torstaina, kesäkuuta 05, 2014

Laakakorvasieniä

Tänään yritin viimeistä kertaa tänä vuonna löytää korvasieniä, sillä huomenna olen jo lentokoneessa. Helteet pitävät varmasti huolen siitä, että mahdollisesti jossain vielä lymyävät sienet pahentuvat seuraavan viikon aikana.

Ei auttanut edes biologisukulaisen tarkka silmä; emme löytäneet yhden yhtä korvasientä aamun kolmen tunnin lenkillämme, jonka aikana katsastimme ainakin viisi isompaa hakkuuaukkoa ja muutaman sorakuopan ja polun reunustan. Lopulta yksi iso puupino tarjosi meille kohtalaisen esiintymän laakakorvasieniä, joista tosin on todisteena vain yksi huonohko kuva.

Viime viikonlopun lenkillä tulos oli yhtä huono, löysin silloin yhden pienen yksilön vajaan parin tunnin vaelluksen aikana. Täytyy myöntää, että molemmilla kerroilla on hakkuuaukkojen välillä käytetty autoa, mikä ei tietenkään ole kovin ympäristöystävällistä. Mutta sikäli kierros ehkä kannatti, että bongasimme ainakin pari isoa hakkuuta, jotka saattavat ensi keväänä olla parhaimmillaan.

Vanha mäyräkoiramme oli taatusti myös viimeisellä sieniretkellään, sillä siitä ei ollut enää kävelijäksi oikein edes polulla. Sainpa lihaskuntoharjoitusta, kun kannoin sitä epätasaisessa maastossa! Koira jää hoitajien kanssa kotiin ja saa toivottavasti viettää leppoisia päiviä parvekkeella.

Ei kommentteja: