sunnuntaina, elokuuta 11, 2013

Moottoripyöriä ja sadekuuroja

Eilen päätimme polkaista Kahvila Vanhaan Kevariin, johon emme päässeet Vesijärven ympäri -lenkillämme pari viikkoa sitten. Nyt poljimme vähän maltillisemman lenkin, Hollolan kirkonkylästä Asikkalan Kurhilaan ja takaisin, yhteensä 48 kilometriä. Olimme siis käytännössä koko ajan Vesijärven länsipuolella.

Maltillisesta ei ehkä kannata puhua maaston suhteen, sillä reitille osuu monta ihan reipasta mäkeä mm. Uskilan koulun kohdalla ja myöhemmin Lahdenpohjan molemmin puolin. Lenkillä näkeekin paljon maantiepyöräilijöitä hakemassa harjoitusta. Ja kyllähän minäkin ylä- ja alamäistä nautin, ainakin useimmiten.


Minun ajoni oli eilen hyvin kaukana mistään vakavasta pyöräharrastuksesta, välillä suoranaista taaperrusta. Voisin tietysti syyttää huonokuntoista päällystettä etenkin Viitailan-Kurhilan välillä, aika kovaa sivuvastaista tuulta mennessä ja sadekuuroja, jotka ropisivat pariin otteeseen ihan kunnolla sekä mennessä että tullessa. (Onneksi oli sadetakit mukana, vaikka sadetutka ei ollut ennustanut vettä käytännössä ollenkaan.) Vaan luultavasti olin vain väsynyt ja jäykkä aika rankan työviikon ja pitkästä aikaa maalla kovapatjaisessa sängyssä nukutun yön jälkeen.

Mutta Kevar oli mukava paikka, kahvilassa oikea vanhan ajan tunnelma ja maukkaat leivonnaiset. Näkyi olevan myös moottoripyöräilijöiden suosikki. Maantiellä tulikin vastaan ihan juhlavia jonomuodostelmia, eilen pääasiassa Harrikka-kansalaisia.

Ei kommentteja: