sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Lumi innostaa

Pakkanen ja auringonpaiste pelastivat lauantain Finlandia-hiihdon, joka saatiin eilen hiihtää hienoissa olosuhteissa tämän talven olosuhteisiin nähden. Tänään oli jo ihan eri säätyyppi päällä, kun täällä Lahdessakin saatiin kunnolla lunta. Kävimme tyttären kanssa kävelyllä ja törmäsimme Vesijärven satamassa näin hauskaan valjakkoporukkaan. Emäntä oli kuulemma totuttanut parivuotiaan Siiri-koiran maksamakkaralla ensin valjaisiin ja sitten vetämään ahkiota. Meno vaikutti hyvin vakaalta ja turvalliselta myös kyytiläisille.

Satamasta jatkoimme Urheilu- keskuk- seen, josta kuuluivat Finlandia- hiihdon kakkos- päivän kuulutuk- set. Maaliin tulivat tänään luisteluhiihtäjät, joilla oli ollut todennäköisesti todella rankka lenkki pyryn ja ladulle paakkuuntuvan lumen keskellä. Osa maaliin asti päässeestä väestä näyttikin varsin kaikkensa antaneelta. Sekä kuulutuksista että hiihtäjien ulkonäöstä päätellen liikkeellä oli aika paljon kansainvälistä porukkaa.

Jo viime viikolla ulkomaa- laisia hiihto- turisteja näki paljon kaduilla (matkalla lähiho- telleista hiihtoladulle, oletan) sukset kädessä ihmettelemässä tätä pohjoista maata, jossa lämpimimmillään hikoiltiin seitsemän asteen päivälämmössä, auringossa ehkä kovemmissakin lukemissa. Eivätkä hiihtomatkailijat tähän lopu, sillä ensi viikolla ovat vuorossa Salpausselän kisat. Vaikka en kisoista välitäkään, toivon ihan tämän seudun hiihtolomalaisten puolesta: kun nyt pysyisi tämä lumi ja edes pikkupakkanen.

Ei kommentteja: