lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

Pitkästä aikaa myös koira hiihtämässä

Melkein 30 vuotta meidän perheessämme on ollut koiria, joita on kuljetettu mukana ihan kaikkialla hiihtoladuilta sienimetsiin. Omat koiramme eivät enää kuitenkaan jaksa kulkea pitkillä lenkeillä, mutta onneksi nuoremman tyttären perheessä on ollut vuoden verran aktiivinen mäyräkoiran ja kääpiöpinserin sekoitus eli mäpi. Dina-prinsessa nauttii suunnattomasti kaikenlaisesta liikunnasta.

Normaali aamuhiihtomme oli kahta hauskempi Dinan ja vävykokelaan seurassa. Loppumatkasta kohtasimme useitakin sopivan pieniä koiria, joiden kanssa mäpin oli hauska temmeltää jäällä. Kuvaa ehdin ottaa vain puolivälistä reissua, kun hetkeksi pysähdyimme juottamaan koiraa.

Reilun kympin hiihtolenkin jälkeen puoliso ja minä kävimme vielä tyhjentämässä loppuun vinttikomeron, jota siivosimme jo viikko sitten. Porrasharjoitukset veivät voimat niin totaalisesti, että olisin puolenpäivän aikaan ollut valmis nukkumaan. Kuuma kylpy kuitenkin friskasi sen verran, että pystyin valmistamaan ruuat pöytään.

Nyt on syöty ja juotukin hyvin ja muu porukka on päiväunilla. Ehkä minunkin kannattaisi levätä hetki.


perjantaina, maaliskuuta 29, 2013

Aamuhiihto sumuisella järvellä

Näkymä Lahdesta kohti pohjoista
Pääsiäisen säät näyttävät sikäli lupaavilta, että kylmiä öitä ja aurinkoisia päiviä on luvattu pyhien yli. Yhdistelmä takaa hankikannot jäälle ja oletettavasti myös peltoaukeille.

Rautakankareelta kohti kaupunkia
Mies ja minä lähdimme tänä aamuna Vesijärven jäälle seitsemän jälkeen. Ei tuullut yhtään ja maiseman yllä roikkui vielä aika tiivis sumupilvi. Oli huima tunne katsoa tuttuun horisonttiin, jossa normaalisti näkyy saaria tai vastaranta. Tänä aamuna näkyi vain valkoista jäätä, sumua ja sinistä taivasta.

Hiihtolenkkimme oli tavallistakin tavallisempi eli kolmiolatu, joka käy Rautakankareella, Mukkulassa ja päättyy kaupungin puolella satamaan. Me starttasimme Teivaan satamasta, siis muutaman sadan metrin päässä Sibeliustalosta ja matkustajasatamasta.

Myllysaaren rannassa sumu ei tuntunut.
Tuuleton aamu tuntui minusta tosi ihanalta, koska missään vaiheessa ei tarvinnut puskea päin vastatuulta. Puoliso sen sijaan valitti, että kostea sumu tunkeutui luihin ja ytimiin. No, hän joutui hiihtämään minun tahdissani kovin hitaasti omaan normaalivauhtiinsa verrattuna, ja ehkä pukeutumisessakin oli tuijotettu enemmän lämpö- kuin kosteusmittaria.

Hyvä aamulenkki kuitenkin. Kotiin tultuamme kello oli vasta yhdeksän ja koko päivä oli vielä edessäpäin. Pitkäperjantain kunniaksi aloin valmistaa juhlavaa salaattia ja vuohenjuustolla maustettua punajuurikeittoa, jonka nautimme myöhäisellä lounaalla tyttären ja hänen puolisonsa kanssa.

sunnuntaina, maaliskuuta 24, 2013

Pääsiäistunnelmaa vintillä

Tämän sunnuntain liikuntasuoritus oli meille kuuluneen vinttikomeron siivous vanhassa talossa Lahden keskustassa. Raahasimme hissittömän talon viidennestä eli vinttikerroksesta pakettiauton tavaratilan täyteen romua, joka lähtee lajiteltuna huomenna jätekeskukseen. Toki komerossa oli jokunen säästettäväkin huonekalu ja muu tavara - tiedossa on siis vielä toinen kuljetusreissu.

Omia syntejä oli lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta, niiden alla ja takana aika paljon myös jo edellisen sukupolven tai aivan tuntemattomien romppeita. Erikoisin ja hauskin piilo löytyi ulkoseinän viereltä, jossa oli enää ryömimiskorkeus katon lappeen alla. Joku oli perustanut sen alle leikkipaikan, josta löytyivät mm. nämä pääsiäisaiheiset kortit. Jätin kortit kiinni laudoitukseen, ehkä joku katon paikkaajista saa niistä hupia.

Toinen kuva tulee Rautakankareen majalta, jonne piipahdimme eilen taas hiihtolenkillämme Vesijärven jäällä. Koirien omistajat olivat kuulemma pilkillä ja koirat siksi ovella "hoidossa", että ne olivat liian ahneesti käyneet kalansaaliiden kimppuun.

Ilmeisesti tänäänkin olisi ollut upeat olosuhteet, mutta aina ei ehdi. Saa nähdä, riittääkö jäätä ja kelejä vielä pääsiäiseksi.

perjantaina, maaliskuuta 22, 2013

Versoja keitossa ja pestossa

Herneenversoja on kasvamassa ympäri huoneistoa, joten harvensin vähän ensimmäistä satoa ryhtyessäni laittamaan keittoa kaapista löytyvistä vihanneksista. Otin kohtuukokoisen palsternakan, purjon ja versoja, keitin suolatussa vedessä pehmeiksi. Soseutin ja lisäsin hieman lipstikkasuolaa ja mustapippuria sekä jääkaapista löytyneen vuohenjuustonjämän.

Innostuin vielä kokeilemaan auringonkukanversoja peston tapaan: kourallinen vihreitä versoja, yksi valkosipulinkynsi, hieman suolaa, oliiviöljyä ja kourallinen kaapista löytyneitä siemeniä (salaattisekoitus) ja mantelilastuja. Survaisin tahnaksi sauvasekoittimella.

Vihreä keitto oli tosi hyvää. Aateloin maun vielä lusikallisella smetanaa ja pestolusikallisella. Keiton kanssa söin ruisleipää.

tiistaina, maaliskuuta 19, 2013

Pääsiäisversoja

Moni viherpeukalo on jo kierrellyt puutarhamessuilla ja -myymälöissä ja aloittanut mittavat taimikasvatusurakat sisällä. En pärjää moisessa hommassa kovin hyvin, parveketaimetkin ostan kesän alussa torilta. Olen keräilijä enkä odota lumien sulamista päästäkseni möyrimään multaan vaan keväisten korvasienten, nokkosten ja horsmanversojen toivossa.

Mutta pääsiäiseksi on toki mukava olla jotain vihreää. Rairuohon sijasta suosin syötäviä versoja kuten etualalla näkyvää hernettä ja takana ruukussa vasta vähän vihertävää valkosipulia. Muualla asunnossa on vielä kasvamassa auringonkukanversoja.

Versot ja idut ovat todellista kevään tuoreruokaa. Pitääkin laittaa jo uudet herneet likoamaan, sillä nämä eivät säily pääsiäiseen asti. Ne syödään sitä ennen leivän päällä ja salaatissa.

sunnuntaina, maaliskuuta 17, 2013

Aurinkoa ja varjoja

Olen aina valokuvannut harrastuksekseni jonkin verran, mutta viimeisen kahden vuoden aikana en oikein ole ehtinyt keskittyä kuvaamiseen. Tänään oli pitkästä aikaa päivä, jolloin olin keksivinäni jonkinlaisen yhteisen teeman luonnon tarkkailulle kameran läpi.

Auringon, lumen ja varjojen leikki ei totisesti ole omaperäisimpiä kuva-aiheita, mutta tänään se lankesi luonnostaan. Nämä kuvat otin maalla Hollolassa noin tunnin aikana puolenpäivän molemmin puolin.









lauantaina, maaliskuuta 16, 2013

Kevättalven paras hiihtoviikonloppu

Vähintään puolet sosiaalisen median kavereistani on tänään hehkuttanut hiihtämisen ihanuutta jäällä. Eikä ihme, sillä täysillä helottava aurinko ja kantavat jääladut ovat täydellinen yhdistelmä! Näin ainakin siis täällä Lahden ja Hollolan maisemissa.

Mies ja minäkin suuntasimme tutulle Vesijärvelle, tosin tänään lähdimme liikkeelle Myllysaaren kupeesta. Ensin sujuttelimme läheiselle Rautakankareen majalle, mutta ilmeisesti Tiirismaan latu ei ollut saanut sinne vapaaehtoisia hommiin, sillä maja oli kiinni. Vahinko yhdistyksen ja hiihtäjien kannalta, sillä majan ovella olisi ollut vierailijoita jonoksi asti myöhemminkin, kun tulimme sen ohi takaisinpäin.

Kuumat kaakaot piti sitten käydä hakemassa Hollolan puolelta, Messilän satamasta, jossa olikin ihan kunnon kevättalvirieha menossa. Oli pilkkijöitä, hiihtäjiä, napakelkan pyörittäjiä, kävelijöitä ja tietysti myös moottorikelkkailjoita, joiden päristelystä en itse ole kovin innostunut. Mutta kyllähän hekin jäälle mahtuvat, kunhan vain tajuavat hiljentää vauhtia tullessaan lähelle muita liikkujia.

Luisteluhiihtäjälle olosuhteet eivät olleet yhtä ihanteelliset kuin viime viikonloppuna, sillä viikon aikana oli satanut reilun viiden sentin kerros pehmeää höttölunta, joka selvästi hidasti etenemistä. Perinteisen latuja oli ajettu Messilästä Rautakankareelle ja todennäköisesti myös Enonsaaren suuntaan, jonne Messilän kahvilan työntekijät neuvoivat reittiä kysyvää turistia. Sitä hyvää ajettua latua mies ja minäkin sitten lykimme tasatyöntöä aika monta kilometriä, kun umpihangessa ei luistanut. Pitoja meillä ei ole suksen pohjissa, joten perinteinen hiihto ei onnistu.

Kaupungin päässä ei sen sijaan ole nähty ajettuja latuja, mitä kyllä ihmmettelen. Näillä pakkasilla matalahkon Vesijärven jäät kyllä kestäisivät latukoneen. Hiihtäjiä tuntuisi riittävän, samoin pakkasia. Miinusasteista ja lumesta on muuten mielestäni ihan turha valittaa ylipäänsä koskaan tai varsinkaan vielä maaliskuussa. Mieluummin puen vähän enemmän päälle ja nautin aurinkoisista pakkaspäivistä kuin odotan vesisateessa kevättä, joka kuitenkin ottaa vielä monta takapakkia ennen vappua.

Hiihtolenkin jälkeen viimeistelimme lounaan, jonka olimme valmistelleet jo aamulla: simpukkakeiton. Mies oli tunnollisesti koputellut vajaat pari kiloa simpukoita eli katsonut, että ne olivat eläviä. Sen jälkeen ne keitettiin nopeasti pienissä erissä kuumassa vedessä ja vietiin kylmään.

Minä puolestani keitin vahvan keittopohjan. Siihen tuli purjoa, fenkolia, sipulia, tomaattimurskaa, valkosipulia, sitruunamelissaa, tilliä, persiljaa, sitruunamehua, pari pientä chiliä, suolaa, pippuria vettä ja öljyä. Ensin freesasin vihannekset öljyssä, sitten lisäsin vettä vihannesten pintaan asti, tomaattimurskan, chilin ja puolet yrteistä silputtuna ja annoin muhia puolisen tuntia. Lisäsin suolan, pippurin ja sitruunamehun. Tämän keiton jätin odottamaan keittiöön hiihtolenkin ajaksi.

Takaisin tultuamme lämmitin keiton kiehuvaksi ja lisäsin simpukat kuorineen sekaan, panin kannen päälle ja annoin keiton uudestaan lämmetä vain niin kauan, että myös simpukoiden liha lämmetä - enhän halunnut niistä sitkeitä. Lisäsin loput yrtit ja silputtua valkosipulia sekaan, maistoin ja totesin, että nyt oli ruuassa tarpeeksi ytyä.


Simpukkakeiton lisäkkeenä oli patonkia, taleggio-juustoa ja avokadotahnaa (jonka tein siksi, että avokadot olivat juuri ehtineet kypsyä). Juomana Cingue Terre -valkoviiniä Italian Liguriasta.



tiistaina, maaliskuuta 12, 2013

Yle Puheen Bloginautti luki Pro Mustarouskua

Maanantaisin Yle Puheessa luetaan otteita blogeista, eilen Bloginautin valinta osui tänne. Pro Mustarouskun osuus on Bloginautin alussa ja kestää noin minuutin.

Itse en kuullut radiosta, mutta ystävät kertoivat Facebookissa. Hyvä, että julkaisevat myös verkossa. Olipa mielenkiintoista kuulla jonkun muun lukevan ja vähän kommentoivankin kirjoittamiani sanoja!

lauantaina, maaliskuuta 09, 2013

Vesijärvellä on hankikanto

Moneen vuoteen Vesijärvelle ei ole saatu kunnon luistelurataa tai edes latuja huonojen talvien vuoksi. Juuri nyt luonto kuitenkin tarjoaa jäällä ihanneolosuhteet kaikkeen muuhun paitsi luisteluun. Vesijärvellä on hankikanto ja sen päällä vielä hieman pakkaslunta, jonka ansiosta sekä hiihto että kävely sujuvat hienosti ilman pahempia liukasteluja.

Lähdimme puolison kanssa aamulla puoli kymmenen maissa hiihtämään jäälle Teivaan sataman ja matkustajasataman puolivälistä, jonne kävelimme kotoa ensin vajaan kilometrin. Miehellä oli selässä reppu, johon kävelyn ajaksi laitoimme monot ja vaihdoimme hiihdon ajaksi huopikkaat. Ehkä rantaan olisi juuri ja juuri voinut monoillakin kävellä, mutta hieman jäiset väylät ja kovapohjaiset luistelumonot eivät ole kovin hyvä yhdistelmä.

Aurinko paistoi ja jo rannalta näimme muutaman koiranulkoiluttajan kävelevän jäällä. Hanki siis kantoi.

Vaihdoimme jalkaan monot, kiinnitimme monot suksiin ja aloimme sivakoida kohti länttä eli vastatuulta. Vaatimaton tavoite oli päästä Rautakankareen majalle, jossa Tiirismaan latu pitää talvisin kahvilaa. Kilometrejä tulee satamasta Rautakankareelle ehkä viisi, mikä ei ole paljon tasaisella jäällä - ei edes vastatuulella. Mutta silti olimme perille päästyämme ihan reippaasti hiessä.

Sisällä majassa oli perustarjoilut, kuumia ja kylmiä juomia, suklaapatukoita ja pullaa. Otimme kaakaot ja pullat ja istuimme vartin. Kovin lämmintä majassa ei vielä ollut, sillä sitä oli ehditty lämmittää vasta puolisen tuntia. Silti silmälasit huurtuivat.

Takaisin päin pääsimme hiihtämään myötätuleen, mikä on aina suurta juhlaa. Paluu oli myös vasta-aurinkoon, mikä yllättäen helpotti jäänpinnan hahmottamista menomatkaan verrattuna. Vasta satanut lumi sai sukset tökkäämään, jäisellä pinnalla sivakat olivat välillä lähteä alta. Pääosan matkasta luisteluhiihto kuitenkin tuntui hyvältä. Kerran kaaduin ihan omaa hölmöyttäni: yritin ottaa huppua pois pysäyttämättä vauhtia. Sukset jatkoivat matkaansa, ihminen niiden päällä pyllähti jäähän. Eipä onneksi tälläkään kertaa sattunut kummemmin.       

Sama aurinko hellii nyt Salpausselän kisojen urheilijoita ja katsojia. En ole kisaihminen enkä koskaan ole käynyt katsomassa kilpailuja paikan päältä. Lounaalla katsoimme sprintit tv:stä ja totesimme, että olisihan se mielenkiintoista katsoa paikan päällä, miten kovaa huiput hiihtävät samaa latua, jota on itse tahkonnut kymmeniä ja ehkä satojakin kertoja. Vauhdin kokemiseksi pitäisi kuitenkin päästä aivan lähelle, mikä ei välttämättä onnistuisi.

Torstaina iltapäivällä käväisin kisa-
alueella Stop- telttojen tiedotus- tilaisuu- dessa, jossa yritys esitteli yhteistyökumppaneidensa, muotoilija Tapio Anttilan ja Kera Groupin luomat valaistut muoviseinät. Info pidettiin yrityksen vip-teltassa, jossa valoseinät tulevat varmasti hienosti esille etenkin kisailtoina. Itse muotoilun lisäksi ihailin näkymää mäkikatsomon aivan takimmaisesta reunasta, josta olikin hienot näkymät koko kisamontun yli. Jotkut onnekkaat seuraavat kilpailuja ehkä nytkin juuri sieltä vip-tarjoilujen ohessa.

Meille riittivät tänään omat vip-tarjoilut, paistetut kuhafileet ja monenlaiset lisukkeet uunijuureksista mustatorvisienikastikkeeseen ja tsatsikista lämpimään fenkolisalaattiin. Ja tietenkin hyvän valkoviinin kanssa.

sunnuntaina, maaliskuuta 03, 2013

Kreetalaisen ruoan kurssilla

Vasemmalla Yiannis, oikella minä
Ystävän vinkistä osallistuin eilen kreetalaisen ruoan kurssille. Reilun neljän tunnin kurssin vetäjänä toimi Yiannis Zervakis, joka on suomalaisille tuttu mies mm. Tampereen Knossos-ravintolan alkuaikojen kokkina. Yiannis on myös pitänyt kursseja jo vuosia ympäri Suomea. Hänellä on oma ravintola Kreetalla Mitrosin kaupungissa.

Olen ollut Kreetalla vain kerran enkä ole mikään saaren tai edes manner-Kreikan ruoan tuntija. Toki mauista monet ovat tulleet vuosien mittaan vastaan. Kurssille mennessäni minulla ei ollut mitään erityistä ennakko-odotusta tai toivetta, sillä tiesin kyllä ruoan olevan sekä erittäin terveellistä että hyvää.

Ilokseni homma aloitettiin (leipätaikinan alustamisen jälkeen) viininlehtikääryleistä, mihin hommaan ilmoittauduin heti. Rakastan kaalikääryleitä ja olen myös muutaman kerran katsellut viininlehtikääryleiden ohjetta. Nyt sain tehdä ne työparini ja Yiannisin kanssa alusta loppuun asti!

Ensin keitettiin risotto, jonka perusraaka-aineet olivat oliiviöljy, runsas määrä sipulisilppua ja puuroriisi. Risotto valmistui samaan tapaan kuin italialaisessa ruoassa: kuullotetaan sipulit ja riisit öljyssä, annetaan riisien muuttua läpikuultaviksi, lisätään runsaasti kuminaa ja aletaan lisätä vettä desi kerrallaan. Kun risotto on kypsää, nostetaan pannu hellalta ja lisätään muut mausteet: suolaa, silputtua persiljaa ja tilliä (ja minttua, jos sitä on) ja lopuksi sitruunamehua. Täyte oli jo juuri sen makuista kuin olen parhaissa viininlehtikääryleissä aiemmin saanut.

Seuraavaksi otetaan purkkiin säilötyt, suolatut viininlehdet, joita keitetään kymmenen minuuttia ja valutetaan. Ja lopuksi laitetaan lehden sisäpuolelle (ruotipuoli eli lehden alapuoli) lusikallinen risottoa ja kääritään tiukalle rullalle. Kattilaan sitten pohjalle oliiviöljyä ja vetää, kääryleet tiiviiseen riviin ja kääryleet painon alle hellalle kiehumaan.

Valmistimme kurssilla pääkokin ja kuuden kurssilaisen voimin 14 ruokalajia, joten vähän kiirettä piti. En ehtinyt seurata kääryleiden ohella kuin erilaisten leipien leipomista ja täyttää vihreät paprikat samalla täytteellä kuin viinlehdet, joten osa ruoista pitää opiskella kotona resepteistä. Suosikkejani viininlehtikääryleiden ohella olivat perinteiset munakoisosalaatti (pikemminkin tahna), tsatsiki ja sen muunnos punajuurisalaatti sekä tuoreet juustoilla ja vihanneksilla täytetyt leivät.

Nyt vain odottelen, että me kurssilaiset saamme vielä reseptit sähköpostiimme. Kovin tarkkoja ne eivät välttämättä ole, sillä kokilla oli hyvin vahva kouratuntuma ruokaan. Hyvää oliiviöljyä Yiannis hölväsi ruokaan runsaasti, samoin suolaa. Jälkimmäistä vähän vierastin tekovaiheessa, mutta ruoka kyllä maistui hyvältä. Ja valkosipulia oli myös riittävästi, mikä aukaisi hyvin tukkoisen nenän. Jälkimaku illalla ja yöllä ei ehkä ollut niin miellyttävä, mutta kyllä sen muutaman kerran vuodessa kestää.


Etelä-Suomen Sanomat oli käynyt päivän kakkoskurssilla iltapäivällä.