Pyörän ulkoilutusta Ahtialassa

Aamulla ajattelin, että pitäisi töiden jälkeen mennä treenaamaan vähän jumiutuneita selkälihaksia vetreämmäksi kuntosalille. Mutta sää päätti toisin: ei tällaisena kesäpäivänä voi muuta kuin mennä ulos.

Pääsin liikkeelle joskus puoli viiden maissa, siis pahimpaan ruuhka-aikaan. Ei se onneksi haittaa kuin niin, että ylipäänsä pääsee pois täältä keskustasta. Ajoinkin Lahdenkatua ensin pohjoiseen ja kaarsin sieltä Saimaankatua pitkin Kannaksenkadun kohdalle ja siti pitkin taas Möysään ja kohti itää eli vastatuulta.

Lenkillä aiemmin päivällä käynyt aviomies varoitteli, että Nastolan suunnalla oli pätkä väylää kaivettu auki. Toki siitä olisi päässyt taluttamalla ohi, mutta valitsin kuitenkin mieluummin Ahtialantien. Menomatkalla valitsin omakotialueen läpi kulkevan Vanhan Ahtialantien, takaisin palasin hieman suorempaa tietä pitkin.

Iltapäivälenkkini oli kovin maltillinen, yhteen suuntaan noin kymmenen kilometriä. Suurimman osan matkasta ajoin hyvin rauhallisesti, joissain kohdissa vähän kiristin. Haistelin kevään tuoksuja, ihailin kukkivia puita ja pientareita.

Kotiin kaarsin taas hieman keskustan pohjoispuolelta, sillä Aleksanterinkadulla tai Vapaudenkadulla on tällä hetkellä lähes mahdoton ajaa pyörällä (ja kai autollakin) toriparkin ja muiden työmaiden takia.

Kuvauskohteet ovat tällä kertaa lenkin päätepisteistä. Ahtialassa otin kuvat vapaapalokunnan talon kohdalta, jossa myös vanha rautatie on lähimpänä maantietä. Keskustassa huomasin läheisen Koulupuiston kukkameren vasta tänään, en ilmeisesti ole mennyt siitä silmät auki ohi viime päivinä.

Kuusenkerkkäsiirappia

Sain kuin sainkin aikaiseksi kuusenkerkkäsiirappia seuraamalla tätä Kotikokin ohjetta. Minulla oli vain noin kolme desiä kerkkiä, joten jaoin määrät viidellä. Hyvää!

Ei minun korvasienikevääni

Olen käynyt etsimässä korvasieniä tänä keväänä kolme kertaa, käytännössä nollatuloksella. Tänään tein perinteisen retken miehen biologiveljen kanssa Hollolan metsiin.

Tsekkasimme lähes kymmenen hakattua tai myllerettyä mäntymetsän plänttiä, joista neljässä oli mielestämme ihanteelliset olosuhteet. Biologi löysi yhden etanansyömän itiöemän, minä en mitään.

Lähes kolmen tunnin retki ei tietenkään mennyt hukkaan, sillä nyt meillä on muistissa ainakin pari sellaista paikkaa, joissa ensi vuonna voi olla sieniä. Ja näimme toki paljon kaunista kevään ja alkukesän luontoa. Mäyräkoirakin nautti koluamisesta.

Yhdeltä hakatulta pläntiltä löysin kaatuneen kuusen, jossa oli vielä ihan tuoreen oloisia kerkkiä oksissaan. Kuusenkerkkiähän ei saa kerätä ilman lupaa elävistä puista, mutta tässä tapauksessa kyllä hyödynsin kuolemaantuomittua puuta. En ole koskaan tehnyt kuusenkerkistä mitään, mutta ajattelin kokeilla siirappia.

Se ainut löytynyt korvasieni pääsi jo aamulla tekemäni korvasienikastikkeen jatkoksi - toki asianmukaisesti kahteen kertaan keitettynä. Onneksi on vielä kuivattuja korvasieniä kaapissa. Täytynee kuitenkin käydä torilta katsomassa, saisiko sieltä täydennystä varastoihin.

Pilotti-siivouspäivä herätti naapurit

Kaksi kertaa aiemmin vietetty Siivouspäivä löi läpi Lahdessa tänään. Siivouspäivän sivun mukaan kaupungissa oli 101 myyntipistettä. Wow!

Tytär ja minä perustimme kirpputoripisteemme Lahden keskustan länsipäähän, Vapaudenkadun alkuun. Pikku puisto sijaitsee kätevästi ikkunamme alla, mikä innosti kokeiluun.

Vein aamulla ennen kymmentä muutaman pikku julisteen puiston päihin, myyntihommat aloitimme kymmenen maissa. Asiakkaita alkoi ilmestyä reilun puolen tunnin päästä ja heitä riitti noin puoli kahteen asti. Ei suuren suurta virtaa, mutta kuitenkin kyselijöitä, katselijoita ja ostajiakin kulki ohi joitain kymmeniä.

Eniten ilahdutti kuitenkin se, että muutama naapuri taloyhtiöstämme kävi ostoksilla tai juttelemassa. Useimmat eivät olleet kuulleetkaan koko päivästä mutta innostuivat heti ideasta. Pari aktiivia jo ehdotti, että veisimme taloyhtiön voimin useita pöytiä puistoon seuraavana siivouspäivänä elokuussa.
Tervetuloa, hyvät kaupunkitapahtumat!

Rahaa tärkeämpää on saada tavarat ja ideat kiertoon. Meiltä lähti astioita, leluja, kirjoja, pelejä ja joitain vaatteitakin. Omat tienestini kävin tuhlaamassa saman tien hyvään ateriaan lahtelaisessa ravintolassa. Opiskelevalle tyttärelle muutamat kympit toivat mukavasti väljyyttä tämän kuun budjettiin.

Tervetuloa Siivouspäivän kirppikselle Lahden keskustaan!

Valtakunnallinen Siivouspäivä järjestetään kolmannen kerran lauantaina 25.5. Nyt tapahtuma on vihdoin saavuttanut myös Lahden, jossa kuka tahansa saa perustaa kirppiksen tai muun aiheeseen liittyvän tapahtuman kaupunkitilaan tietyin ehdoin:

1. Myyjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikasta Siivouspäivä.com sivustolla.
2. Myyntipaikkojen tulee sijaita nk. kovilla pinnoilla, kuten kiveyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Nurmikoita ei saa vahingoittaa.
3. Yleistä jalankulkua, liikennettä tai muuta alueen käyttöä ei saa haitata
4. Myyjä vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta.
5. Myymättä tai kierrättämättä jääneet tavarat on kunkin myyjän vietävä pois yleiseltä alueelta omalla kustannuksellaan välittömästi tapahtuman jälkeen.

Perustan tyttäreni kanssa oman myyntipisteemme keskustan puistoon, joka sijaitsee Vapaudenkadun alkupäässä, Fellmaninkadun ja Lahdenkadun välissä. Pikkuruisen puiston virallista nimeä en tiedä (ei näy kaupungin tai Googlen kartassa), mutta siellä sijaitsevan Danielson-Kalmarin patsaan takia kutsumme sitä Kalmarin puistoksi. Olemme paikalla 10-13 (14) tai pidempään, jos tavaraa ja kävijöitä riittää. Lisätietoja Facebook-sivultamme.
 
Moni kavereistanikin on perustanut omia pisteitään ympäri Lahtea. Olisi kiva, kun mahdollisimman moni lähtisi myös kiertämään myynti- ja tapahtumapaikkoja, jotta tästä tulisi fiksu perinne. 

Ja tietysti toivon sopivaa pilvipoutaa, joka näyttäisikin olevan tulossa.

Pyöräilyä, nokkosia, raparperia ja parsaa

Eilen ja tänään onnistuimme yhdistämään omaishoitokeikkaan myös pyöräilyä. Teimme sen niin, että toinen ajoi pakettiautoa toiseen suuntaan ja toinen sai pyöräillä, vaihdoimme perillä. Minun eilinen lenkkini oli aika vaatimaton, paluu Hollolan Hersalasta, noin 13 kilometriä. Jonkin verran treeniä tuli Messilän mäessä, joka aina pistää hauskasti puuskuttamaan. Nousuprosenttia en tiedä, mutta kyllä se kuuluu näihin tämän alueen ylämäkitärppeihin.

Tänään ajoin samaiseen Hollolan Hersalaan vähän pidempää reittiä: ensin Hämeenlinnantietä pitkin Salpakankaan läpi Soramäkeen ja Vesalaan, sieltä Kirkkotietä pitkin Hollolan kirkolle ja Rantatietä pitkin Hersalantien risteykseen ja lopulta perille. Matkaa kertyi Google-kartan mukaan 28 ja puoli kilometriä.

Oli aivan ihanteellinen pyöräilysää: pilvistä, parikymmentä astetta lämmintä ja lähes tyyntä. Ajaminen oli silkkaa nautintoa, sillä sain mennä ihan omaa vauhtiani ja jopa katsella vähän ympärilleni. Kärpäsenmäki ja muut vähän isommat nousut ajoin opiskelumielessä eli yritin aina vaihtaa juuri sopivan rattaan pakasta ja pitää kadenssin suunnilleen samana.

Polkeminen sujui itse asiassa niin hyvin, että tulin Hollolan kirkollekin melkein varkain, vain parin juomahörpyn jälkeen. Päätin kuitenkin pysähtyä kioskille jäätelölle, koska tiesin meidän syövän lounasta vasta vähän myöhemmin iltapäivällä. Kirkonkylän kioski kuuluu myös turistitärppeihin, joka pitää kokea muutaman kerran kesässä. Enpä kuitenkaan muistanut ottaa kuvaa, vaikka kioskin ympärillä oli houkuttelevasti sekä ihmisiä että isot määrät myytäviä kukkia ja taimia.

Kevät on edennyt niin hurjaa vauhtia, että vaaleanvihreä huntu on muutamassa päivässä muuttunut tiheäksi lehtiverhoksi. Lintuhavaintojakin on nyt jotenkin vähemmän, kun muuttajat ovat asettuneet pesimään. Ainoa hieman jokapäiväisestä poikkeava luontohavainto oli pellolla pinkova rusakko. Ja tuoksut! Mielestäni jossain matkan varrella tuli jo vastaan tuomen tuoksu.

Kevättä on ollut lautasellakin. Perjantaina kävin keräämässä kevään ensimmäiset nokkoset, joista osan käytin eiliseen lettutaikinaan. Ensimmäiset valkoiset parsat löysin kaupasta niin ikään perjantaina. Korvasienimuhennoksen taas tein viime kevään kuivatusta sadosta. Näiden kolmen liitto on aika lähellä täydellistä! Keräsin perjantaina talteen myös ensimmäiset raparperit ja keitin niistä mehua. Se on vichyllä laimennettuna tosi hyvä ja raikas pyöräilyjuoma.

Juuri tällä hetkellä ulkona sataa, mikä toivottavasti nostaa korvasieniä vielä esiin. Viime keväänä olin tähän päivämäärään mennessä kerännyt jo monta korvasienisatsia, tänä vuonna en ole löytänyt ainuttakaan kurttuista herkkua. Toivottavasti ensi viikolla ehdin piipahtamaan metsässä joku ilta.

Rentouttava pyöräilyloma

Palasimme viikon Ahvenanmaan reissulta jo sunnuntaina, mutta nyt vasta työt sallivat pienen referaatin matkasta. Tosi tiukka tiivistys kuuluu: rentoja pyörälenkkejä päivisin, upeita ruokapaikkoja ja aterioita iltaisin. Kun majoituspaikoista kaksi kolmesta oli vielä elämyksellisiä ja tasokkaita bed & breakfast -paikkoja ja säätkin suosivat, ei voi kuin onnitella itseään siitä, että saimme pika-aikataululla järjestettyä itsemme kevätmatkalle.

Saavuimme Maarianhaminaan laivalla 6.5. maanantaina iltapäivällä ja vietimme kaksi ensimmäistä yötä varsin tylsässä Gästhem Kronanissa, jonka suurin etu oli sen hyvä sijainti sataman, keskustan ja parin hyvän ravintolan lähellä. Retkeilymajan palvelu oli aika ankeaa ja lisämaustetta toivat turkulaiset koululaiset, jotka olivat kyllä ihan kunnollisia varhaisnuoria, mutta ovia he osasivat paukuttaa lahjakkaasti. No, onneksi iltahiljaisuus tuli suunnilleen 22-23 aikoihin.

Jo ensimmäisenä iltapäivänä pukeuduimme pyöräilyvarusteisiin ja ajoimme etelään niin pitkälle kuin Maarianhaminasta pääsee maata ja siltoja pitkin, reilut kymmenen kilometriä, eteläisimpänä Järsö. Matkalle osui paljon kaunista lehtoa ja aika hurja tuuli, joka hirvitti etenkin silta- ja pengerpaikoissa. Perillä oli hetki aikaa istua laiturilla. Yhteensä matkaa kertyi reilu parikymppiä.

Tiistaina teimme koko reissun pisimmän pyörälenkin, edestakaisin Eckeröhön ja vielä vähän harha-ajoa, yhteensä noin 90 kilometriä. Eckerön kuulun postitalon pihassa selvisi, ettei museo tai kahvila ollut vielä auki vaan oli aukeamassa vasta äitienpäiväksi. Eihän meillä mitään hätää ollut (paitsi perinteinen vessahätä, jonka kyllä pääsin hoitamaan pyynnöstä postitalon vessassa), kun oli juomaa pullossa. Paluumatkan vastatuulessa, reilun viidenkympin jälkeen, minulta kuitenkin hävisivät voimat, joten piti pysähtyä kauppaan ostamaan jäätelöä ja suklaata. Mies piti jälleen pintansa ja söi vasta illalla.

Keskiviikkona 8.5. ajoimme autolla seuraavaan majapaikkaamme, Saltvikin kirkon kupeessa sijaitsevaan Kvarnbo Gästhemiin. Olipa viehko paikka, jossa oli mm. maailman ihanin aamiainen (kiitos, Anne, vinkistä!). Saimme paikan pitäjiltä myös hyviä vinkkejä ravintoloista ja leipomoista (joista kirjoitan toiste). Keskiviikon lenkille otimme ensimmäistä kertaa tandemin alle ja suuntasimme Godbyhyn ja Finströmin puolelle Stallhagen-panimoon varaamaan pöytää seuraavaksi illaksi ja juomaan alkoholittomat siiderit. Takaisin kaarsimme hieman pohjoisempaa, Nääs-nimisen kylän kautta. Matkaa tuli vaivaiset 25 km.

Helatorstaina 9.5. meillä oli taas alla omat maantiepyörämme ja tavoitteena ajaa Bomarsundin linnoituksen rauniolle. Reittimme näytti kartalla hyvältä pyörätieltä, mutta saimmekin alle aika monta kilometriä soratietä, joka ei tunnetusti ole hyvä yhdistelmä kapeiden maantiepyörän renkaiden kautta. Tiet olivat kuitenkin varsin elämyksellisiä, sillä pääsaaren korkeimmat mäet osuivat sen varrelle.

Ei tullut onneksi rengasrikkoa, mutta Bomarsundiin asti emme silti päässeet, sillä tietyökoneet olivat valloittaneet ja möyrineet tien parin kilometrin matkalta. Ei ollut mitään järkeä lähteä rikkomaan pyörää niihin olosuhteisiin, joten käännyimme kohti Kastelholmaa. Onneksi oli lenkkarit repussa - linnassa kiipeily olisi ollut aivan liian vaarallista kovat pyöräilykengät jalassa. Päivän saldoksi tuli reilu parikymppiä ajoa ja lisäksi pari tuntia kävelyä Kastelholman alueella.

Perjantaina vaihdoimme majapaikkaa, jonne olimme tervetulleita puolenpäivän jälkeen. Aamulla päätimme ensin ajaa autolla tietyömaan läpi katsomaan Bomarsundin rauniot. Tiheässä sumussa heräsi sitten ajatus, että voisimme tehdä iltapäivän pyörälenkin Vårdössä, jonne pääsisimme lautalla Bomarsundista. Tranvikista löysimme pienen etsiskelyn jälkeen Nybonds Keramik Kunstcentrum & Pensionatin ja seuraavan yön emäntämme. Sovimme yöpymisestä ja vaihdoimme nopeasti vaatteet sekä otimme taas allemme auton.

Lautta Vårdöhön lähti aivan Sundin itäisimmältä reunalta tai oikeastaan Vårdön läntisimmältä - kunnan raja oli pääsaarella juuri ennen lauttarantaa. Vårdössä meillä oli tiedossa parikymmentä kilometriä päällystettyä tietä, joka kulki saarijonon ja useiden siltojen läpi. Otimme allemme tandemin, jonka huomasimme äärimmäisessä pisteessä olevan ilman pumppua tai renkaan täyttöön tarkoitettuja patruunoita. Ei onneksi tullut rengasrikkoa, sillä parinkymmenen kilometrin kävely vain lukkopolkimiin sopivilla kengillä olisi ollut ankeaa. Yhteensä siis tuli noin neljäkymppiä ajoa.

Vårdössä käynti lievitti sitä pientä pettymystä, ettemme päässeet Kökariin tai Föglöhön viimeiseksi yöksi. Kevät oli vasta niin alussa, että etäisimmillä saarilla ei joko vastattu majoituspaikoissa puhelimeen tai emme olisi löytäneet sopivaa lauttavuoroa takaisinpäin. Saattoi olla onnikin, sillä ainakin Kökarissa olisi varmasti ollut kylmä verrattuna pääsaareen ja vain hieman enemmän ulkona olevaan Vårdöhön, jossa päivälämpö helli jo kummasti.

Lauantaina 11.5. ennen lauttamatkaa mantereelle emme enää ajaneet pyörällä vaan keskityimme pakkaamaan ja etsimään tuliaisia kotiin. Pyörän päällä kilometrejä ei vajaan viikon aikana tullut ihan hurjasti, mutta jopa kilpailuhenkisen miehen mielestä se oli vain hyvä asia. Loma tuntui lomalta, kun minunkaan ei tarvinnut ajaa huohottaen koko ajan jaksamisen ylärajoilla. Sain kuitenkin ihan hurjasti varmuutta ajamiseen taas noidenkin päivien aikana. Ensimmäistä kertaa unohdin välillä lukkopolkimet ajaessa, mutta kuitenkin muistin irrottaa itseni niistä vähän tiukemmissa paikoissa.

Kevätmatkalle tandemilla ja singleillä

En ole vapun jälkeen enää ehtinyt metsään sienitsekkaukselle, sillä päivät ovat kuluneet töissä ja illat varusteita pakatessa. Tänään starttaamme kohti Turkua ja sieltä huomenaamulla Ahvenanmaalle viikoksi pyöräilemään. Kotia jäävät pitämään pystyyn koirat ja tytär puolisoineen.

Perjantaina saimme yllättäen tekstiviestin pyöräkorjaamosta, joka oli kuin olikin saanut tandempyörämme huollettua ajoissa ennen matkaa. Veimme kulkupelin sinne jo lokakuussa, mutta eihän sille mitään talven aikana ollut tapahtunut. Kun muistutimme asiasta jokunen viikko sitten, olikin jo "vähän liian myöhäistä". Mutta hyvä näin.

Toki olisimme pärjänneet ihan kahdella yksittäisellä pyörälläkin. Mutta kun pakettiautoon mahtuu, otamme sitten kaikki. Sama periaate näkyy pakkauksissammekin; emme ole hirveästi karsineet, kun on tullut mieleen jotain vaatetta tai muuta tarpeellista. Ihan kiva näinkin vaihteeksi, yleensähän ollaan lentokoneiden ja omien voimien painorajoitusten kanssa tekemisissä.

Eilen kokeilimme tandemilla ajoa noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Takasatulassa tuntui taas vaihteeksi aika extremeltä, kun nopeus ihan tasaisella suoralla kipusi helposti yli neljänkympin. Mitäänhän sieltä ei näe muuta kuin sivulle ja taakse. Ja taakse katsoessaan pitäisi olla heiluttamatta pyörää. Takapenkkiläisen tärkein tehtävähän on vahtia takaa tulevia ajoneuvoja ja seuraavaksi tärkein tsekkailla takavaihtajan kiekkoja, joita edessä ajava ei ylety katsomaan.

Yritän nyt olla stressaamatta pyöränhallintaan liittyvien asioiden kanssa, sillä lomallehan tässä ollaan menossa. Eniten toivon, että tuulet vähän heikkenisivät, sillä saaristossa tuuli kyllä tuntuu. Ei hirveästi huvita ajaa kevyellä pyörällä aukeassa maastossa tai sillalla, jos on vaarana pudota mereen. Tandem on raskaampi väline, mutta siinä on sitten taas omat hankaluutensa. Käännöksissä se on kuin rekka; kaikki tapahtuu hitaasti ja laajalla kaarella.

Eiliseltä reissulta tarttui puhelimen kameraan vain valko- ja sinivuokkoja, ei pyöräilykuvia. Hyvää kevään jatkoa ja vähemmän hyisiä aamuja muillekin!

Pyöräilyä, seurustelua, sienitsekkaus

Eilinen sateinen vappuaatto ei harmittanut yhtään, päin vastoin. Keskikaupungilla asuva on aina tyytyväinen sellaisista karnevaaleista, joiden aikana ihmiset eivät sään vuoksi halua riekkua ulkona pikkutunneille asti huutaen ilosta tai raivosta.

Tänään sen sijaan toivotin auringon tervetulleeksi. On mukava nähdä perheitä ja ystäväporukoita kaupungilla parhaimmissaan ja ulkoilijoita ihan missä vain. Me valitsimme aamulla pyörälenkin, jonka ajaksi veimme koirat anoppilaan. Siellä olikin bonuksena miehen veljen perheen koira, hurmaava noin puolivuotias lagotto.


Pyörälenkkimme suuntautui Hollolan Hersalasta kirkonkylän kautta ja Vesalaan ja takaisin, matkaa tuli noin 28 kilometriä. Tuuli oli navakka, joten olin kyllä tyytyväinen, kun pääsimme tulemaan takaisinpäin alamäkeä ja osittain myötätuleen. Aivan viimeisen kilometrin kohdalla horjahdin pariin kertaan hieman pelottavasti sivutuulessa, mutta onneksi pysyin pystyssä.

Mies vähän valitti sitä, etten osaa ajaa hänen peesissään, jolloin olisimme voineet ajaa ainakin viisi kilometriä kovempaa. Mutta tämä alkukausi on taas harjoittelua sekä välineen että oman kropan kanssa. Selkä on aika jumissa kirjoituskuukausien jälkeen (vaikka olenhan minä koko ajan liikkunut, mm. hiihtänyt ja tanssinut), joten aikamoista räpeltämistähän se ajo on. Mutta selvisin kuitenkin hyvin lukkopolkimilla ajosta, joka vielä syksyllä tuntui hankalalta.

Luontoelämyksiäkin tuli vastaan. Kurki seisoi tutulla paikallaan, töyhtöhyypät ahkeroivat ja ensimmäiset valkovuokot olivat nousseet. Niitä en ehtinyt pyöräillessä kuvata, rakkaita sinivuokkoja pihassa sen sijaan kyllä.

Kotiin palattuamme oli jo vähän kiire valmistaa tyttärelle ja tämän puolisolle luvattu vappulounas. Onneksi olin aamuvarhain paistanut munkit ja eilen laittanut pizzataikinan kohoamaan. Siivutin laakean vadin täyteen salaattia, tomaattia, erilaisia meloneita ja paprikaa, sekoitin pari hyvää kastiketta. Mies kattoi pöytään mm. juustoja ja valmiina ostetun graavilohen ja sillin.

Kaulin pari pizzapohjaa valmiiksi ja siivutin valinnaisiksi täytteiksi munakoisoa, kesäkurpitsaa, tomaattia ja mozzarellaa, keitin hyvän tomaattikastikkeen ja liotin vähän kuivattuja sieniä. Puoliso raastoi parmesaania. Kun nuoripari saapui puoli yhden aikaan, he saivat täyttää ensimmäisen pizzan, joka laitettiin uuniin, minä täytin meille vielä toisen. Söimme ensin salaattia ja kaloja ja sitten pizzaa, juomaksi oli proseccoa ja mustaherukanlehtisimaa. Lopuksi keitimme kahvit ja söimme tuoreita munkkeja.

Pitkähkön lounaan jälkeen lähdin vielä tsekkaamaan Lahden Radiomäelle, pitävätkö uutiset varhaisista korvasienistä paikkansa. Ei löytynyt, mutta kävely keskikaupungin läpi oli silti hauska. Torilla olivat menossa viimeiset vapputorin hulinat, osa kauppiaista jo kasaili kojujaan.

Simaa, siis meillä Louhisaaren juomaa

En erityisemmin pidä makeasta vappusimasta, vaikka joskus olenkin saanut myös raikasta vappujuomaa. Mutta simareseptit näin kevään juhlan alla saivat minut kurkistamaan pakastimeen, olisiko siellä vielä jäljellä mustaherukanlehtiä.

Ja olihan siellä, peräti kaksi pussillista, säilötty syyskesällä erilaisia säilykkeitä varten. Uhrasin toisen niistä juomaan.Teemme ja juomme siis Louhisaaren juomaa/simaa, josta olen aiemminkin kirjoittanut tässä blogissa. Resepti löytyy merkinnästä heinäkuulta 2006.

Eilen iltapäivällä panin siman alulle kattilassa, tänä aamuna pullotin. Viisi puolitoistalitraista pulloa on nyt kylmenemässä parvekkeella. Sima on juomakelpoista huomenna, parhaimmillaan luultavasti juuri vappuaattona.

Laiska lauantai

Eilen päätin, että tänään laiskottaa. Puoliso vähän nurisi tekosyilleni jättää pyörälenkki väliin. Itse suorastaan ilahduin, kun aamulla satoi räntää, ja sain oikean syyn. Kantapäätä särki, väsytti.

Kävimme maalla autolla kuljettelemassa autonrenkaita ja etsimässä suojapressuja miehen työpaikan ikkunaremonttityömaalle. Kävelin hiljaksiin pihalla ja katsoin, kun mäyräkoira intoutui jopa juoksemaan ja mopsi pysyi juuri ja juuri jaloillaan.

raparperit

Oli kuraista ja harmaata mutta linnut huusivat ihan keväisesti. Töyhtöhyypät olivat ilmestyneet pellolle. Otin muutaman innottoman ja epätarkan kuvan näkemästäni.

Mies lähti reippaasti polkemaan pyörällä maalta kaupunkiin, minä pakkasin koirat autoon. Kotiin saavuttuani kaivoin kylmäravarastoista eiliset parsat, eilen tehdyn korvasienikastikkeen, parmankinkun ja parmesaanin, katoin pöydän valmiiksi, laitoin osan ruoista lämpiämään.

Kohta puoliso olikin jo kotona ja avasi pullon valkoviiniä. Söimme ja joimme, veimme koirat pissalle. Puoliso on urheillut ja nukkuu päiväunia. Minuakin väsyttää syömisestä ja lepäämisestä. Yritän vähän lueskella, Annie Proulxin novellit ovat juuri sopivan ankeita.

Huomennakaan en aio urheilla, sillä olen menossa Fellmanin pelto -performanssiin. Tiedossa on muutaman tunnin ulkoilu, jota varten pitää pukeutua lämpimästi ja varata mukaan kärsivällisyyttä. Uskon, että taide-elämys myös palauttaa voimia.

Reilun viikon päästä olemme lähdössä viikoksi pyöräilemään Ahvenanmaalle. Totta kai olisi hyödyllistä harjoitella, mutta en ole huolissani. On parempi olla terve ja vähän vähemmän kilometrejä alla kuin sairastua ylirasituksesta vaikkapa viime hetken flunssaan.

Käsityöt ja stressi

Onko tuo rentouttavaa? kysyi puoliso, kun aloitin taas yhden uuden sukkaparin. Puolitoista vuotta sitten joulun alla opettelin uudestaan neulomaan, viime vuodenvaihteesta lähtien kudin on ollut lähes taukoamatta kesken tv-pöydän ääressä.

Enhän minä paljon telkkaria katso, mutta itse asiassa juuri käsityöt saavat minut istahtamaan edes joskus alas stressaavien töiden odottaessa tekijäänsä.

Ja muutenkin vastaus on kyllä, käsitöiden tekeminen rentouttaa. Nyt osaan taas jo kantapään ja kärkikavennukset ulkoa, joten ei tarvitse kuin pohtia vähän väriyhdistelmiä.

Tässä sukkaparissa olen pyrkinyt siihen, että raidat olisivat suunnilleen samanlaiset vasemmassa ja oikeassa jalassa. Mutta eroja löytyy, koska en merkinnyt ensimmäisen sukan aikana mitään ylös. Uskon, että kelpaavat näinkin.

Kurkihavaintoja ja maantiepyörän koeajo

Sunnuntain hommiin kuului hakea maalta Hollolasta pakettiauton kesärenkaat ja kesäajeluihin sopivat maantiepyörät. Autolla ajelu ei ole varsinaisesti mitään suosikkipuuhaa, mutta tällä kertaa sekin tarjosi elämyksiä. Lähellä kuuluisaa Kutajärven lintujärveä bongasimme ensimmäiset kurjet pellolla.

Nousimme sen verran autosta, että pääsin yrittämään kuvaamista älypuhelimella. Eihän siitä juuri mitään tullut, mutta oheisesta kuvasta ehkä juuri ja juuri erottaa pari isoa hahmoa. Kuvaa isompi elämys oli ääni, jolla nämä pellolla olleet kurjet ja pian kaksi yli lentänyttä lajitoveria keskustelivat keskenään. Kyllä siinä varmaan jotain reittineuvotteluja käytiin.

Kutajoella lastasimme renkaat ja pyörät autoon ja pissatimme koirat. Pumppasimme myös minun kilpurini renkaat pientä ajelua varten. Suuntasimme autolla vielä Hersalaan tapaamaan anoppia ja miehen veljeä. Lankomies oli tehnyt puutarhassa keväthommia nostamalla ylös ison määrän maa-artisokkia. Saimme mukaan pari puolen litran rasiaa valmiiksi putsattuja ja keitettyjä mukuloita.

Pihalla oli auenneita sinivuokkoja moninkertaisesti perjantaihin verrattuna. Lähes koko vierailun ajan ulkoa kuului kurkien huutoa. Pois lähtiessämme bongasimme yhden parin anoppilan läheiseltä pellolta.

Kun pääsimme asfaltin reunaan, minä kaivoin oman maantiepyöräni tavaratilasta ja lähdin kevään neitsytajelulle kilpurilla, muut jatkoivat autolla. Matka oli siis noin 12 kilometriä, ensin kilometri Hersalantietä ja loput Rantatietä ja Jalkarannantietä kohti Lahtea. Matkalle mahtui yksi iso ylämäki Messilän kohdalla, loppumatka olikin melkein pelkkää laskettelua kohti keskustaa.

Lukkopolkimet ja maantiepyörän vaihteet jaksoivat jännittää minua ensimmäisen kilometrin verran, sen jälkeen ajo oli kevyttä juhlaa. Messilän mäessä kyllä tunsi polkevansa ylämäkeä, mutta siinäkin saatoin luottaa pääseväni ylös asti, kun vain jaksoin tikuttaa keveimmällä vaihteella.

Puolet maa-artisokista käytin sunnuntailounaan alkukeitoksi. Aivan uskomattoman upea makuelämys syntyi tällaisella noin-reseptillä: ½ l kanalientä, ½ l keitettyjä maa-artisokkia, 1 dl kermaa, persiljaa. Keitettiin, soseutettiin ja maustettiin. Siinä se.

Leskenlehtiä ja routavaurioita

Päivän pyöräily oli rengasmatka  Lahden keskusta - Messilä - Salpakangas - Jokimaa - Mytäjäinen - keskusta, yhteensä noin 25 kilometriä. Lähdimme aika kovaan vastatuuleen, joka tuntui erityisesti minun ajamisessani, sillä olin edelleen liikkeellä maantiepyörää raskaammalla hybridillä.

Pari ylämäkeä tuntui todella pahalta, mutta kyllähän tuohon reittiin mahtuu Etelä-Suomessa ihan kunnioitettavia korkeuseroja. Toisaalta juuri nuo ylämäet tuottavat odottamaani ajokuntoa ehkä vähän kovempiakin lenkkejä varten.

Itse asiassa sovimme juuri äsken puolison kanssa, että otamme helatorstaiviikolle lomaa ja lähdemme Ahvenanmaalle pyöräilemään. Siellähän eivät tosin korkeuserot kiusaa Getan vuorta lukuunottamatta.

Tämän päivän lenkillä tuli vastaan kaksi merkittävää havaintoa: leskenlehdet Messiläntien varressa ja pahoista routavaurioista varoittavat merkkikepit keskellä pyörätietä lähellä Jokimaata. Lintuja en osannut tai ehtinyt bongata, mutta Porvoonjoen pinta oli juhlallisen korkealla.

Kevät alkaa oikeasti sinivuokoista

Arjessa on muutaman viikon ollut paljon ylimääräistä huolta miehen omaisen sairastamisen ja kotiuttamishoidon vuoksi. Eilen siirsimme hoitovastuun eteenpäin ja pääsimme samalla käymään maalla Hollolassa.

Ensimmäiset sinivuokot olivat nousseet etelärinteeseen. Heti oli paljon helpompi hengittää. Tänään pääsen puolison kanssa myös pyöräilemään. Tuntuu, että kevät on nyt kunnolla alkanut.

Juoksu- ja pyörälenkin kautta kevääseen

Vuodenaika ja liikuntalajien kausi ovat nyt vaihtuneet. Eilen pakkasimme sukset, sauvat ja retkiluistimen terät autoon ja veimme ne säilytykseen maalle. Ajomatkalla katselin maisemia ja vakuutuin lopullisesti, ettei Vesijärven jäällä tai peltojen hangilla enää pääse liikkumaan ainakaan suksilla. Hankikantihiihto jäi meiltä menneenä talvena kokonaan väliin.

Tänä aamuna päätin, että nyt pitää tarttua keväisin lajeihin, vaikka vettä vihmoo ja kura, sepeli ja joissain kohdissa vielä jääkin haittaavat kulkemista. Ensimmäiseksi kävin pyörävajassa pumppaamassa hybridipyöräni renkaat. Mitään pyöräilysuunnitelmaa ei ollut, mutta ajattelin pyörän olevan valmis ainakin huomista italian tunnille ajoa varten.

Sitten tuli mieleeni kokeilla juoksemista, joka ei varsinaisesti kuulu lajeihini. Kävin hissuttelemassa kaksi kertaa Pikku-Vesijärven kilometrin lenkin ja olisin kyllä jaksanut enemmänkin. Sen verran olen kuitenkin vuosien mittaan viisastunut, etten rehkinyt enempää ja juoksin vain puiston polkujen hiekkapohjalla. Siirtymät asvalttikatua pitkin kävelin reippaasti. Yhteenä lenkkiä tuli vaivaiset kolme kilometriä. Kyllä siinäkin vähän kuuma tuli.

Ennen juoksulenkkiä mies oli hihkaissut, että hän voisi lähteä kanssani johonkin pyöräilemään. Niinpä kotiin palattuani vain vaihdoin ulkoiluhousujen alle pyöräilyhousut ja lähdin puolison kanssa katsastamaan eteläisen Lahden pyöräteiden kuntoa. Eteläisen siksi, että lähdemme aina ensin vastatuuleen. Tosin tuuli oli tällä kertaa niin heikkoa, ettei asialla oikeastaan ollut väliä.

Myös tälle lenkille anoin etukäteen kohtuutta, sillä en ole ollut satulassa sitten viime syksyn. Mieshän ajaa koko talven läpi sisällä rullilla, joten hänelle ei välttämättä olisi tullut mieleen pohtia takamuksen kestoa.

Ajoimme keskustasta ensin Mytäjäisiin ja sieltä Porvoonjoen rannan reunoja nuolevalle Eteläiselle Rengastielle, joka jatkui Mäntsäläntienä aina Launeen Tapparakadulle asti. Käännyimme vielä Kerinkallioon ja pyöräteitä pitkin Upon sillan ali Askon alueelle ja sieltä vanhaa Loviisan radan pohjaa pitkin takaisin keskustaan. Sopivan kevyt aamulenkki, jonka aikana vielä sai muutamassa kohdassa varoa irtosoraa, sohjoa ja jäätä. Aika iso osa pyöräteistä oli kuitenkin jo putsattu sorasta, joten kyllä se tästä lähtee.

Vielä en sentään kaiva maantiepyörää esille vaan luotan vakaampaan ja tutumpaan hybridiini. Oli silti hauska huomata, että jotkin maantiepyöräkauden opit olivat jääneet selkäytimeen. Jarrutin ja pysähtelin tyylillä, jolla olisin saanut
myös lukkopolkimet irti äkkitilanteessa.

Päivän ulkokuvat ovat Pikku-Vesijärven puistosta, jossa kukat puskevat jo lumen alta paljastuvan, huonokuntoisen nurmen läpi ja sorsat odottavat herkkuja sulassa. Sisäkuvassa kevään ensimmäinen kukka kiinanruusussamme.

Sataman jääputous

Vesijärven jäät ovat vielä vankasti paikallaan, ja eilisellä kävelylenkillä Lahden Ankkurissa näin jopa iltapäivän monen asteen lämmössä eilen hiihtäjiä jäällä. Oma kausi taitaa olla ohi, mutta vannomatta paras.

Mieleenpainuvin jäämuodostelma osui kameraan Satamaraitilla, joka kulkee vanhaa Vesijärven radan pohjaa pitkin Kariniemen
mäen varjoisalla puolella. Jääputous kivien päällä on usein vaikuttava. Vihertävä värikin on ihan luonnollinen, ei siis vain kameran aiheuttama.

Jäähyväiset talven hiihdoille?

Tänään aamulla pysyttelimme hiihtoretkellämme täällä eteläisellä Vesijärvellä, enimmäkseen Lahden kaupungin puolella, hieman myös Hollolan vesialueella. Tuuli oli kääntynyt eilisestä etelän puoleiseksi, joten en halunnut viilettää ensin myötätuuleen sellaista matkaa, jota en jaksaisi puskea vielä vastatuoleen takaisin.

Reitti kulki Teivaan satamasta Mukkulaan, sieltä Selkäsaareen, jonka editse suuntasimme kohti Enonsaarta. Kiersimme Enonsaaren vastapäivään ja lähdimme kohti Rautakankaretta. Sieltä jatkoimme pääosin rantaa pitkin kohti etelää, tosin minä lähdin jossain vaiheessa ennen Myllysaarta oikaisemaan selän yli kohti aallonmurtajan kärkeä ja lähtöpaikkaa. Mies nopeampana veti koko matkan rantoja nuollen.

Rautakankareen edustalla puoliso kävi oikein erikseen pyytämässä, että tulen rantaan asti kuvaamaan hienoja jäämuodostelmia rannnassa. Jääpuikot valuvat ja osittain kasvavat rungoissa ja jopa jäälle tipahtaneissa risuissa. Muodostelmaa oli rannassa ainakin reilun kilometrin matkalla.

Jäätaide oli muutenkin päivän teema. Lumen pinta oli yön aikana taas vähän muuttanut muotoaan ja koostumustaan, nyt se oli monin paikoin täynnä kerroksellista, karheaa ja helposti rikkoutuvaa jääpitsiä. Ainakin minulle tällainen pinta sopii paljon paremmin kuin kovaksi hioutunut ja epätasainen lumi, jossa suksi lipsahtelee sivuttain vähän miten sattuu. Eilisen hiihdon jälkeen olivatkin jalkapohjan lihakset kipeät jännityksestä.

Täksi päiväksi ja huomiseksi on ennustettu lumi- tai räntäsateita, jotka saattavat olla aika tuhoisia hankikannoille. Tänään oli siis jo talven jäähyväishiihdon makua, mutta kuka tietää. Alkuviikko menee joka tapauksessa sen verran tiiviisti töissä, että pääsen tsekkaamaan sää- ja keliolosuhteet muualla kuin kaupungin keskustassa vasta keskiviikkona. Jännittäähän se, miten kevät on siihen mennessä edennyt.

Bussilla Vääksyyn, hiihtäen takaisin Lahteen

Linja-autolta kohti rantaa.

Otimme tänään 7.40 bussin Vääksyyn, josta lähdimme hiihtämään myötätuulessa pitkin Vesijärveä päin Lahtea. Reitti on etenkin puolisolle tuiki tuttu niin purjehdusvuosilta kuin joiltain aiemmilta jääseikkailuilta. Myös minä huomasin varsin pian, ettei suunnistukseen tarvitse käyttää energiaa. Kapea etelä-pohjois-suuntainen järvi on kuin tehty tällaiseen etenemiseen, sillä aina näkyy myös toinen ranta.

Vääksyn kanavan rantaa pitkin kohti Vesijärveä.

Matkaa päästä päähän kertyy ehkä noin 27 kilometriä. Hiihtomatka voi toki olla vähän enemmänkin, sillä ei kukaan osaa hiihtää aivan suoraan.

Vääksystä lähtiessä liikkeellä oli muutama kalastaja moottorikelkoillaan, sitten oli aika pitkä pätkä lähes autiota järvenselkää. Kun olimme päässeet Siikasalmesta läpi, alkoi järvellä tulla vastaan vähän muitakin hiihtäjiä. Eteläpäässä Enonselältä lähtien oli taas ihan reippaasti porukkaa liikkeellä niin kävellen, hiihtäen kuin moottorikelkoillakin. Lahden päässä jokunen purjelautailijakin yritti saada vauhtia tuulesta.

Suntinkärki pohjoinen - Siikasalmen loisto.

Lumiolosuhteet vaihtelivat jonkin verran, mutta isoin ero oli siinä, miten paljon pintaa oli rikottu missäkin päin järveä. Luisteluhiihdon kannalta parasta rapeaa ja tasaista hankea oli tarjolla hetkittäin Kajaanselällä ja taas vähän matkaa Siikasalmen eteläpuolella.

Kaikkialla muualla piti seurata tarkkaan moottorikelkan ja saappaanjälkien labyrinttejä ja kiiltäväksi kovettuneita lumipolanteita, railoja ei sen sijaan ole tänä talvena näkynyt. Eniten huolta hiihtäjälle aiheuttivat jälleen kerran pienet pilkkiavannot, joita piti varoa sauvojen katkeamisen pelossa. Pari kertaa horjahdin epätasaisella jäällä mutta pysyin kuitenkin pystyssä.

Latua pitkin koko matkan.

Puoliso lykki lähes koko matkan tasatyöntöä valmiilla perinteisen ladulla. Ehkei latukone ollut vetänyt koko matkaa Vääksystä Lahteen, mutta joku ne suksenjäljet oli sinne kuitenkin tehnyt. Minäkin kokeilin muutamaan otteeseen tasatyöntöjä, yhteensä ehkä pari kolme kilometriä.

Kotirannassa.

Kuvaus- ja juomataukoineen hiihto vei meiltä kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia. Kevyestä myötätuulesta oli varmasti hyötyä, sillä hiihto tuntui muutamia kuoppaisia kohtia lukuun ottamatta tosi helpolta. Maalissa Lahden päässä, Teivaan sataman ja matkustajasataman välissä, oli kuitenkin ihan voittajafiilis.