Tervetuloa Helsingin kirjamessuille perjantaina!

Lia Gasbarra ja minä kerromme kirjastamme Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella Helsingin kirjamessuilla perjantaina 24.10. klo 10. Esiinnymme toisen kerroksen Näytöskeittiössä top chef Akseli Herlevin isännöimässä tilaisuudessa.

Otan mukaan kuivattuja sieniä ja yritän parhaani mukaan viedä eteenpäin niiden käytön ilosanomaa sienikeittiössä. Lia on luvannut valmistaa pari pikku herkkua, joissa myös käytetään kuivattuja sieniä mausteena.

Ennakkotietoa mm. täältä Viini-lehden vinkeistä ja täältä Kirjamessulehden sivulta 31. Tervetuloa kuulolle ja katsomaan!

Pyöräpiipahduksia

Tämän päivän kilometrisaldo pyörällä ei päätä huimaa, mutta asioita olen hoitanut oikein urakalla kahdella kulkupelilläni. Aamulla ajoin ensin kaupunkipyörälläni Lahden väliaikaiselle torille kuukausimarkkinoille. Meiltä on teatterin ja kirjaston väliselle aukiolle  noin kilometri, tosin kierrän pyörällä yleensä vähän pidemmän kautta välttääkseni ahtaimpia keskustan katuja.

Markkinoilta ostin italialaista parmesaania ja oliiviöljyä ja supisuomalaisia karjalan- ja keitinpiirakoita, uusia perunoita ja mansikoita sekä Leibomo Limbun leipää.

Iltapäivällä ajoin tietokonefirmaan hakemaan kannettavaa tietokonettani, jälleen noin kilometrin päähän. Tai paluumatkan itse asiassa talutin, koska en halunnut riskeerata tarakalle köyttämääni kannettavaa tietokonettani. Sekin oli parempi vaihtoehto kuin kantaa ihan liian painavaa kannettavaani.

Illansuussa vaihdoin sitten maantie- pyörän alle ja kipaisin peräti naapuri- kunnan puolelle, reilun kuuden kilometrin päähän Hollolan Kukkilaan. Vein sinne muutaman kopion, jotka toki olisin voinut skannata ja sähköpostittaa, mutta ajelu ja tapaaminen vastaanottajan kanssa oli paljon hauskempaa.

Ajoin Niemen ja Mukkulan kautta ja näin, miten SummerUp-tapahtumaa varten rakennettiin satoja metrejä aitaa (unohdin kuvata). Tulomatkalla pysähdyin vielä Lahden satamassa katsomassa, miten ihmiset kerääntyvät aurinkoon.

Pilotti-siivouspäivä herätti naapurit

Kaksi kertaa aiemmin vietetty Siivouspäivä löi läpi Lahdessa tänään. Siivouspäivän sivun mukaan kaupungissa oli 101 myyntipistettä. Wow!

Tytär ja minä perustimme kirpputoripisteemme Lahden keskustan länsipäähän, Vapaudenkadun alkuun. Pikku puisto sijaitsee kätevästi ikkunamme alla, mikä innosti kokeiluun.

Vein aamulla ennen kymmentä muutaman pikku julisteen puiston päihin, myyntihommat aloitimme kymmenen maissa. Asiakkaita alkoi ilmestyä reilun puolen tunnin päästä ja heitä riitti noin puoli kahteen asti. Ei suuren suurta virtaa, mutta kuitenkin kyselijöitä, katselijoita ja ostajiakin kulki ohi joitain kymmeniä.

Eniten ilahdutti kuitenkin se, että muutama naapuri taloyhtiöstämme kävi ostoksilla tai juttelemassa. Useimmat eivät olleet kuulleetkaan koko päivästä mutta innostuivat heti ideasta. Pari aktiivia jo ehdotti, että veisimme taloyhtiön voimin useita pöytiä puistoon seuraavana siivouspäivänä elokuussa.
Tervetuloa, hyvät kaupunkitapahtumat!

Rahaa tärkeämpää on saada tavarat ja ideat kiertoon. Meiltä lähti astioita, leluja, kirjoja, pelejä ja joitain vaatteitakin. Omat tienestini kävin tuhlaamassa saman tien hyvään ateriaan lahtelaisessa ravintolassa. Opiskelevalle tyttärelle muutamat kympit toivat mukavasti väljyyttä tämän kuun budjettiin.

Tervetuloa Siivouspäivän kirppikselle Lahden keskustaan!

Valtakunnallinen Siivouspäivä järjestetään kolmannen kerran lauantaina 25.5. Nyt tapahtuma on vihdoin saavuttanut myös Lahden, jossa kuka tahansa saa perustaa kirppiksen tai muun aiheeseen liittyvän tapahtuman kaupunkitilaan tietyin ehdoin:

1. Myyjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikasta Siivouspäivä.com sivustolla.
2. Myyntipaikkojen tulee sijaita nk. kovilla pinnoilla, kuten kiveyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Nurmikoita ei saa vahingoittaa.
3. Yleistä jalankulkua, liikennettä tai muuta alueen käyttöä ei saa haitata
4. Myyjä vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta.
5. Myymättä tai kierrättämättä jääneet tavarat on kunkin myyjän vietävä pois yleiseltä alueelta omalla kustannuksellaan välittömästi tapahtuman jälkeen.

Perustan tyttäreni kanssa oman myyntipisteemme keskustan puistoon, joka sijaitsee Vapaudenkadun alkupäässä, Fellmaninkadun ja Lahdenkadun välissä. Pikkuruisen puiston virallista nimeä en tiedä (ei näy kaupungin tai Googlen kartassa), mutta siellä sijaitsevan Danielson-Kalmarin patsaan takia kutsumme sitä Kalmarin puistoksi. Olemme paikalla 10-13 (14) tai pidempään, jos tavaraa ja kävijöitä riittää. Lisätietoja Facebook-sivultamme.
 
Moni kavereistanikin on perustanut omia pisteitään ympäri Lahtea. Olisi kiva, kun mahdollisimman moni lähtisi myös kiertämään myynti- ja tapahtumapaikkoja, jotta tästä tulisi fiksu perinne. 

Ja tietysti toivon sopivaa pilvipoutaa, joka näyttäisikin olevan tulossa.

Hidas mutta liikuttava pääsiäinen

Olen hiihtänyt nyt jokaisena pääsiäisloman aamuna eli pitkäperjantaista alkaen. Koska pakkasta on ollut pääosin öisin ja lämpö on noussut aina päivällä suojan puolelle, olemme miehen kanssa lähteneet ladulle aikaisin aamulla, viimeistään seitsemältä. No, tänään vähän lipsui, sillä eilen illalla meni myöhään Kärsimystien esitystä seuratessa Lahden kaduilla. Mutta tänäänkin hiihto oli ohi jo aamuyhdeksän maissa, kun useimmat muut hiihtäjät alkoivat vasta kömpiä laduille.

Hiihtäminen keväthangilla on parhaimmillaan luistavaa ja meditatiivista, pahimmillaan rämpimistä ja roskien varomista. Tänään en oikein osannut päättää, kumpaa. Hollolan Heinsuon latuja ei ollut ajettu, joten neulaset ja jalanjäljet häiritsivät välillä pahastikin. Toisaalta aamu oli kaunis, ja tässä vaiheessa kautta oma kunto kestää vähän kurjempaakin latua. Hiihdin ajatuksissani jopa harhaan, kunnes havahduin tuntemattoman alikulun kohdalla. Onneksi oli kaksisuuntainen latu, joten palasin vain takaisin etsimään oikeaa risteystä.

Parina edellisenä aamuna olemme ajaneet Heinolan Vierumäelle, jossa ladut ovat näin lopputalvestakin unelmakunnossa. Molemmilla kerroilla on käynyt niin, että olen hupsahtanut  ylimääräiselle lenkille huomaamatta ajan kulua tai jo hiihtämiäni kilometrejä. Se on ollut mahdollista, sillä meillä ei ole ollut mikään kiire takaisin. Tyttäret ovat ystävällisesti jääneet kotiin koirien kanssa eikä töihinkään ole ollut kiire.

Toinen syy on tietenkin mainitsemani upea keli yhdistettynä hyvin hoidettuihin latuihin, kolmas hiihtäjän kevätkunto. Syksyn ensimmäiset hiihdot ovat väkisin aina jonkinlaista totuttelua samalla tavalla kuin kevään ensi pyöräilyt tai kesän ensimmäiset melontaretket. Muutaman kuukauden levänneet lihakset eivät herää ihan kivutta, vaikka viereistä lihasta olisikin rääkätty ja kunto olisi muuten kohdallaan. Mutta loppukaudesta meno on rentoa ja reipasta, vaikka olisi vähän huonompikin päivä.

Tortas de aceite -leipurit työssään.

Reippaista aamuista huolimatta (tai ehkä niiden vuoksi) tänä pääsiäisenä on väsyttänyt aivan valtavasti. Olen laittanut ja syönyt ruokaa kohtuudella ja nauttinut viiniä vain vähän, mutta silti lounaan tai päivällisen jälkeen on ollut aivan mahdoton pysyä hereillä. Nytkin taistelen sinnikkäästi unta vastaan, sillä haluan pysyä hereillä iltaseitsemältä alkavan Hercule Poirot -elokuvan ajan. Sen jälkeen voikin mennä ihan hyvin nukkumaan, sillä vielä huomenaamulla aiomme hiihtää. Tiistaina ilo sitten loppuu. Töiden takia laduille ei ehdi aamupakkasilla, eikä auringonpaisteen pehmittämille väylille huvita lähteä enää illalla.

Kylmät alkuruoat

Lämpimät ruoat

Tarjosimme tänään lounaan kahdelle tyttärelle ja toisen puolisolle, äidilleni ja anopilleni; meitä oli siis pöydässä seitsemän. Olin aiemmin viikolla paistanut täytetyt lammasjauhelihakääryleet ja kasvispihvit, pannut siman käymään, suolannut graavilohen ja maustanut lohi-cevichen. Puolison ja tyttären kanssa urakoimme pitkäperjantaina tortas de aceite -keksejä, joiden maku sopii loistavasti juustojen kanssa.

Jälkiruokapasha

Eilen mies valmisti pashan ja minä katoin ruokapöytään astiat. Tälle aamupäivälle minulle jäivät perunoiden kuoriminen, lämpimien vihannesten valmistelu sekä sieni- ja hollandaisekastikkeen teko, tyttärelle salaatti ja pashan koristelu. Ja sitten piti tietysti valikoida sopivia tarjoiluastioita, nostaa esille sienisäilykkeitä ja juustoja, hakea juomia kylmästä ja kaikenlaista muuta. Aika hyvin ehdimme valmiiksi kello yhdeksi, kun isoäidit tulivat täsmällisesti paikalle.

Kärsimystien viimeinen kuva.

Pääsiäisemme ohjelmaan ei ole kuulunut yhtään vierailua eikä mitään muuta erikoista kuin tuo eilisiltainen Kärsimystie-näytelmä. Silti en ole ehtinyt lukea edes niitä harvoja lehtiä, jotka pyhäaikaan ilmestyvät, kirjoista puhumattakaan. Olen toki seurustellut kylässä olevien tyttärien kanssa ja käynyt monta kertaa päivässä koiriemme kanssa - noin viisi minuuttia kerrallaan. Niiden vanhuudenväsynyt askel on sopinut oikein hyvin kevätväsyneeseen kulkuvauhtiini. Aamuhiihtämisten ja ruoanlaiton lisäksi en tunnu jaksavan nyt mitään. No, huomisen jälkeen on pakko. Toivottavasti neljän päivän tauko on siinä vaiheessa tehnyt tehtävänsä.

Ravintolapäivä ja design sopivat yhteen

Eilen pääsin ensi kertaa osallistumaan ravintolapäivään, tälläkin kertaa tosin vain syöjänä. Lahdessa on aiemminkin ollut joitain yksittäisiä pop up -ruokapaikkoja, mutta eilen päivä sai lisänostetta Designpääkaupunkiviikonlopusta - ainakin minun silmissäni. Järjestin kävelykierroksen sen mukaan, missä näytti olevan kiinnostavinta tarjoilua ja katsottavaa.

Aloitin kierroksen Asemapäällikön talosta, jossa on avoimet ovet ja kahvilakin vielä tänään. Sen tarjoilu käsitti fiksusti suolaisia piirakoita ja salaattia, kahvia ja upeita kakkuja. Koska mennessäni yhdentoista maissa oli jo lähes lounasaika, valitsin mustatorvisienipiirakan ja salaatin ja jälkiruoaksi mustikkakukkoa, vaniljakastiketta ja kahvia. Aivan uskomattoman hyvä kokonaisuus eikä maksanut yhteensä kuin kuusi euroa! Ymmärrän idean myydä leivonnaisia edullisesti, mutta olisivat käsityöläiset voineet pikkuisen enemmän aivan ammattilaistason ruoistaan velottaa. Aamun Etelä-Suomen Sanomien mukaan kun kakut olivat loppuneet jo puolenpäivän aikaan, enkä yhtään ihmettele.

Asemapäälliköntalon muotoilijoille oli tietenkin pääasia esitellä työtilojensa lisäksi tuotteitaan. Nuoret muotoilijat ovatkin tehneet kiinnostavia tuotteita kestävän kehityksen ajatuksella. Minulla ei tällä kertaa ollut mitään tarvetta eikä rahaakaan ostaa mitään, mutta onneksi muutama muu kävijä näytti käyvän neuvotteluja sekä koruista että vaatteista ja muista tekstiileistä.

Seuraava etappini oli Lahden Muotohuoltamo, jossa olisi näyttelyn ohessa ollut mahdollisuus juoda kahvit muffineiden tai muodikkaammin cup cakeien kanssa. Olin kuitenkin vielä niin täynnä, että kakut saivat nyt jäädä. Latu-näyttely on ihan mielenkiintoinen näkökulma teolliseen muotoiluun, siellä voi haastaa itseään pohtimalla mm. pakkauspahvin monia käyttötapoja. Suosittelen piipahdusta tänään (klo 14 asti), jos vaikka äänestysmatkalla kaipaa kahvia ja presidentinvaalitaistelun ohessa muuta ajateltavaa.

Olin itse asiassa ajatellut käydä erikseen kahvilla Autiotalo-vintage- kaupassa, mutta mukaan tarttunut seura halusi toisin. Hieman harmi, sillä Autiotalossa olisi päässyt seuraamaan myös kierrätystyöpajan toimintaa. Piipahdimme kuitenkin iam designin pikkuruisessa studiossa Vesijärvenkadulla, jossa saimme erittäin mielenkiintoisten toimistohuonekalujen pikaesittelyn. Seuraava etappi oli Lahden värit -valokuvaprojektia esitellyt Studio Salokannel & Toivonen.

Ja sitten sokerina pohjalla Rauhankadun sisäpihalla sijaitseva korutaiteilijoiden pop up -kauppa, jossa olin piipahtanut jo perjantaina pikku ostoksilla ennen tanssituntia. Myös tässä tunnelmallisessa tilassa olisi ollut tarjoilua. Seura yritti houkutella vielä Lahden Satamaan, mutta lähdin kuitenkin ruokaostoksille hankkimaan simpukoita ja lampaanlihaa tämän viikonlopun tarpeiksi.

Ravintolapäivä jäi kierroksellani sittenkin kakkoseksi, mutta hyvä kun tuli korkattua. Designpääkaupunkiviikonloppu jatkuu vielä osassa kohteissa tänään, joten kannattaa tutustua ohjelmaan, jos tosiaan etsii lisäkohdetta äänestyspiipahduksen oheen. Lahden kohteet löytyvät sivulta 27 alkaen.

Laitanpa tähän vielä kuvan jalkineista, joilla pakkaskierrokseni -25 asteessa tein. Kasvoissa ja sormissa välillä pisteli, mutta varpaat olivat kuin sisällä. Huopikkaat myös herättävät keskustelua, yleensä positiivista. Etenkin muotoiluporukoissa käytettävyys ymmärretään hyvin, eikä huopatossujen estetiikkaakaan enää vierasteta.

Olipa aurinkoinen viikonloppu!

Tänä viikonloppuna mies ja minä emme enää hiihtäneet (puoliso viimeksi keskiviikkona, minä viikko sitten lauantaina), mutta vieläpä tällä seudulla hiihdettiin, jopa kilpaa. Eilen järjestettiin ensimmäiset Kansalliset Messilän ylämäkihiihdot, jonne lähdimme viettämään katsojina aurinkoista iltapäivää.

Olipas mielenkiintoista seurata, miten eri ikäiset kilpahiihtäjät jaksoivat runnoa ylämäkeen Messilän laskettelurinteen reunassa! Kilpailussa oli mukana noin 120 hiihtäjää, joista nuorimmat olivat 12-vuotiaita, vanhimmat selvästi vanhempia kuin 40-vuotiaiden sarjan alaikäraja.

Reitti oli "vain" 1,2 kilometriä pitkä, mutta nousu aika tappavan näköinen, ja se ainoa laskukin todella hankala. Hollolan Urheilijoiden sivun mukaan nousua kertyi 110-120 metriä. Parhaat ajat olivat päälle neljä minuuttia, huonoin jossain yhdeksän minuutin paikkeilla.

Seurasimme kisaa kolmessa kohdassa, joista ylimmäinen oli melkein huipulla. Tarpominen pujottelu- rinteen syrjässäkin kävi ihan pikku harjoi- tuksesta, ja jonkun- laisena hiihdon harrastajana osasin kyllä jonkin verran eläytyä siihen, millaista olisi luistella ylämäkeen moinen matka. Kyllä siinä olisivat minuutit tuntuneet pitkiltä! Aika monelle juniorille riittikin mäen sivussa tukijoukkoja huutamassa kannustuksia. Ja aika harva ilmeisesti sittenkään keskeytti.

Messilässä lunta näytti olevan rinteessä niin paljon, että itse asiassa vähän ihmettelen hiihtokeskuksen ilmoitusta, ettei se enää pidä rinteitä auki tämän viikonlopun jälkeen. Ylämäkihiihdot käyttivät vain pienen kaistaleen kahden rinteen reunasta, joten pääsin seuraamaan myös erilaisia laskettelijoita, joita näytti olevan ihan mukavasti.

Mutta ehkä ihmiset eivät sitten enää osaa mennä myöskään hiihtokeskuksiin, kun lumi sulaa kaduilta. Niin käy ainakin murtomaahiihtolatujen kanssa. Niitä tosin on jo vaikeampi pitää kunnossa sen jälkeen, kun tuuli on tuivertanut ladut täyteen havuja ja muuta roskaa. Ja tietenkin vesisade teki ensin tehtävänsä, minkä jälkeen etelärinteet alkoivat sulaa auringossa.

Talvisia sieniherkkuja

Kuivakaapissani on kokonainen rivistö kuivattujen sienten purkkeja ja muovipusseja. Pakastimessakin on jotain, mutta jostain syystä juuri kuivatut herkut inspiroivat ruuanlaittoon tällaisina kylminä pakkaspäivinä. Kesän sienireissut tuntuvat olevan kovin kaukana takanapäin, mutta kun kuivien sienten päälle kaataa kiehuvaa vettä, nousee kulhosta huumaava tuoksu. Etenkin herkkutatit ovat lähes päihdyttävän hyväntuoksuisia.

Lueskelin loppuviikosta jouluun valmistautuvia ruokalehtiä ja -sivustoja, mutta tämän viikonlopun sieniruuan kaivoin kuitenkin lähinnä muistista. Tarkistin mainiosta Vaskiratsastajan sienisalaatti -kirjasta herkkutatti-juliennen reseptin, jota päätin hieman muunnella. Kysehän on siis ihanasta herkkutatti-valkosipuli-smetana-persilja-muhennoksesta, joka laitetaan pieniin kuppeihin ja juustoraastetta päälle, sen jälkeen haudutellaan uunissa. Mutta minä lisäsin herkkuun vielä voitaikinakannen, koska olin tekemässä pääruokaa. Tuli kyllä aivan uskomattoman hyvä ja täyttävä annos, jonka kanssa tarjoilin vielä tämän talven ensimmäisen rosollin. Rosolli on muuten yksi niistä jouluruuista, jota voin syödä viikkokausia joka päivä kyllästymättä. Toinen on omatekoinen lanttulaatikko.

Tämän pakkasviikonvaihteen liikunnat ovat olleet aika maltillisia. Lauantaina kävin yhdeksän kilometrin hiihtolenkillä, tänään kävelin pari kertaa kaupungilla. Aamukävely suuntautui kotoa järvenrantaan ja urheilukeskukseen tarkastamaan jää- ja latutilannetta. Vesijärvessä on jonkinlainen jääkansi, mutta tuskin missään vielä kantava. Urheilukeskuksessa taas on ihan huippuluokan ladut, joita varten myös lumitykit sylkivät pakkasilmaan uutta tekolunta.

Iltapäivän kävelyn tein kaupungin toiselle laidalle, katsomaan Muotoiluinstituutin opiskelijoiden myyjäisiä, joista palasin kotiin Taidemuseon ja Galleria Nuovon kautta. Muotsikassa oli tarjolla sekä kauniita että kekseliäitä esineitä, osa tietenkin enemmän tai vähemmän turhia. Tuntui kuitenkin hyvältä ostaa edes jotain pientä ihmisiltä, joiden tarkoitus on elää jatkossa tekemällä mahdollisimman kestävää designia. Taidemuseossa on tarjolla pienoisgrafiikan näyttely Miniprint, josta ehkä odotin hieman enemmän, mutta näyttely oli kyllä hyvin ripustettu. Ja Nuovossa näin vielä Outi Kirveen upeita puupiirroksia, joista ihastuin etenkin matkalaukkuaiheisiin töihin.

Aika kulturelli - ja henkisesti virkistävä - iltapäivä siis. Siinä ohessa tuli käveltyä muutama kilometri.

Kulttuurimatkalla Hämeessä

Hups vain, kevät ja puolet kesästä kului muutossa. Kun nyt lopulta olisi aikaa liikkua luonnossa ja sienestää, helteet asettavat omat ehtonsa. Ei ole sieniä, mutta luonnonvesissä sen sijaan pääsee hyvin uimaan. Ja huomenna on taas tarkoitus mennä melomaan.

Hieman olen ehtinyt harrastaa kesään kuuluvaa kultturiakin. Muutama päivä sitten kävin ystäväni kanssa jo perinteiseksi muodostuneella taidereissulla, joka on pisimmillään ulottunut Retrettiin ja Fiskarsiin, molemmat hyvinkin kolmen tunnin päässä lähtöpisteestä Lahdesta. Hellesäässä päätimme nyt pysyä lähikohteissa ja etsimme kohteet 70 kilometrin säteeltä.

Ensimmäiseksi minä siirryin junalla Riihimäelle, johon ystävä tuli omalla autolla toiselta kesäreissulta. Kohteina olivat Suomen Lasimuseo ja Riihimäen taidemuseo - molemmissa hienot näyttelyt mutta vain vähän ihmisiä. Jos taidemuseon Ajan muodot -näyttely Schjerfbeineen olisi esillä vaikkapa Ateneumissa, jonot olisivat ihan erilaiset... Lasimuseon ja Suomen metsästysmuseon välissä oli tarjolla hauska "metsä" valokuvia, joiden ottajaa en tosin muista.

Toinen kohteemme oli Hausjärvellä Eija Rasinmäen mattokutomossa järjestettävä kesänäyttely Juuret, jonka sisällä oli neljä kerrosta kudottua ja maalattua taidetta. Ystäväni ja minä pidimme tällä kertaa enemmän käyttötekstiilien, tekstiilitaiteen ja kangaspuiden yhdistelmästä kuin maalauksista. "Onneksi" ei ollut mukana kotimme mittoja, muuten olisin tehnyt useammankin mattohankinnan. Voi tosin olla, että vielä myöhemmin kesällä palaan paikalle.

Paluumatkalla Lahteen ehdimme vielä Kärkölään Huovilan puistoon, joka on siis Carl Constantin Collinin perustama englantilaistyylinen maisemapuisto reilun sadan vuoden takaa. Puistossa oli tarjolla myös pieni Huovilassa maalattu maisemataidenäyttely hyvältä taiteilijalta Anna-Liisa Kankaanmäeltä, mutta esillepano vanhan kauppamakasiinin pimeällä vintillä oli kyllä onneton. Paljon enemmän Huovilan maisemista sai irti kiertämällä puiston lampineen itse. Minä ihastuin myös vanhan kartanon kivijalkaraunion sisään rakennetusta installaatiosta kasveineen ja vähän kitchahtavine koriste-esineineen. Kuuman auringon porottamilla raunioilla oli hetken hyvin eteläeurooppalainen tunnelma.

Kahden naisen taidematkamme kesti kymmenisen tuntia ja piti sisällään näyttelyiden ohella parit kahvit ja lounaan ja ihanan pulahduksen Orimattilan Kalliojärvellä. Orimattilaan taas päädyimme, kun yritimme ahnehtia vielä Villa Roosankin ohjelmaamme. Oli ehkä onni, ettei näyttelynpitäjä innostunut päästämään meitä kierrokselle enää muutama minuutti ennen sulkemisaikaa. Nytkin näimme ja koimme valtavasti ja todistimme ainakin itsellemme, että lähimatkailu kannattaa. Kovasti toivoisin, että ihmiset löytäisivät hyvän tarjonnan myös muista kuin supersuosituista kulttuurikohteista.

Melkein kunnon nainen

Lähdin tänä aamuna sieneen Lahden keskustan liepeille eli Urheilu-keskuksesta kohti Tapanilaa. Seurasin muutaman sata metriä kalkilla merkittyä väylää, kunnes muistin, että samalle reitille pelmahtaisi pikapuoliin muutaman sadan naisen joukko kuntoilevia naisia. Olin itsekin hieman miettinyt, että voisin osallistua Kunnon Nainen -tapahtumaan, mutta valitsin sittenkin omaehtoisen ulkoilun. Onneksi, sillä parempaa sienisäätä en olisi voinut saada. Toki upea syysaurinko helli myös lenkkeilijöitä! Mutta minä en taatusti olisi pystynyt keskittymään vain sauvojen heilutteluun ja askeltamiseen, vaan olisin lipsahtanut polulta metsän puolelle.

Jälleen kerran hämmästelin, miten ihan lenkkipolkujen varsilta voi kerätä kaikkia niitä lajeja, joista ihmiset maksavat kilometrin päässä kauppatorilla useita euroja litralta. Joki muukin oli selvästi löytänyt suppien suppilovahvero- ja mustatorvisienipaikoille, mutta silti sain ihan kelpo saaliin. Kilpailua ei ole mitenkään hirveästi, jos ensimmäisen sadan metrin matkalta löytää kahden edellä mainitun lisäksi kunnon esiintymän kanttarelleja. Nehän ovat paitsi himoittuja, myös helposti löydettäviä.

Sen ymmärrän paremmin, että erinomaisen sievät, terhakat ja hyväkuntoiset limanuljaskat odottivat minua vastapuhjenneina. Sienihän on erinomainen, mutta moni varmaan pelästyy jo nimeä, loput luultavasti limaisen pinnan nylkemistä lakin päältä. Teen sen jo todella näppärästi, mutta palkinnoksi saan pinttyneet sormet.

Rouskujakin onnistuin keräämään taas parin salaatin tarpeiksi. Mustarouskut olivat enimmäkseen pahentuneita, mutta karvalaukuissa ja kangasrouskuissa oli paljon priimakuntoisia.

Kaikkein paras oli kuitenkin aamuhiljainen metsä. Ensimmäinen kohtaamani henkilö oli hiihtäjälegenda Siiri Rantanen, joka oli jo palaamassa ilmiselvän tehokkaalta lenkiltään. Vaikka hänen jälkeensäkin lenkkipolulla kulki jatkuvasti ohi yksinään ja pareittain juoksevia ja käveleviä lenkkeilijöitä, rauha vallitsi pitkälle puoleenpäivään asti. Vasta paluumatkalla lähellä Urheilukeskusta pulinataso alkoi nousta. Ja siinä vaiheessahan olin muutenkin jo palaamassa kaupunkimelun pariin. Uskomattoman hieno päivä!

Bileiden jälkeen sieneen

Eilen vietimme maalla kahden koiran ja yhden äidin syntymä- päiviä, joten sienestys ei ollut ihan pääosassa. Juhlimisen sivussa tuli tehtyä koe, jonka tulos kertoo kärpästen ja muiden siivekkäiden pitävän enemmän alkoholittomasta virvoitusjuomasta kuin kuivasta kuohuviinistä. Pöydälle jääneissä limsalaseissa pörisi, skumppapikarit olivat ihan tyhjiä. Vanhemmalle tyttärelleni kiitos hyvistä piirakoista ja kakuista! Myös koirilla oli selvästi hauskaa, sekä "emännillä" eli Bessie-mopsilla (10 v.) ja Doris-mäyräkoiralla (9 v.) että maalla vakituisesti asuvalla Aino-berninkoiralla (alle 1 v.) ja kylässä olleella Pulla-noutajalla (reippaasti yli 10 v.).

Ehdimme juhlien jälkeen illansuussa vielä haravoida pihan ja lähiympäristön sienistä. Löysimme siskon lasten kanssa ihan mukavasti kanttarelleja ja mustarouskuja sekä muutaman rusko-orakkaan. Näin myös muutamia keltavalmuskoita, jotka tällä kertaa jätin keräämättä.

Tänään pääsin ihan metsään asti. Tuttu kuusikko näytti ihan tyhjältä, joten
suunnistin aamuauringossa kohti soisempaa aluetta. Sienet lisääntyivät kosteuden myötä. Lakritsirouskut eivät ole syötäviä, mutta runsaina kasvaessaan kuitenkin komeita ilmestyksiä. Mustarouskut eivät nekään kelpaa nykyään useimmille - ne minä keräsin talteen. Vastaan tuli myös kanttarelleja, mustia torvisieniä, vaaleita orakkaita, lampaankääpiä, keltahaarakkaita ja ties mitä sellaisia lajeja, joita en tunnista.

Tämä sieniluettelo johtuu vain ja ainoastaan eilisestä valtakunnallisesta sienipäivästä. Kävin minäkin tänään vielä iltapäivällä tsekkaamassa Marttojen sieninäyttelyn Lahden sadonkorjuumarkkinoilla. Valikoima ei ollut kovin laaja, mutta pöytään oli saatu haalituksi yksi kappale kesän kohusientä tuoksuvalmuskaa eli matsutakea. Täällä Hämeessä sitä ei Marttojenkaan mukaan juuri kannata metsästää vaan keskittyä ihan normaaleihin ruokasieniin. Sopii minulle, koska en ole koskaan kuvitellut tienaavani sienillä. Mutta toki toivon, että mahdollisimman moni kerääjä hyötyy hommasta myös taloudellisesti, eihän sieniä muuten toreille ja kauppoihin saada!

Lahtelainen urheilujuhla

Isojen tapahtumien yhteydessä kuuluu aina välillä nurinaa siitä, etteivät Lahden keskustan yrittäjät viitsi satsata juhlailmeeseen. Tuttavamme Armi oli ainakin tehnyt hienon kisaikkunan Vapaudenkadun alkupäähän! Huomatkaa erityisesti tuuletin, jonka ansiosta lippu liehuu. Eikä rouva ole ollut somistustehtävissä ensimmäistä kertaa, vaan kauneushoitolan ikkunassa huomioidaan kyllä joulut ja muut vuotuisjuhlatkin kekseliäästi ja käsityöammattiin sopivalla taidolla.

Kävimme koirakävelyllä - joka on hyvä syy mihin tahansa ympäristön vakoiluun - muutenkin tutkailemassa Salpausselän kisatunnelmia. Loska latisti tietysti ilmettä, mutta ihmiset näyttivät kyllä ihan tyytyväisiltä toppavaatteissaan. Toivotaan, että makkara- ja metrilakukojuissakin kävi kuhina. Koirat ainakin huomasivat maahan asti päätyneet makkarapaperit, joista tietysti voi aina antaa miinuspisteitä tapahtumien yleisölle. Mutta en nyt viitsi rutista, pääasia ettei tassujen alle osunut lasinsiruja. Pari ahkeraa pullonkerääjää näinkin, heille tietysti erityiskiitos. On vähän ristiriitaista toivoa, että saalis olisi mahdollisimman suuri, mutta toivotaan ainakin, että löytyneet pullot olivat kaikki ehjiä...

Vettä ja räntää

Muutaman viime päivän säissä on tuntunut siltä, että myöhään alkanut talvi myös loppuu varhain. Ei varmaankaan ilahduta huomenna alkavien Salpausselän kisojen järjestäjiä, vaikka ei lumi mihinkään Salpausselältä vielä näillä sateilla häviä. Mutta ilmapiiri voi räntäsateessa olla vähän apea. Kisamonttuun kun on vuosi vuodelta vaikeampi saada ihmisiä, jos siellä ei nähdä tähtien lisäksi aurinkoa...Itse menisin tosin mieluummin jäälle hiihtämään, mutta sekin näyttää nyt huonolta suunnitelmalta.

Luulisi, että tämän pyörän talven armoille jättänyttä henkilöä myös hieman harmittaisi. Kumma kyllä joka syksy pihalle jää monta ihan kalliin ja hyväkuntoisen näköistä pyörää, joita sitten kukaan ei käytäkään aktiivisessa talvipyöräilyssä, niin kuin optimisti voisi luulla. Aluksi talonmies ja lumiaurakin niitä varovat, mutta viimeistään näis maaliskuussa runko on jo vääntynyt katolta pudonneen lumen tai auran töytäisyn takia. Keväällä omistajaa ei tietenkään enää löydy, vaan jonkun on taloyhtiön puolesta tehtävä päätös romun hävittämisestä.

Suksia katukuvassa ja ladulla

Tämä on niitä viikonloppuja, jolloin Lahdessa näkee paljon suksia latujen lisäksi kaduilla. Finlandia-hiihdon selvittäneitä sankareita näkyi vielä iltapäivälläkin, jolloin palasimme naapurikunnasta omalta lenkiltämme - Finlandian laduille eli käytännössä juuri mihinkään Lahti-Hollola välin laduille kun ei ollut asiaa.
Maaseutulatumme Hollolan Pyhäniemen koulun takana oli yllättäen muutettu kulkemaan myötäpäivään, kun se on ainakin pari viimeistä vuosikymmentä kuljettanut väkeä toisin päin.

Oli suorastaan hämmentävää kokea ylä- ja alamäet eri päin. Minun mielestäni profiili oli nyt hieman helpompi, mikä varmaan on tarkoitus alakoulun ja päiväkodin vieressä. Mies taas arveli, että muutoksen takana ovat "ikihiihtäjät", perinteistä hiihtotyyliä suosivat seniorit, jotka aiemminkin ovat joskus tulleet vastaan väärään suuntaan, tosin aina mäissä varoen vastaan tulevaa laskijaa tai nousijaa. Pyhäniemen ladullakin kun on muutama sellainen alamäki, joissa vauhti voi olla liukkaalla kelillä aika hurja.

Muutoksen myötä yhden notkelman alla ei nyt ole vaarallista käännöstä. Mitään kovin varmaa ladun ominaisuuksista ei kuitenkaan voi sanoa, ennen kuin se on testattu erilaisissa keleissä. Mies valitti, että nyt ei pysty enää tekemään vertailuja entisen luiston kanssa. Minulla ei raksuta sykemittari tai sekunttikello ranteessa, mutta ihan normaalin rannekellon perusteella kovin hitaalta ja huonosti luistaneelta tuntunut lenkki meni pari minuuttia kovempaa kuin oletin.

Laturetki veti väkeä

Pidin lupauksen itselleni ja kävin nuuhkimassa laturetki-ilmaa sunnuntain aamupäivässä Hollolan maastoissa Tiirismaan laturetkellä. Kiitettävän paljon väkeä oli liikkeellä, myös lapsiperheitä siirtämässä taitoa ja perinnettä. Olosuhteetkin olivat lähes täydelliset, muutama aste pakkasta ja aamulla kuntoon ajetut väylät. Ja mehuasemalta sai vielä virkistystäkin, aivan ilmaiseksi!

Lunta tosin tuli ajoittain aika paljon, joten välillä meni hieman tahmeaksi taaperrukseksi, mutta ei se sunnuntaihiihtäjän vauhdeissa ole kohtalokasta. Vähän eri juttu saattoi olla niillä Heinsuon urheilukeskuksessa kilpailleilla SM-tasoisilla hiihtäjillä, joista näin vilauksen yhdessä latujen sivuutuskohdassa.

Hiihtourakan päälle paistettiin suunnitellusti blinejä, ja nyt suoraan sanoen nukuttaisi. Mutta enpä taida mennä makuuasentoon, sillä illansuussa ajattelin vielä mennä syvävenyttelyyn. Sen jälkeen olen varmasti hyvin raukea ja toivon mukaan saan myös levätyksi ennen huomista, etukäteen ihan hirveän hektistä työpäivää. Mutta vielä en ajattele sitä...

Possu vartaassa

Possu vartaassa
Originally uploaded by InaRuo.

Ei mennyt muuten montakaan tuntia, ennen kuin tämä possu oli paloiteltu annoksiksi ja myyty Hollolan keskiakatapahtuman yleisölle. Itse en ole erityinen liharuokien ystävä enkä syö sikaa ollenkaan, mutta heinäpaalien päällä istunut väki näytti kyllä nauttivan mureaksi vartaassa paahtuneesta lihasta. Ja monelle lapselle oli varmaan elämys nähdä ruuanlähde kerrankin kokonaisena. Mihin ajatuksiin näky sitten johtikin.

Keskiaikaruokaa odottaessa

Keskiaikaruokaa odottaessa
Originally uploaded by InaRuo.

Vaikka sienestäjänä odotan sateita malttamattomana, tänä aamuna hirvitti. Tasainen ropina sai mielet mustiksi varmaan kaikilta, jotka olivat menossa Hollolan keskiaikatapahtumaan joko järjestäjinä, esiintyjinä tai vieraina. Mutta onneksi sade taukosi ennen puolta päivää ja tapahtuma pääsi käyntiin markkinoineen, turnajaisineen, katapulttiammuntoineen, näytelmineen ja syöminkeineen.

Tapahtuman kupeeseen pystytetyltä keskiaikaleiriltä löysin nämä kipot ja aterimet, jotka vain odottivat ajanmukaista ruokaa. Kojuista saattoi myös ostaa rieskoja, lettuja, hunajaa, marjasoseita ja -jauheita, simaa, sieni- ja kaalipiirakoita, keskiaikaisia nekkuja ja kuorrutettuja omenoita, jopa paloja kokonaisena paistetusta porsaasta. Herneenpalot ovat tietenkin sekä ajankohtaista että historiallista ruokaa, mutta esimerkiksi puutarhamansikoita tai perunaruokia ei alueelle hyväksytä. No, kahvia ja limsoja sai kyllä ravintolateltasta, niitä ilman ei kai kukaan nykyihminen voi olla. Olut ja monet muut alkoholijuomat taas ovat sen verran historiallisia juomia, että niiden kuuluukin olla mukana.

Yrttejä edes parvekkeella

Bambu ja yrttejä
Originally uploaded by InaRuo.

Pari viikkoa sitten kävi se, mitä ei pitäisi tapahtua. Neljä vuotta palvellut tietokoneeni simahti ja vei mennessään mm. joitain satoja valokuvia. Osa niistä on toki levykkeille tallennettuina, osa Flickrissä. Jotkut tunnelmat ovat kuitenkin lopullisesti mennyttä, mm. kuvat parin kesän takaisilta syntymäpäiviltäni.

Blogi on jäänyt hunningolle paitsi tekniikan ongelmien, myös työkiireiden takia. Koko kesäkuun keskityin rakentamaan Lahden Runomaratonia, joka on ollut lähes ainoa luontoelämykseni viime aikoina. Kaksitoista tuntia ulkoilmaohjelmaa Mukkulan puistossa kävi kyllä extreme-elämyksestä, vaikka en ihan koko aikaa auringossa istunutkaan.

Parvekepuutarhani on jäänyt muutaman hätäisen torilta ostetun yrtin ja yhden tomaatintaimen vaalimiseen. Isossa ruukussa kasvava viherkasvi tosin on bambu, jonka jouduin pelastamaan toisesta ruukusta, kun korkea hökötys oli pudonnut tyttäreni ikkunalaudalta ja särkynyt. Muutenkin parveke toimii minulla kesäsäilönä kasveille, jotka ovat kärsineet kuivasta sisäilmasta ja kehnosta hoidosta koko kevään. Ihmeparantumisia silti tapahtuu joka kesä, samoin jokunen lopullinen kuolema.

Maalla olen ehtinyt käydä vain eilen pikaisesti toteamassa surullisen näyn. Pari viikkoa sitten terhakkaasti esiin nousseet kirvelit olivat kaikki paahtuneet kuoliaaksi helteessä, eikä basilikakaan voinut ollenkaan hyvin. Tämän vuoden yrteistä hengissä oli enää persilja, monivuotisista sinnittelivät minttu ja ruohosipuli. Ei pientäkään yrttimaata voi jättää päiväkausiksi hoitamatta (ilman vettä) näihin aikoihin, mutta minkäs teet, kun vuorokaudessa ei edes yöttömän yön aikaan ole tavallista enempää tunteja.

Tanssin viikon avaus

Tanssin viikon avaus
Originally uploaded by InaRuo.

Huhtikuu on ollut melkein pelkkää tanssia, ainakin iltaisin ja viikonloppuisin. Kun syksyllä aloitin kahdessa tanssija Mauri Mettovaaran vetämässä modernin tanssin ryhmässä (toisessa itse asiassa jatkan jo kolmatta vuotta), en arvannut, että molempien kanssa esiintyisin keväällä. Ensimmäinen tulikoe oli vuorossa tänään Lahden Työväenopiston kevätnäytöksen yhteydessä. Kahdeksan naisen ryhmämme veti kaksi kertaa seitsemän minuutin ohjelman, minkä jälkeen tuntuikin vähän tyhjältä toivottaa hyvää kesää. Koko talvi oli koreografiaa opeteltu ja hiottu, ja siinä se sitten oli...

Kyseessä ei siis ole kuvassa näkyvä ryhmä, joka esittää vatsatanssia opettajansa Kaija Lipiäisen johdolla. Omaa tanssia kun on vähän vaikea kuvata.
Onneksi saamme postissa videon, josta sitten voimme kukin tarkistaa virheemme.

Korkkasimme tanssin viikon, joka huipentuu ensi launtaina Maailman tanssin päivään. Silloin olen estradilla Lahden Musiikkiopiston gaalassa, mikä tietysti kuulostaa todella hienolta. Naureskelimme juuri, että moinen tehtävä pitää heti liittää osaksi ansioluetteloa. Näyttäähän se aika hienolta kolmi-viisikymmpisistä naisista koostuvassa ryhmässämme, jossa ammatit ovat jotain ihan muuta kuin tanssia. Itse lähdin aikoinaan mukaan liikunnan vuoksi, nyt alan nähdä hommassa jo vähän taiteellisia arvojakin. Ja hauskaahan meillä on, ei hommaa pidä ottaa liian vakavasti muuten kuin tietysti esityksissä, joissa pitää antaa kaikkensa.

Ilman turvaverkkoja

Esitys tivolissa pitkänäperjantaina
Originally uploaded by InaRuo.

Tällaista ekstraohjelmaa Tivoli Sariola tarjosi iltapäivällä. Yleisö kerättiin alta pois, mutta turvaverkkoja ei näkynyt missään. Vaarahan on aina ollut tärkeä osa sirkustaiteita.