sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007

Lupaava mutta vielä tyhjä hakkuuaukea

Mäyräkoira ei ole vielä metsäkunnossa, joten tämänkin päivän metsäreissu oli vain nopea tsekkaus. Tiesin oikeastaan jo ennalta, ettei viime syksynä hakatussa maastossa voi vielä kasvaa korvasieniä, mutta elättelin hieman toiveita huhtasienistä jossain ojanreunalla. Ei näkynyt mitään sieniin viittaavaa, vaikka kuinka tarkasti kiersin puupinot, metsäkoneen pyörien arvet ja hakkuujätekasat. Mutta ensi keväänä on jo ihan eri tilanne, sillä maata on tosiaan rikottu ja möyhennetty maastossa, jonka läheltä olen vielä joskus 1980-luvulla löytänyt kohtalaisia saaliita. Laakakorvasieniäkin löytyi monena keväänä yhdestä purukasasta...

Ei kommentteja: