sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011

Ruokaa ei mene hukkaan, se menee koirille

Parin viime vuoden aikana on kerrottu sekä ruokaa tuhlaavista kotitalouksista että koirien hiilijalanjäljestä. Selvitysten tai tutkimusten mukaan pahimpia ruoan tuhlaajia ovat naiset - siis henkilöt, jotka todennäköisesti sitä myös eniten valmistavat. Jossain uutisissa olen nähnyt, että pahimpia ovat sinkkunaiset (jotka ehkä yliarvioivat ostaessaan sen, miten paljon syövät kotona), toisissa taas on syytetty kaikkia naisia liian tarkasta päivämäärien tuijottelusta.

Koirille taas on laskettu hurjia hiilijalanjälkiä sen perusteella, että erikseen koirille valmistettavat ruoat sisältävät paljon lihaa ja tietenkin myös niitä syötäviä viljoja, joita ihmisetkin tarvitsevat.

Ihmettelen vähän, eivätkö nykyperheet syötä ollenkaan ylimääräistä ruokaa lemmikeilleen. Kun meidän lapsemme olivat pieniä, silloisen mäyräkoirakaksikon suurinta herkkua olivat vauvaikäisten pöperöt maustettuna sillä ihanalla pikkulapsen hajulla, jota lautaseen oli tarttunut.

Ensimmäisten koirien jälkeen olemme kasvattaneet vielä kaksi mäyräkoiraa, yhden englanninbulldogin ja yhden mopsin pääosin kotiruoalla. Kaikki ne (lukuunottamatta sitä yhtä epäonnista, joka löysi maalta rotanmyrkkyä) ovat eläneet rotuun suhteutettuna pitkän elämän: kaikki mäyräkoirat vähintään 13 (se elossa oleva on 13 ja 3 kk), englanninbulldoggi 8 ja vielä elossa oleva mopsi ainakin yli 14 vuotta.

Appivanhemmilla ollut sekarotuinen noutaja eli kotiruoalla yli 15-vuotiaaksi. Nyt yksin elävä anoppi suree koko ajan sitä, ettei hänellä enää ole koiraa syömässä yli jäänyttä ruokaa. Ja hän on sentään muutenkin tarkka taloudenpitäjä ja kompostoija, ei siis mikään tyypillinen sinkkunainen.

Vatruskoita ei anneta koirille, sillä niissä on perunaa.
Tiedän, ettei koirille ihan kaikkea saa syöttää. Perunasta varoite- taan, mutta vain mopsimme on osoittanut selkeästi oireita sen suhteen. Siispä leivon yli jääneistä perunoista vatruskoita, jotka menevät aina kaikki kaupaksi ihmisille. Pieni määrä perunasosetta muun ruoan seassa ei koskaan ole aiheuttanut mitään oireita yhdellekään muulle koirallemme.

Koirien allergioitakin esiintyy, ja niitä hoidetaan mm. kalliilla erikoisruoilla. Ymmärrän koiran isäntää ja emäntää, sillä jos lemmikki on koko ajan kipeänä, sitä haluaa kokeilla vaikka mitä.

Mopsille ostimme joitain allergiaruokanappuloita johonkin oireeseen, jota en enää muista. Kyllähän ne liotettuna menivät, mutta siinä vaiheessa koira oli jo tottunut nuolemaan mäykkykaverinsa kanssa tiskikoneeseen menevät ihmisten lautaset, joten mitään tarkkaa dieettiä emme voineet toteuttaa. Teimme tietoisen päätöksen, jossa koirien elämänlaatuun kuuluu saada osallistua ruokailun jälkien siivoamiseen. Se mopsi on nyt yli 14, ja sen suurimmat onnen hetket liittyvät kyllä ruokailuun.

Mopsi putsaa munakaspannua.
Siitä olemme pitäneet huolen, ettei yhdelle-
kään koiralle ole annettu sen paremmin tähteitä kuin erikseen valmistettuakaan koiranruokaa koskaan liikaa. Jos tähteitä on paljon, pakastan ne koiranruoaksi. Meidän koiramme eivät ole ylipainoisia.

No, kyllähän meilläkin koiranruokaa ostetaan, koska syömme itse niin vähän lihaa. Keskihintaista koiranmakkaraa kuluu kahdelle koiralla viikossa yksi pötkö, lisäksi menee yksi kaupan halpismaksalaatikko. Paljon mieluummin kuitenkin ostan esimerkiksi kokonaisen kalan ja keitän siitä pään ja muut fileroinnin jälkeen yli jääneet osat koirille. Etenkin rasvainen lohi on suurta herkkua.

Annosten päälle kaadamme vatsaystävällistä piimää ja etenkin talvella lorautamme vähän rypsiöljyä estämään turkin kutiamista. Ei se öljy auta pakkasilla nykyistä mäyräkoiraamme, jolla on aina talvella kutiava ja hilseilevä turkki. Mutta ei auttanut eläinlääkäriasemalta ostettu kallis ja vitaminoitu öljylisäkään. Mopsin turkki sen sijaan kiiltää niin, että eläinlääkärikin ihmetteli sitä sydäntarkastuksen yhteydessä.

Ei kommentteja: