perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Tulppaanit Aalto-maljakossa on ehkä...


Tulppaanit Aalto-maljakossa
Originally uploaded by InaRuo.
...keskiluokkaisinta mitä tiedän. Pakko se kimppu, tai oikeastaan kaksi, oli kuitenkin ostaa piristämään flunssan turmelemaa viikkoa. Väliin ovat jääneet niin teatterin ensi-ilta, italian tunti kuin modernin tanssin harjoituskin. Hiihtämisestä en edes haaveile tulevana viikonloppuna...Tietysti myös töiden kanssa on pitänyt hellittää, yhden kokonaisen päivän onnistuin nukkumaan peiton alla.

Onneksi saan flunssan vain harvoin. Edellisestä on yli vuosi, ja sitä ennen taisin porskuttaa ilman nuhaa, lihaskipuja tai muita pään ja kropan turruttavia oireita puoli vuosikymmentä.

Tänään olin jo sen verran pirteä, että jaksoin ryhtyä lääkitsemään oloa itämaisvaikutteisella vihanneskeitolla. Porkkanan ja purjon sekaan silppusin runsaasti valkosipulia, persiljaa ja sitruunamelissaa, raastoin tuoretta inkivääriä ja kaivoin varastoista kuivattua chiliä. Paistoin kasvikset nopeasti öljyssä, lisäsin hieman soijakastiketta ja muutaman desin vettä ja mausteet ja hauduttelin. Ripottelin vielä joukkoon varovasti suolaa ja pippuria - oma makuaisti kun on aika tukossa, ja halusin myös muiden voivan syödä keittoa. Ihan lopuksi lisäsin hieman katkarapuja sattumiksi.

Kuumaa keittoa lusikoidessa hengitystiet aukesivat autuaallisesti, ja muutaman hetken jopa maistoin jotain. Eihän se nuha tietenkään keitolla ohi mene, mutta kyllä terveelliseltä maistuvalla ruualla on merkityksensä. Nyt taas jaksaa kurjaa oloa vähän paremmin. Ja jos keskellä yötä herään tukkoiseen nenään, voin lämmittää kupin soppaa ilokseni ja lueskella jotain hiljaisessa keittiössä.

Ei kommentteja: