Kuvan auringonpaiste on viikon takaa, omaisten näytöksestä.
sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008
Lomalle kulttuurista
Kun työ suurelta osin sivuaa kulttuuria, tekee ainakin loman aluksi mieli karttaa sitä tomerasti. Ensi viikko kuluukin todennäköisesti enimmäkseen pikku arkihommissa housujen lyhennyksistä ruohonleikkuuseen, ellen sitten vain istuskele torikahvilassa tai käy tsekkaamassa metsässä, olisiko sade jo nostanut ensimmäiset kanttarellit esille. Mutta viimeistään viikon päästä alan luultavasti järjestää taidematkaa Jämsän ja Mäntän seudulle ja toista Iittalan suuntaan. Näistä on alustavasti sovittu ystävien kanssa, päivä on vain vielä määrittämättä. Lomaa on tällä erää kolme viikkoa, joten ei siinä niin hirveästi ole suunnittelemista - tärkeintä olisi irrottautua ainakin tästä koneesta hetkeksi.
Eilinen kului vielä tositoimissa Mukkulan nurmella, kun Lahden Runomaraton sai nauttia tänä kesänä harvinaisesta auringonpaisteesta melkein koko päivän. Pilvet uhkailivat pari kertaa, mutta yhtään sadepisaraakaan ei taivaalta tirissyt. Joku vieras jopa kehtasi valittaa, ettei yksikään penkki ollut varjossa. Muut taisivat tyytyä kohtaloonsa ja ottaa kaiken irti sopivasta parinkymmenen asteen lämmöstä ja inspiroivista esityksistä. Tällä kertaa minäkin ehdin nähdä ja kuulla jotain, koska en onneksi ollut päävastuullinen järjestäjä. Irakilainen Reem Kais Kubba säväytti sodan ja rakkauden runoillaan, kuvassa myös runot suomeksi lukenut Terhi Willman.
Tänään on taas satanut osan päivästä oikein urakalla, ja se on sääli Vääksyn Teatteri Kanava -kesäteatterissa esiintyvän tyttären kannalta. (Lahden ja Vääksyn välillä on sentään kolmisenkymmentä kilometriä, joten toivon tietenkin teatterilaisten selvinneen ihan kuivana.) Esityksiä on nyt ollut viikon verran, ja kuulemma vain kahdessa ei ole satanut. Tänään on pari näytöstä, toivottavasti edes toinen sujuu ilman taivaallisia suihkuja. Vaikka näytelmän pölhöläiset vielä tarkenisivatkin märissä asuissaan, katsojia vesisade tuskin houkuttaa mukaan.
Kuvan auringonpaiste on viikon takaa, omaisten näytöksestä.
Kuvan auringonpaiste on viikon takaa, omaisten näytöksestä.
sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008
Ulkoilua myrskyn silmässä
Rakeiden tanssia seurasin turvallisesti koti-ikkunasta, jonka takana suurinta huolta kannoin sisäpihamme tomaattien ja daalioiden kohtalosta. Kymmenen minuutin kuuro ei näyttänyt tehneen mitään kummempaa vahinkoa, joten sikäli huokaisimme.
Tänään olisi tiedossa vanhemman tyttären kesäteatteriesitys Vääksyssä, omaisten ilta. Seuraamme säätä siis tavallista tiiviimmällä mielenkiinnolla. Mies tosin totesi, että kysymys on vain pukeutumisesta. Mutta jos otamme mukaan sateenvarjot (mihin emme tietenkään sorru kesäteatterikatsomossa!), hän jää kotiin.
perjantaina, kesäkuuta 06, 2008
Pyörällä puiston ympäri
Minä tosin keskityin enemmän valokuvaamisen harjoitteluun kuin itse kisaan, mutta kyllä tunnin ja viiden kierroksen kisassa ehti aistia ihan oikean pyöräkilpailun tunnelmaakin. Kun turhaa tungosta ei ollut, radan varressa ehti kuulla myös kilpakumppaneiden keskusteluja ja keskinäistä psyykkaamista.
tiistaina, kesäkuuta 03, 2008
Puistojumppakausi avattu
Tuulta, aurinkoa, välillä pilviä ja 18 astetta lämmintä. Aika ihanteellinen puistojumppasää, jossa kukaan ei läkähtynyt ainakaan liian paahteen vuoksi. Tosin nuoren ohjaajan vetämä liikunta oli ihan riittävän tehokas kyykkyliikkeineen ja kuminauhalla tehtyine hauiskääntöineen. Voi tuntua huomenna reisissä, vaikka onneksi olenkin tanssinut, kävellyt, pyöräillyt ja tehnyt kaikenlaista muutakin liikunnallista pitkin talvea ja kevättä.Olin itseeni ihan hirveän tyytyväinen, kun taas avasin kauden - pari viikkoa "myöhässä". No, kesäjumppien yksi hyvä puoli onkin kertamaksu ja samalla sitoutumattomuus. Lomamatkan tai sateen sattuessa ei tarvitse surra menetettyä mahdollisuutta. Aika monta kertaa silti ehtii ihastella loppuvenyttelyissä yläpuolella seilaavia pilviä ja pääskysiä.
Kuva on aika onneton, nopeasti kännykän kameralla otettu. Ei tule kuljetettua mukana oikeaa kameraa, ja jotenkin sitä vähän ujosteleekin kanssarehkijöiden ikuistamista. Mutta kun voimisteluseuran puolesta yksi naisista alkoi kuvata ihan oikeasti, minäkin kaivoin oman laitteeni nopeasti repusta...
Ja paikka on siis Fellmannin puisto Lahdessa. Puistojumppien aikataulut löytyvät mm. ESS:n tapahtumakalenterista.
tiistaina, toukokuuta 27, 2008
Voikukkia, nokkosia ja selkävaivoja
Tytär, koirat ja minä kävimme maalla hakemassa voimia, toisen tyttären ylioppilasjuhliin tarvittavia maljakoita sekä luonnon ja pihan antimia, nokkosia ja raparpereja. Koirille vapaat ulkoilut ovat silkkaa juhlaa, jonka jälkeen niitä on tosi vaikea saada autoon ja takaisin kaupunkiin - liekalenkeille ja sohvalle makoilemaan. Toisaalta neitimme alkavat olla sen verran iäkkäitä (mopsi ja mäyräkoira täyttävät vuosia peräkkäisinä päivinä elokuun lopussa, seuraavaksi 11 ja 10), että lepopäivät kaupungissa tulevat myös tarpeeseen. Etenkin mäykyn lihakset ovat tiukkojen juoksupäivien jälkeen niin kipeät, että sille pitää illalla antaa särkylääkettä. Siihen on oikein eläinlääkärin määräys vuoden takaisen selkäleikkauksen jälkeen, jotta lihakset eivät jumittuisi niin pahasti, että kävelyasento kärsii.
Tunnistan oireiston selkävaivaisena ja joskus liikaa touhuavana ihmisenäkin... Tiukka ilmeeni taitaa enteillä sitä, että sain tänään selän todella kipeäksi kyykittyäni nokkosia keräämässä. Tai itse asiassa en edes tiedä, mikä kivun tällä kertaa herätti. Vielä eilen jaksoin sekä pyöräillä että käydä ihan kunnollisella kävelylenkillä. Taitaa olla särkylääkkeen otto minullakin edessä ennen nukkumaan menoa.
sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008
Vesielämää ja lintuhavaintoja
Tänään jos koskaan harmitti, kun en viitsinyt pakata kameraa vesitiiviisti ja ottaa sitä mukaan kevään ensimmäiselle melontareissulle. Järvellä ja sen tuntumassa suorastaan kuhisi tapahtumia: vesilintujen taitolentoa, h-veneiden purjehduskisaa, kalastajia, kautensa aloittaneita leirintäalueen asukkeja, Vesisamoilijoiden perhemelontakurssia.
Omalta kannalta on tietenkin tärkeintä, miltä melonta jäsenissä ja mielessä tuntui. Lihakset ovat ensimmäisellä kerralla aina tottumattomuuttaan kovilla, minkä vuoksi olimmekin järvellä vain reilun tunnin. Siinä ajassa ehdimme Kahvisaaresta Paimelanlahdelle ja kierrellen takaisin. Koska meloimme aika lailla rantoja pitkin, koimme periaatteessa tyynellä järvellä useita tuulensuunnan muutoksia. Äänimaailma oli rikas hiljaisesta liplatuksesta moottorien jyrinään ja lokkien rääkymisestä hiljaisempiin varoitushuutoihin. Taas kerran kiittelimme miehen kanssa toisiamme, kun saimme lähdettyä yhteiselle retkelle.
Omalta kannalta on tietenkin tärkeintä, miltä melonta jäsenissä ja mielessä tuntui. Lihakset ovat ensimmäisellä kerralla aina tottumattomuuttaan kovilla, minkä vuoksi olimmekin järvellä vain reilun tunnin. Siinä ajassa ehdimme Kahvisaaresta Paimelanlahdelle ja kierrellen takaisin. Koska meloimme aika lailla rantoja pitkin, koimme periaatteessa tyynellä järvellä useita tuulensuunnan muutoksia. Äänimaailma oli rikas hiljaisesta liplatuksesta moottorien jyrinään ja lokkien rääkymisestä hiljaisempiin varoitushuutoihin. Taas kerran kiittelimme miehen kanssa toisiamme, kun saimme lähdettyä yhteiselle retkelle.
maanantaina, toukokuuta 19, 2008
Ruokaa ja virkistystä
Eilisellä metsäretkellä muistin taas, ettei saalis (kaksi korvasientä, pieni ja vielä
Olimme itse asiassa, mäyräkoira, mopsi ja minä, kaikki kolme varsin täpinöissämme keväisen metsän tunnelmista.
Koirilla homma painottuu pohjakerrokseen, jota toki minäkin pyrin tarkkailemaan sienien toivossa. Väkisin kuitenkin silmä karkasi yläilmoihin, kun oksistosta ja taivaalta kuului ties mitä sirkutusta, räkätystä, ujellusta, kirkunaa ja ryskettä. Ja hajuja, niitä aistii ihminenkin, saati sitten varsinaiset nuuskimisen ekspertit.
Pieni sienisaalis ei harmittanut, sillä itse asiassa olin jo ennalta päättänyt hakea myös muita aineksia päivän ruokaan ja jatkojalostukseen. Ensin puin käsineet käteen ja lähdin kokemaan nokkosapajiani seinänvierillä. Juuri sopivan kokoisista
Apropos, viinimarjapensaissa oli enemmän kukkia kuin muistan vuosiin nähneeni. Toivottavasti kylmät yöt eivät nyt verota satoa. Kirsikkakin kukki jo täysillä, ja äitini mukaan siinä on viikon lopulla nähty pölyttäjiä pörräämässä. Eilisessä koleudessa en kyllä tavannut minkään lajin hyönteisiä.
tiistaina, toukokuuta 13, 2008
Runopaikkoja katsomassa
Viikonvaihde kului juhliessa, enemmän kuitenkin toukokuun syntymäpäiviä kuin äitienpäivää. Sunnuntaiaamuna minä vielä satuin olemaan ensimmäisenä perheestä hereillä, joten mitään lauluja tai aamukahveja oli turha odottaa. Rauhallinen lehdenluku keittiössä itse keitetyn kahvin kera maistui sekin ihan hyvältä.Sunnuntaina kukistin metsään yhden autosiirtymän ohessa, mutta ei löytynyt korvasieniä mäntymetsän hakkuujäljistä. Seuraava etsintämahdollisuus mahtuu ohjelmaan joskus ensi viikonvaihteessa.
Eilen kävin pienen porukan kanssa katsomassa, miltä Mukkulan kartanon alue näyttää näin keväällä. Olen mukana järjestämässä Lahden 14:ttä Runomaratonia juhannuksen jälkeiseen viikonloppuun. Perinteisesti lauantaipäivä kuluu siis Mukkulan nurmikolla, jossa on luvassa taas monenlaista esiintyjää ja tekstiä, vähän laulua ja soittoakin. Eilen Mukkulassa tuuli kylmästi, mutta pensaat ja puut olivat komeasti kukassa. Sen verran testasin polkupyöräilyä, että tällä kertaa rengas kesti - kiitos mieheni ja pyöräkorjaamon avun.
tiistaina, toukokuuta 06, 2008
Korvasieniyllätys
torstaina, toukokuuta 01, 2008
Pyörän päällä
Satamassa riitti väkeä ja tunnelma oli hyvä, kunnes palasin parkissa olleen polkupyöräni luoksi. Juuri aamulla pumpattu rengas oli surkean litteä, ja kotimatkalle oli lähdettävä kävellen. Eihän sitä taluttamista tullut kuin reilu kilometri, mutta toki olisin toivonut kevään avausmatkasta vähän laajempaa rundia Lahden kevätnähtävyyksiä katsomaan. Vaikutti siltä, että rengas on todella entinen, mikä edellyttää toimia lähipäivinä.
Ensimmäiset vappuhulinat
Puolueiden vapputilaisuuksia en hirveästi edes kaipaa, mutta erilaisia kuoroja on toki hauska kuunnella. Tori on nyt kuitenkin nähty ja koettu, pyörällä olisi tarkoitus suunnistaa johonkin vähän keskustaa kauemmaksi. Katsotaan, mitä retkeltä tarttuu mukaan.
perjantaina, huhtikuuta 25, 2008
Vuokkokävelyillä
Eilen illalla tein yli kahden tunnin sauvakävelylenkin toisen ystävän kanssa Salpausselän maastoissa ja huomasin osan rinteestä olevan taas muutoksessa: nyt valtaa saavat jo valkovuokot. Niitä ei tosin taida olla yhtään näissä kuvissa, joihin yritin vangita tuota hienostunutta punaa.
Sekin ilo eilisestä kävelystä oli, että kuulin ystäväni käyvän juuri sillä liikuntatunnilla, jolle menemistä olen pohtinut. Hän vakuutti, että liikuntakeskus ja vetäjä ovat ensiluokkaisia. Sinne siis kokeilemaan jo ensi viikolla!
lauantaina, huhtikuuta 19, 2008
Sinivuokkoja ja poronpaistia
Osittain saksalaistyttöjen ansiota kuitenkin on, että tajusin lähteä tänään kuvaamaan sinivuokkoja sauvakävelyn ohessa. Olen ollut viime viikot niin työpöydän vanki, etten olisi ilman torstai-illan kävelyä Sibeliustalolle hoksannut käydä tsekkaamassa vuokkotilannetta Kariniemen mäellä. Ja siellähän ne suosikkikukkani loistivat jälleen lähes koko etelärinteen laajuudelta. Lahden seudulla ikäni asuneena pidän juuri sinivuokkojen sinistä kevään merkkinä. Totta kai keltaiset leskenlehdet (joita en ole vielä nähnyt missään, koska en ole kolunnut ojanpenkkoja) ja valkovuokot voivat myös olla etappeja, mutta eivät minulle. Sinivuokkojen bongaamisessa on sekin jännitys, että joukkoon mahtuu aina myös muutama lähes punainen ja violetti yksilö. Väriyhdistelmä vielä ruskean lehtometsänpohjan kanssa on aika silmiä hivelevä.
Rauhallisen luontopäivän kunniaksi päätin myös lopulta kaivaa pakastimesta poronpaistin, jonka Lapissa osan vuotta asuva ystäväni toi jo viikkoja sitten. Lihansyöntiä viikonloppuisin rajoittaa yleensä se, että perheessämme on kasvissyöjä, mutta tänään hän on taideretkellä Espoossa ja Helsingissä. Nyt siis päätin hyödyntää tilanteen paistoin saamieni neuvojen mukaan lastuiksi
Kohta saksalaiset palaavat retkeltä ja alamme valmistautua viimeisen yhteisen illan konserttiin ja illanviettoon. Luulenpa, että tytöt ja muut saksalaisvieraat ovat ohjelman jäljiltä jo aika väsyneitä. Huomenna he lentävät takaisin Saksaan.
sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008
Roskahiihtoa ja blinibrunssi
sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2008
Lönkyttelyä suksilla
Eilen jätin hiihtämisen väliin, mutta tänään hyppäsin taas miehen kyytiin ja pääsin ladulle. Sovimme jo ennalta, että otamme "palauttavan harjoituksen", mikä käytännössä merkitsee lönkyttelyä. Yhtä matkaa emme silti voi hiihtää, sillä miehen kilpaladuilla ja -radoilla hankittu on jotain ihan muuta kuin minun "ikäisekseni naiseksi hyvä kunto". Mutta tämäkin järjestely sopii, yleensä tulemme autolle ihan muutaman minuutin sisällä.
En ole kovin hyvä varioimaan vauhtia ja rasitusta, mutta jotenkin taisin hommassa onnistua, koska en missään vaiheessa tarvinnut nenäliinaa tai rykinyt maalissa kurkusta noussutta limaa. Olin silti nopeampi kuin kuvittelin, joten olin autolla kymmenen minuuttia etuajassa. Harkitsin jo pientä lisäkierrosta, kun onneksi järki voitti ja maltoin tehdä jalkavenytykset. Etenkin kireät pohkeet ovat oireilleet, minkä sitten huomaan viimeistään muutaman päivän päästä ihan selässä asti. Istumatyöläisen ei ole järkevä hankkia yhtään ylimääräistä jumia mihinkään, sillä ainakin minun selkäni onnistuu muuttamaan minkä tahansa kireyden viikossa kokovartalojomotukseksi. Ja sitä kakkosnelosen tunnetta selässä on todella vaikea purkaa.
Katselin muuten taas lenkillä näitä keltaisia tauluja, jotka ilmoittivat sotilasalueesta. Talvella latu kulkee Hälvälän sotatantereiden läpi ihan laillisesti, eikä armeija siellä yleensä mitenkään näy tai kuulu. Tänään kuulin ensimmäistä kertaa laukauksia ampumaradan suunnasta, joten todennäköisesti jonkin tien päässä on myös vähän tehokkaampi stoppi kuin pelkkä ilmoitustaulu. Toivottavasti.
En ole kovin hyvä varioimaan vauhtia ja rasitusta, mutta jotenkin taisin hommassa onnistua, koska en missään vaiheessa tarvinnut nenäliinaa tai rykinyt maalissa kurkusta noussutta limaa. Olin silti nopeampi kuin kuvittelin, joten olin autolla kymmenen minuuttia etuajassa. Harkitsin jo pientä lisäkierrosta, kun onneksi järki voitti ja maltoin tehdä jalkavenytykset. Etenkin kireät pohkeet ovat oireilleet, minkä sitten huomaan viimeistään muutaman päivän päästä ihan selässä asti. Istumatyöläisen ei ole järkevä hankkia yhtään ylimääräistä jumia mihinkään, sillä ainakin minun selkäni onnistuu muuttamaan minkä tahansa kireyden viikossa kokovartalojomotukseksi. Ja sitä kakkosnelosen tunnetta selässä on todella vaikea purkaa.
perjantaina, maaliskuuta 21, 2008
Mopsinkarva korvassa
Olin ilmiselvästi kiirastorstain viimeinen potilas työterveysasemalla, mutta sekä lääkäri että hoitaja säilyttivät hyvin huumorinsa sen puolen tunnin aikana, jona korvaa imuroitiin ja huuhdottiin. Ja yhteisesti vielä määrittelimme ulos tulleen karvan mopsille kuuluneeksi. Piti kysyttäessä myöntää, että koira nukkuu vierelläni tyynyllä. Tosin karvoja on löytynyt aivan kaikkialta muualtakin riippumatta eläimen makuupaikoista - parhaita esimerkkejä ovat juuri avatut tuorejuusto- ja voipurkit tai paketista puhtaana otetut sisareni lasten vaipat.
Ylimmäisen kuvan kukat eivät muuten ole varsinaisia pääsiäiskukkia vaan tyttäreni keskiviikkona saamia ensi-iltakukkia. Lahjoittajat tai kukkakauppiaat elivät kuitenkin jo sen verran pääsiäistunnelmissa, että saimme samalla ruokapöytään kelta-oranssi-vihreän värimaailman. Sen verran piti "pääsiäisruohoja" kasvattaa, että kukkien takana minulla on myös lautaselliset sinimailasen ja herneenversoja.
Edit 23.4: vaihdoin toisen kuvan kokonaan ja toisen paikkaa. Ensimmäinen kukkakuva oli liiaksi toisinto yhdestä äskettäisestä pöytäkuvastani, maisema taas asemoitui rumasti tähän sivulle.
tiistaina, maaliskuuta 18, 2008
Innostavat aamut
Viimeistään näin maaliskuussa on jo inspiroivaakin herätä siihen, että ulkona itse asiassa on valoisaa. Ja tiistaisin tuntuu aika virkistävältä marssia aamuseitsemältä uimahalliin vesijumppaamaan. Yhdeksältä olen sitten jo takaisin kotona ja valmiina aloittamaan päivän työt.
Hauska aamuväylä on juuri kuvasssa näkyvä Paasikivenkatu, joka kulkee Fellmannin puiston reunaa pitkin Lahden keskustasta Urheilukeskukseen. Sitä pitkin marssin siis tiistaiaamuisin uimahalliin ja torstaisin illansuussa italian tunnille. (Tiiviissä Lahdessa en juuri koskaan tarvitse autoa, sen verran lähellä kaikki palvelut ovat.) Ja Urheilukeskukseen plus vieressä sijaitseviin messurakennuksiin on tietysti asiaa milloin mistäkin syystä,viimeksi sunnuntaina suuntasin aamukymmeneltä töihin Lahden kirjamessuille. Kuva on otettu silloin, ja bonukseksi sain maisemaan kuorrutuksen vastasataneesta lumesta.
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Ylikuntoa ja pahoinvointia
Tänä aamuna ajattelen kuitenkin jo ihan muuta. Viikonlopun monen tunnin hiihdot ja tanssiharjoitukset (siivouksen, pyykkivuorten käsittelyn ja saunomisen päälle) olivat hyviä harjoituksia mutta ehkä sittenkin turhan kova rasitus yhteensä. Olin jo sunnuntai-iltana aivan raato ja eilinen työpäivä meni pahanolon tunnetta vastaan taistellessa. Toki tässä voi olla takana jotain alkavaa flunssaa tms., mutta nyt otan hetken vähän rauhallisemmin. Jätän ainakin tämän aamun vesijumpan väliin ja kuulostelen tuntoja. Töitä on valitettavasti paahdettavaksi asti, joten nyt on keskityttävä niihin ja harjoitettava vain "palauttavia harjoituksia" - siis kävelyä kaupungilla ja pysähtymistä vaikka kahvilassa.
lauantaina, maaliskuuta 01, 2008
Hiihtourheilua
Ja tänään kannatti tosiaan valita hiihtolatu katsomon sijasta, sillä sekä keli että sää suosivat hiihtoa maan pinnalla paremmin kuin mäkihypyn seuraamista - mäkikisat jouduttiin taas kerran perumaan tuulen takia. Nollan vaiheilla oleva latu luisti ja valkoinen hanki hohti ihan riittävästi, vaikka aurinko ei ollut näkyvissä.
Menin miehen mukana ja neuvosta hiihtämään Hollolan puolelle laduille, jotka oli saatu kuntoon lumettamalla ja talkoolaisten voimin viime viikonlopun Finlandia-hiihtoja varten. Luonnonluntakin on sen jälkeen tullut sen verran mukavasti, ettei jää paista tai sora töki missään muualla kuin tien ylityksissä, joissa jokainen suksenpohjia säälivä riisuu sukset jalasta.
Välillä maisema oli suorastaan talvinen; olemmekin huomanneet, että Salpausselän harjulle länteen Lahdesta sataa aina vähän enemmän lunta (ja kesällä vettä), ja lämpötilakin on harjun päällä vähän talvisempi. Kilometrejä näille Hälvälän laduille ei ole Lahdesta kuin reilut toistakymmentä.
Oma hiihtoni on kaukana takavuosien harjoittelemalla saavutetusta menosta, mutta hauskaa ja virkistävää sivakointi on silti. Illansuussa tosin väsytti hiihtämisen, syömisen, siivouksen ja saunomisen jälkeen niin pahasti, että olin jo menossa seitsemän maissa sänkyyn. Sinnittelin kuitenkin lauantai-illan tv:n poliisisarjan avulla näin pitkälle - nyt jaksan ehkä bloggaamisen jälkeen vielä hetken lukea jotain kirjaakin.
Tunnisteet:
HIIHTO,
KAUPUNGISSA,
LUMI,
MAALLA,
SÄÄ
sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008
Lumi innostaa
Satamasta jatkoimme Urheilu- keskuk- seen, josta kuuluivat Finlandia- hiihdon kakkos- päivän kuulutuk- set. Maaliin tulivat tänään luisteluhiihtäjät, joilla oli ollut todennäköisesti todella rankka lenkki pyryn ja ladulle paakkuuntuvan lumen keskellä. Osa maaliin asti päässeestä väestä näyttikin varsin kaikkensa antaneelta. Sekä kuulutuksista että hiihtäjien ulkonäöstä päätellen liikkeellä oli aika paljon kansainvälistä porukkaa.
Jo viime viikolla ulkomaa- laisia hiihto- turisteja näki paljon kaduilla (matkalla lähiho- telleista hiihtoladulle, oletan) sukset kädessä ihmettelemässä tätä pohjoista maata, jossa lämpimimmillään hikoiltiin seitsemän asteen päivälämmössä, auringossa ehkä kovemmissakin lukemissa. Eivätkä hiihtomatkailijat tähän lopu, sillä ensi viikolla ovat vuorossa Salpausselän kisat. Vaikka en kisoista välitäkään, toivon ihan tämän seudun hiihtolomalaisten puolesta: kun nyt pysyisi tämä lumi ja edes pikkupakkanen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)