Vuodenaikaan nähden lämmin sää ja muut kuluneet sanonnat eivät ole juuri saaneet mielessäni positiivista sisältöä tällä viikolla. Oma barometri mittaa nyt niin alhaisia lukemia, että oheinen hahmokin vaikuttaa tuntemuksen symbolina turhan hilpeältä. Olavi Lanun töiden yksi voima on tässä, suomalaisen melankolian, jopa masennuksen kuvauksessa.
Onneksi ensi viikolla on mahdolisuus maastoutua, ensin Sallassa ja sitten Saariselällä. Sienikori jää nyt kotiin, mutta kameralla aion poimia milloin mitäkin. Ja kirjoja aion lukea.
perjantaina, syyskuuta 23, 2005
keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005
Uusi kangasmalli?
Vaikka on design-viikko ja kaikkea, niin en silti ole ryhtynyt suunnittelemaan kangasmalleja. Omenarenkaiden leikkaaminen ja kuivumaan asettelu on enemmänkin käsityötä, tosin nautin myös esteettisistä elämyksistä, joita täydet sieni-, marja- ja omenakorit, puuhellan päällä ritilällä kuivuvat suppilovahverot ja omenat tai rivi eri värisiä hillopurkkeja tarjoavat. Taitaa olla vähän sellaista hamsterin estetiikkaa...
Mikä järki on sitten kuivata omenoita, joita saa kaupasta ympäri vuoden? (Ei tietenkään suomalaisia omenoita, joita tällaisena ylituotantovuonnakin saa turhaan etsiä normaaleista ruokamerketeista. Torillakin niitä myydään käsittämättömän kalliilla hinnalla ja kaiken lisäksi vain muutaman viikon.)
No, se järki, että tuloksena syntyy makeankirpeää naposteltavaa, jossa ei ole mitään lisäaineita. Kun joskus talvipimeillä avaa omenarengaspussin, voi hetken nuuhkia syksyn tuoksua juuri meidän puutarhastamme.
Mikä järki on sitten kuivata omenoita, joita saa kaupasta ympäri vuoden? (Ei tietenkään suomalaisia omenoita, joita tällaisena ylituotantovuonnakin saa turhaan etsiä normaaleista ruokamerketeista. Torillakin niitä myydään käsittämättömän kalliilla hinnalla ja kaiken lisäksi vain muutaman viikon.)
No, se järki, että tuloksena syntyy makeankirpeää naposteltavaa, jossa ei ole mitään lisäaineita. Kun joskus talvipimeillä avaa omenarengaspussin, voi hetken nuuhkia syksyn tuoksua juuri meidän puutarhastamme.
sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005
Ehdinkö ennen hallaa?
Kuluneen viikon sateet tekivät hyvää sekä puutarhan kasveille että metsän sienille, mutta kylmät yöt eivät. Onneksi pieni puutarhaplänttini on suojassa aurinkoisella seinustalla, jonne halla ei heti ulotu. Tänä aamuna mintut vielä näyttivät terhakkailta, samoin aika vähiin käyneet kirvelit, sitruunamelissat, ruohosipulit ja persiljat. Sadonkorjuuseen ei kuitenkaan ollut aikaa, kun sieniretken lisäksi piti tehdä pientä siivousta maalla.
Metsässä edellisviikon kuivuus ja tuuli sekä viime viikon kylmät yöt olivat tehneet enemmän vahinkoa. Ainakin 90 prosenttia periaatteessa syötävistä sienistä oli mustunut. Pilalla olivat melkein kaikki mustarouskut, sen sijaan kauniita uusia karvarouskuja oli noussut jonkin verran. Ja onneksi suppilovahvero kestää kylmää, sillä yhdeltä varmalta paikalta löysin isoja yksilöitä, jotka olivat saaneet kasvaa rauhassa varmasti kauemmin kuin kuluneen viikon. Aiemmin en ole tänä syksynä paikalle ehtinyt, sen verran vaikeasti saavutettavissa se on hakkuuaukkojen puristuksessa.
Karvalaukkujen ohella ilahduttivat rusko-orakkaat, jotka laikuttivat metsää iloisesti oranssiksi. Kuva vaan ei onnistunut, linssin eteen osui myös osa kohmeista kouraa...
Metsässä edellisviikon kuivuus ja tuuli sekä viime viikon kylmät yöt olivat tehneet enemmän vahinkoa. Ainakin 90 prosenttia periaatteessa syötävistä sienistä oli mustunut. Pilalla olivat melkein kaikki mustarouskut, sen sijaan kauniita uusia karvarouskuja oli noussut jonkin verran. Ja onneksi suppilovahvero kestää kylmää, sillä yhdeltä varmalta paikalta löysin isoja yksilöitä, jotka olivat saaneet kasvaa rauhassa varmasti kauemmin kuin kuluneen viikon. Aiemmin en ole tänä syksynä paikalle ehtinyt, sen verran vaikeasti saavutettavissa se on hakkuuaukkojen puristuksessa.
Karvalaukkujen ohella ilahduttivat rusko-orakkaat, jotka laikuttivat metsää iloisesti oranssiksi. Kuva vaan ei onnistunut, linssin eteen osui myös osa kohmeista kouraa...
lauantaina, syyskuuta 17, 2005
Kalat ja sienet ne yhteen sopii...
...voisi luulla, mutta ei se Lahden kalamarkkinoilla näkynyt umpimähkäisen kierroksen perusteella kuin tässä yhdessä kojussa, jossa Salpausselän Savukala tarjosi suppilovahverotäytteisiä lohirullia. Ihan hyvä yritys, vaikka maku olisikin saanut olla vahvempi.
Muuten kyllä oli kalatuotteiden ohella tarjolla mm. tyrniä, valkosipulia, etnisiä ja muita perinneleipiä, hunajaa, riistaruokia, makeita leivonnaisia ja sikä iänikuista metrilakua. Kyllä minusta metsän sienisato jalostettuna tai tuoreena sopii kala-aterian lisukkeeksi paljon luontevammin kuin osa listan tuotteista. No, hyvä sentään, että kala oli markkinoilla pääosassa.
Huomenna on onneksi taas tiedossa sienipäivä maalla. Toivottavasti viikon sateet ovat nostaneet pinnalle kerättävää.
Muuten kyllä oli kalatuotteiden ohella tarjolla mm. tyrniä, valkosipulia, etnisiä ja muita perinneleipiä, hunajaa, riistaruokia, makeita leivonnaisia ja sikä iänikuista metrilakua. Kyllä minusta metsän sienisato jalostettuna tai tuoreena sopii kala-aterian lisukkeeksi paljon luontevammin kuin osa listan tuotteista. No, hyvä sentään, että kala oli markkinoilla pääosassa.
Huomenna on onneksi taas tiedossa sienipäivä maalla. Toivottavasti viikon sateet ovat nostaneet pinnalle kerättävää.
maanantaina, syyskuuta 12, 2005
Keijuja?
Kylmää on öisin ja aamuisin. Jos hämähäkinverkot eivät muuten ilahduta, niin ainakin niinä aamuina, kun koko luonto näyttää lumotulta.
Aamun kosteus kuivuu kuitenkin nopeasti. Viikossa sienimetsäni olivat kuivuneet niin pahasti, että kaikki sunnuntaina vastaan tulleet suppilovahverot olivat ehtineet näivettyä sijoilleen. Sammalikosta löytyi kuitenkin kohtuullisesti lampaankääpiä ja vaaleita orakkaita ja ilahduttavan runsaasti pieniä mustarouskuja. Seuralainen noukki mukaan myös sievät viinihaperot.
Rouskut ovat nyt painon alla maustumassa viinimarjanlehtien, valkosipulisilpun ja karkean suolan kanssa. Odotan jännityksellä.
Aamun kosteus kuivuu kuitenkin nopeasti. Viikossa sienimetsäni olivat kuivuneet niin pahasti, että kaikki sunnuntaina vastaan tulleet suppilovahverot olivat ehtineet näivettyä sijoilleen. Sammalikosta löytyi kuitenkin kohtuullisesti lampaankääpiä ja vaaleita orakkaita ja ilahduttavan runsaasti pieniä mustarouskuja. Seuralainen noukki mukaan myös sievät viinihaperot.
Rouskut ovat nyt painon alla maustumassa viinimarjanlehtien, valkosipulisilpun ja karkean suolan kanssa. Odotan jännityksellä.
Pyhä pihlaja
En ihmettele esi-isiä, joiden mielestä pihlaja on pyhä puu. Ilman symbolisia pohdintojakin punaiset verimarjat kaunistavat ihmeesti pihaa, samoin tilhiparvet, joita toivottavasti ehdin nähdä jossain vaiheessa syksyä tai talvea. Pari puuta maalta oli jo tyhjennetty, ketkä lienevät olleet asialla.
Juuri tämä pihlaja on arvokas siksikin, että se pitää huolta omenoidemme hyvinvoinnista. Tänä vuonna ei taas ole huolta pihlajanmarjakoin syömistä hedelmistä. Äitini ystävät ovat onneksi järjestäneet runsaalle sadolle ajan mehustusasemalle. Harva juoma pystyy kilpailemaan raikkaassa maussa omenatuoremehun kanssa!
No, aika hyvää tuli myös viinimarjamehusta, jota lauantai-iltana keitin puuhellalla puutarhamme punaherukoista lämmittääkseni samalla viikon kylmenneitä huoneita. Vieläkin pensaissa olisi satoa, vaikka niistäkin pelmahtaa aina joku siivekäs karkuun, kun koirat spurttaavat puutarhaan.
Juuri tämä pihlaja on arvokas siksikin, että se pitää huolta omenoidemme hyvinvoinnista. Tänä vuonna ei taas ole huolta pihlajanmarjakoin syömistä hedelmistä. Äitini ystävät ovat onneksi järjestäneet runsaalle sadolle ajan mehustusasemalle. Harva juoma pystyy kilpailemaan raikkaassa maussa omenatuoremehun kanssa!
No, aika hyvää tuli myös viinimarjamehusta, jota lauantai-iltana keitin puuhellalla puutarhamme punaherukoista lämmittääkseni samalla viikon kylmenneitä huoneita. Vieläkin pensaissa olisi satoa, vaikka niistäkin pelmahtaa aina joku siivekäs karkuun, kun koirat spurttaavat puutarhaan.
torstaina, syyskuuta 08, 2005
Säilöntää sienestyksen puutteessa
Anoppi ilahdutti perhettämme lähettämällä kassillisen papuja ja toisen avomaan kurkkuja. Todellakin ilahdutti, sillä hän jopa aina kysyy ennalta, ehdimmekö säilöä. Kurkut ovat nyt suolavedessä liossa, pavut ryöpättyinä muovipusseissa odottamassa pakastimeen pääsyä.
Pienen osan pavuista keitin jo salaattiin sopivan pehmeiksi, pilkoin ja lisäsin tomaattia, etikkatilkassa haudutettua sipulia, ohuenohueksi viipaloitua valkosipulia, hetken keitettyjä porkkanaviipaleita, omenaa paloina, rypsiöljyä ja mausteita. Huominen lounassalaatti on siis valmiina, oheen voi vaikka keittää kananmunia.
Kapa kertoi tehneensä kangasrouskuista etikkasäilykkeitä, joita minäkin olen puuhannut muutaman kerran tänä syksynä. Tosin chilejä en vielä ole lisännyt mausteliemeen, pitäisi varmaan kokeilla. Omat mausteeni viittaavat enemmän itään ja piparkakkuihin: kuorimattomia kardemummansiemeniä, kanelitanko, neilikoita, valkosipulia, inkivääriä. Ja tietysti aina etikkaa, sokeria ja mustaherukanlehtiä. Joskus muutakin.
Jos ensi viikonvaihteessa löydän rouskuja, aion kokeilla säilöntätapaa, jossa ryöpätyt sienet ladotaan purkkiin karkean suolan, valkosipulisilpun ja mustaherukanlehtien (tai tillin) kanssa kerroksittain. Koko ihanuus puristetaan kiven tai erityisen säilytyspurkin männän alle niin tiiviiksi massaksi, että aineista irtoava liemi peittää pinnan. Muutaman viikon kuluttua sienet ovat maustuneet, ja niitä voi syödä joko sellaisenaan lisukkeina tai vaikkapa kermaviilin kanssa salaattina. Luulen silti, että suolaa täytyy vähän liottaa pois. En ole kokeillut, ainoastaan kuullut ihastuneita kommentteja. Kanttarellitkin kuulemma sopivat tämänkaltaiseen säilöntään.
Pienen osan pavuista keitin jo salaattiin sopivan pehmeiksi, pilkoin ja lisäsin tomaattia, etikkatilkassa haudutettua sipulia, ohuenohueksi viipaloitua valkosipulia, hetken keitettyjä porkkanaviipaleita, omenaa paloina, rypsiöljyä ja mausteita. Huominen lounassalaatti on siis valmiina, oheen voi vaikka keittää kananmunia.
Kapa kertoi tehneensä kangasrouskuista etikkasäilykkeitä, joita minäkin olen puuhannut muutaman kerran tänä syksynä. Tosin chilejä en vielä ole lisännyt mausteliemeen, pitäisi varmaan kokeilla. Omat mausteeni viittaavat enemmän itään ja piparkakkuihin: kuorimattomia kardemummansiemeniä, kanelitanko, neilikoita, valkosipulia, inkivääriä. Ja tietysti aina etikkaa, sokeria ja mustaherukanlehtiä. Joskus muutakin.
Jos ensi viikonvaihteessa löydän rouskuja, aion kokeilla säilöntätapaa, jossa ryöpätyt sienet ladotaan purkkiin karkean suolan, valkosipulisilpun ja mustaherukanlehtien (tai tillin) kanssa kerroksittain. Koko ihanuus puristetaan kiven tai erityisen säilytyspurkin männän alle niin tiiviiksi massaksi, että aineista irtoava liemi peittää pinnan. Muutaman viikon kuluttua sienet ovat maustuneet, ja niitä voi syödä joko sellaisenaan lisukkeina tai vaikkapa kermaviilin kanssa salaattina. Luulen silti, että suolaa täytyy vähän liottaa pois. En ole kokeillut, ainoastaan kuullut ihastuneita kommentteja. Kanttarellitkin kuulemma sopivat tämänkaltaiseen säilöntään.
sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005
Syksyn kaunein sunnuntai
Syyskuu on vasta alussa, mutta veikkaanpa kuluneen viikonlopun olleen säiltään yksi parhaista. Tänään sienestys tuppasi jäämään lähes sivuosaan, vaikka kaksi ja puoli tuntia metsässä vietinkin ja lisäksi perkasin ja säilöin rouskut, suppilovahverot, metsäherkkusienet, herkkutatit ja muutamat muut satunnaiset sienet.
Iltapäivällä aurinkoinen ja kohtalaisen tyyni Vesijärvi houkutti miehen ja minut melomaan. Homma on kesän aikana jäänyt tosi vähiin, mikä sitten tuntuikin sekä selässä että käsissä. Mutta onneksi illansuussa oli syvävenyttely, jonka jälkeen kroppa oli ihanan raukea. Kun kylvyn jälkeen nautin vielä lasillisen valkoviiniä paistettujen sienten kanssa, oli kiusaus jättää jopa blogi hunningolle. Mutta tässä tämä merkintä nyt kuitenkin on - ilman kuvaa.
Iltapäivällä aurinkoinen ja kohtalaisen tyyni Vesijärvi houkutti miehen ja minut melomaan. Homma on kesän aikana jäänyt tosi vähiin, mikä sitten tuntuikin sekä selässä että käsissä. Mutta onneksi illansuussa oli syvävenyttely, jonka jälkeen kroppa oli ihanan raukea. Kun kylvyn jälkeen nautin vielä lasillisen valkoviiniä paistettujen sienten kanssa, oli kiusaus jättää jopa blogi hunningolle. Mutta tässä tämä merkintä nyt kuitenkin on - ilman kuvaa.
lauantaina, syyskuuta 03, 2005
Sieniä nämäkin
Upea syyspäivä kului sienestyksen sijasta retkellä Loviisassa, Wanhassa wara parempi -tapahtumassa eli valtakunnallisilla perinne- ja korjausrakentamisen päivillä.
Toivottavasti vanhoissa taloissa ei kasva kovin paljon homesieniä - nämä käävät tulivat vastaan puistossa.
Toivottavasti vanhoissa taloissa ei kasva kovin paljon homesieniä - nämä käävät tulivat vastaan puistossa.
perjantaina, syyskuuta 02, 2005
Orvokki uhmaa syksyä kaupungissa
Luonto jaksaa puskea elämää vielä muuallakin kuin metsässä. Ihmettelen vuosi vuodelta orvokkeja, jotka jaksavat kukkia läpi pitkän kesän keskustakerrostalomme pihasoralla aivan pyörätelineiden vieressä.
Värimuunnelmiakin on nähty useita valkoisista kirjaviin. Lienevätkö ensimmäiset tippuneet jostain parvekelaatikosta?
Värimuunnelmiakin on nähty useita valkoisista kirjaviin. Lienevätkö ensimmäiset tippuneet jostain parvekelaatikosta?
Mäyräkoira mustikassa
Mäyräkoiralla ja minulla ei ole aina samat ajatukset sienestyksestä. Etenkin hyvässä suppilovahveropaikassa se ehtii kietoa hihnansa parin kolmen puun tai näreen ympärille rempoessaan turhautuneena eteenpäin. Tämänpäiväisellä retkellä Tiirismaan maastoissa onneksi tuli vastaan hyvä mustikkapaikka, jonka vieressä kasvoi sekä suppiksia että rouskuja.
Saalis: suppilovahveroita, kangas-, haapa-, musta ja karvarouskuja, yksi mustavahakas ja yksi musta torvisieni. Ja runsaasti iltapäivän aurinkoa! Haperot jätin tällä kertaa metsään, samoin jo vähän huonoon kuntoon päässeet kehnäsienet.
Saalis: suppilovahveroita, kangas-, haapa-, musta ja karvarouskuja, yksi mustavahakas ja yksi musta torvisieni. Ja runsaasti iltapäivän aurinkoa! Haperot jätin tällä kertaa metsään, samoin jo vähän huonoon kuntoon päässeet kehnäsienet.
torstaina, syyskuuta 01, 2005
Kokeilu
Lähetän tämän kuvan kokeeksi blogiini, sillä jostain syystä osa Flickrin kautta lähettämistäni kuvista ei näy tänään.
Omenat kuvasin eilen, puut notkuvat niin raskaan lastinsa alla, että yksi pienistä puista jo romahti.
Omenat kuvasin eilen, puut notkuvat niin raskaan lastinsa alla, että yksi pienistä puista jo romahti.
keskiviikkona, elokuuta 31, 2005
Loppukesän kanttarellisatoa
Kahden työn välissä oli aikaa piipahtaa maalla pihallamme, jossa kanttarellit ovat tehneet satoa jo kohta kaksi kuukautta. Kovin suuriksihan ne eivät kuivassa hiekkapohjassa kasva, mutta sinnikkäästi nousevat vuosi vuodelta. Tuntuu, kuin ne myös valtaisivat tilaa muilta rihmastoilta, sillä punikkitatit ovat melkein hävinneet - rinnalla pärjäävät lähinnä syömäkelvottomat haisuhaperot. Tosin yllätys oli melkoinen, kun löysin keskeltä hieman ruohottunutta pihapolkua myös ison tupon mustia torvisieniä. Ei valittamista!
Liikuntaharrastuksensa kullakin
Yksi Urheilukeskuksessa sienestyksen huveista on seurata, miten monilla eri tavoin ihmiset harrastavat liikuntaa. Eilen illalla bongasin normaalien sauvakävelijöiden ja koiranulkoiluttajien lisäksi ainakin jotain tapahtumaa varten treenaavia juoksijoita ja ryhmän lapsia, jotka ohjaajiensa kanssa harjoittelivat erilaisia hyppyjä.
Mutta hauskinta on tietysti aina seurata nuoria mäkihyppääjiä, joiden hypyistä kuuluu kesäkelillä iloinen suhina. Kuntoilusta tuokin laji käy, sillä pienemmissä puumäissä ei ole ollenkaan hissejä. Kiipeäminen rinteen tikkaita myöten näyttää aika hikiseltä hommalta, ja sen jälkeen pitää vielä pystyä rauhoittamaan mielensä ja sydämensykkeensä ennen hyppyä.
Mutta hauskinta on tietysti aina seurata nuoria mäkihyppääjiä, joiden hypyistä kuuluu kesäkelillä iloinen suhina. Kuntoilusta tuokin laji käy, sillä pienemmissä puumäissä ei ole ollenkaan hissejä. Kiipeäminen rinteen tikkaita myöten näyttää aika hikiseltä hommalta, ja sen jälkeen pitää vielä pystyä rauhoittamaan mielensä ja sydämensykkeensä ennen hyppyä.
Supanreunoilla keikkumista
Eilisiltana huomasin, että joku muukin on keksinyt lähteä sieniretkelle Salpausselälle Lahden Urheilukeskuksen maastoihin. Hyvä niin, kerättävää riittää, vaikka vakituinen mustatorvisienipaikkani olikin putsattu. Ei tarvinnut kuin laskeutua ensimmäisen supan rinteitä alas, ja siellähän niitä oli lisää vaikka kuinka. Hieman ylempää löysin pari kaunista esiintymää kehnäsieniä, jotka aiomme syödä tänään. Torvisienet pääsivät kuivauskaappiin.
sunnuntaina, elokuuta 28, 2005
Suppilovahveroiden aika
On se uskottava, nyt tosiaan on suppilovahveroiden aika. Suuriakin ne ovat, siis täysin kerättävässä kunnossa.
Aamupäivän metsäretkemme alkoi rouskujen merkeissä, sillä ensimmäisen tunnin kyykistelimme 95-prosenttisesti kangas-, musta- ja haaparouskujen vuoksi, muutaman kerran myös napataksemme leppärouskun tai herkkutatin. Kunnes mies - ensimmäistä kertaa sienimetsässä tänä vuonna - osui suppilovahveropaikalle. Se näytti kuitenkin olevan metsäläntin ainoa esiintymä, joten päätimme vaihtaa paikkaa.
Toinen kohteemme olikin täysosuma. Harjun laella tuli ensin vastaan pieni rypäs, sen jälkeen itärinteellä yhä uusia suppilovahverokeitaita. Korit loppuivat tietenkin kesken, joten oli pakko turvautua taskussa kulkeviin muovipusseihin. Ja koirat kyllästyivät, kun eteneminen tyssäsi ajoittain kokonaan.
Tiedän, ettei moni sienten tosiharrastaja pidä suppilovahveroiden kahmimista sammalikosta edes sienestyksenä. Eihän laji hyvinä vuosina mitenkään haastava olekaan, mutta toisaalta olen kokenut myös aivan tyhjiä syksyjä.
Suuret saaliit tuottavat mielihyvää, mutta vielä enemmän pidän suppiksen mutkattomasta luonteesta. Kun sienistä leikkaa tyven roskat pois jo metsässä, voi korillisen kaataa vaikka suoraan ritilälle kuivumaan. Kuivat sienet vievät vähän tilaa eivätkä vaadi ruuanlaitolta kummempaa suunnittelua. Vaikka kuivat sienet neuvotaankin edeltä liottamaan, voi kuivan suppiksen ihan hyvin lisätä etenkin keittoihin ja kastikkeisiin aivan sellaisenaan. Maku ja tuoksu heräävät hetkessä, ja sieni jopa näyttää tuoreelta hetken liotuksen jälkeen. Voiko olla mitään helpompaa!
Aamupäivän metsäretkemme alkoi rouskujen merkeissä, sillä ensimmäisen tunnin kyykistelimme 95-prosenttisesti kangas-, musta- ja haaparouskujen vuoksi, muutaman kerran myös napataksemme leppärouskun tai herkkutatin. Kunnes mies - ensimmäistä kertaa sienimetsässä tänä vuonna - osui suppilovahveropaikalle. Se näytti kuitenkin olevan metsäläntin ainoa esiintymä, joten päätimme vaihtaa paikkaa.
Toinen kohteemme olikin täysosuma. Harjun laella tuli ensin vastaan pieni rypäs, sen jälkeen itärinteellä yhä uusia suppilovahverokeitaita. Korit loppuivat tietenkin kesken, joten oli pakko turvautua taskussa kulkeviin muovipusseihin. Ja koirat kyllästyivät, kun eteneminen tyssäsi ajoittain kokonaan.
Tiedän, ettei moni sienten tosiharrastaja pidä suppilovahveroiden kahmimista sammalikosta edes sienestyksenä. Eihän laji hyvinä vuosina mitenkään haastava olekaan, mutta toisaalta olen kokenut myös aivan tyhjiä syksyjä.
Suuret saaliit tuottavat mielihyvää, mutta vielä enemmän pidän suppiksen mutkattomasta luonteesta. Kun sienistä leikkaa tyven roskat pois jo metsässä, voi korillisen kaataa vaikka suoraan ritilälle kuivumaan. Kuivat sienet vievät vähän tilaa eivätkä vaadi ruuanlaitolta kummempaa suunnittelua. Vaikka kuivat sienet neuvotaankin edeltä liottamaan, voi kuivan suppiksen ihan hyvin lisätä etenkin keittoihin ja kastikkeisiin aivan sellaisenaan. Maku ja tuoksu heräävät hetkessä, ja sieni jopa näyttää tuoreelta hetken liotuksen jälkeen. Voiko olla mitään helpompaa!
keskiviikkona, elokuuta 24, 2005
Nimikkosienet
Ylen Aamu-tv:stä se jo alkoi, päivän sieniannos. Marttojen sienineuvoja kehotti ihmisiä syömään mustarouskua, joka on hänenkin mielestään maukas sieni.
Millään ei olisi päivän ohjelmaan mahtunut kunnon sienestys, mutta pakkohan se oli käväistä koiran kanssa iltalenkillä Lahden Tapanilan hiihtomajan takana. Vajaan tunnin reissulla tarttui mukaan yhden salaatin verran rouskuja, puolet musta-, loput kangas- ja haaparouskuja. Ohimennen löytyneestä kolmesta isosta herkkutatista saamme juuri sopivan lounaskastikkeen huomiseksi.
Millään ei olisi päivän ohjelmaan mahtunut kunnon sienestys, mutta pakkohan se oli käväistä koiran kanssa iltalenkillä Lahden Tapanilan hiihtomajan takana. Vajaan tunnin reissulla tarttui mukaan yhden salaatin verran rouskuja, puolet musta-, loput kangas- ja haaparouskuja. Ohimennen löytyneestä kolmesta isosta herkkutatista saamme juuri sopivan lounaskastikkeen huomiseksi.
maanantaina, elokuuta 22, 2005
Valtakunnallinen sienipäivä ensi lauantaina
Kannattaa pistää muistiin, jos ei muuten tule mentyä sienimetsään; Martat järjestävät valtakunnallisen sienipäivän tilaisuuksia ensi lauantaina eli 28.7. ympäri Suomea. Tiedossa on sekä sieninäyttelyitä että muunlaisia vinkkejä sieniharrastuksen aloittamiseksi tai syventämiseksi.
Olisin varmaan innostunut matkustamaan Hartolaan Sienifestivaalille, jos tiedossa ei olisi perhejuhla. Toisaalta aion tarjota tyttäreni läksiäisjuhlissa ennen Saksan vaihto-oppilasvuotta ainakin neljää erilaista sieniruokaa: mureketta, piirakkaa, salaattia ja etikkasieniä.
Olisin varmaan innostunut matkustamaan Hartolaan Sienifestivaalille, jos tiedossa ei olisi perhejuhla. Toisaalta aion tarjota tyttäreni läksiäisjuhlissa ennen Saksan vaihto-oppilasvuotta ainakin neljää erilaista sieniruokaa: mureketta, piirakkaa, salaattia ja etikkasieniä.
sunnuntaina, elokuuta 21, 2005
Surinaa korvissa
Lauantaina maaseutu oli kaikkea muuta kuin hiljainen. Naapuruston maanviljelijät olivat vihdoin päässeet pellolle, minkä ansiosta liikenne oli välillä kovempi kuin samaan aikaan ikkunamme alle keskikaupungilla. Tasainen leikkuupuimurien, traktoreiden ja kuivureiden hurina kuuluu syksyyn ja antaa kaupunkilaisellekin tunteen siitä, että maalla on vielä elämää.
Metsässäkin surisi, hiljempaa mutta silti ikävämpiä väristyksiä aiheuttaen. Vuosikausia elin siinä uskossa, etteivät hirvikärpäset eksy niemeemme, jossa on tähän asti saanut sienestää ilman huppua. Mutta enköhän tänä syksynä ole jo monta kertaa kuunnellut inhottavaa jarrutusääntä, kun eläin on yrittänyt laskeutua hiuksiini. Ja eilen sitten kaivoin ensimmäisen mönkijän niskastani.
Sienisaalis oli sitä, mitä odotinkin, enimmäkseen rouskuja. Uusia, pieniä kangasrouskuja oli metsä täynnään, seassa jokunen mustarousku ja vielä vähän kelvollisia leppärouskuja. Iloisia yllätyksiä oliva vaaleat orakkaat, herkkutatteja löysin jälleen muutaman.
Onnistuin löytämään myös pari viime viikon suppilovahveropaikkaa ja yhden uuden. Sienet eivät olleet juuri kasvaneet, joten jätin ne edelleen kasvamaan.
Siskonlasten kanssa perkasimme jälleen pihan kanttarelleista, joita kertyi nelisen litraa. Jaoimme saaliin: isot siskon perheelle soosia varten, pienet meille etikkasieniksi.
Rouskuistakin olen tänä syksynä tehnyt jo aika monta pikkelssipurkillista, sillä pienet kangasrouskun lakit sopivat kauniina ja hieman kirpeinä etikkaan säilöttäviksi. Vielä parempia tarkoitukseen olisivat karvarouskut, mutta niitä meidän lähimetsistämme löytyy harvoin isoja määriä kerrallaan. Kun pitäisi olla niitä koivuja, jotka eivät taida mahtua hoidettujen talousmetsien ohjelmaan kuusen tai männyn rinnalle.
Metsässäkin surisi, hiljempaa mutta silti ikävämpiä väristyksiä aiheuttaen. Vuosikausia elin siinä uskossa, etteivät hirvikärpäset eksy niemeemme, jossa on tähän asti saanut sienestää ilman huppua. Mutta enköhän tänä syksynä ole jo monta kertaa kuunnellut inhottavaa jarrutusääntä, kun eläin on yrittänyt laskeutua hiuksiini. Ja eilen sitten kaivoin ensimmäisen mönkijän niskastani.
Sienisaalis oli sitä, mitä odotinkin, enimmäkseen rouskuja. Uusia, pieniä kangasrouskuja oli metsä täynnään, seassa jokunen mustarousku ja vielä vähän kelvollisia leppärouskuja. Iloisia yllätyksiä oliva vaaleat orakkaat, herkkutatteja löysin jälleen muutaman.
Onnistuin löytämään myös pari viime viikon suppilovahveropaikkaa ja yhden uuden. Sienet eivät olleet juuri kasvaneet, joten jätin ne edelleen kasvamaan.
Siskonlasten kanssa perkasimme jälleen pihan kanttarelleista, joita kertyi nelisen litraa. Jaoimme saaliin: isot siskon perheelle soosia varten, pienet meille etikkasieniksi.
Rouskuistakin olen tänä syksynä tehnyt jo aika monta pikkelssipurkillista, sillä pienet kangasrouskun lakit sopivat kauniina ja hieman kirpeinä etikkaan säilöttäviksi. Vielä parempia tarkoitukseen olisivat karvarouskut, mutta niitä meidän lähimetsistämme löytyy harvoin isoja määriä kerrallaan. Kun pitäisi olla niitä koivuja, jotka eivät taida mahtua hoidettujen talousmetsien ohjelmaan kuusen tai männyn rinnalle.
maanantaina, elokuuta 15, 2005
Myrkkysieniä ja "vaarallinen" mustarousku
Tänään tuli taas vastaan useita valkoisia kärpässieniä. Moni varoo niiden takia kaikkia valkoisia sieniä, ja hyvä niin. Jos ei ole varma, ei kannata riskeerata. Uskallan kyllä kerätä metsästä herkkusieniä, mutta niissähän heltat ovat aina ruskeat tai vähintään muuttuvassa punertavaksi. Mutta monia muita valkoisia sieniä vierastan, vaikka ne eivät valkoiseen kärpässieneen sekoittuisikaan. Yllättävän paljon ihan viattoman ja herkullisen näköisissä lajeissa on todella vaarallisia. Ja sienimyrkyt kannattaa ottaa tosissaan, niistä pahimmat todella tappavat.
Edelliseen postaukseeni tuli kommentti, jossa - aivan syystä - muistutettiin rakastamani mustarouskun (lactarius necator) vaaroista. Useimmat sienikirjat nimittäin nykyään kehottavat välttämään mustarouskua joko sen ympäristömyrkkyjä keräävän ominaisuuden tai mahdollisten mutageenisten vaikutusten takia.
Suurin osa sienikirjoistani on maalla, joten täällä kaupungissa turvaudun Mauri Korhosen klassikkoon, Sienestäjän kirjaan (1978), jossa mustarouskun vaaroista ei vielä mainita mitään. Muistaakseni varoitukset ovat jo seuraavassa kirjassa. Aika tuore WSOY:n käännöskirja Sienet tutuiksi (2004) ei sekään varoittele, vaan vakuuttaa sienen olevan syötävä 10 minuutin keittämisen jälkeen (muuten kirja on luvalla sanoen turha opus Suomessa, sen verran se keskittyy keskieurooppalaisiin lajeihin).
Irma Järvisen, Lasse Kososen ja Marita Joutjärven Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut (2003) ei kerro yhtään mustarouskureseptiä, mutta sanoo lajista seuraavaa: " Mustarousku on meillä perinteinen ruokasieni. Sen on kuitenkin tutkimuksissa todettu sisältävän pieniä määriä voimakkaita aineita, jotka bakteeritesteissä ovat osoittautuneet mutageenisiksi. Tämän seikan ja sienen voimakkaan kirpeän maun vuoksi 5-10 keittäminen eiskäsittelynä on suositeltavaa."
Itse olen noudatttanut sitä linjaa, että kaikki syötävät rouskut leppärouskuja lukuunottamatta pitää keittää, mieluiten tuon 5-10 minuuttia.
Saksalainen Pilze Ensyklopädie ei varoittele mustarouskusta, sen sijaan karvarousku (lactarius torminosus) on sen mukaan yhden ristin verran myrkyllinen. Taitavat olla siis myös kulttuurisia juttuja. Mutta toki luotan suomalaisiin tutkijoihin omien sientemme kohdalla eniten.
Mitä sanoo netti? Helpoimman eli Google-haun avulla löysin lukuisia kaltaisiani harrastajia, joista suurin osa kilpaa kehui mustarouskua yhdeksi maukkaimmista sienistämme. Moni muukin on syönyt lajia kymmeniä vuosia ja on edelleen terveen kirjoissa. Mm. Turun Sieniseuran perustaja, professori, Turun yliopiston Kasvimuseon emeritus museonhoitaja (= museonjohtaja), keruutuotetarkastaja numero 2, Yrjö Mäkinen, väittää 2001 julkaistussa haastattelussa, että puheet mustarouskun ja jopa lakritsirouskun myrkyllisyydestä ovat täyttä puppua.
Mutta korostan, etten usuta ketään riskeeraamaan terveyttään. Jos tarjoan mustarouskusalaattia vieraille, kerron sen sisällöstä heille. En minäkään syö kylässä mustaksi poltettua grillimakkaraa...
Päivän saalis: leppärouskuja, kangasroukuja, herkkutatteja, pienenpieniä suppilovahveroita (jotka jätin metsään), runsaasti erilaisia haperoita, muutama hyvä kehnäsieni, yksi kanttarelli, pari männynpunikkitattia. Ja hurja uupumus, sillä sieniretken ja perkaamisen alle tein ihan täyden työpäivän. Mutta kyllä kannatti vaeltaa metsässä, sen verran komea aurinkopäivä Lahden ja Hollolan metsissä oli, pitkästä aikaa. Nukkumaan!
Edelliseen postaukseeni tuli kommentti, jossa - aivan syystä - muistutettiin rakastamani mustarouskun (lactarius necator) vaaroista. Useimmat sienikirjat nimittäin nykyään kehottavat välttämään mustarouskua joko sen ympäristömyrkkyjä keräävän ominaisuuden tai mahdollisten mutageenisten vaikutusten takia.
Suurin osa sienikirjoistani on maalla, joten täällä kaupungissa turvaudun Mauri Korhosen klassikkoon, Sienestäjän kirjaan (1978), jossa mustarouskun vaaroista ei vielä mainita mitään. Muistaakseni varoitukset ovat jo seuraavassa kirjassa. Aika tuore WSOY:n käännöskirja Sienet tutuiksi (2004) ei sekään varoittele, vaan vakuuttaa sienen olevan syötävä 10 minuutin keittämisen jälkeen (muuten kirja on luvalla sanoen turha opus Suomessa, sen verran se keskittyy keskieurooppalaisiin lajeihin).
Irma Järvisen, Lasse Kososen ja Marita Joutjärven Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut (2003) ei kerro yhtään mustarouskureseptiä, mutta sanoo lajista seuraavaa: " Mustarousku on meillä perinteinen ruokasieni. Sen on kuitenkin tutkimuksissa todettu sisältävän pieniä määriä voimakkaita aineita, jotka bakteeritesteissä ovat osoittautuneet mutageenisiksi. Tämän seikan ja sienen voimakkaan kirpeän maun vuoksi 5-10 keittäminen eiskäsittelynä on suositeltavaa."
Itse olen noudatttanut sitä linjaa, että kaikki syötävät rouskut leppärouskuja lukuunottamatta pitää keittää, mieluiten tuon 5-10 minuuttia.
Saksalainen Pilze Ensyklopädie ei varoittele mustarouskusta, sen sijaan karvarousku (lactarius torminosus) on sen mukaan yhden ristin verran myrkyllinen. Taitavat olla siis myös kulttuurisia juttuja. Mutta toki luotan suomalaisiin tutkijoihin omien sientemme kohdalla eniten.
Mitä sanoo netti? Helpoimman eli Google-haun avulla löysin lukuisia kaltaisiani harrastajia, joista suurin osa kilpaa kehui mustarouskua yhdeksi maukkaimmista sienistämme. Moni muukin on syönyt lajia kymmeniä vuosia ja on edelleen terveen kirjoissa. Mm. Turun Sieniseuran perustaja, professori, Turun yliopiston Kasvimuseon emeritus museonhoitaja (= museonjohtaja), keruutuotetarkastaja numero 2, Yrjö Mäkinen, väittää 2001 julkaistussa haastattelussa, että puheet mustarouskun ja jopa lakritsirouskun myrkyllisyydestä ovat täyttä puppua.
Mutta korostan, etten usuta ketään riskeeraamaan terveyttään. Jos tarjoan mustarouskusalaattia vieraille, kerron sen sisällöstä heille. En minäkään syö kylässä mustaksi poltettua grillimakkaraa...
Päivän saalis: leppärouskuja, kangasroukuja, herkkutatteja, pienenpieniä suppilovahveroita (jotka jätin metsään), runsaasti erilaisia haperoita, muutama hyvä kehnäsieni, yksi kanttarelli, pari männynpunikkitattia. Ja hurja uupumus, sillä sieniretken ja perkaamisen alle tein ihan täyden työpäivän. Mutta kyllä kannatti vaeltaa metsässä, sen verran komea aurinkopäivä Lahden ja Hollolan metsissä oli, pitkästä aikaa. Nukkumaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
