keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2012

Sadepyöräilyä, hyttysiä ja mansikankukkia

Odottelin illansuussa, milloin päivän rajut ukkospuuskat loppuisivat. Iltaseitsemältä näytti sen verran selkeältä, että päätin polkaista pyörällä noin viiden kilometrin päähän Tapanilan hiihtomajalle. Halusin katsastaa, joko alkukesän sateet ovat nostaneet maastoon edes joitain sienilajeja.

Jalkarannassa pari kilometriä ennen päämäärää alkoi sataa, mutta siinä vaiheessa ei enää kannattanut kääntyä. Eikä ollut tarviskaan, sillä olin toki pukeutunut sadeasuun. Vain märällä asvaltilla hieman lipsuva eturengas sai minut varovaiseksi, muuten ei sateesta ollut harmia.

Ei löytynyt Tapanilan maastosta kuin yksi tuntematon sieni ja paljon eri marjojen kukkia. Ja tietenkin ihan hirveä määrä verenhimoisia hyttysiä! Mansikankukat lupailevat hyvää satoa ainakin lenkkipolkujen varsilla. Toivottavasti ennustetut kovin kylmät lähipäivät eivät vie koko ahomansikkasatoa.

Ei kommentteja: