Pyöräilyä, nokkosia, raparperia ja parsaa

Eilen ja tänään onnistuimme yhdistämään omaishoitokeikkaan myös pyöräilyä. Teimme sen niin, että toinen ajoi pakettiautoa toiseen suuntaan ja toinen sai pyöräillä, vaihdoimme perillä. Minun eilinen lenkkini oli aika vaatimaton, paluu Hollolan Hersalasta, noin 13 kilometriä. Jonkin verran treeniä tuli Messilän mäessä, joka aina pistää hauskasti puuskuttamaan. Nousuprosenttia en tiedä, mutta kyllä se kuuluu näihin tämän alueen ylämäkitärppeihin.

Tänään ajoin samaiseen Hollolan Hersalaan vähän pidempää reittiä: ensin Hämeenlinnantietä pitkin Salpakankaan läpi Soramäkeen ja Vesalaan, sieltä Kirkkotietä pitkin Hollolan kirkolle ja Rantatietä pitkin Hersalantien risteykseen ja lopulta perille. Matkaa kertyi Google-kartan mukaan 28 ja puoli kilometriä.

Oli aivan ihanteellinen pyöräilysää: pilvistä, parikymmentä astetta lämmintä ja lähes tyyntä. Ajaminen oli silkkaa nautintoa, sillä sain mennä ihan omaa vauhtiani ja jopa katsella vähän ympärilleni. Kärpäsenmäki ja muut vähän isommat nousut ajoin opiskelumielessä eli yritin aina vaihtaa juuri sopivan rattaan pakasta ja pitää kadenssin suunnilleen samana.

Polkeminen sujui itse asiassa niin hyvin, että tulin Hollolan kirkollekin melkein varkain, vain parin juomahörpyn jälkeen. Päätin kuitenkin pysähtyä kioskille jäätelölle, koska tiesin meidän syövän lounasta vasta vähän myöhemmin iltapäivällä. Kirkonkylän kioski kuuluu myös turistitärppeihin, joka pitää kokea muutaman kerran kesässä. Enpä kuitenkaan muistanut ottaa kuvaa, vaikka kioskin ympärillä oli houkuttelevasti sekä ihmisiä että isot määrät myytäviä kukkia ja taimia.

Kevät on edennyt niin hurjaa vauhtia, että vaaleanvihreä huntu on muutamassa päivässä muuttunut tiheäksi lehtiverhoksi. Lintuhavaintojakin on nyt jotenkin vähemmän, kun muuttajat ovat asettuneet pesimään. Ainoa hieman jokapäiväisestä poikkeava luontohavainto oli pellolla pinkova rusakko. Ja tuoksut! Mielestäni jossain matkan varrella tuli jo vastaan tuomen tuoksu.

Kevättä on ollut lautasellakin. Perjantaina kävin keräämässä kevään ensimmäiset nokkoset, joista osan käytin eiliseen lettutaikinaan. Ensimmäiset valkoiset parsat löysin kaupasta niin ikään perjantaina. Korvasienimuhennoksen taas tein viime kevään kuivatusta sadosta. Näiden kolmen liitto on aika lähellä täydellistä! Keräsin perjantaina talteen myös ensimmäiset raparperit ja keitin niistä mehua. Se on vichyllä laimennettuna tosi hyvä ja raikas pyöräilyjuoma.

Juuri tällä hetkellä ulkona sataa, mikä toivottavasti nostaa korvasieniä vielä esiin. Viime keväänä olin tähän päivämäärään mennessä kerännyt jo monta korvasienisatsia, tänä vuonna en ole löytänyt ainuttakaan kurttuista herkkua. Toivottavasti ensi viikolla ehdin piipahtamaan metsässä joku ilta.

Kevätmatkalle tandemilla ja singleillä

En ole vapun jälkeen enää ehtinyt metsään sienitsekkaukselle, sillä päivät ovat kuluneet töissä ja illat varusteita pakatessa. Tänään starttaamme kohti Turkua ja sieltä huomenaamulla Ahvenanmaalle viikoksi pyöräilemään. Kotia jäävät pitämään pystyyn koirat ja tytär puolisoineen.

Perjantaina saimme yllättäen tekstiviestin pyöräkorjaamosta, joka oli kuin olikin saanut tandempyörämme huollettua ajoissa ennen matkaa. Veimme kulkupelin sinne jo lokakuussa, mutta eihän sille mitään talven aikana ollut tapahtunut. Kun muistutimme asiasta jokunen viikko sitten, olikin jo "vähän liian myöhäistä". Mutta hyvä näin.

Toki olisimme pärjänneet ihan kahdella yksittäisellä pyörälläkin. Mutta kun pakettiautoon mahtuu, otamme sitten kaikki. Sama periaate näkyy pakkauksissammekin; emme ole hirveästi karsineet, kun on tullut mieleen jotain vaatetta tai muuta tarpeellista. Ihan kiva näinkin vaihteeksi, yleensähän ollaan lentokoneiden ja omien voimien painorajoitusten kanssa tekemisissä.

Eilen kokeilimme tandemilla ajoa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Takasatulassa tuntui taas vaihteeksi aika extremeltä, kun nopeus ihan tasaisella suoralla kipusi helposti yli neljänkympin. Mitäänhän sieltä ei näe muuta kuin sivulle ja taakse. Ja taakse katsoessaan pitäisi olla heiluttamatta pyörää. Takapenkkiläisen tärkein tehtävähän on vahtia takaa tulevia ajoneuvoja ja seuraavaksi tärkein tsekkailla takavaihtajan kiekkoja, joita edessä ajava ei ylety katsomaan.

Yritän nyt olla stressaamatta pyöränhallintaan liittyvien asioiden kanssa, sillä lomallehan tässä ollaan menossa. Eniten toivon, että tuulet vähän heikkenisivät, sillä saaristossa tuuli kyllä tuntuu. Ei hirveästi huvita ajaa kevyellä pyörällä aukeassa maastossa tai sillalla, jos on vaarana pudota mereen. Tandem on raskaampi väline, mutta siinä on sitten taas omat hankaluutensa. Käännöksissä se on kuin rekka; kaikki tapahtuu hitaasti ja laajalla kaarella.

Eiliseltä reissulta tarttui puhelimen kameraan vain valko- ja sinivuokkoja, ei pyöräilykuvia. Hyvää kevään jatkoa ja vähemmän hyisiä aamuja muillekin!

Kurkihavaintoja ja maantiepyörän koeajo

Sunnuntain hommiin kuului hakea maalta Hollolasta pakettiauton kesärenkaat ja kesäajeluihin sopivat maantiepyörät. Autolla ajelu ei ole varsinaisesti mitään suosikkipuuhaa, mutta tällä kertaa sekin tarjosi elämyksiä. Lähellä kuuluisaa Kutajärven lintujärveä bongasimme ensimmäiset kurjet pellolla.

Nousimme sen verran autosta, että pääsin yrittämään kuvaamista älypuhelimella. Eihän siitä juuri mitään tullut, mutta oheisesta kuvasta ehkä juuri ja juuri erottaa pari isoa hahmoa. Kuvaa isompi elämys oli ääni, jolla nämä pellolla olleet kurjet ja pian kaksi yli lentänyttä lajitoveria keskustelivat keskenään. Kyllä siinä varmaan jotain reittineuvotteluja käytiin.

Kutajoella lastasimme renkaat ja pyörät autoon ja pissatimme koirat. Pumppasimme myös minun kilpurini renkaat pientä ajelua varten. Suuntasimme autolla vielä Hersalaan tapaamaan anoppia ja miehen veljeä. Lankomies oli tehnyt puutarhassa keväthommia nostamalla ylös ison määrän maa-artisokkia. Saimme mukaan pari puolen litran rasiaa valmiiksi putsattuja ja keitettyjä mukuloita.

Pihalla oli auenneita sinivuokkoja moninkertaisesti perjantaihin verrattuna. Lähes koko vierailun ajan ulkoa kuului kurkien huutoa. Pois lähtiessämme bongasimme yhden parin anoppilan läheiseltä pellolta.

Kun pääsimme asfaltin reunaan, minä kaivoin oman maantiepyöräni tavaratilasta ja lähdin kevään neitsytajelulle kilpurilla, muut jatkoivat autolla. Matka oli siis noin 12 kilometriä, ensin kilometri Hersalantietä ja loput Rantatietä ja Jalkarannantietä kohti Lahtea. Matkalle mahtui yksi iso ylämäki Messilän kohdalla, loppumatka olikin melkein pelkkää laskettelua kohti keskustaa.

Lukkopolkimet ja maantiepyörän vaihteet jaksoivat jännittää minua ensimmäisen kilometrin verran, sen jälkeen ajo oli kevyttä juhlaa. Messilän mäessä kyllä tunsi polkevansa ylämäkeä, mutta siinäkin saatoin luottaa pääseväni ylös asti, kun vain jaksoin tikuttaa keveimmällä vaihteella.

Puolet maa-artisokista käytin sunnuntailounaan alkukeitoksi. Aivan uskomattoman upea makuelämys syntyi tällaisella noin-reseptillä: ½ l kanalientä, ½ l keitettyjä maa-artisokkia, 1 dl kermaa, persiljaa. Keitettiin, soseutettiin ja maustettiin. Siinä se.

Leskenlehtiä ja routavaurioita

Päivän pyöräily oli rengasmatka  Lahden keskusta - Messilä - Salpakangas - Jokimaa - Mytäjäinen - keskusta, yhteensä noin 25 kilometriä. Lähdimme aika kovaan vastatuuleen, joka tuntui erityisesti minun ajamisessani, sillä olin edelleen liikkeellä maantiepyörää raskaammalla hybridillä.

Pari ylämäkeä tuntui todella pahalta, mutta kyllähän tuohon reittiin mahtuu Etelä-Suomessa ihan kunnioitettavia korkeuseroja. Toisaalta juuri nuo ylämäet tuottavat odottamaani ajokuntoa ehkä vähän kovempiakin lenkkejä varten.

Itse asiassa sovimme juuri äsken puolison kanssa, että otamme helatorstaiviikolle lomaa ja lähdemme Ahvenanmaalle pyöräilemään. Siellähän eivät tosin korkeuserot kiusaa Getan vuorta lukuunottamatta.

Tämän päivän lenkillä tuli vastaan kaksi merkittävää havaintoa: leskenlehdet Messiläntien varressa ja pahoista routavaurioista varoittavat merkkikepit keskellä pyörätietä lähellä Jokimaata. Lintuja en osannut tai ehtinyt bongata, mutta Porvoonjoen pinta oli juhlallisen korkealla.

Juoksu- ja pyörälenkin kautta kevääseen

Vuodenaika ja liikuntalajien kausi ovat nyt vaihtuneet. Eilen pakkasimme sukset, sauvat ja retkiluistimen terät autoon ja veimme ne säilytykseen maalle. Ajomatkalla katselin maisemia ja vakuutuin lopullisesti, ettei Vesijärven jäällä tai peltojen hangilla enää pääse liikkumaan ainakaan suksilla. Hankikantihiihto jäi meiltä menneenä talvena kokonaan väliin.

Tänä aamuna päätin, että nyt pitää tarttua keväisin lajeihin, vaikka vettä vihmoo ja kura, sepeli ja joissain kohdissa vielä jääkin haittaavat kulkemista. Ensimmäiseksi kävin pyörävajassa pumppaamassa hybridipyöräni renkaat. Mitään pyöräilysuunnitelmaa ei ollut, mutta ajattelin pyörän olevan valmis ainakin huomista italian tunnille ajoa varten.

Sitten tuli mieleeni kokeilla juoksemista, joka ei varsinaisesti kuulu lajeihini. Kävin hissuttelemassa kaksi kertaa Pikku-Vesijärven kilometrin lenkin ja olisin kyllä jaksanut enemmänkin. Sen verran olen kuitenkin vuosien mittaan viisastunut, etten rehkinyt enempää ja juoksin vain puiston polkujen hiekkapohjalla. Siirtymät asvalttikatua pitkin kävelin reippaasti. Yhteenä lenkkiä tuli vaivaiset kolme kilometriä. Kyllä siinäkin vähän kuuma tuli.

Ennen juoksulenkkiä mies oli hihkaissut, että hän voisi lähteä kanssani johonkin pyöräilemään. Niinpä kotiin palattuani vain vaihdoin ulkoiluhousujen alle pyöräilyhousut ja lähdin puolison kanssa katsastamaan eteläisen Lahden pyöräteiden kuntoa. Eteläisen siksi, että lähdemme aina ensin vastatuuleen. Tosin tuuli oli tällä kertaa niin heikkoa, ettei asialla oikeastaan ollut väliä.

Myös tälle lenkille anoin etukäteen kohtuutta, sillä en ole ollut satulassa sitten viime syksyn. Mieshän ajaa koko talven läpi sisällä rullilla, joten hänelle ei välttämättä olisi tullut mieleen pohtia takamuksen kestoa.

Ajoimme keskustasta ensin Mytäjäisiin ja sieltä Porvoonjoen rannan reunoja nuolevalle Eteläiselle Rengastielle, joka jatkui Mäntsäläntienä aina Launeen Tapparakadulle asti. Käännyimme vielä Kerinkallioon ja pyöräteitä pitkin Upon sillan ali Askon alueelle ja sieltä vanhaa Loviisan radan pohjaa pitkin takaisin keskustaan. Sopivan kevyt aamulenkki, jonka aikana vielä sai muutamassa kohdassa varoa irtosoraa, sohjoa ja jäätä. Aika iso osa pyöräteistä oli kuitenkin jo putsattu sorasta, joten kyllä se tästä lähtee.

Vielä en sentään kaiva maantiepyörää esille vaan luotan vakaampaan ja tutumpaan hybridiini. Oli silti hauska huomata, että jotkin maantiepyöräkauden opit olivat jääneet selkäytimeen. Jarrutin ja pysähtelin tyylillä, jolla olisin saanut
myös lukkopolkimet irti äkkitilanteessa.

Päivän ulkokuvat ovat Pikku-Vesijärven puistosta, jossa kukat puskevat jo lumen alta paljastuvan, huonokuntoisen nurmen läpi ja sorsat odottavat herkkuja sulassa. Sisäkuvassa kevään ensimmäinen kukka kiinanruusussamme.