Haussa välimatkabaari

Päivän pyöräilyllämme oli ihan asioitava kohde, lähdimme noutamaan katsastuskorjauksessa ollutta pakettiautoa autohuollosta Hollolan Kukonkoivusta. Emme kuitenkaan suorinta tietä vaan Lahden Jokimaan, Ala-Okeroisen ja Hollolan Nostavan, Herralan ja Korpikylän kautta. Reitti oli siis osittain sama kuin pari viikkoa sitten, nyt toiseen suuntaan.

Samoissa maisemissa ajellut tuttava ihasteli äskettäin reittiä mutta kaipasi pysähdyspaikkaa. Niinpä otin asiakseni etsiä Herralasta kahvilan, baarin tms. Herralan baari löytyi, tosin netistä löytyvän osoitteen naapuritalosta. Sieltä sai ainakin jäätelöä ja juomia, todennäköisesti olisi päässyt myös vessaan. Baari edusti klassista keskikaljakuppilatyyliä, mutta aamuyhdeksän jälkeen se ei vielä ollut täynnä väkeä.

Puoliso yrittää hienovaraisesti opettaa minua ajamaan rohkeammin eli kovempaa myös alamäissä. Herralan ja Korpikylän maastoissa neuvoista oli hyötyä, sillä kumpuilevassa maastossa kannattaa ottaa kaikki hyöty irti alamäistä. Mieluumminhan sitä laskettelee puoleen väliin jo seuraavaa ylämäkeä kuin jää pienillä vaihteilla hinkkaamaan vastamäkeen.

Olen siis yrittänyt laskeutua ohjaustangon päälle aerodynaamiseen asentoon ja ottaa kiinni sarvista niin alhaalta kuin mahdollista. Sekin auttaa, kun laskuun lähtiessään polkaisee muutaman kerran kunnolla vauhtia. Toimii! Minulla kuitenkin toistaiseksi vain silloin, kun näen alamäen suunnilleen kokonaan. Alppimutkiin ei olisi vielä mitään asiaa.

Kukonkoivussa piti vähän odotella autoa katsastuksesta, joten pääsimme ihailemaan hienoa vanhaa Fiat millecentoa eli Neckaria .

Kukosta jatkoimme matkaa autolla ensin lounaalle Ravintola Kunnantupaan ja sieltä vielä maalle Kutajoelle. Autonhausta syntyi pieni arkiloma.

Pyöräpiipahduksia

Tämän päivän kilometrisaldo pyörällä ei päätä huimaa, mutta asioita olen hoitanut oikein urakalla kahdella kulkupelilläni. Aamulla ajoin ensin kaupunkipyörälläni Lahden väliaikaiselle torille kuukausimarkkinoille. Meiltä on teatterin ja kirjaston väliselle aukiolle  noin kilometri, tosin kierrän pyörällä yleensä vähän pidemmän kautta välttääkseni ahtaimpia keskustan katuja.

Markkinoilta ostin italialaista parmesaania ja oliiviöljyä ja supisuomalaisia karjalan- ja keitinpiirakoita, uusia perunoita ja mansikoita sekä Leibomo Limbun leipää.

Iltapäivällä ajoin tietokonefirmaan hakemaan kannettavaa tietokonettani, jälleen noin kilometrin päähän. Tai paluumatkan itse asiassa talutin, koska en halunnut riskeerata tarakalle köyttämääni kannettavaa tietokonettani. Sekin oli parempi vaihtoehto kuin kantaa ihan liian painavaa kannettavaani.

Illansuussa vaihdoin sitten maantie- pyörän alle ja kipaisin peräti naapuri- kunnan puolelle, reilun kuuden kilometrin päähän Hollolan Kukkilaan. Vein sinne muutaman kopion, jotka toki olisin voinut skannata ja sähköpostittaa, mutta ajelu ja tapaaminen vastaanottajan kanssa oli paljon hauskempaa.

Ajoin Niemen ja Mukkulan kautta ja näin, miten SummerUp-tapahtumaa varten rakennettiin satoja metrejä aitaa (unohdin kuvata). Tulomatkalla pysähdyin vielä Lahden satamassa katsomassa, miten ihmiset kerääntyvät aurinkoon.

Kaupunkisienestystä

Tämän aamun tihkusade ei eilisen jälkeen houkutellut pyöräilemään, joten päätin lähteä lähimetsään. Otin kuitenkin kaupunkipyöräni ja hujautin vajaan kilometrin päähän Lahden Urheilukeskukseen. Siitähän alkavat lenkkipolut, jotka jatkuvat mm. Tapanilan hiihtomajalle ja sen ohi Hollolan puolelle.

Aloitan sienestyksen aina ihan ensimmäisistä vastaantulevista supista. Vielä ei niiden rinteillä näkynyt oikein mitään, mutta polulla tuli vastaan ensin koivuhapero ja heti perään punikkitatti. Kävelin reilun kilometrin vakiopaikkaan, josta - aivan kävelytien varresta - olen jo vuosia hakenut kantarelleja.

Niitä oli siellä nytkin, kymmenen sentin päässä lenkkipolusta. Aika pieniähän keltavahverot vielä olivat, mutta keräsin nyt kuitenkin muutaman desin pieniä lakkeja talteen lounasta varten. Jatkoin haravointia vielä joitain satoja metrejä, sitten annoin periksi. Paluumatkalla löysin vielä yhden hyvän koivuhaperon.

Yhteensä saalista tuli puolisen litraa, josta sai jo hyvän sienilisukkeen kahdelle päivän kuha-annoksen päälle. Silppusin ensin pari pientä kesäsipulia ja laitoin hautumaan voihin, kohta lisäsin putsatut ja pilkotut sienet ja parvekkeelta napsimaani timjamia ja persiljaa. Paistoin nopeasti kypäksi ja lisäsin vähän
lipstikkasuolaa ja mustapippuria. Siinä se, hyvää!

Orimattilaan ja kaatosateessa takaisin

Kotiseutupyöräilyn tämän päivän kohde oli Orimattila ja siellä kaksi nähtävyyttä, Tönnön mylly ja Villa Roosan taidenäyttely. Saimme taas koiran hoitoon Lahden Tapanilaan, joten ajoimme ensin sinne pakettiautollamme. Seurasimme siis hieman erilaista reittiä kuin keskustasta lähtiessämme.

Ensin ajoimme Sarvikadulta lyhyen kevyen liikenteen pätkän Tarjantielle, josta käännyimme etelään Sammalsuonkadulle. Kadun ylämäkeähän pidetään lähes mahdottomana ajettavana, mutta Tarjantiellä ollaan jo puolivälissä. Ei se ylämäki muutenkaan pelottava ole, ainakaan jos osaa yhtään polkea ja käyttää vaihteita.

Harjun päällä ajoimme Hämeenlinnantien ali ja sieltä Metsäkankaalle. Ohitimme yhden Lahden kovimmista nousuista/laskuista eli Veräjämäenkadun ja ajoimme kohti etelää Männistönrinteen aika hurjan laskun kautta. Valitsimme pyörätien, joka vei meidät Hennalankadulle ja käännyimme sen jälkeen Jokimaalle. Sieltä matka jatkui Renkomäkeen, josta taas paras pyöräreitti vie Pennalan kautta Orimattilaan.

Orimattilassa kello oli sen verran vähän, ettei Villa-Roosa vielä ollut auki. Ensimmäinen kohteemme oli siksi Tönnön mylly, joka sijaitsee Porvoonjoen varressa on muutaman kilometrin lounaaseen keskustasta. Ajoimme ensin Luhtikyläntietä ja käännyimme siltä Päärniläntielle ja sieltä myllylle.

Kosken äärellähän on oikeastaan kaksi nähtävyyttä, myllyn lisäksi Suomen vanhin betonikaarisilta. Sillalla on upea kivipinta, jonka päällä puoliso sai muutaman metrin ajan fiilistellä kuuluisan Paris-Roubaix-etapin hurjia ajo-olosuhteita. Aika hauskaa muuten, että sillalle on kivien asettelulla luotu myös keskiviiva. Koski myllyineen on myös vaikuttava nähtävyys, ja mikä hienointa - yhä toiminnassa! Tänään, lauantaina, sieltä ei jauhoja olisi saanut, mutta mainoksia näkyi ajaessamme kohti Orimattilan keskustaa.

Villa Roosa sijaitsee Käkelänraitilla aivan Artjärventien lähellä, mutta jälleen kerran onnistuin eksymään matkalle sinne, kun valitsimme lähestymissuunnaksi Käkeläntien ja sen jälkeen Käkelänraitin. Toisaalta hyväkin, sillä olimme pienen harhailun jälkeen pihassa 11:01 eli heti näyttelyn avautumisen jälkeen.

Kyseessähän on entinen huopatossutehdas, jossa jo edellinen omistaja järjesti säännöllisesti tekstiilitaidenäyttelyitä ja nykyinen pariskunta nykytaiteen katselmuksia. Näyttely sopi tilaan hyvin ja sen teokset tarjosivat jopa jonkinlaisia oivalluksia. Kahvilassa oli tarjolla koneellisia erikoiskahveja ja paria lajia kakkupaloja (tyrnipäällysteinen juustokakku ja mutakakku), joita kokeilimme. Hyvä kokonaisuus.

Valitettavasti tällä kertaa sääennuste oli tismalleen oikeassa, eli sade saavutti Orimattilan tasan puoliltapäivin. Ajoimme Lahteen asti lähes taukoamattomassa sateessa, joka hetkittäin teki tiet jopa hieman liukkaiksi. Renkaat ja jarrut kuitenkin pitivät, kunnes minulta herpaantui tarkkaavaisuus saavuttuamme Lahden Launeelle Yli-Marolan kotieläinpihan nurkille. Mies kääntyi tiukassa kurvissa kohti Mytäjäisiä mallikkaasti, minulla meni hieman pitkäksi. Sen verran vasen polvi käväisi asvaltissa, että iho naarmuuntui.

Vielä Mytäjäisten jälkeen oli jaksettava kiivetä Kärpäsenmäki ja kohta sen jälkeen laskeutua Sammalsuonkadulle ja sieltä Tarjantien kautta tyttären pihaan. Perillä olimme litimärkiä ja todella likaisia roiskuneesta sorasta. Kotona piti vielä pestä pyörät, ajovaatteet ja tietenkin oma nahka. Kaiken tämän jälkeen oli voittajaolo. Kilometrejä reilut 60.

Kauniita kantarelleja, hauskoja haperoita

Parin päivän ukkossateet antoivat hieman toivoa siitä, etteivät maastossa kasvavat ensimmäiset kantarellit ja haperot täysin kuivetu. Maapaikallamme Hollolassa näyttikin varsin toiveita herättävältä.

Kantarelleja oli noussut ensimmäisen löytäpaikan lisäksi pariin muuhun vakiopaikkaan. Yhdessä kohtaa sienet olivat jo sen kokoisia, että ne olisi voinut vaikka kerätä, mutta jätin kuitenkin kasvamaan. Kantarellit eivät yleensä hetkessä pahene eivätkä oikein maistu hyönteisillekään.

Yksittäisiä haperoita tuli tänään myös vastaan, mutta ei yhtään oikein herkullista lajia. Itse asiassa aika harvoin viitsin edes kerätä muita kuin koivuhaperoita, joista ensimmäisen näin tiistaina Helsingin Roihuvuoressa. Sitä haperoa en halunnut kerätä, niin ilmiselvästi se kuului ympäristöönsä. Sitä paitsi sieni olisi ehtinyt pahentua helteisen reissuni aikana.

Jos sateita tulee edes joka viikko, sienisesonki varmaankin jatkuu ja runsastuu lähiviikkoina. Lämpö tekee hyvää herkkutateille, joita kuitenkin odotetaan yleensä vasta elokuussa. Mutta koko ajan pitää olla tarkkana, jotta ehtii napata metsästä parhaat herkut ennen sienisääskiä ja mädättäjämikrobeja.

Sieniä sen siis kerännyt, mutta jotain kuitenkin: nokkosia, raparpereja ja mustaherukan lehtiä. Napsin myös ihania ahomansikoita suoraan suuhun.

Nokkosista paistoin lettuja, raparperista keitin mehua ja osasta ehkä huomenna hilloa mansikoiden kanssa. Viinimarjanlehdet odottavat ensimmäisiä säilöttäviä kurkkuja ja pikkelssisieniä.

Suru ja ikävä

Pitkäaikainen perheenjäsen, paljon myös retkillämme mukana ollut pieni musta mopsimme Bessie kuoli tänään. Eläinlääkäri avusti sen viimeistä matkaa, joka olisi ollut edessä joka tapauksessa muutaman viikon tai viimeistään kuukauden sisällä.

Bessie eli melkein 16-vuotiaaksi. Sen elinaikana tyttäremme kasvoivat lapsista aikuisiksi, me aikuiset vanhenimme muilla tavoin. Se kulki kanssamme maalla, jäällä ja vesillä ja loikoili rinnallamme sohvalla ja sängyssä. Se tunsi monet ystävistämme ja oli rakas sukulaisillemme. Sen paras kaveri, mäyräkoira Doris, elää nyt ilman lajitoveria täällä ihmisten keskellä.

Mopsia ei ollut luotu kiipeämään vuorille tai vaeltamaan pitkiä matkoja metsässä, mutta kyllä se osasi retkeilläkin. Joskus se itki liian syvän ojan ääressä niin kauan, että joku nosti sen toiselle puolelle. Se osasi ärhennellä ja pitää puolensa ja osoittaa rakkauttaan yhtä syvästi.


Suuri persoona on poissa. Nyt on ikävä.

Porukkalenkillä liian kovassa seurassa

Liityin keväällä Royal Cycling Teamiin voidakseni käydä naisten porukkalenkeillä viikonloppuisin. Viikko sitten sunnuntaina pääsinkin hetkeksi mukaan Villähteen ja Orimattilan suuntaan lähteneelle lenkille. Minun piti tosin aikataulusyistä kääntyä sieltä takaisin jo Villähteeltä, koska olin menossa kirjailijakokoukseen Messilään iltapäiväksi. Mutta kokemus oli hyvä, joten ajattelin, että menenpä tänään myös Lahden Urheilukeskukseen katsomaan, onko lenkille lähtijöitä.

Ja olihan siellä, oikein iso porukka. Mukana pari naistakin, joilta kyselin vähän varovasti, miten kovaa ajetaan. Vakuuttivat, että vauhtia pidetään maltillisena. Kysyivät sitten samaan hengenvetoon, tähtäänkö joihinkin kisoihin. Siinä vaiheessa olisi pitänyt raksuttaa - tai viimeistään siinä vaiheessa, kun havaitsin lähes kaikilla olevan jonkinlaiset edustusasut päällä.

Porukka oli lähdössä ajamaan Kärpäsenmäen ja Vesalan kautta Hollolan kirkolle ja sieltä Vesijärven ympäri. Päätin jo lähtiessä, että minä kääntyisin kirkolta kohti Lahtea. Harjoituskilometrini saattaisivat riittää 70 kilsan lenkkiin, mutta eivät kovaa ajavassa porukassa, joka ei juuri pysähtele.

Kärpäsenmäessä vielä pysyin jotenkuten peesissä, kun pari herroista jäi hännille auttamaan. Kuuntelin siinä samalla heidän juttujaan triathlon-kisoista. Vesalan kohdalla huomasin, ettei minusta olen ajamaan tässä porukassa. Siinä vaiheessa ystävällinen herrasmies kävi ehdottamassa, etten yrittäisi ajaa koko Vesijärven ympäri. Vasta siinä keskustelussa - jossa pahoittelin hitauttani - kävi ilmi, että porukka onkin lahtelaisen triathlonseura X-trin ajajia.

Kehotin miestä ottamaan edellä ajavan porukan kiinni, minkä jälkeen ajoin omaa vauhtiani ensin Hollolan kirkolle ja sieltä hetken hengähtämisen jälkeen Lahteen. Yritin Hollolassa käydä Ikoninäyttelyssä ja Asta Pulkkisen ateljeessa, mutta olin siellä tuntia liian aikaisin.

Maltillinen vauhti on suhteellinen käsite. Minulle hyvä tuntivauhti maantiellä on jossain 25-28 kilometrin välissä. Triathlonistit vetivät varmaankin maltillisella lenkillään vain jotain vähän päälle kolmeakymppiä. Sellaisessakin vauhdissa pysyin viime syksynä Saksan matkallamme aina ajoittain, mutta niillä reissuilla pysähdyttiin myös tauoille. Luulen, että X-trin väki ajoi lenkkinsä suurin piirtein yhdeltä istumalta.

Mutta hauska kokemus joka tapauksessa. Ja ihan ystävällistä kohtelua sain myös naapuriseuran jäseniltä. Ensi kerralla katsonkin sitten tarkemmin, mitä ihmisten ajopaidoissa lukee. Omassani ei tosin ole seuran vaan pyörävalmistajan tunnukset, mikä saattoi harhauttaa myös X-trin väkeä...

Pikku pikku kantarelleja

Kesän ensimmäiset kantarellit näin torstaina anoppilan rannassa, jonka tarkastin kolmen tunnin puusouvin tauolla. Sellaisia keltaisia aavistuksia, joiden kuvaaminenkaan kännykällä ei oikein onnistunut.

Tänään käväisin omilla "tiluksilla" Hollolassa ja kurkistin takuuvarmaan metsälänttiin. Sama tilanne: keltaisia naulanpään kokoisia täpliä oli ilmestynyt mustan maan keskelle.

Alut olivat molemmissa paikoissa niin pieniä ja kuivia, että on vähintään epävarmaa, kasvaako niistä käytettävän kokoisia kantarelleja. Riippuu tietenkin sateista, joita ei tämän päivän pikku ripottelujen jälkeen taida juuri olla luvassa.

Sesonki on kuitenkin alkanut, mikä on huomattu muuallakin sosiaalisessa mediassa. Minä toivon vaihtelevaa kesää, johon kuuluvat myös sateet ja monenlaiset lämpötilat. Jos niitä saan, lupaan olla valittamatta muutamista hellepäivistä ja -öistä.

Ajetaan me tandemilla... Hollolan Maakansassa

Juhannuksen kunniaksi otimme alle tandemin ja lähdimme puolison kanssa kiertämään Hollolaa. Saimme koiran hoitoon Lahden Tapanilaan, joten luonteva suunta oli ensin Hollolan kirkonkylä. Siellä nautimme legendaarisella kirkonkylän kioskilla jäätelöt, minkä jälkeen jatkoimme kohti Vesalaa eli Hämeenlinnantien risteystä.

Normaalisti käännymme tuossa risteyksessä takaisin Lahteen Soramäen ja Salpakankaan kautta, mutta nyt päätimme kääntyä länteen Kukonkoivuun, sieltä Herralaan ja edelleen Nostavantien kautta Lahden Ala-Okeroisiin sen kautta Salpakankaalle. Loppumatka kului harjun päällä keskussairaalan kohdalle ja siitä Sammalsuonkatua alas ja takaisin Tapanilaan. Matkaa kertyi n. 52 kilometriä.

Lahdesta pääsee pyörätietä yhtäjaksoisesti hieman Messilän ohi. Tällä kertaa ajoimme pitkän ajoneuvomme kanssa koko matkan autojen seassa, koska etenkin Rautakankareella pyörätiet sisältävät aika jyrkkiä kurveja ja äkkinäisiä nousuja ja laskuja. Hollolan Rantatiellä on osa matkasta joka tapauksessa ajettava maantien reunassa, mihin onneksi paikallinen liikenne tuntuu olevan tottunut.

Kirkolta Vesalaan taas on hyvä pyörätie, jota käyttää mielikseen, koska jalankulkijoita on vähän. Myös Vesalasta Kukonkoivuun on pyörätie. Kukosta Ala-Okeroisiin pyöräilijän on ajettava maantiellä, jossa ainakaan juhannusaattona ei ollut paljon liikennettä. Haastetta ajoon sen sijaan toi kumpuileva maasto, jossa muutaman kerran sai puuskuttaa ihan tosissaan ylämäessä.

Ala-Okeroisista Salpakankaalle pääsimme ajamaan taas useita kilometrejä ylämäkeen, tällä kertaa hyvällä pyörätiellä. Viimeinen osuus Hämeenlinnantien sivussa ja sieltä alan Sammalsuonkatua kulki sekin turvallisesti hyvällä pyörätiellä. Tosin onhan Sammalsuonkatu aika hurja myös laskuna - nousunahan se on yksi Lahden kovimmista.

Otin tuohon otsikkoon sanan Maakansa, kun mietin jonkinlaista yhteistä nimittäjää kylille, joiden kautta ajoimme. Hollolaahan on molemmin puolin Vesijärveä ja lähes joka puolella (sen entistä kylää) Lahtea. Vesikansan kylät sijaitsevat Lahden koillispuolella ja Hollolan kirkolta ja Pyhäniemestä katsottuna siellä toisella puolella Vesijärveä. Ja onhan Maakansassa ihan oikeasti myös kyliä, joissa on jäljellä vielä isoja maatiloja suurine maa-alueineen.

Puoliso kysyi lenkiltä tultuamme, oliko viidenkympin ajo tandemilla helpompaa kuin omalla pyörälläni. Kysymykseen on vähän vaikea vastata, sillä toki pääsen takasatulassa tietyllä tavalla helpommalla, koska etusatulan ajaja hallitsee vaihteet ja tekee päätökset. Polkea takanakin pitää, ei siellä pysty olemaan vapaamatkustajana. Mutta takana polkija on koko ajan tuulensuojassa eikä tietenkään tipahda vastatuulessa nopeamman tahdista. Ylämäissä kahdesta polkijasta on hyötyä, ja kyllä tandemilla pääsee parhaimmillaan kovempaa kuin yksikkömaantiepyörällä

Takasatulassa en kuitenkaan voi ajaa haluamallani välityksellä tai vauhdilla enkä etenkään venytellä tai heilua miten sattuu. Selkäni väsyy ja käteni puutuvat siksi helpommin. En myöskään näe eteeni kuin kaarteissa, mikä aluksi tuntui pelottavalta. Nykyään harmittelen vain sitä, etten pääse näkemään maisemia tai mitään muutakaan vastaan tulevaa kuin vilaukselta sivusta.

Tandem on kuitenkin ehdottoman hauska kulkupeli, joka aina saa ainakin muutaman ohitettavan huudahtamaan ihmeissään. Ja jos ajattelee pyöräilyä kuntoiluna, on hyvä välillä vaihtaa välinettä.

Hyvää juhannusta kaikille! Sääennusteen mukaan koko viikonlopuksi riittää hyviä pyöräilykelejä.

Parvekeviljelmät hengissä

Olin välillä kuusi päivää matkoilla enkä muistanut evästää kotiväkeä parvekkeen yrttien kastelun kanssa. Lähtiessä olivat päällä vielä suomalaisittain pahat helteet, joten oletin ainakin osan yrteistä kuolleen. En kuitenkaan viitsinyt hätistää koiranhoidon ja muun arjen raskauttamia perheenjäseniä millään ylimääräisillä soitoilla tai viesteillä, joten päätin kestää tappiot.

Kotiin palanneen ilo oli suuri, kun kaikki yrtit kukoistivat entistä tuuheampina. Sateet olivat auttaneet jonkin verran, mutta kyllä kotiväki oli myös käyttänyt kastelukannua. Vain pari amppelikukkaa oli kuivahtanut, niitä en jäänyt suremaan.

Ruukuissa on tällä hetkellä tavallista ja lehtipersiljaa, pensastilliä, timjamia, minttua, valkosipuliyrttiä, ruohosipulia, sitruunamelissaa, meiramia, basilikaa, lipstikkaa, tomaattia ja chiliä. Parvekkeen nurkassa on myös ruusupapuja, joiden siemenet sain ystävältä ennen matkaa. Lähtiessä täysin mustasta mullasta oli vajaassa viikossa noussut kolme parikymmensenttistä köynnöstä!

Näin iltapäivästä parvekkeelle osuu aurinkopäivinä aina ihan hirveä paahde, vaikka muualla ei yllettäisi hellelukemiin. Siinä vaiheessa ei tietenkään kannata kastella. Muutaman kerran olen pelastanut jonkin ruukuista suihkuun ja vienyt vasta yöllä ulos, jos nestehukka on näyttänyt fataalilta.

Nautin aivan valtavasti siitä, että voin napsia ruokiin yrttejä suoraan parvekkeelta (huuhdon ne kyllä, sen verran kulkee liikennettä parvekkeen alla) ja loppukesästä ehkä jopa muutaman tomaatin.

Varsinaisten vihannesten kasvattaminen ei rahallisesti kannata, sen sijaan juuri yrtit maksavat itsensä monta kertaa takaisin, kun ei tarvitse ostella erikseen yrttiruukkuja joka viikko. Ehkä säästän vähän ympäristöäkin, kun joka kerta ei mene energiaroskikseen uusi muoviruukku ja yrttipussi.

Ja syksyllä saan aina joitain maustekasveja myös kuivamaan, pakastimeen ja maustamaan öljyjä. Taidan kokeilla syksyllä myös lipstikkasuolaa, jos puska on satoisa. Sukulaisen tekemä lastenruokapurkillinen samaa tavaraa on antanut todella hyvää makua moniin ruokiin talven mittaan.

Pyöräilyä, parveketta ja muuta puuhailua

Onneksi olemme aamuvirkkuja, muuten tällaisena +30-asteen hellepäivänä ei saisi mitään aikaiseksi. Päivän pyörälenkin teimme aamulla kahdeksan ja kymmenen välissä ja selvisimme ilman lämpöhalvausta tai palaneita käsivarsia. Erityisen mieleenpainuvia tänään olivat kesäiset tuoksut ja täydessä kukassa olevat valtavat sireenipuskat kylänraiteilla.

Ajoimme Lahden keskustasta ensin hetken pohjoiseen eli Takkulaan, josta käännyimme itään Sipurantielle ja kohti Ahtialaa. Ahtialasta taas on suora yhteys Nastolan Villähteelle ja sieltähän pääsee kätevästi Orimattilan Pennalaan. Loppumatka olikin paluuta Lahteen sen eteläisten kaupunginosien Renkomäen, Patomäen ja Launeen läpi. Kilometrejä tuli noin 45.

Aamulenkin jälkeen söimme varhaisen lounaan ja puuhastelimme hieman parvekkeella. Tai siis puoliso viritteli minulle ripustussysteemin, johon saan riippuvan puutarhan eli muutaman amppelin. Tähän asti olen ehtinyt täyttää yhden pöydän yrttiruukuilla ja istuttaa parvekkeen lattialla seisoviin isoihin ruukkuihin tomaattia, chiliä, lipstikkaa ja ruohosipulia.

Iltapäivällä käväisin vielä maalla noukkimassa kieloja, korjaamassa raparperisatoa ja noutamassa turhaksi käyneen pikkuauton, jolle yllättäen löytyi ostaja. Pienen koeajon jälkeen jätin ajoneuvon tulevalle omistajalle ja palasin kotiin harvinaisen uupuneena ja hikisenä.

Vielä yksi hajahavainto rytinällä tulleesta kesästä: koiralenkillä näin Lahden Kirkkopuistossa ison ryppään herkkusieniä. Päivällä ei ollut kameraa mukana, joten kipaisin illansuussa paikalle. Muutamassa tunnissa sienet olivat pahentuneet täysin kuumuudessa, nurmikolla oli enää yksi lakki, joka vielä oli valkoinen. Täytyy toivoa, ettei koko sienisesonki ole tällaista kilpajuoksua kuumuuden kanssa.

Pyörän ulkoilutusta Ahtialassa

Aamulla ajattelin, että pitäisi töiden jälkeen mennä treenaamaan vähän jumiutuneita selkälihaksia vetreämmäksi kuntosalille. Mutta sää päätti toisin: ei tällaisena kesäpäivänä voi muuta kuin mennä ulos.

Pääsin liikkeelle joskus puoli viiden maissa, siis pahimpaan ruuhka-aikaan. Ei se onneksi haittaa kuin niin, että ylipäänsä pääsee pois täältä keskustasta. Ajoinkin Lahdenkatua ensin pohjoiseen ja kaarsin sieltä Saimaankatua pitkin Kannaksenkadun kohdalle ja siti pitkin taas Möysään ja kohti itää eli vastatuulta.

Lenkillä aiemmin päivällä käynyt aviomies varoitteli, että Nastolan suunnalla oli pätkä väylää kaivettu auki. Toki siitä olisi päässyt taluttamalla ohi, mutta valitsin kuitenkin mieluummin Ahtialantien. Menomatkalla valitsin omakotialueen läpi kulkevan Vanhan Ahtialantien, takaisin palasin hieman suorempaa tietä pitkin.

Iltapäivälenkkini oli kovin maltillinen, yhteen suuntaan noin kymmenen kilometriä. Suurimman osan matkasta ajoin hyvin rauhallisesti, joissain kohdissa vähän kiristin. Haistelin kevään tuoksuja, ihailin kukkivia puita ja pientareita.

Kotiin kaarsin taas hieman keskustan pohjoispuolelta, sillä Aleksanterinkadulla tai Vapaudenkadulla on tällä hetkellä lähes mahdoton ajaa pyörällä (ja kai autollakin) toriparkin ja muiden työmaiden takia.

Kuvauskohteet ovat tällä kertaa lenkin päätepisteistä. Ahtialassa otin kuvat vapaapalokunnan talon kohdalta, jossa myös vanha rautatie on lähimpänä maantietä. Keskustassa huomasin läheisen Koulupuiston kukkameren vasta tänään, en ilmeisesti ole mennyt siitä silmät auki ohi viime päivinä.

Kuusenkerkkäsiirappia

Sain kuin sainkin aikaiseksi kuusenkerkkäsiirappia seuraamalla tätä Kotikokin ohjetta. Minulla oli vain noin kolme desiä kerkkiä, joten jaoin määrät viidellä. Hyvää!

Ei minun korvasienikevääni

Olen käynyt etsimässä korvasieniä tänä keväänä kolme kertaa, käytännössä nollatuloksella. Tänään tein perinteisen retken miehen biologiveljen kanssa Hollolan metsiin.

Tsekkasimme lähes kymmenen hakattua tai myllerettyä mäntymetsän plänttiä, joista neljässä oli mielestämme ihanteelliset olosuhteet. Biologi löysi yhden etanansyömän itiöemän, minä en mitään.

Lähes kolmen tunnin retki ei tietenkään mennyt hukkaan, sillä nyt meillä on muistissa ainakin pari sellaista paikkaa, joissa ensi vuonna voi olla sieniä. Ja näimme toki paljon kaunista kevään ja alkukesän luontoa. Mäyräkoirakin nautti koluamisesta.

Yhdeltä hakatulta pläntiltä löysin kaatuneen kuusen, jossa oli vielä ihan tuoreen oloisia kerkkiä oksissaan. Kuusenkerkkiähän ei saa kerätä ilman lupaa elävistä puista, mutta tässä tapauksessa kyllä hyödynsin kuolemaantuomittua puuta. En ole koskaan tehnyt kuusenkerkistä mitään, mutta ajattelin kokeilla siirappia.

Se ainut löytynyt korvasieni pääsi jo aamulla tekemäni korvasienikastikkeen jatkoksi - toki asianmukaisesti kahteen kertaan keitettynä. Onneksi on vielä kuivattuja korvasieniä kaapissa. Täytynee kuitenkin käydä torilta katsomassa, saisiko sieltä täydennystä varastoihin.

Pilotti-siivouspäivä herätti naapurit

Kaksi kertaa aiemmin vietetty Siivouspäivä löi läpi Lahdessa tänään. Siivouspäivän sivun mukaan kaupungissa oli 101 myyntipistettä. Wow!

Tytär ja minä perustimme kirpputoripisteemme Lahden keskustan länsipäähän, Vapaudenkadun alkuun. Pikku puisto sijaitsee kätevästi ikkunamme alla, mikä innosti kokeiluun.

Vein aamulla ennen kymmentä muutaman pikku julisteen puiston päihin, myyntihommat aloitimme kymmenen maissa. Asiakkaita alkoi ilmestyä reilun puolen tunnin päästä ja heitä riitti noin puoli kahteen asti. Ei suuren suurta virtaa, mutta kuitenkin kyselijöitä, katselijoita ja ostajiakin kulki ohi joitain kymmeniä.

Eniten ilahdutti kuitenkin se, että muutama naapuri taloyhtiöstämme kävi ostoksilla tai juttelemassa. Useimmat eivät olleet kuulleetkaan koko päivästä mutta innostuivat heti ideasta. Pari aktiivia jo ehdotti, että veisimme taloyhtiön voimin useita pöytiä puistoon seuraavana siivouspäivänä elokuussa.
Tervetuloa, hyvät kaupunkitapahtumat!

Rahaa tärkeämpää on saada tavarat ja ideat kiertoon. Meiltä lähti astioita, leluja, kirjoja, pelejä ja joitain vaatteitakin. Omat tienestini kävin tuhlaamassa saman tien hyvään ateriaan lahtelaisessa ravintolassa. Opiskelevalle tyttärelle muutamat kympit toivat mukavasti väljyyttä tämän kuun budjettiin.

Tervetuloa Siivouspäivän kirppikselle Lahden keskustaan!

Valtakunnallinen Siivouspäivä järjestetään kolmannen kerran lauantaina 25.5. Nyt tapahtuma on vihdoin saavuttanut myös Lahden, jossa kuka tahansa saa perustaa kirppiksen tai muun aiheeseen liittyvän tapahtuman kaupunkitilaan tietyin ehdoin:

1. Myyjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikasta Siivouspäivä.com sivustolla.
2. Myyntipaikkojen tulee sijaita nk. kovilla pinnoilla, kuten kiveyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Nurmikoita ei saa vahingoittaa.
3. Yleistä jalankulkua, liikennettä tai muuta alueen käyttöä ei saa haitata
4. Myyjä vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta.
5. Myymättä tai kierrättämättä jääneet tavarat on kunkin myyjän vietävä pois yleiseltä alueelta omalla kustannuksellaan välittömästi tapahtuman jälkeen.

Perustan tyttäreni kanssa oman myyntipisteemme keskustan puistoon, joka sijaitsee Vapaudenkadun alkupäässä, Fellmaninkadun ja Lahdenkadun välissä. Pikkuruisen puiston virallista nimeä en tiedä (ei näy kaupungin tai Googlen kartassa), mutta siellä sijaitsevan Danielson-Kalmarin patsaan takia kutsumme sitä Kalmarin puistoksi. Olemme paikalla 10-13 (14) tai pidempään, jos tavaraa ja kävijöitä riittää. Lisätietoja Facebook-sivultamme.
 
Moni kavereistanikin on perustanut omia pisteitään ympäri Lahtea. Olisi kiva, kun mahdollisimman moni lähtisi myös kiertämään myynti- ja tapahtumapaikkoja, jotta tästä tulisi fiksu perinne. 

Ja tietysti toivon sopivaa pilvipoutaa, joka näyttäisikin olevan tulossa.

Pyöräilyä, nokkosia, raparperia ja parsaa

Eilen ja tänään onnistuimme yhdistämään omaishoitokeikkaan myös pyöräilyä. Teimme sen niin, että toinen ajoi pakettiautoa toiseen suuntaan ja toinen sai pyöräillä, vaihdoimme perillä. Minun eilinen lenkkini oli aika vaatimaton, paluu Hollolan Hersalasta, noin 13 kilometriä. Jonkin verran treeniä tuli Messilän mäessä, joka aina pistää hauskasti puuskuttamaan. Nousuprosenttia en tiedä, mutta kyllä se kuuluu näihin tämän alueen ylämäkitärppeihin.

Tänään ajoin samaiseen Hollolan Hersalaan vähän pidempää reittiä: ensin Hämeenlinnantietä pitkin Salpakankaan läpi Soramäkeen ja Vesalaan, sieltä Kirkkotietä pitkin Hollolan kirkolle ja Rantatietä pitkin Hersalantien risteykseen ja lopulta perille. Matkaa kertyi Google-kartan mukaan 28 ja puoli kilometriä.

Oli aivan ihanteellinen pyöräilysää: pilvistä, parikymmentä astetta lämmintä ja lähes tyyntä. Ajaminen oli silkkaa nautintoa, sillä sain mennä ihan omaa vauhtiani ja jopa katsella vähän ympärilleni. Kärpäsenmäki ja muut vähän isommat nousut ajoin opiskelumielessä eli yritin aina vaihtaa juuri sopivan rattaan pakasta ja pitää kadenssin suunnilleen samana.

Polkeminen sujui itse asiassa niin hyvin, että tulin Hollolan kirkollekin melkein varkain, vain parin juomahörpyn jälkeen. Päätin kuitenkin pysähtyä kioskille jäätelölle, koska tiesin meidän syövän lounasta vasta vähän myöhemmin iltapäivällä. Kirkonkylän kioski kuuluu myös turistitärppeihin, joka pitää kokea muutaman kerran kesässä. Enpä kuitenkaan muistanut ottaa kuvaa, vaikka kioskin ympärillä oli houkuttelevasti sekä ihmisiä että isot määrät myytäviä kukkia ja taimia.

Kevät on edennyt niin hurjaa vauhtia, että vaaleanvihreä huntu on muutamassa päivässä muuttunut tiheäksi lehtiverhoksi. Lintuhavaintojakin on nyt jotenkin vähemmän, kun muuttajat ovat asettuneet pesimään. Ainoa hieman jokapäiväisestä poikkeava luontohavainto oli pellolla pinkova rusakko. Ja tuoksut! Mielestäni jossain matkan varrella tuli jo vastaan tuomen tuoksu.

Kevättä on ollut lautasellakin. Perjantaina kävin keräämässä kevään ensimmäiset nokkoset, joista osan käytin eiliseen lettutaikinaan. Ensimmäiset valkoiset parsat löysin kaupasta niin ikään perjantaina. Korvasienimuhennoksen taas tein viime kevään kuivatusta sadosta. Näiden kolmen liitto on aika lähellä täydellistä! Keräsin perjantaina talteen myös ensimmäiset raparperit ja keitin niistä mehua. Se on vichyllä laimennettuna tosi hyvä ja raikas pyöräilyjuoma.

Juuri tällä hetkellä ulkona sataa, mikä toivottavasti nostaa korvasieniä vielä esiin. Viime keväänä olin tähän päivämäärään mennessä kerännyt jo monta korvasienisatsia, tänä vuonna en ole löytänyt ainuttakaan kurttuista herkkua. Toivottavasti ensi viikolla ehdin piipahtamaan metsässä joku ilta.

Rentouttava pyöräilyloma

Palasimme viikon Ahvenanmaan reissulta jo sunnuntaina, mutta nyt vasta työt sallivat pienen referaatin matkasta. Tosi tiukka tiivistys kuuluu: rentoja pyörälenkkejä päivisin, upeita ruokapaikkoja ja aterioita iltaisin. Kun majoituspaikoista kaksi kolmesta oli vielä elämyksellisiä ja tasokkaita bed & breakfast -paikkoja ja säätkin suosivat, ei voi kuin onnitella itseään siitä, että saimme pika-aikataululla järjestettyä itsemme kevätmatkalle.

Saavuimme Maarianhaminaan laivalla 6.5. maanantaina iltapäivällä ja vietimme kaksi ensimmäistä yötä varsin tylsässä Gästhem Kronanissa, jonka suurin etu oli sen hyvä sijainti sataman, keskustan ja parin hyvän ravintolan lähellä. Retkeilymajan palvelu oli aika ankeaa ja lisämaustetta toivat turkulaiset koululaiset, jotka olivat kyllä ihan kunnollisia varhaisnuoria, mutta ovia he osasivat paukuttaa lahjakkaasti. No, onneksi iltahiljaisuus tuli suunnilleen 22-23 aikoihin.

Jo ensimmäisenä iltapäivänä pukeuduimme pyöräilyvarusteisiin ja ajoimme etelään niin pitkälle kuin Maarianhaminasta pääsee maata ja siltoja pitkin, reilut kymmenen kilometriä, eteläisimpänä Järsö. Matkalle osui paljon kaunista lehtoa ja aika hurja tuuli, joka hirvitti etenkin silta- ja pengerpaikoissa. Perillä oli hetki aikaa istua laiturilla. Yhteensä matkaa kertyi reilu parikymppiä.

Tiistaina teimme koko reissun pisimmän pyörälenkin, edestakaisin Eckeröhön ja vielä vähän harha-ajoa, yhteensä noin 90 kilometriä. Eckerön kuulun postitalon pihassa selvisi, ettei museo tai kahvila ollut vielä auki vaan oli aukeamassa vasta äitienpäiväksi. Eihän meillä mitään hätää ollut (paitsi perinteinen vessahätä, jonka kyllä pääsin hoitamaan pyynnöstä postitalon vessassa), kun oli juomaa pullossa. Paluumatkan vastatuulessa, reilun viidenkympin jälkeen, minulta kuitenkin hävisivät voimat, joten piti pysähtyä kauppaan ostamaan jäätelöä ja suklaata. Mies piti jälleen pintansa ja söi vasta illalla.

Keskiviikkona 8.5. ajoimme autolla seuraavaan majapaikkaamme, Saltvikin kirkon kupeessa sijaitsevaan Kvarnbo Gästhemiin. Olipa viehko paikka, jossa oli mm. maailman ihanin aamiainen (kiitos, Anne, vinkistä!). Saimme paikan pitäjiltä myös hyviä vinkkejä ravintoloista ja leipomoista (joista kirjoitan toiste). Keskiviikon lenkille otimme ensimmäistä kertaa tandemin alle ja suuntasimme Godbyhyn ja Finströmin puolelle Stallhagen-panimoon varaamaan pöytää seuraavaksi illaksi ja juomaan alkoholittomat siiderit. Takaisin kaarsimme hieman pohjoisempaa, Nääs-nimisen kylän kautta. Matkaa tuli vaivaiset 25 km.

Helatorstaina 9.5. meillä oli taas alla omat maantiepyörämme ja tavoitteena ajaa Bomarsundin linnoituksen rauniolle. Reittimme näytti kartalla hyvältä pyörätieltä, mutta saimmekin alle aika monta kilometriä soratietä, joka ei tunnetusti ole hyvä yhdistelmä kapeiden maantiepyörän renkaiden kautta. Tiet olivat kuitenkin varsin elämyksellisiä, sillä pääsaaren korkeimmat mäet osuivat sen varrelle.

Ei tullut onneksi rengasrikkoa, mutta Bomarsundiin asti emme silti päässeet, sillä tietyökoneet olivat valloittaneet ja möyrineet tien parin kilometrin matkalta. Ei ollut mitään järkeä lähteä rikkomaan pyörää niihin olosuhteisiin, joten käännyimme kohti Kastelholmaa. Onneksi oli lenkkarit repussa - linnassa kiipeily olisi ollut aivan liian vaarallista kovat pyöräilykengät jalassa. Päivän saldoksi tuli reilu parikymppiä ajoa ja lisäksi pari tuntia kävelyä Kastelholman alueella.

Perjantaina vaihdoimme majapaikkaa, jonne olimme tervetulleita puolenpäivän jälkeen. Aamulla päätimme ensin ajaa autolla tietyömaan läpi katsomaan Bomarsundin rauniot. Tiheässä sumussa heräsi sitten ajatus, että voisimme tehdä iltapäivän pyörälenkin Vårdössä, jonne pääsisimme lautalla Bomarsundista. Tranvikista löysimme pienen etsiskelyn jälkeen Nybonds Keramik Kunstcentrum & Pensionatin ja seuraavan yön emäntämme. Sovimme yöpymisestä ja vaihdoimme nopeasti vaatteet sekä otimme taas allemme auton.

Lautta Vårdöhön lähti aivan Sundin itäisimmältä reunalta tai oikeastaan Vårdön läntisimmältä - kunnan raja oli pääsaarella juuri ennen lauttarantaa. Vårdössä meillä oli tiedossa parikymmentä kilometriä päällystettyä tietä, joka kulki saarijonon ja useiden siltojen läpi. Otimme allemme tandemin, jonka huomasimme äärimmäisessä pisteessä olevan ilman pumppua tai renkaan täyttöön tarkoitettuja patruunoita. Ei onneksi tullut rengasrikkoa, sillä parinkymmenen kilometrin kävely vain lukkopolkimiin sopivilla kengillä olisi ollut ankeaa. Yhteensä siis tuli noin neljäkymppiä ajoa.

Vårdössä käynti lievitti sitä pientä pettymystä, ettemme päässeet Kökariin tai Föglöhön viimeiseksi yöksi. Kevät oli vasta niin alussa, että etäisimmillä saarilla ei joko vastattu majoituspaikoissa puhelimeen tai emme olisi löytäneet sopivaa lauttavuoroa takaisinpäin. Saattoi olla onnikin, sillä ainakin Kökarissa olisi varmasti ollut kylmä verrattuna pääsaareen ja vain hieman enemmän ulkona olevaan Vårdöhön, jossa päivälämpö helli jo kummasti.

Lauantaina 11.5. ennen lauttamatkaa mantereelle emme enää ajaneet pyörällä vaan keskityimme pakkaamaan ja etsimään tuliaisia kotiin. Pyörän päällä kilometrejä ei vajaan viikon aikana tullut ihan hurjasti, mutta jopa kilpailuhenkisen miehen mielestä se oli vain hyvä asia. Loma tuntui lomalta, kun minunkaan ei tarvinnut ajaa huohottaen koko ajan jaksamisen ylärajoilla. Sain kuitenkin ihan hurjasti varmuutta ajamiseen taas noidenkin päivien aikana. Ensimmäistä kertaa unohdin välillä lukkopolkimet ajaessa, mutta kuitenkin muistin irrottaa itseni niistä vähän tiukemmissa paikoissa.