Kirjoitin jouluvalmisteluista, joihin kuului myös juuston osto Brysselistä. Hieman huolimattomasti nimitin ostamaani kiekkoa calvados-juustoksi, jolla nimilapulla se tosin tiskistä myytiinkin. Mutta kun ryhdyimme sitä pari iltaa sitten nauttimaan, hain vähän lisätietoa etiketistä löytyvien sanojen avulla. Jukka ja Päivi Sinivirran Herkuttelijan juustokirjasta löysin Livarot-juuston, josta meillä oli käsissämme Petit Livarot eli kooltaan pienempi kuin "oikea" 450 gramman lieriö (painoa oli ehkä puolet tästä, n. 250 g). Normandialainen juusto valmistetaan lehmänmaidosta keittämättä ja puristamatta. Sitä pestään suolavedellä ja käännellään kypsytyksen aikana, jolloin syntyy oranssinruskea kuori. Kirjankin mukaan juusto on voimakkaan tuoksuinen, etenkin kypsänä. Kypsytys kestää vähintään kolme viikkoa, joskus jopa 4 kuukautta.
Emme saaneet etiketistä aivan selvää, oliko juustossa itsessään calvadosta vai oliko suositus syödä sitä ko. juoman kanssa. Juustokirjan mukaan etenkin kypsä Livarot on liian vahva viineille, joten sille antavat vastusta vain makeahkot valkoviinit, siiderit ja alueen oma omenaviina eli calvados. Todennäköisesti kyseessä oli siis tarjoilusuositus! Ilmankin rasvainen (45%) juusto oli elämys.
Meillä syödään paljon juustoja, mutta harmittavan vähän tulee opiskeltua niiden olemusta. Nyt taas nähtiin, että lähdekirjojen plaraaminen voisi vielä terästää makuelämystä. Siitä syystä minä sienikirjojakin kahlaan vuoden ympäri...
torstaina, joulukuuta 28, 2006
maanantaina, joulukuuta 25, 2006
Makuja ilman kinkkua
Joulun alle osuvat kinkkuindeksit, maalailut kinkkupulasta ja lukemattomat kinkunpaisto-ohjeet tuntuvat meidän perheessämme täysin vierailta. Joulupöydässämme voi olla jotain lihaakin, mutta ei koskaan sikaa. Tänä vuonna pääosassa olivat punajuuripatee, maustesilakat, yrttimarinoitu lammas ja erilaiset salaatit. Sienisalaatti tietysti kunniapaikalla, mutta rosollikin oli hyvää, samoin vanhemman tyttären tekemä tomaatti-mozarellasalaatti.En väheksy perinteitä; mekin paistamme itse lanttulaatikkoa ja joululimppua. Silti ihmettelen, miksi suolainen possunkankku voi olla niin ylivoimainen herkku, että sadattuhannet ihmiset ovat valmiita syömään päiväkaupalla yhtä ja samaa. Kuinka moni nykyaikainen pienperhe todella saa tuhottua hyvillä mielin kymmenkiloisen lihakimpaleen? Tai ehkä siinä maistuu juuri se illuusio suurista sukujouluista, johon kuuluvat myös äänekkäät pelit, innostuneet väittelyt, hauskat rekiajelut ja suvun nuorisolle kohdistetut kyselyt opiskelusta, seurustelusta ja urahaaveista.
En kirjoita tätä pettyneenä tai ahdistuneena, sillä itse asiassa olemme viettäneet kaksi ihan mukavaa päivää hyvän ruuan ja rakkaiden ihmisten kanssa. Eilen vain omalla perheellä, tänään kolmen polven voimin ja osittain myös uusperhekuvioissa. Äitini juhlapöydässä olisi myös ollut mahdollisuus maistaa kinkkua, mutta satsasin mieluummin lohimurekkeeseen, sillikaviaariin ja laatikoihin. Ja siihen seurusteluun suvun nuorison kanssa.
lauantaina, joulukuuta 23, 2006
Jouluvalmisteluja
Syksy ja alkutalvi on ollut työteliäs, joten on aika selvä, mitä pysähdys lopulta toi tullessaan. Eilen aamulla heräsin kurkku kipeänä, tänään särkee jo lihaksiakin. Ei kai tässä auta kuin levätä...Jouluvalmisteluihin otin vauhtia Brysselistä, siskon perheen luota. Siellä parasta oli keskieurooppalainen tunnelma, siis joulumarkkinat. Aika paljon mukaan tarttui suklaata ja juustoja. Paikan päällä nautin mm. amarettolla maustettua kaakaota ja lämpimiä vohveleita. Mitäs sanotte näistä homejuustojoulukelloista? Kotiin asti raahasin calvados-juuston, joka tuntui saastuttavan hajullaan koko matkalaukun. Mutta maistoimme samanlaista juustoa jo siskon luona viinin ja hedelmien kanssa - taivaallista!
Jouduin lentämään kotiin Kööpenhaminan kautta, mikä tietysti teki lyhyestä lentomatkasta koko päivän kestävän tripin. Pysähdys Kastrupin lentokentällä oli kuitenkin tässä tapauksessa ihan hauska lisäys, sillä ymmärsin jättää väliin maksulliset (ja kurjat) lentoyhtiön eineet ja mennä ihan oikeaan ravintolaan. Eyecon-ravintolassa on tajuttu pikaruoka-ajattelu oikealla tavalla. Jokaisen annoksen saa eteensä vähintään kymmenessä minuutissa, mutta lautaselle ei ilmesty pelkkää höttöä. Listalla oli ties mitä ceasar-salaatista pihveihin, minä söin naudanliha-carpacciota.
Viikkoon mahtui vielä kuusenhakumatka maalta, ystävättären vanhalta kotitilalta. Rappeutuneen maatilan pihassa kasvavat kuuset eivät ole mitään viljeltyjä rotuyksilöitä, mutta mahtuvat hyvin esimerkiksi isoon lasipulloon. Kaunein näkymä löytyi odottamattomasta nurkasta navetan takaa. Sammal ja punamulta ovat aika ihana yhdistelmä.
lauantaina, joulukuuta 02, 2006
Marraskuun viimeiset suppikset
Yritin kertoa tämän jo torstaina, mutta enpä onnistunut teknisten hölmöilyjeni takia. Mutta edelleen siis kannattaa mennä metsään, ainakin täällä Lahden seudulla on monta plusastetta vielä pitkälle ensi viikkoonkin.Kannatti nipistää hetki työpäivästä ja käydä pikapikaa lounasaikaan metsässä. Tuttuun suppaan oli noussut suppilovahveroita, jotka hämärässä säässäkin loistivat sen verran keltaisina, että ne oli mahdollista löytää. Ihan uskomattoman pimeää siellä metsässä tosin oli puolenpäivän aikaan, koko ajan sai kulkea nenä maassa. Sienestys siis loppuu vähintään kaamoksen pimeyteen, vaikka lämpimät säät vielä jatkuisivatkin. Tosin muistan olleeni jonain vuonna vielä jouluviikollakin sienessä. Nyt toivon, että tätä lämmintä jatkuisi vielä viikonlopun yli, jotta mahdollisimman moni ehtisi tsekata kuusikkorinteet suppilovahveroiden varalta. Sen jälkeen saisi tulla kunnon talvi.
Kokeilu
Menin typeryyksissäni muuttamaan tämän blogin Blogger betaan, minkä jälkeen kuvien lähetys Flickristä ei ole onnistunut. Mutta kokeillaan nyt sitten tätä bloggerin omaa kuvatoimintoa...No, ainakin tämä näyttää asettelevan tekstin hieman typerästi. Pitää jatkaa harjoituksia.
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006
Tryffelien toivossa
Onpa toiveikas uutinen, että Lahden Liipolasta on löytynyt tryffeleitä! Siis aivan tuosta parin kilometrin päästä. Olen aiemmin vain huvitellut ajatuksella, että jompi kumpi koiristamme joku päivä kaivaa herkut esiin istuttamieni tammien alta meillä maalla. Mutta nyt pitää kai ryhtyä suhtautumaan mahdollisuuteen tosissaan. Tosin koiramme eivät ole mitään oikeita sienikoiria, enemmänkin metsäretken seuralaisia. Mopsissa on jonkinlaista ainesta, sillä se syö herkkutatteja suoraan metsästä, mutta mäyräkoira nauttii lähinnä juoksemisesta.
Tulipa taas lisää pontta italian kielen opiskelullekin. Viime vuonna ryhmässämme olikin yksi lagotto-kasvattaja, joka on tuonut koiria Italiasta, tryffeleiden ja niitä etsivien koirien maasta.
Tulipa taas lisää pontta italian kielen opiskelullekin. Viime vuonna ryhmässämme olikin yksi lagotto-kasvattaja, joka on tuonut koiria Italiasta, tryffeleiden ja niitä etsivien koirien maasta.
sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006
Piparkakkutalkoot
Kai se nyt on myönnettävä, että perheemme on aloittanut jouluvalmistelut. Tänään meille kokoontui yhdeksän henkeä leipomaan saksalaisia pähkinäpikkuleipiä ja koristelemaan suomalaisia piparkakkuja. Virallinen syy oli saksan keskustelukerhomme, joten valmistelut, töiden jakaminen ja oheiskeskustelu tapahtui saksaksi.
Mutta pipareista tuli kyllä juuri sellaisia kuin yleensäkin - koristelultaan runsaita ja mahdollisimman yksilöllisiä. Monen monta kertaa olemme surkutelleet kaupallisia pipareita ja piparkakkutaloja, joiden koristeet ovat mielestämme köyhiä ja harvoin kovin taidokkaitakaan. Nämä nyt ovat harjoittelukappaleita, ilmaisu varmaankin vielä kehittyy viikkoina ennen joulua. Emme me näitä itse syö, piparkakut on tarkoitettu enemmänkin lahjoiksi ja koriste-esineiksi. Ja yhdessä tekeminen on hauskaa, sillä yleensä nuorimmat perheenjäsenet ovat aina taitavimpia.
Mutta pipareista tuli kyllä juuri sellaisia kuin yleensäkin - koristelultaan runsaita ja mahdollisimman yksilöllisiä. Monen monta kertaa olemme surkutelleet kaupallisia pipareita ja piparkakkutaloja, joiden koristeet ovat mielestämme köyhiä ja harvoin kovin taidokkaitakaan. Nämä nyt ovat harjoittelukappaleita, ilmaisu varmaankin vielä kehittyy viikkoina ennen joulua. Emme me näitä itse syö, piparkakut on tarkoitettu enemmänkin lahjoiksi ja koriste-esineiksi. Ja yhdessä tekeminen on hauskaa, sillä yleensä nuorimmat perheenjäsenet ovat aina taitavimpia.
sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006
Kuivalla maalla
Se on ihan hirveän pitkä ja kuivalla maalla hankala kuljetettava. Mutta tyynessä vedessä se menee tosi lujaa ja vieläpä melkein ilman ääntä, jos airoissa on oikea ihminen. Nyt on miehen soutukausi ohi, mikä merkitsi taas venhon kuskaamista pakettiauton katolla varastoon. Saihan siihen yhden aamupäivän kulumaan.
Joskus sitä tulee laskeneeksi, miten hirveän paljon aikaa menee kaikenlaiseen urheiluharrastusten oheistoimintaan, ennen kuin edes pääsee yrittämään hien hankintaa tai lihasten kasvattamista. En valita muutamasta kuljetuskeikasta, jos kuitenkin saan koko talven voitelupalvelun suksille. Ja onneksi perheessä ei ole jääkiekkoilevia lapsia tai muita varustehuollettavia. Tai miten sen nyt ottaa - kuntoa vaatii välillä myös istuminen katsomossa, kun jälkipolvi harrastaa tanssia, soittoa ja teatteria. Vaikka olisi miten iloinen ja ylpeä.
Joskus sitä tulee laskeneeksi, miten hirveän paljon aikaa menee kaikenlaiseen urheiluharrastusten oheistoimintaan, ennen kuin edes pääsee yrittämään hien hankintaa tai lihasten kasvattamista. En valita muutamasta kuljetuskeikasta, jos kuitenkin saan koko talven voitelupalvelun suksille. Ja onneksi perheessä ei ole jääkiekkoilevia lapsia tai muita varustehuollettavia. Tai miten sen nyt ottaa - kuntoa vaatii välillä myös istuminen katsomossa, kun jälkipolvi harrastaa tanssia, soittoa ja teatteria. Vaikka olisi miten iloinen ja ylpeä.
sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006
Vesiperä vesijätöllä
Toiveikkaasti pakkasimme mukaan retkiluistimet, jäänaskalit ja muut välineet, kun lähdimme käymään tänään anoppilassa. Kaupungin rannassa oli järvi jäässä, mutta yllättäen vesijättö eli matala lahti olikin aivan vapaa Hersalan rannassa. Emme siis luistelleet, mutta sen sijaan saimme kuunnella mahtavaa hanhien töräyttelyä. Harmi vain, ettei pokkarin zoomi riitä mihinkään - siellä ne kymmenet hanhet ovat vastarannalla.
Tiedoksi niille, joiden mielestä ajatuskin luistelusta heikkojen jäiden aikaan on edesvastuuton: mainitulla vesijätöllä on vettä parikymmentä senttiä. Muutaman kerran on jää mainitussa kohdassa ritissyt, ja niillä kerroilla on toki tuntunut haljulta. Mutta jos pitää harjoituksen vuoksi pudota läpi, se kannattaa tehdä juuri mainitussa paikassa. Aikuinen pääsee ylös varmasti, ja matka rantaan ja kuivien vaatteiden luokse on lyhyt.
Tiedoksi niille, joiden mielestä ajatuskin luistelusta heikkojen jäiden aikaan on edesvastuuton: mainitulla vesijätöllä on vettä parikymmentä senttiä. Muutaman kerran on jää mainitussa kohdassa ritissyt, ja niillä kerroilla on toki tuntunut haljulta. Mutta jos pitää harjoituksen vuoksi pudota läpi, se kannattaa tehdä juuri mainitussa paikassa. Aikuinen pääsee ylös varmasti, ja matka rantaan ja kuivien vaatteiden luokse on lyhyt.
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
Syksyn viimeiset rouskut?
Jo viikkoja sitten kalenteriin varattu syysloma kääntyi hieman erilaiseksi kuin olimme ajatelleet. Sehän on ihan normaalia, että tähän aikaan vuodesta sataa lunta, mutta syysmyrskyä emme kuitenkaan olleet suunnitelleet niille päiville, jotka piti viettää maalla. Onneksi sentään kävimme Tallinnassa pari päivää ennen myrskyä - muuten olisimme mekin siellä Nordlandian jonossa.
Luvatusta tuulesta ja tuiskusta huolimatta lähdimme perjantaiaamuna maalle. Alla oli kesärenkaat, sillä rukoiluista huolimatta emme onnistuneet saamaan ketään vaihtamaan niitä aiemmin. Mutta eihän perjantaina edes näyttänyt kovin pahalta...
No, onneksi käytimme päivän hyödyksi ja kävimme keräämässä oranssi- ja mustarouskut talteen. Illalla tuuli alkoi puhuroida oikein kunnolla ja tuoda mukanaan myös lunta. Yöllä heräilimme kuuntelemaan, vieläkö katto on paikoillaan ja sähköt päällä. Isommilta vaurioilta onneksi vältyttiin.
Lauantaina olikin sitten niin tiivis lumikerros metsässä, ettei sieltä enää mitään löytynyt. Yritimme kyllä. Tänä aamuna oli pakko antaa periksi ja alkaa valmistautua kotimatkaa varten. Lomaa olisi riittänyt vielä huomiseksi, mutta nyt odottelimme sopivia iltapäivän tunteja, jolloin tiet olivat taas suunnilleen ajettavassa kunnossa. Aamun kävelylenkillä totesimme, että itse asiassa soratie on vähemmän jäinen kuin vähän ajettu asfaltti. Niinpä kiersimme kotiin pikkuteitä pitkin ja uskaltauduimme asfaltille vasta kohdassa, jossa vilkas liikenne oli sulattanut tien. No, saimme mukaan maalta sentään joitain litroja sieniä ja muutaman purkillisen omenasosetta. Ne omenatkin ehdin kerätä viime hetkellä ennen tuiskua.
Luvatusta tuulesta ja tuiskusta huolimatta lähdimme perjantaiaamuna maalle. Alla oli kesärenkaat, sillä rukoiluista huolimatta emme onnistuneet saamaan ketään vaihtamaan niitä aiemmin. Mutta eihän perjantaina edes näyttänyt kovin pahalta...
No, onneksi käytimme päivän hyödyksi ja kävimme keräämässä oranssi- ja mustarouskut talteen. Illalla tuuli alkoi puhuroida oikein kunnolla ja tuoda mukanaan myös lunta. Yöllä heräilimme kuuntelemaan, vieläkö katto on paikoillaan ja sähköt päällä. Isommilta vaurioilta onneksi vältyttiin.
Lauantaina olikin sitten niin tiivis lumikerros metsässä, ettei sieltä enää mitään löytynyt. Yritimme kyllä. Tänä aamuna oli pakko antaa periksi ja alkaa valmistautua kotimatkaa varten. Lomaa olisi riittänyt vielä huomiseksi, mutta nyt odottelimme sopivia iltapäivän tunteja, jolloin tiet olivat taas suunnilleen ajettavassa kunnossa. Aamun kävelylenkillä totesimme, että itse asiassa soratie on vähemmän jäinen kuin vähän ajettu asfaltti. Niinpä kiersimme kotiin pikkuteitä pitkin ja uskaltauduimme asfaltille vasta kohdassa, jossa vilkas liikenne oli sulattanut tien. No, saimme mukaan maalta sentään joitain litroja sieniä ja muutaman purkillisen omenasosetta. Ne omenatkin ehdin kerätä viime hetkellä ennen tuiskua.
sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006
Tapionherkkusieniä
Viikonvaihde on ollut aika luontopitoinen, vaikka sää ei olekaan ollut parhaasta päästä. Eilen ulkoilu jäi jopa kokonaan väliin maahan sataneen lumen takia. En minä kävelijänä lunta pelkää, mutta maalle lähtö kesärenkailla ei innostanut. Ja epäilin, että Lahden Urheilukeskuksen tietämissä oli vielä liikaa aitoja ja muuta rompetta EU-kokouksen jäljiltä. Ehkä olin väärässäkin.
Mutta luontoelämyksen koin jo perjantaina, kun monen muun kaupunkilaisen ohella bongasin ison pöllön istumassa puussa aivan keskellä kaupunkia, Mariankadun ja Hämeenkadun kulmassa. Vielä illansuussakin se vahti tienoota välillä käännellen päätä, kun kävin tanssissa ja tarkistin matkalla tilanteen.
Tänään pääsin sienimetsään kahden biologin ja kahden koiran seurassa, joten luonnonilmiöiden bongausmahdollisuudet olivat jo ennalta katsoenkin hyvät. Himoittuja suppilovahveroita emme tälläkään joukkueella löytäneet kuin muutaman, mutta sen sijaan paljon muuta mielenkiintoista. Yksi parhaista oli muutaman tapionherkkusienen esiintymä maatuvan hakekasan viereltä. Iloinen yllätys olivat myös muutama komea mustarousku, jotka isosta koostaan huolimatta olivat aivan kunnossa. Lisäksi noukimme joitain valmuskoita, haperoita, kuukusia ja muita rouskuja. Ja bongasimme monia sellaisia paikkoja, joissa meidän mielestämme olisi pitänyt kasvaa suppiksia / herkkusieniä / rouskuja.
Keskellä metsää törmäsimme lehtipuuesiintymään, joka sitten osoittautuikin pähkinäpensaiksi. Olin noista pensaista kyllä kuullut, mutta en niitä itse aiemmin havainnut. Ja vieressä oli muutama näsiä, harvinaisia kasveja nekin.
Koirat eivät tällä kertaa löytäneet mäyränkoloja tai muuta haukuttavaa, mutta laitumella oleva hevonen oli niiden mielestä tosi kiinnostava. Siinä vaiheessa, kun hirviporukoiden laukaukset alkoivat paukkua jossain lähimaastoissa, katsoimme kaikki asialliseksi poistua paikalta.
Mutta luontoelämyksen koin jo perjantaina, kun monen muun kaupunkilaisen ohella bongasin ison pöllön istumassa puussa aivan keskellä kaupunkia, Mariankadun ja Hämeenkadun kulmassa. Vielä illansuussakin se vahti tienoota välillä käännellen päätä, kun kävin tanssissa ja tarkistin matkalla tilanteen.
Tänään pääsin sienimetsään kahden biologin ja kahden koiran seurassa, joten luonnonilmiöiden bongausmahdollisuudet olivat jo ennalta katsoenkin hyvät. Himoittuja suppilovahveroita emme tälläkään joukkueella löytäneet kuin muutaman, mutta sen sijaan paljon muuta mielenkiintoista. Yksi parhaista oli muutaman tapionherkkusienen esiintymä maatuvan hakekasan viereltä. Iloinen yllätys olivat myös muutama komea mustarousku, jotka isosta koostaan huolimatta olivat aivan kunnossa. Lisäksi noukimme joitain valmuskoita, haperoita, kuukusia ja muita rouskuja. Ja bongasimme monia sellaisia paikkoja, joissa meidän mielestämme olisi pitänyt kasvaa suppiksia / herkkusieniä / rouskuja.
Keskellä metsää törmäsimme lehtipuuesiintymään, joka sitten osoittautuikin pähkinäpensaiksi. Olin noista pensaista kyllä kuullut, mutta en niitä itse aiemmin havainnut. Ja vieressä oli muutama näsiä, harvinaisia kasveja nekin.
Koirat eivät tällä kertaa löytäneet mäyränkoloja tai muuta haukuttavaa, mutta laitumella oleva hevonen oli niiden mielestä tosi kiinnostava. Siinä vaiheessa, kun hirviporukoiden laukaukset alkoivat paukkua jossain lähimaastoissa, katsoimme kaikki asialliseksi poistua paikalta.
lauantaina, lokakuuta 14, 2006
Viini, silli vai paltero?
Sienten kannalta on todella kummallinen syksy, yksi merkki siitä on myöhäinen haperosato. Eilen löysin esiintymän kiinteitä ja varsin isoksi kasvaneita viininpunaisia haperoita, jotka hajun ja maun perusteella olivat todennäköisesti sillihaperoita. Viini- ja palterohaperotkin ovat mahdollisia. Täytyy myöntää, etten oikein jaksa aina käydä näiden tummanpunaisten haperoiden tarkkoja tuntomerkkejä läpi, kun ne kuitenkin kaikki ovat hyviä ruokasieniä. Useimpina kesinä en viitsi niitä juuri edes kerätä, sillä loppukesällä kasvaessaan ne usein ovat hyönteisten syömiä. Mutta nyt isotkin yksilöt ovat kiinteitä ja toukattomia niin kauan kuin sade ei ole niitä liikaa liottanut. Kastikkeesta tuli hauskan vaaleanpunaista ja mietoudessaan hyvinkin maukasta.
sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006
Urbaani metsäreissu
Eilinen sieniretki lähti jälleen kerran liikkeelle Lahden keskustasta. Ensimmäiset vahakkaat löytyivät Urheilukeskuksen länsirinteestä, josta polku lähtee kohti Tapanilaa ja Hollolan maastoja.
Koimme koiran kanssa pienen järkytyksen, kun yritimme laskeutua lempisuppaamme. Tulevia talven maailmancupin hiihtokisoja varten polkuja eli latupohjia on korjattu niin massiivisesti, ettei niiltä paikoitellen pääse ollenkaan metsän puolelle. Väyliin on ilmestynyt jyrkät savipenkat, jotka etenkin sateella ja sen jälkeen ovat myös liukkaat. No, aina pääsee onneksi kiertämään jollekin risteävälle polulle ja sen kautta metsäänkin.
Eniten keräsin kangasrouskuja, joita en ole tänä syksynä vielä muualla kunnolla nähnytkään. Vähän mauttomiahan ne ovat, mutta kyllä niistäkin sienisalaatin saa. Siellä täällä oli myös lampaankääpiä, limanuljaskoita, rusko-orakkaita ja eri vahakaslajeja.
Erityisen hyvää parin tunnin kiipeily rinteillä teki reisille, jota oli kidutettu parilla kovalla tanssitunnilla viime viikolla. Eilen olikin todella reipas ja rento olo, melkein kuin hieronnan jälkeen.
Tänä aamuna on ollut paljon tahmeampaa, vaikkei eilisiltaan mitään kemiallisia myrkkyjä kuulunutkaan. Lehtien lukemisen jälkeen vasta pohdiskelen, jaksanko lähteä liikkeelle. Eiköhän se ole melkein pakko, kun sadekin on lupaavasti tauonnut.
Koimme koiran kanssa pienen järkytyksen, kun yritimme laskeutua lempisuppaamme. Tulevia talven maailmancupin hiihtokisoja varten polkuja eli latupohjia on korjattu niin massiivisesti, ettei niiltä paikoitellen pääse ollenkaan metsän puolelle. Väyliin on ilmestynyt jyrkät savipenkat, jotka etenkin sateella ja sen jälkeen ovat myös liukkaat. No, aina pääsee onneksi kiertämään jollekin risteävälle polulle ja sen kautta metsäänkin.
Eniten keräsin kangasrouskuja, joita en ole tänä syksynä vielä muualla kunnolla nähnytkään. Vähän mauttomiahan ne ovat, mutta kyllä niistäkin sienisalaatin saa. Siellä täällä oli myös lampaankääpiä, limanuljaskoita, rusko-orakkaita ja eri vahakaslajeja.
Erityisen hyvää parin tunnin kiipeily rinteillä teki reisille, jota oli kidutettu parilla kovalla tanssitunnilla viime viikolla. Eilen olikin todella reipas ja rento olo, melkein kuin hieronnan jälkeen.
Tänä aamuna on ollut paljon tahmeampaa, vaikkei eilisiltaan mitään kemiallisia myrkkyjä kuulunutkaan. Lehtien lukemisen jälkeen vasta pohdiskelen, jaksanko lähteä liikkeelle. Eiköhän se ole melkein pakko, kun sadekin on lupaavasti tauonnut.
sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006
Suppilovahverot supassa
Sain tänään sieneen harvinaista seuraa, kun mieskin ilmoittautui. Yleensä hänen ulkoilunsa ovat huomattavasti urheilullisempia, mutta nyt kipeä polvi esti kovimmat revittelyt pyörän selässä tai lenkkarit jalassa. Suunnistimme Tiirismaan maastoihin neljästään, miehen ja minun ohella mukaan tulivat mopsi ja mäyräkoira.
Sammaleinen havumetsä oli jälleen kerran mukava kulkea, mutta sieniä oli todella vähän. Edes tänä syksynä huomattavan yleisiä pulkkosieniä ei tullut vastaan kuin muutama, rouskuja vain viisi pienenpientä pikkurouskua. Siellä täällä pilkotti jotain oranssia, toista syksyn hittisientä eli valevahveroa.
Oikeita suppilovahveroita löysimme supasta, jossa kävin tiedustelumatkalla jo puolitoista viikkoa sitten. Eivät olleet vieläkään suuria, mutta nyt kumminkin keräsimme herkut mukaan. Reilut pari litraa niistä kertyi.
Sammaleinen havumetsä oli jälleen kerran mukava kulkea, mutta sieniä oli todella vähän. Edes tänä syksynä huomattavan yleisiä pulkkosieniä ei tullut vastaan kuin muutama, rouskuja vain viisi pienenpientä pikkurouskua. Siellä täällä pilkotti jotain oranssia, toista syksyn hittisientä eli valevahveroa.
Oikeita suppilovahveroita löysimme supasta, jossa kävin tiedustelumatkalla jo puolitoista viikkoa sitten. Eivät olleet vieläkään suuria, mutta nyt kumminkin keräsimme herkut mukaan. Reilut pari litraa niistä kertyi.
lauantaina, syyskuuta 23, 2006
Mesisieniä metsä täynnä
Yksi sienestyksen ihanuuksista on etsiminen ja toinen sellaisten lajien löytäminen, joita ei edes muista olevan olemassa. Mesisienet eivät kuulu aktiivisiin lempisieniini, joita lähden hakemaan. Mutta nyt onkin sellainen syksy, jolloin kymmenet tuppaat satoine pikkulakkeineen houkuttavat napsimaan helppo saaliin. Vanha hakkuuaukema kantoineen ja risuineen oli oikea mesisienipelto.
Keräsin vain kauneimmat lakit, maustoin, leivitin, paistoin öljyssä ja tarjoilin naposteltavaksi. Ei ehkä kaikkein terveellisintä sieniruokaa, mutta vaihtoehto kaupallisille lauantaiherkutteluille. Eikä jäänyt kitalakeen sitä hieman metallista makua, joka minua mesisienessä yleensä häiritsee.
Keräsin vain kauneimmat lakit, maustoin, leivitin, paistoin öljyssä ja tarjoilin naposteltavaksi. Ei ehkä kaikkein terveellisintä sieniruokaa, mutta vaihtoehto kaupallisille lauantaiherkutteluille. Eikä jäänyt kitalakeen sitä hieman metallista makua, joka minua mesisienessä yleensä häiritsee.
Karvainen kaunotar
Olen sienten kerääjänä aika salliva, kerään arviolta 40-50 lajia, en tietenkään kaikkia samana vuonna. Ilahdun aina, kun eteen tulee joku välillä unohduksiin jäänyt syötävä sieni, jota voisikin taas kokeilla. Mutta yksi ryhmä on, jota ilman perheemme ei oikein tahdo selvitä: rouskut. Ja tänä vuonna näytti todella pitkään surkealta, kun rouskuja ei tahtonut löytyä mistään. Viikon sisään on kuitenkin yhä useammin alkanut vastaan tällaisia karvaisia kaunottaria, vaaleanpunaisia ja kiinteitä karvarouskuja. Ja melkein ilman toukkia!
Taas kerran ihmettelin sieniharrastajienkin erilaista makua, kun juttelin Lapissa paljon aikaa viettävän tuttavan kanssa. Karvalaukkuja oli kuulemma ollut siellä jo joitain viikkoja sitten ja todella paljon, mutta ei hän viitsinyt kerätä, kun ei niistä erityisemmin välitä. Ja minusta juuri karvalaukku on se toiseksi maukkain salaattisieni heti mustarouskun jälkeen! Vielä ihanampia pienet napakat lakit olisivat etikkasieninä. Nyt kuitenkin kerään nimen omaan suolasieniä, jotta saan edes jotain talven varalle.
Taas kerran ihmettelin sieniharrastajienkin erilaista makua, kun juttelin Lapissa paljon aikaa viettävän tuttavan kanssa. Karvalaukkuja oli kuulemma ollut siellä jo joitain viikkoja sitten ja todella paljon, mutta ei hän viitsinyt kerätä, kun ei niistä erityisemmin välitä. Ja minusta juuri karvalaukku on se toiseksi maukkain salaattisieni heti mustarouskun jälkeen! Vielä ihanampia pienet napakat lakit olisivat etikkasieninä. Nyt kuitenkin kerään nimen omaan suolasieniä, jotta saan edes jotain talven varalle.
tiistaina, syyskuuta 19, 2006
Hälytys!
Juuri kun herkkutattihälytyksestä on selvitty, on aika siirtyä seuraaviin. Muuten sienistä tyhjässä metsässä melkein kompastuin tänään suppilovahveroihin. Ne olivat pienenpieniä, mutta napakoita alkuja oli mahdollisesti jopa satoja. Keräsin mukaan vain kymmenkunta pikkuvahveroa koristamaan huomista risottoa. Luotan huomiseksi luvattuihin sateisiin. Ja jos joku muu kerää kasvatuksen tulokset, niin sekin on vain hyvä. Ne ovat siellä jossain Messilän ja Tiirismaan maastoissa....
Varsinainen hälytys kuitenkin koskee omenia. Meidän puutarhaamme niitä ei juuri ole siunaantunut, mutta anoppilaan ja ystäville kyllä. Syön omenoita ympäri vuoden useita päivässä, minkä lisäksi nyt pitää keksiä säilöntämenetelmiä. Makeat kanelit ja muut lajit eivät oikeastaan kelpaa hilloksi tai piirakkaan, niinpä leikkaan niistä omenarenkaita ja kuivatan. Kunhan nyt ensin saan herkkutattiviipaleet pois ritilöiltä.
Varsinainen hälytys kuitenkin koskee omenia. Meidän puutarhaamme niitä ei juuri ole siunaantunut, mutta anoppilaan ja ystäville kyllä. Syön omenoita ympäri vuoden useita päivässä, minkä lisäksi nyt pitää keksiä säilöntämenetelmiä. Makeat kanelit ja muut lajit eivät oikeastaan kelpaa hilloksi tai piirakkaan, niinpä leikkaan niistä omenarenkaita ja kuivatan. Kunhan nyt ensin saan herkkutattiviipaleet pois ritilöiltä.
sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006
Kuivatut herkkutatit tuoksuvat
Tyttären mielestä kuivatut herkkutatit eivät ihan oikeuta huudahdukseen "eivätkö ne ole kauniita?". Jos ei muovipurkkeihin pakattu estetiikka vetoakaan, tuoksu ainakin on huumaava. Sen on huomannut myös mopsi, joka varastaa sekä tuoreita että kuivattuja herkkutatteja, jos vain silmä välttää. Sieniretken jälkeen se kyttää perkaajan jaloissa ja odottaa mahdollisesti putoavia herkkupaloja. Metsässä koiraa saa ihan vahtia, ettei se unohdu syömään perkausjätteitä ja jää jälkeen muista. Ja jos kuivattu sienilastu putoaa, on pikkukoira salamana paikalla. Mopsi on erikoistunut nimen omaan mietoihin tatteihin, mutta kerran olen nähnyt sen nappaavan myös nurmikuukusen, jonka se söi onnellisena.
lauantaina, syyskuuta 16, 2006
Pelto kuin räsymatto
Joskus maisema on kuin tilkkutäkki, tänään naapurin isännän pelto toi mieleen räsymaton. Ja punamulta on useimmiten paras rakennusten väri suomalaisen maalaismaiseman keskellä.
perjantaina, syyskuuta 15, 2006
Mars metsään heti huomenna!
Nyt niitä todellakin on, herkkutatteja metsät täynnä. Suuntasimme iltapäivällä maalle, jossa ehdin koiran kanssa vain vajaan tunnin pikavisiitille metsään. Tai oikeastaan pääsimme vain metsän reunaan, sillä hiljaisen kylätien molemmin puolin kasvoi sekä kuusen- että männynherkkutatteja ryppäissä, ajoittain melkein kasoissa. Suuri osa oli ehtinyt jo ylikypsiksi, mutta joukossa oli myös ykkös- ja kakkosluokan kiinteitä tatteja, joilla on joko aivan vaaleat tai vain kellertävät pillit.
Keskisuuri korini täyttyi vartissa, sen jälkeen kaivelin taskuista kolme muovipussia, joihin keräsin yhteensä toistakymmentä litraa sieniä. Vähän vähemmällä kantamisella olisin tietysti säästynyt, jos olisin ehtinyt perata sienet metsässä, mutta hihnassa vetävän koiran kanssa se on aika mahdotonta.
Mies totesi kotona, että onneksi en saanut enempää kulkemaan. Parin tunnin yhteisen urakan jälkeen meillä oli noin kahdeksan litraa viipaleita, joista osa nyt kuivuu pyykinkuivauskaapissa ja keittiön uunissa. Osan vien huomenna maalle, jossa on loistava kuivaussysteemi, ritilät puuhellan päällä. Voi kuitenkin olla, että niidenkin kapasiteetti loppuu kesken, jos vielä pääsen ihan metsään asti hakemaan lisää sieniä.
Veikkaan, että herkkutattien tämä aalto loppuu muutamassa päivässä. Mutta metsässä alkaa olla paljon muitakin lajeja. Sain mukaan myös vähän karvalaukkuja ja limanuljaskoita. Mars metsään, ennen kuin yöpakkaset vievät sadon!
Keskisuuri korini täyttyi vartissa, sen jälkeen kaivelin taskuista kolme muovipussia, joihin keräsin yhteensä toistakymmentä litraa sieniä. Vähän vähemmällä kantamisella olisin tietysti säästynyt, jos olisin ehtinyt perata sienet metsässä, mutta hihnassa vetävän koiran kanssa se on aika mahdotonta.
Mies totesi kotona, että onneksi en saanut enempää kulkemaan. Parin tunnin yhteisen urakan jälkeen meillä oli noin kahdeksan litraa viipaleita, joista osa nyt kuivuu pyykinkuivauskaapissa ja keittiön uunissa. Osan vien huomenna maalle, jossa on loistava kuivaussysteemi, ritilät puuhellan päällä. Voi kuitenkin olla, että niidenkin kapasiteetti loppuu kesken, jos vielä pääsen ihan metsään asti hakemaan lisää sieniä.
Veikkaan, että herkkutattien tämä aalto loppuu muutamassa päivässä. Mutta metsässä alkaa olla paljon muitakin lajeja. Sain mukaan myös vähän karvalaukkuja ja limanuljaskoita. Mars metsään, ennen kuin yöpakkaset vievät sadon!
Tilaa:
Kommentit (Atom)
