tiistaina, syyskuuta 04, 2007
Syksyn ensimmäiset suppikset
maanantaina, syyskuuta 03, 2007
Mustavahakkaiden aika
Pääosa saaliista tuli taas mustatorvisienistä, joita tuntui kasvavan melkein joka askeleella. Vähän ihmettelin, ettei niitä ollut kukaan kerännyt, sillä perattuja lampaankääpiä näkyi paljon.
Rinteessä tuli vastaan myös ruskeita ryppäitä, jotka kaukaa hetken näyttivät suppilovahveroilta. Kovin lähelle ei tarvinnut mennä, kun sitkeää
Supasta noustessa tein vielä yhden toiveita herättävän löydön, puhtaan ja kiinteän herkkutatin. Ehkä se toinen sato sittenkin vielä nousee, vaikka merkkejä ei juuri ole Lahden seudulla näkynyt. Tänään taas sataa - melkeinpä liikaa. Parin päivän pouta tekisi nyt hyvää metsässä liikkumiselle. Tämän viikon illat
sunnuntaina, elokuuta 26, 2007
Bileiden jälkeen sieneen
Ehdimme juhlien jälkeen illansuussa vielä haravoida pihan ja lähiympäristön sienistä. Löysimme siskon lasten kanssa ihan mukavasti kanttarelleja ja mustarouskuja sekä muutaman rusko-orakkaan. Näin myös muutamia keltavalmuskoita, jotka tällä kertaa jätin keräämättä.
suunnistin aamuauringossa kohti soisempaa aluetta. Sienet lisääntyivät kosteuden myötä. Lakritsirouskut eivät ole syötäviä, mutta runsaina kasvaessaan kuitenkin komeita ilmestyksiä. Mustarouskut eivät nekään kelpaa nykyään useimmille - ne minä keräsin talteen. Vastaan tuli myös kanttarelleja, mustia torvisieniä, vaaleita orakkaita, lampaankääpiä, keltahaarakkaita ja ties mitä sellaisia lajeja, joita en tunnista.
sunnuntaina, elokuuta 19, 2007
Yltäkylläinen elokuun puutarha
Kovin
Sienimetsässä oli nyt selvästi tauon paikka. Eilisellä reissulla katsastin yhden sekametsän ja sammaleisen kuusikon pläntin. Uusia itiöemiä olivat kehittäneet vain haperot, rouskut olivat joko mätiä tai kuivia. Sieltä täältä löytyi suuriksi kasvaneita kanttarelleja, joista osa oli ehtinyt pahentua. Syötävissä sienissä iloinen yllätys oli parinkymmenen kiinteän vaalean orakkaan rypäs. Upea samettijalkatupas piristi mieltä, vaikka laji ei olekaan syötävä.
torstaina, elokuuta 16, 2007
Valokuvatorstai: Kas kummaa
Valokuvatorstai etsii kummastuttavia havaintoja.
lauantaina, elokuuta 11, 2007
Valokuvatorstai: tuore
Valokuvatorstai etsii tuoreita ajatuksia.
lauantaina, elokuuta 04, 2007
Rouskuja, rouskuja
Tänään ilma oli pitkästä aikaa aurinkoisen kuuma, mutta metsässä sää oli siedettävä jopa iltapäivällä. Maakin oli parin poutapäivän aikana kerinnyt kuivua lenkkarille käveltäväksi. Kertakaikkisen täydellinen sieniretki, jonka aikana löysin myös täysin puhtaita lampaankääpiä ja pari pienehköä herkkutattia.
tiistaina, heinäkuuta 31, 2007
Kanttarellitalkoissa
Kanttarellit ovat helppoja ja arvostettuja sieniä, mutta minähän en niitä voi syödä kuin hyvin varovasti muutama vuosi sitten saamieni suolisto-oireiden vuoksi. Onneksi kestän vielä herkkutatteja, rouskuja ja mustia torvisieniä, joista ensimmäiset löytyivät eilen aivan keskeltä pihaamme. Enkä löytäjä suinkaan ollut minä vaan valpas 6-vuotias Noora, joka koko ajan kulkee kanssani opettelemassa sieniä ja auttamassa niiden keruussa ja käsittelyssä.
Viime viikolla löysin ensimmäiset kangas- ja mustarouskut, joista tehty salaatti maistui erityisen hyvältä. Ihania olivat myös ne kaksi
Sateinen kesä suosii sienestäjiä - kunhan nyt vedentulo pysyy kohtuudessa, etteivät metsät ihan soiksi muutu. Marjojen keruu on sen sijaan jäänyt harvoina poutahetkinä kakkoseksi. Eilen yritin löytää vadelmia, mutta niitä oli tosi vähän. Keräsin niukan saaliini lisäksi valkoisia viinimarjoja ja keitin sekahilloa, johon lisäsin vielä mintunlehtiä makua tuomaan. Kesältä sekin maistuu, vaikka ei olekaan puhtaan vadelman veroista.
sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007
Tragedia pahvilaatikossa
Ensimmäiset viinimarjat on nyt kerätty ja keitetty hilloksi. Lopputulos tosin on joka kerta epävarma melkein seuraavaan päivään asti, sillä yritän hyydyttää marjat ilman hillosokeria, joka perheenjäsenten mukaan kuulemma maistuu pahalta. Siksi pensaissa on oltava ajoissa, jotta mukaan saa myös raakoja marjoja ja niissä olevaa, hyytymistä edistävää, pektiiniä.
Punaisia marjoja ei ole juuri ollenkaan, eikä ihmekään, kun pensaiden kunto on tällainen. Mustia tulee kohtalaisesti, valkoisia taas vaivaa joku ötökkä. Itse asiassa näinkin niitä
Tiedosta on tietenkin hyötyä vain siinä tapauksessa, jos aikoo yrittää tehdä ongelmalle jotain. Myrkyttämistä emme ole harrastaneet koskaan, eikä se tietenkään ole ratkaisu tähän aikaan vuodesta, kun satoa pitäisi korjata. Nyt tuntuu uuvuttavalta, pitänee laittaa asia pohdintaan.
tiistaina, heinäkuuta 17, 2007
Puolikuntoisena lomalla
Ennen silmäluomitulehdusta ehdin piipahtaa lauantaina ja sunnuntaina Hollolan metsissä, joissa on nyt haperojen aika. Yksi kehnäsieniesiintymä piristi, sillä vaalenruskeat yksilöt olivat vasta avautumassa ja siksi parhaimmillaan.
torstaina, heinäkuuta 12, 2007
Kanttarelliaarre ja mustikkalöytöjä
Aleksi löysi eilen, ensimmäisenä Suomen päivänään, heti varsinaisen kanttarelliaarteen. Mustikoita keräsivät ja söivät myös serkukset Hilda, Ninni ja Noora sekä mäyräkoira Doris.
Kanttarellit syötiin illallisella perunoiden kanssa, mustikoista leivotaan piirakka.
sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2007
Määritysongelmia
Sen sijaan vietin hyttysiä vilisevässä märässä metsässä kaksi tuntia keräillen laiskasti mustikoita ja ahomansikoita sekä etsiskellen muita varhaiskesän sienilajeja. Kolme haperoa ja yksi punikkitatti riittivät juuri ja juuri lämpimien voileipien päälle iltapäivällä.
Lisäksi löysin laholta koivunrungolta
Joskus tässä tunnistushommassa käy juuri niin, että lisätieto muuttaakin määrittäjän entistä epävarmemmaksi. Nyt tarvittaisiin jotain perimätietoa tai sellainen auktoriteetti, joka kertoisi minulle luotettavan oloisen määritelmän osoittamalla lajien keskeiset erot (esimerkiksi itiöpölyä en ole kokeillut, mutta tässä tapauksessa monella lajilla se näytti olevan saman väristä).
Ohessa pari kotipöydällä otettua kuvaa, joista värin määrittäminen tosin voi olla vähän vaikeaa. Sienet olivat pinnalta vaaleanruskeita ja pilleiltään hieman murretun valkoisia, mikä sopii kummankin lajin piirteeksi (kirjat tosin puhuvat pelkästään valkoisista pilleistä). Kovin paljon vinokkaani muistuttivat sekä ulkomuodoltaan että tuoksultaan niitä yksilöitä, joita joskus olen kaupasta ostanut osterivinokkaina.
perjantaina, heinäkuuta 06, 2007
Mustikkaa talkkunalla
Mustikoita - suuria ja enimmäkseen kypsiä - sen sijaan oli paljon. Mukana ei ollut minkäänlaista kippoa, mutta kännykän suojana olleeseen tiiviiseen muovipussiin mahtui juuri litra. Iltapäivällä hain kaupasta talkkunaa, sillä ensimmäiset itse kerätyt mustikat pitää ehdottomasti syödä maidon, talkkunan ja pienen sokeriripauksen kanssa. Hyvää ja vatsaystävällistä.
torstaina, heinäkuuta 05, 2007
Mikä ihmeen kasvusto?
Valitettavasti se karu hiekkakenttä sijaitsee aivan Lahden keskustassa, talomme parkkipaikoiksi pyhitetyllä pihalla.
tiistaina, heinäkuuta 03, 2007
Ukkossade yllätti puistojumpassa...
...ja ohjaaja kehotti jumppaajia siirtymään laajan puistopuun alle. Yritin siinä selittää, ettei neuvo ehkä ole ihan viisas, kun salaman ja jyrähdyksen välissä ei ehdi laskea kahteen. Mutta niin vain ainakin parikymmentä naista yritti mieluummin säilyttää kampauksensa kuin henkensä. Olihan minulla vähän ulkopuolinen olo, kun jänistin kymmenen metrin päässä kaatosuihkun alla. Mahtoiko varoalue olla edes tarpeeksi suuri?
Kolme varttia kumminkin saimme jumpata ihan tehokkaasti mm. haboja ja alleja rääkkääviä kuminauhaliikkeitä. Vasta viimeiset venyttelyt ja nopeasti sujunut kotimatka menivät vesiurheilun puolelle.
Nyt paistaa taas aurinko. Ja puistoissa on niin lupaavasti harmaamustesieniä, että kaipa metsiinkin kohta alkaa nousta sieniä. Viimeistään perjantaina pääsen tsekkaamaan, silloin jo lomalla.
Kolme varttia kumminkin saimme jumpata ihan tehokkaasti mm. haboja ja alleja rääkkääviä kuminauhaliikkeitä. Vasta viimeiset venyttelyt ja nopeasti sujunut kotimatka menivät vesiurheilun puolelle.
Nyt paistaa taas aurinko. Ja puistoissa on niin lupaavasti harmaamustesieniä, että kaipa metsiinkin kohta alkaa nousta sieniä. Viimeistään perjantaina pääsen tsekkaamaan, silloin jo lomalla.
maanantaina, heinäkuuta 02, 2007
Käsiterapiaa, osa II
Inhoan kuntosaleja. Olen käynyt aika monilla, eikä se inho välttämättä johdu paikan ilmapiiristä, laitteista tai ohjauksesta. En vain näe mitään mieltä taistelussa kylmää rautaa vastaan jossain sisätiloissa, ilman kontaktia luontoon tai edes kanssajumppaajiin.
Tänään kuitenkin taas menin, kun sain käynnin fysioterapian kaupanpäälliseksi. Huomasin, etten jaksa siirrellä samaa rautamäärää kuin viime kesänä. Pienemmillä painoilla liikuttelin kolmen vartin ajan lähinnä yläkroppaa, ja nyt tuntuu yllättäen hyvältä. Ehkä tätä voi taas jatkaa sen muutaman viikon, kun fysioterapia tällä kertaa kestää. Ehkä jopa tehdä ne jalka- ja vatsaliikkeetkin.
Mutta nyt on viisasta lopettaa kirjoittaminen, etteivät niska ja hartia taas ala oireilla.
Tänään kuitenkin taas menin, kun sain käynnin fysioterapian kaupanpäälliseksi. Huomasin, etten jaksa siirrellä samaa rautamäärää kuin viime kesänä. Pienemmillä painoilla liikuttelin kolmen vartin ajan lähinnä yläkroppaa, ja nyt tuntuu yllättäen hyvältä. Ehkä tätä voi taas jatkaa sen muutaman viikon, kun fysioterapia tällä kertaa kestää. Ehkä jopa tehdä ne jalka- ja vatsaliikkeetkin.
Mutta nyt on viisasta lopettaa kirjoittaminen, etteivät niska ja hartia taas ala oireilla.
sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007
Melontaa kipeälle kädelle
Upean sunnuntaiaamun kunniaksi päätin kuitenkin ottaa riskin ja kestää mahdollisen yöllisen säryn sillä ajatuksella, että selän ja käsien treenaaminen on hyvästä. Ja nyt onkin aika hyvä tunne, ei pahimmin oireillut olkapään tienoo ainakaan huonommalta tunnu. Tosin lenkkikin oli varovaisen maltillinen, reilu tunti kiertelyä Lahden satamien (Niemi, matkustajasatama ja Teivaa) välillä. Koko ajan yritin meloa enemmän selällä kuin käsillä.
Sunnuntaiaamupäivän Vesijärvi tarjosi täydelliset olosuhteet melonnalle. Vesi oli lähes tyyni, lämpötila +22 ja taivaalla pilvipouta. Kahvisaaressa oli kaikenlaista kesän viettäjää onkijoista päivälenkkeilijöihin ja varsinaisiin melojiin. Mutta kovin rauhallista siellä tietenkin on varsinaisiin satamiin ja niiden kaljaterasseihin verrattuna. Nyt ukostaa - tyyneys oli siis vain alkusoittoa jollekin.
perjantaina, kesäkuuta 29, 2007
Pientä toivoa sienirintamalla
Kipaisimme iltapäivällä myös maalle ulkoiluttamaan koiria ja tutkimaan
Tontillamme oli myös yllättävän paljon mustikkaa, marjatkin melkein kypsiä. Nythän kuulemma on hyvä mustikkavuosi ihan yleisestikin. Hoitamatta jääneet marjapensaamme sen sijaan olivat surullista katsottavaa: paljon kuolleita oksia ja vähän marjoja. Pensaat ovat vuosikymmeniä vanhoja, joten en ihmettele. Tänä syksynä täytynee kuitenkin tehdä jotain päätöksiä, jos jatkossa aikoo saada mehu- ja hyytelömarjat.
Maalle on muuttamassa lisää perhettä eli marjojen käyttäjiä, joten joitain pensaita on varmasti pakko hävittää ja tilalle hank
tiistaina, kesäkuuta 26, 2007
Aino-video, uusi yritys
Yritin viime viikolla muutaman kerran lisätä uuden Aino-videon YouTuben kautta. Katsotaan, miten käy tämän Tagged-palvelun tarjoaman VideoEggin kanssa... Aino siis jälleen vauhdissa, tällä kertaa grilliruuan perässä.
maanantaina, kesäkuuta 25, 2007
Voi kuinka lapset ovat kasvaneet!
Käsittääkseni ruokintakiellolla yritetään lähinnä suojella muutama vuosi sitten putsattua lampea rehevöitymiseltä. Ihmisiin ja koiriin tottuminen voi myös koitua vesilintujen kohtaloksi metsästyskaudella, jos nyt nämä poikaset vaivautuvat lentämään pois varmalta ruokintapaikalta. Valokuvaamisen kannalta rantaan tulevat linnut ovat tietysti helppoja kohteita.
sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007
Hyttysiä, paarmoja ja jokunen ahomansikka
Hyttysiä metsässä sen sijaan riitti kiitettävästi, samoin paarmoja vähänkin aukeammilla kohdilla. Koko tarpominen näytti menevän pelkäksi hikoiluksi ja paarmojen hätistelyksi, kunnes osuin mansikkapaikalle. Hakatun ja kasvavan metsän rajassa oli juuri sopiva ruohikko, jonka suojassa ensimmäiset marjat olivat saaneet kehittyä isoiksi ja mehukkaiksi.
perjantaina, kesäkuuta 22, 2007
Juhannuksen kohtaamisia
Juhannusaattomme perheen kanssa on alkanut terveellisesti. Anoppi kutsui lounaalle ja rantasaunaan. Ensin söimme hyvin savukalaa, nokkosmuhennosta ja lisukkeita, sitten putsasimme pihaa kävyistä ja päälle kävimme saunassa hikoilemassa ja järvesssä virkistymässä. Vesi oli selvästi kylmempää kuin aiemmalla uimareissullani, mutta nyt se varmaan taas lämpenee.
tiistaina, kesäkuuta 19, 2007
Puisto: jumppaa, kulttuuria, juhlimista
Viime päivinä oli helppo tajuta puistojen merkitys kaupunkilaiselle. Sunnuntaina ja tänään aamupäivällä vietin monta tuntia Mukkulan nurmella kirjailijoita kuunnellen, tänään illalla hoidin kuntoani Fellmannin puiston kesäjumpassa. Eilen iltayöstä taas oikaisin kotiin kansainvälisestä runoillasta Pikku Vesijärven puiston läpi. Maanantai-iltana tunnelma oli suorastaan rauhallinen, vaikka puisto on nuorison suosikkipaikka etenkin viikonloppuisin.
Olen huomannut, että osa kävijöistä etsii blogistani tietoa Lahden puistojumpista. Salpausselän naisvoimistelijat järjestää tänä kesänä monenkuntoisille sopivan reippailun Fellmannin puistossa tiistai-iltaisin 18.30-19.30. Kolmella eurolla saa harjoituksia sekä hapenottoon että lihaskuntoon, ja venytelläkin ehditään. Kertamaksulla toimiva liikuntamahdollisuus sopii ennakoimattomaan kesään todella hyvin, sillä kellepä ei sattuisi välillä vieraita tai reissuja juuri liikuntaillaksi. Itsekin olen osallistunut jumppiin epäsäännöllisen säännöllisesti varmaan kymmenen kesää; joskus yhden kerran, toisena kesänä joka kerta. Mahdollisuuksia taivaan alla reippailuun on vielä heinäkuun ajan, elokuussa jumpat siirtyvät Urheilutalon sisälle.
Olen huomannut, että osa kävijöistä etsii blogistani tietoa Lahden puistojumpista. Salpausselän naisvoimistelijat järjestää tänä kesänä monenkuntoisille sopivan reippailun Fellmannin puistossa tiistai-iltaisin 18.30-19.30. Kolmella eurolla saa harjoituksia sekä hapenottoon että lihaskuntoon, ja venytelläkin ehditään. Kertamaksulla toimiva liikuntamahdollisuus sopii ennakoimattomaan kesään todella hyvin, sillä kellepä ei sattuisi välillä vieraita tai reissuja juuri liikuntaillaksi. Itsekin olen osallistunut jumppiin epäsäännöllisen säännöllisesti varmaan kymmenen kesää; joskus yhden kerran, toisena kesänä joka kerta. Mahdollisuuksia taivaan alla reippailuun on vielä heinäkuun ajan, elokuussa jumpat siirtyvät Urheilutalon sisälle.
lauantaina, kesäkuuta 16, 2007
Jälleennäkeminen
Kiinanruusu aamuauringossa
Minulle parveke merkitsee mahdollisuutta viedä huonekasvit vahvistumaan ulos kesäksi. Varsinaisia kesäviljelyksiä on vain ruohosipulin, persiljan ja kolmen erilaisen basilikan verran. Orvokkiruukku ja äitienpäiväruusu koristavat ikkunasyvennystä, joka näkyy myös rappukäytävään. Näissäkin on jo siivoamista, kun syksy koittaa. Mutta nyt nautitaan tästä; kiinanruusukin on innostunut tekemään nuppuja.
perjantaina, kesäkuuta 15, 2007
Tammen varjossa, tryffelien toivossa
Olen jo muutaman vuoden odottanut, että tammiemme alle alkaisi nousta tammenherkkutatteja - vielä ei ole näkynyt. Kaikkein halutuimpia tietenkin olisivat tryffelit, mutta niiden olemassaolosta ei ole mitään hajua ilman sopivaa sikaa tai koiraa. Vai pitäsikö pihapuiden juurilla käydä itse lapion kanssa ensi syksynä? Ostin keväisellä Italian matkallani muutaman purkin tryffelillä maustettuja herkkusieniä, ja jo ne ovat aikamoinen makuelämys esimerkiksi parsan kanssa. Pikku purkki ihan pelkkää tryffeliä odottaa jääkaapissa erikoistilannetta. Mikähän olisi tarpeeksi juhlava?
sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007
Uimaterapiaa
Onneksi tämä sunnuntai on ollut täydellinen vastakohta eiliselle. Pääsimme pakoon kaupungin melua ja pölyä anoppilaan, jossa oli mahdollisuus pitää koiria irti monta tuntia. Doriksesta näki, miten onnellinen se oli juostessaan (!) pihalla vapaana ja nuuhkiessaan kesää. Alamäessä takapää vippasi muutaman kerran sivuun, mutta onneksi edessä ei ollut mitään vaarallista.
Sain jopa houkuteltua mäyräkoiran uimaan, puuhaan, josta se ei erityisemmin välitä. Uiminen on ihan virallista terapia
a, sillä takajalat jaksavat potkia vedessä ihan toisella lailla kuin kuivalla maalla. Itsekin oli siksi pakko kastautua ensi kertaa tänä kesänä. Tai itse asiassa kävin koiran kanssa vedessä kolme kertaa ja uin jonkin verran vielä itseksenikin. Veden lämmöstä ei ole mitään mittarilukemia, mutta kyllä sen täytyy nahkatuntuman perusteella olla lähellä kahtakymmentä.
Tehdään nyt poikkeus ja julkaistaan kuva myös itsestä, sillä yksin koira ei veteen mennyt. (Ja uimapuvuttomuus on osa rannan etikettiä, jota odotamme myös ohi veneilevien kalastajien kunnioittavan.)
Sain jopa houkuteltua mäyräkoiran uimaan, puuhaan, josta se ei erityisemmin välitä. Uiminen on ihan virallista terapia
Tehdään nyt poikkeus ja julkaistaan kuva myös itsestä, sillä yksin koira ei veteen mennyt. (Ja uimapuvuttomuus on osa rannan etikettiä, jota odotamme myös ohi veneilevien kalastajien kunnioittavan.)
lauantaina, kesäkuuta 09, 2007
Melun ja pölyn vankina
Sen verran käytimme mäyräkoiraa ja mopsia eilen maalla, että mies yritti ajaa nurmikoita. Ikivanhasta puutarhatraktorista meni kuitenkin vaihde jotenkin jumiin, joten puolikkaan urakan jälkeen piti työntää rakkine pakettiautoon valmiina vietäväksi korjaamolle. Edellisellä leikkuukerralla hajosi rengas, ja siinä välissä piti puolestaan korjata jarruttomaksi mennyttä pakettiautoa. Aikamoista epäonnea siis.
Koir
sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007
Lupaava mutta vielä tyhjä hakkuuaukea
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)