta. Tänä aamuna lähdimme kuitenkin miehen ja mäyräkoiran kanssa haperometsään Lahden Tapanilaan. Saalis ei ollut suuren suuri, mutta selvästi kausi on alkanut. Sekin luo toiveita, että metsässä oli aika paljon syötäväksi kelpaamattomia tai minulle tuntemattomia lajeja, mm. sappitatteja (kuva alla).

Syötävistä sienistä keräsin koivu-, kelta- ja viinihaperoita, yhden limanuljaskan ja leppärouskun sekä muutaman kantarellin. Kantarellit säilöin etikkaliemeen edellisten jatkoksi, muut sienet paistoin lounaan lammaspaistin mausteiksi.

Jos olisimme varautuneet kupilla korin lisäksi, olisimme varsin helposti keränneet marjoja mukaamme yhden jälkiruoan verran. Nyt tyydyimme napsimaan suuhumme isoja ja mehukkaita mustikoita ja siellä täällä varsin runsaana kasvavia ahomansikoita.

tiistaina, heinäkuuta 12, 2011

Lupaavasti keltaista

Tänään satoi lähes koko päivän, joten oli loistava tilaisuus käydä käynnis- tämässä suur- siivousta maalla. Tuskin yksin olisin saanut hommaa edes aloitettua, mutta tehokas jälkeläinen lähti onneksi työjuhdaksi. Viiden tunnin aherruksen jälkeen alkoi jo näyttää hieman lohdulliselta, vaikka vanhaan taloon on salakavalasti kerääntynyt ihan hirveä määrä turhaa tavaraa ja jopa suoranaista roskaa ja likaa.

Pari kertaa pääsin karkaamaan sen verran pihalle, että ehdin tarkistaa muutaman kantarellipaikan. Ruohomättäiden seasta pilkistikin ihan lupaavasti keltaista. Osa vahveroista oli vasta sormenpään kokoisia, toiset alkoivat lähestyä keräyskokoa. Jätin sienet kuitenkin vielä maahan, sillä kantarellejahan voi vähän kasvattaakin. Ihan heti ne eivät paikalleen mätäne, eivätkä toukatkaan keltavahveroista oikein pidä. Suurin riski on menettää ne muille kerääjille, mutta sitäkään vaaraa ei ole omalla pihalla. Huomenna saatan jo kerätä herkut mukaan.

maanantaina, heinäkuuta 11, 2011

Purjehdusloma ja kotoilu

Moni purjehtija perustelee harrastustaan sillä, että vesillä - etenkin purjeveneessä - irrottautuu täysin normaalikuvioista. Navigoidessa ja purjeita trimmatessa ei kerta kaikkiaan ehdi ajatella mitään muuta, paitsi korkeintaan katsoa komeita maisemia. Ja kun illalla pääsee satamaan, on takuuvarmasti niin väsynyt, ettei illallisen ja iltapesujen jälkeen oikein enää muuta jaksa. Ainakaan murehtia.

Olin perheen kanssa reilun viikon purjehdusreissulla 90-vuotiaalla puuveneellämme, joka jo itsessään luo touhuun retkeilykertoimia. Seilasimme reilun viikon Suomenlahdella Helsingistä itään ja pysähdyimme matkallamme Emäsalossa, Loviisassa, Kotkassa ja määränpäässämme Klamilassa.

8mR-jahti on ulkomitoiltaan ihan hulppea, ennen kaikkea pitkä, mutta aikansa kilpaveneenä samalla hyvin kapea ja sisätiloiltaan matala. Siellä ei ole muita mukavuuksia kuin pieni kemiallinen wc (jota ei käytetä kuin todella äärimmäisessä hädässä, sillä pikku säiliö täyttyy hetkessä) ja polttonesteellä toimiva keitin. Ei jääkaappia, lämmitintä tai virtaa sähkölaitteille. Mutta kun reissut suunnittelee järkevästi, ruoat saa säilymään ja gps:t ja kännykätkin satamassa ladattua.

Oikeastaan pitäisi kertoa, mitä veneessä on. Siinä on kahdelle hengelle kohtalaisen mukavat punkat, joissa pääsee nukkumaan kuin kehdossa tai riippumatossa keinutellen, vain aaltojen ja muita luonnonääniä kuunnellen. Sullomalla saa mahtumaan pari ihmistä lisää, mutta heidän ei kannata kärsiä ahtaan paikan kammosta, sillä keulassa on todella matalaa. Pienet koiramme sopivat yöpymään veneessä oikein hyvin.

Historiallinen sisustus sisältää paljon kauniita yksityiskohtia ja erinomaisen kätevät säilytystilat juuri niille asioille, joita tarvitaan. Esimerkiksi kuuden hengen astiasto on ihan aitoa lasia ja posliinia, omiin lokeroihinsa ja laatikoihinsa turvaan sijoitettuja.

Purjehduksen kannalta tärkeimmästä eli takiloinnista ymmärrän vain pääpiirteet, mutta osaan kyllä käskystä vetää oikeasta köydestä ja hieman seurailla sitä, ettei mitään asiatonta roiku kastumassa laidan ulkopuolella. Kun käsistä on pulaa, kelpaan myös pinnaan ohjaamaan. Olen ihan tyytyväinen avustajan rooliini, jossa haen tarvikkeita milloin mistäkin jemmasta, luettelen koordinaatteja gps:stä tai tähystän kiikarilla väylämerkkejä. Minulla on tärkeä rooli myös pakkaajana, muonituksen suunnittelijana ja sinä henkilönä, joka tekee kaikki mahdolliset varaukset kohdesatamissa.

Minusta ei kuitenkaan tule koskaan sellaista purjehtijaa, joka kokee suuren vapaudentunteen irrottaessaan veneen laiturista. Kestän kohtalaisesti kallistelua vastatuuleen aallokossa, mutta sekään ei merkitse minulle suurta vauhdin hurmaa. Viihdyn, jos sää on kohtalainen ja ihmissuhteet kunnossa. Sateessa ja ukkosessakin olen selvinnyt, joten en ole ihan paha kitisijäkään.

Kaikkein nautinnollisinta on kuitenkin päästä purjehduspäivän jälkeen maihin ja katsoa, missä vaiheessa luonto on juuri siinä satamassa. Virolahdella, Klamilassa, näin tämän kesän ensimmäiset kantarellit ja koivuhaperot. Siellä oli myös jo paljon kypsiä mustikoita ja ahomansikoita.

On ihanaa päästä huomenna omalle maapaikallemme Hollolaan tsekkaamaan, mitä sen pihapiirissä ja lähimetsissä on tapahtunut. Nyt on vajaat pari viikkoa aikaa kotoilla ennen seuraavaa merimatkaa. Toivon ja odotan, että ukkossateet ovat nostaneet edes joitain sieniä esiin. Ja aion ehdottomasti kerätä edes mukillisen mustikoita syötäväksi heti samana iltana maidon tai jäätelön kanssa.