sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Olipa aurinkoinen viikonloppu!

Tänä viikonloppuna mies ja minä emme enää hiihtäneet (puoliso viimeksi keskiviikkona, minä viikko sitten lauantaina), mutta vieläpä tällä seudulla hiihdettiin, jopa kilpaa. Eilen järjestettiin ensimmäiset Kansalliset Messilän ylämäkihiihdot, jonne lähdimme viettämään katsojina aurinkoista iltapäivää.

Olipas mielenkiintoista seurata, miten eri ikäiset kilpahiihtäjät jaksoivat runnoa ylämäkeen Messilän laskettelurinteen reunassa! Kilpailussa oli mukana noin 120 hiihtäjää, joista nuorimmat olivat 12-vuotiaita, vanhimmat selvästi vanhempia kuin 40-vuotiaiden sarjan alaikäraja.

Reitti oli "vain" 1,2 kilometriä pitkä, mutta nousu aika tappavan näköinen, ja se ainoa laskukin todella hankala. Hollolan Urheilijoiden sivun mukaan nousua kertyi 110-120 metriä. Parhaat ajat olivat päälle neljä minuuttia, huonoin jossain yhdeksän minuutin paikkeilla.

Seurasimme kisaa kolmessa kohdassa, joista ylimmäinen oli melkein huipulla. Tarpominen pujottelu- rinteen syrjässäkin kävi ihan pikku harjoi- tuksesta, ja jonkun- laisena hiihdon harrastajana osasin kyllä jonkin verran eläytyä siihen, millaista olisi luistella ylämäkeen moinen matka. Kyllä siinä olisivat minuutit tuntuneet pitkiltä! Aika monelle juniorille riittikin mäen sivussa tukijoukkoja huutamassa kannustuksia. Ja aika harva ilmeisesti sittenkään keskeytti.

Messilässä lunta näytti olevan rinteessä niin paljon, että itse asiassa vähän ihmettelen hiihtokeskuksen ilmoitusta, ettei se enää pidä rinteitä auki tämän viikonlopun jälkeen. Ylämäkihiihdot käyttivät vain pienen kaistaleen kahden rinteen reunasta, joten pääsin seuraamaan myös erilaisia laskettelijoita, joita näytti olevan ihan mukavasti.

Mutta ehkä ihmiset eivät sitten enää osaa mennä myöskään hiihtokeskuksiin, kun lumi sulaa kaduilta. Niin käy ainakin murtomaahiihtolatujen kanssa. Niitä tosin on jo vaikeampi pitää kunnossa sen jälkeen, kun tuuli on tuivertanut ladut täyteen havuja ja muuta roskaa. Ja tietenkin vesisade teki ensin tehtävänsä, minkä jälkeen etelärinteet alkoivat sulaa auringossa.


1 kommentti:

Kirsikka kirjoitti...

Viikonloppuna tuli Rukalla testattua rinteitä (tai rinnettä, ja sekin hyvin pieni) ja todettua, että kun aurinko yhtään paistaa, menee lumi sellaiseksi mössöksi, että laskeminen on aika vaikeaa. Mutta kovasti ne siellä kuitenkin uhkasivat rinteet pitää kesäkuun puolle asti auki.