sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2013

Simaa, siis meillä Louhisaaren juomaa

En erityisemmin pidä makeasta vappusimasta, vaikka joskus olenkin saanut myös raikasta vappujuomaa. Mutta simareseptit näin kevään juhlan alla saivat minut kurkistamaan pakastimeen, olisiko siellä vielä jäljellä mustaherukanlehtiä.

Ja olihan siellä, peräti kaksi pussillista, säilötty syyskesällä erilaisia säilykkeitä varten. Uhrasin toisen niistä juomaan.Teemme ja juomme siis Louhisaaren juomaa/simaa, josta olen aiemminkin kirjoittanut tässä blogissa. Resepti löytyy merkinnästä heinäkuulta 2006.

Eilen iltapäivällä panin siman alulle kattilassa, tänä aamuna pullotin. Viisi puolitoistalitraista pulloa on nyt kylmenemässä parvekkeella. Sima on juomakelpoista huomenna, parhaimmillaan luultavasti juuri vappuaattona.

Ei kommentteja: