sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006

Löysinpä nokkosia pakastimesta...

...kun päätin vihdoinkin sulattaa arkkupakastimen ja yhden jääkaapeista. Parhaat pakkaset olivat tosin jo ohi, mutta sen verran kylmää kuitenkin oli, että saatoin siirtää marjat ja sienet ulkoilman kautta pakastimesta toiseen ja samalla heittää pois muutaman ylivuotisen ruuan. Onneksi olen tehnyt karsintaa jo pitkin talvea kovalla kädellä, joten en löytänyt muuta ylimääräistä kuin pari kaalilaatikon loppua. Sinne ne päätyivät jäätyneen kompostin huipulle odottamaan, että kevätaurinko herättäisi lahottajat eloon.

Iloinen yllätys - siis pakastimessa, ei kompostissa - oli melkein litra silputtua nokkosta, jonka heti päätin muuttaa ruuaksi. Joku muu vaihtoehto olisi varmaan ollut kevyempi ja terveellisempi kuin piirakka, mutta nyt sain käyttöön myös muutaman juustonkannan. Juustoa näyttää olevan paljon, mutta kyllä siellä alla tosiaan on ihan kunnolla vihreää, nokkosten ohella myös yksi kuivettumasta pelastettu purjo silputtuna. Ja tietysti creme fraichea (kevyttä sellaista), kananmunaa ja mausteeksi mustapippuria (suolaahan on jo juustossa). Pohjataikina ei ole mikään gourmet-versio vaan pikaisesti sekoitettu rasva-jauhoseos, mutta toimii kyllä tällaisessa paksutäytteisessä piirakassa.

Ei kommentteja: