Jäähyväiset talven hiihdoille?

Tänään aamulla pysyttelimme hiihtoretkellämme täällä eteläisellä Vesijärvellä, enimmäkseen Lahden kaupungin puolella, hieman myös Hollolan vesialueella. Tuuli oli kääntynyt eilisestä etelän puoleiseksi, joten en halunnut viilettää ensin myötätuuleen sellaista matkaa, jota en jaksaisi puskea vielä vastatuoleen takaisin.

Reitti kulki Teivaan satamasta Mukkulaan, sieltä Selkäsaareen, jonka editse suuntasimme kohti Enonsaarta. Kiersimme Enonsaaren vastapäivään ja lähdimme kohti Rautakankaretta. Sieltä jatkoimme pääosin rantaa pitkin kohti etelää, tosin minä lähdin jossain vaiheessa ennen Myllysaarta oikaisemaan selän yli kohti aallonmurtajan kärkeä ja lähtöpaikkaa. Mies nopeampana veti koko matkan rantoja nuollen.

Rautakankareen edustalla puoliso kävi oikein erikseen pyytämässä, että tulen rantaan asti kuvaamaan hienoja jäämuodostelmia rannnassa. Jääpuikot valuvat ja osittain kasvavat rungoissa ja jopa jäälle tipahtaneissa risuissa. Muodostelmaa oli rannassa ainakin reilun kilometrin matkalla.

Jäätaide oli muutenkin päivän teema. Lumen pinta oli yön aikana taas vähän muuttanut muotoaan ja koostumustaan, nyt se oli monin paikoin täynnä kerroksellista, karheaa ja helposti rikkoutuvaa jääpitsiä. Ainakin minulle tällainen pinta sopii paljon paremmin kuin kovaksi hioutunut ja epätasainen lumi, jossa suksi lipsahtelee sivuttain vähän miten sattuu. Eilisen hiihdon jälkeen olivatkin jalkapohjan lihakset kipeät jännityksestä.

Täksi päiväksi ja huomiseksi on ennustettu lumi- tai räntäsateita, jotka saattavat olla aika tuhoisia hankikannoille. Tänään oli siis jo talven jäähyväishiihdon makua, mutta kuka tietää. Alkuviikko menee joka tapauksessa sen verran tiiviisti töissä, että pääsen tsekkaamaan sää- ja keliolosuhteet muualla kuin kaupungin keskustassa vasta keskiviikkona. Jännittäähän se, miten kevät on siihen mennessä edennyt.