keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

Miksi työt alkavat kesken sadonkorjuun?


Suomalaisten lempilomakuukausi on heinäkuu. Se kuvaa mielestäni hyvin ajatusta siitä, ettei lomalla voi tehdä mitään, ellei sitten omista hyvin työlästä puutarhaa. Siinäkin tapauksessa kylvöt ja istutukset on tehty keväällä ja sadonkorjuuseen pääsee pääosin vasta elokuussa.

Olen tyypillinen keräilijä, joka haluaisi viettää juuri nyt kaiken ajan metsässä ja marjapensaissa. Tänään oli silti pakko palata taas täysipäiväisesti työpöydän ääreen. Freelancerina olen tietysti periaatteessa vapaa, mutta työt noudattavat muiden loma-aikoja. Viimeistään ensi viikolla puhelin alkaa soida, sähköpostissa on ollut vilkasta jo maanantaista lähtien.

Eilen vielä keräsin vakiosienipaikoistani hienot saaliit kantarelleja, vaaleita ja rusko-orakkaita ja muutamia muita paistosieniä. Muutama pienenpieni rouskukin oli noussut esiin airuena syksyn sienisalaattiajalle. Maaseutuasuntomme lähimetsästä kauhoin mukaan vielä pari litraa villivadelmia, vajaan litran ahomansikoita ja tämän päivän piirakkaan tarvittavan litran mustikoita.

Tämä aamun aloitin ahomansikoilla päällystetyllä viilikupillisella. Lounaaksi on tiedossa sienipastaa ja iltapäiväkahvilla mustikkapiirakkaa. Ehkei tämä niin paha työpäivä olekaan.


Ja onneksi on vielä kohtuullisen valoisia iltoja ja tyhjiä viikonloppuja, jolloin pääsee keräämään ja jalostamaan satoa. Tänään tosin aion mennä illansuussa pyöräilemään, ellei sade täysin sumenna maisemaa.

Ei kommentteja: