Meillä on kaksi iäkästä koiraa (mopsi, 13 ja mäyräkoira, 12), joiden liikkuminen metsässä alkaa olla jo vähän niin ja näin. Mäyräkoira kyllä lähtee sieneen mielellään, mutta osoittaa aika pontevasti, että mieluummin sittenkin kulkisi tiellä tai vähintään polulla kuin yrittäisi pomppia mättäillä tai varsinkaan kaatuneiden runkojen yli. Sillä tuntuu olevan pettämätön sisäänrakennettu kompassi, jonka neula aina osoittaa joko kotiin tai metsänreunaan parkkeerattuun autoon päin. Mopsi taas seuraa hissuksiin emännän kannoilla ja odottaa, että joku nostaa sen taas kohta autoon tai sohvalle.Tänään iltapäivällä halusin kuitenkin ehdottomasti hyödyntää +19 asteen lämmön ja päätin, että nyt sitten sienestetään Lahden Tapanilan hiihtomajan maastoissa, joissa voisi kulkea pääväyliä vaikkapa rollaattorilla tai pyörätuolilla. Halusin ottaa kummatkin koirat mukaan, jotteivät ne joutuisi jäämään yksin (kaksin) kotiin muiden ollessa töissä.
Ja sujuihan se, vaikka silloin tällöin haastoinkin seuralai- siani hieman polusta sivuun. Mm. yläkuvan mustat torvisienet löytyivät noin viisi metriä polusta ja parinkymmenen metrin päässä yhdestä käytetyimmästä päälenkkiväylästä. Useimmat ulkoilijat tuntuivatkin olevan taas liikkeellä kuntoaan hoitamassa, joten sain ihan yksinoikeudella kerätä saaliin talteen. Yksi pariskunta suorastaan ihmetteli, että metsästä löytyy sieniä. Heidänkin jaloissaan oli tuolloin juuri ihan mittava rykelmä limanuljaskoita (toinen kuva). Mutta sienestys ja sienten havaitseminen tietenkin vaatii sekä kiinnostusta että joka reissulla kehittyvää sienisilmää.Kotona seuralaisiani sitten väs
ytti ihan reippaasti, ja keittiön matolla oli hyvä ottaa päiväunet samalla, kun minä perkasin sieniä. Torvisienistä saa keiton huomiseksi, muutamat haperot ja yhden pienen herkkutatin paistoin jo tänä iltana leivän päälle. Ja ne limanuljaskat sopivat joko risottoon tai pastakastikkeeseen, katsotaan nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti