sunnuntaina, helmikuuta 05, 2012

Ravintolapäivä ja design sopivat yhteen

Eilen pääsin ensi kertaa osallistumaan ravintolapäivään, tälläkin kertaa tosin vain syöjänä. Lahdessa on aiemminkin ollut joitain yksittäisiä pop up -ruokapaikkoja, mutta eilen päivä sai lisänostetta Designpääkaupunkiviikonlopusta - ainakin minun silmissäni. Järjestin kävelykierroksen sen mukaan, missä näytti olevan kiinnostavinta tarjoilua ja katsottavaa.

Aloitin kierroksen Asemapäällikön talosta, jossa on avoimet ovet ja kahvilakin vielä tänään. Sen tarjoilu käsitti fiksusti suolaisia piirakoita ja salaattia, kahvia ja upeita kakkuja. Koska mennessäni yhdentoista maissa oli jo lähes lounasaika, valitsin mustatorvisienipiirakan ja salaatin ja jälkiruoaksi mustikkakukkoa, vaniljakastiketta ja kahvia. Aivan uskomattoman hyvä kokonaisuus eikä maksanut yhteensä kuin kuusi euroa! Ymmärrän idean myydä leivonnaisia edullisesti, mutta olisivat käsityöläiset voineet pikkuisen enemmän aivan ammattilaistason ruoistaan velottaa. Aamun Etelä-Suomen Sanomien mukaan kun kakut olivat loppuneet jo puolenpäivän aikaan, enkä yhtään ihmettele.

Asemapäälliköntalon muotoilijoille oli tietenkin pääasia esitellä työtilojensa lisäksi tuotteitaan. Nuoret muotoilijat ovatkin tehneet kiinnostavia tuotteita kestävän kehityksen ajatuksella. Minulla ei tällä kertaa ollut mitään tarvetta eikä rahaakaan ostaa mitään, mutta onneksi muutama muu kävijä näytti käyvän neuvotteluja sekä koruista että vaatteista ja muista tekstiileistä.

Seuraava etappini oli Lahden Muotohuoltamo, jossa olisi näyttelyn ohessa ollut mahdollisuus juoda kahvit muffineiden tai muodikkaammin cup cakeien kanssa. Olin kuitenkin vielä niin täynnä, että kakut saivat nyt jäädä. Latu-näyttely on ihan mielenkiintoinen näkökulma teolliseen muotoiluun, siellä voi haastaa itseään pohtimalla mm. pakkauspahvin monia käyttötapoja. Suosittelen piipahdusta tänään (klo 14 asti), jos vaikka äänestysmatkalla kaipaa kahvia ja presidentinvaalitaistelun ohessa muuta ajateltavaa.

Olin itse asiassa ajatellut käydä erikseen kahvilla Autiotalo-vintage- kaupassa, mutta mukaan tarttunut seura halusi toisin. Hieman harmi, sillä Autiotalossa olisi päässyt seuraamaan myös kierrätystyöpajan toimintaa. Piipahdimme kuitenkin iam designin pikkuruisessa studiossa Vesijärvenkadulla, jossa saimme erittäin mielenkiintoisten toimistohuonekalujen pikaesittelyn. Seuraava etappi oli Lahden värit -valokuvaprojektia esitellyt Studio Salokannel & Toivonen.

Ja sitten sokerina pohjalla Rauhankadun sisäpihalla sijaitseva korutaiteilijoiden pop up -kauppa, jossa olin piipahtanut jo perjantaina pikku ostoksilla ennen tanssituntia. Myös tässä tunnelmallisessa tilassa olisi ollut tarjoilua. Seura yritti houkutella vielä Lahden Satamaan, mutta lähdin kuitenkin ruokaostoksille hankkimaan simpukoita ja lampaanlihaa tämän viikonlopun tarpeiksi.

Ravintolapäivä jäi kierroksellani sittenkin kakkoseksi, mutta hyvä kun tuli korkattua. Designpääkaupunkiviikonloppu jatkuu vielä osassa kohteissa tänään, joten kannattaa tutustua ohjelmaan, jos tosiaan etsii lisäkohdetta äänestyspiipahduksen oheen. Lahden kohteet löytyvät sivulta 27 alkaen.

Laitanpa tähän vielä kuvan jalkineista, joilla pakkaskierrokseni -25 asteessa tein. Kasvoissa ja sormissa välillä pisteli, mutta varpaat olivat kuin sisällä. Huopikkaat myös herättävät keskustelua, yleensä positiivista. Etenkin muotoiluporukoissa käytettävyys ymmärretään hyvin, eikä huopatossujen estetiikkaakaan enää vierasteta.

Ei kommentteja: