tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Muualla kylässä

Tänä aamuna häkellyin, kun vierailin Mrs Morbidilla. Hän oli myöntänyt minulle the power of schmooze -tunnustuksen, jota bloggarit jakelevat toisilleen kyvystä ottaa muut huomioon. Tässä suhteessa en kyllä ole oikea kohde, sillä laiskuuttani vain nykerrän tätä omaa blogia enkä juuri kommentoi muualla. Mutta varmasti luen, ajattelen ja arvostan muiden kirjoituksia..! Kiitos siis, arvostan myös kaikkia yhteisöllisyystunnustuksia!

Tämän päivän Helsingin Sanomat osoitti, että myös lehdistä saa joskus hyvää sienitietoa. Elämä & Terveys -osastossa oli melkein sivun verran tietoa - pari artikkelia (maksullisia) - sienisokerin eli trehaloosin imeytymishäiriöstä, josta minäkin ilmeisesti kärsin. Kanttarelliateriat ovat jääneet väliin jo pari vuotta tuskallisten vatsanväänteiden vuoksi. Se oli minulle uutta tietoa, että kyse olisikin kaikissa sienissä samasta sienisokerista, jonka määrä ratkaisee. Syön kyllä niin paljon sieniä, että luulisi minun saavan mahanpuruja muistakin kuin kanttarelleista (joskus on tullut punikkitateista, mutta se taas johtunee huonosta kypsennyksestä). Onneksi eivät ole vielä herkkutatit, herkkusienet, korvasienet tai mustavahakkaat vielä aiheuttaneet oireita - ne kaikki ovat Hesarin listalla paljon sienisokeria sisältävinä lajeina.

2 kommenttia:

KirsiMy kirjoitti...

Mutta sienet voivat tietääkseni aiheuttaa mahanpuruja muustakin syystä kuin pelkästään sokerin imeytymishäiriöstä tai myrkytyksestä johtuen.

I.O.Rumdum kirjoitti...

Joo, minäpä tiesinkin sen että luet ja arvostat myös muiden bloggaamista!:)