torstaina, elokuuta 18, 2011

Sienipiipahduksia

Sienestysaikaa on viime viikkoina ollut niin vähän, että alan jo taantua harrastuksessani. Ja jos joskus olen metsään ehtinytkin, raportointiin ei ainakaan ole jäänyt aikaa...

Viime perjantaina käväisin hieman erikoisissa merkeissä metsässä, sillä olin siellä kuvattavana erään lehden artikkelia varten. Esiinnyn siinä itsenäni eli sienibloggaajana. Laitan linkin tänne siinä vaiheessa, kun juttu ilmestyy. Vaikka valokuvaajalla olikin kiire, ja kuvaaminen oli sienestystä tärkeämpää, sain onneksi vähän satoakin. Pelasin varman päälle eli vein kuvaajan luonnonsuojelualueelle jyrkän mäen alle, jossa tiesin olevan tarpeeksi kosteaa kuivankin kauden jälkeen. Itse päivä oli kovin sateinen, mutta kuvauksen aikana aurinkokin tuli esiin, ja valokuvaaja oli kovin tyytyväisen oloinen sekä metsään, valoon että tietysti saamaani saaliiseen. Itse en ehtinyt kuvata, mutta pääosa sadosta oli kantarelleja.

Tänään työt jumiutuivat iltapäivällä sellaiseen vaiheeseen, että karkasin maalle katsomaan tattitilannetta luettuani uutisia uudesta sadosta. Tutuilla paikoilla ei ollut kuin yksi herkkutatti, mutta punikkitatteja oli jo paremmin. Yllättäen ne olivat myös varsin puhtaita, joten sain siivutella tatit kuivumaan maalla ritilän päälle.

Takaisintulomatkalla oli ihan pakko poiketa vielä sinne luonnonsuojelualueen rinteeseen tsekkaamaan, josko löytäisin mustia torvisieniä tai mustarouskuja. Jälkimmäisiä olikin ihan isoja ryhmiä, mutta suurin osa matoisia tai pahentuneita. Sen verran kuitenkin löysin seuraksi kangasrouskuja, että valmistin tämän kesän ensimmäisen sienisalaatin huomiseksi. Iltapalalle taas paistoin pikaisesti muutaman rinteestä löytyneen kauniin lampaankäävän. Lämpimällä leivällä sipulit, omenasiivut ja lampaankääpäviipaleet maistuivat oikein ihanilta, päälle vuolin vielä muutaman parmesanilastun.

Ei kommentteja: